Voihan luottamuspula..

Kun mies petti elämä romahti. Avun turvin pääsin yli. Noin vuodessa. En oikeasti olisi uskonut että mies jatkaa koska oli niin sen oloinen ja itse en olisi voinut uskoa. Alkuun näin painajaisia ym. No kuitenkin sama peli jatkui entistä salaisemmin. Voihan jotkut liitot jatkua pettämisen jälkeen parantuakin ja jatkua. Mutta itse tajusin vasta vuosien jälkeen ettei mies ollut muuttunut. Kaunis oli koti ja perhe mutta kun ei ole enää mitään järkeä jatkaa. Eb halunnut katkeroitua ja olla katkera vanhemmalla iällä. Vaikeaa on ollut eron jälkeen. Elämän koulu. Mutta kannatti. En kehoita eroamaan vaan kuuntelemaan itseään mitä oikeasti haluat. Vain sillä on sinun elämällesi merkitystä. Ja lasten etu. Huoraava mies ei ollut mielestäni lasten etu. Siksi erosin.

Se, mitä petetty joutuu käymään läpi on yksiselitteisesti epäreilua ja se, mitä hän joutuu kantamaan mukanaan ikuisesti on myös todella väärin. Se puhdas luottamuksen tunne kehenkään ei välttämättä palaa koskaan vaan luottamuksen taakse jää aina pieni ajatus kytemään. Luotat, mutta vain ajatuksella etkä aivan sokeana.

Itse asiassa, se on petetty kun joutuu korjaamaan parisuhteen mahdollistamalla sen jatkumisen ylipäätään ja itse tolpilleen pääsemisensä myötä antaa pettäjälle mahdollisuuden eheytyä. Ihan pimeetä, mutta totta.

Anteeksi voidaan pyytää, anteeksi voidaan antaa ja unohtaa voidaan yrittää, mutta kyllä pettäjällä on edessään melkoinen työ mahdollistaakseen luottamuksen uudelleenrakentamisen jahka ensimmäisistä ansoista on selvitty.

AP:n mies tuhosi suhteesta sen uniikin herkän ytimen ja nyt pariskunnan uudessa parisuhteessa kanssa ei vastaavaa enää saavuteta ja olo on epävarma, pettynyt ja surullinen samaan aikaan. Toinen on paljastanut teollaan, että kuinka välinpitämätön hän voi sinua kohtaan olla ja tämän shokin kitkeminen ajatuksista on äärimmäisen vaikeaa. Shokki siitä, että rakkaasi pystyy asettamaan sinut tuntemattoman kaupan kassan kanssa samalle tärkeystasolle on aika unohtumaton kokemus ja sen nostattama ärsytys, epäily ja suru nousee aika ajoin pintaan.

Mielenkiintoista tarinassasi on tietty yhtäläisyys minuun... itse pääsin tavallaan jaloilleni ihan yksin ja ilman pettäneen puolisoni apua reilussa puolessa vuodessa... tavallaan. Vajaa vuosi jutun aukeamisen jälkeen sanoin, että mitään asioita ei saisi jättää auki eikä mitään juttuja ei saisi ohittaa. Minä pelkään, että jos aika vie kivun pois ja asioita on yhä auki, niin se tämän perheen koossa pitävä voima eli rakkauteni sinua kohtaan, voidaan ehkä lopulta saada piloille ja minä ajaudun pois luotasi kun sydämeni hitaasti särkyy.

Kirjoituksesi huokuu juuri tuota tilannetta. Olet siinä toisen vieressä ja pelottaa kun alkaa tuntumaan kylmältä.

Olisiko niin, että teidän keskinäisessä suhteessanne oli jo ennen miehesi uskottomuutta jokin oleellinen asia pielessä? Tai sitten sinä vain taivuit jatkamaan, koska lapset oli pieniä?

Aika lailla samalta tuntuu. Mies petti ja kiinni, kärystään huolimatta jatkoi suhdetta moneen otteeseen pari vuotta. Mies esitti uskollista perheenisää, kunnes käry taas kävi. Ja uudelleen. Kunnes viimeisen käryn jälkeen ilmoitin haluavani eron. Silloin mies lopetti suhteen tai ainakin sanoi lopettaneensa suhteen.

Edelleenkin katsoessani häntä muistan kuitenkin miten häpeämättömästi mies minulle valehteli päin naamaa.

Olen selvinnyt pitkästä petoksesta ja valehtelusta, mutta sen hinta oli se, että en tunne enää yhtään mitään miestäni kohtaan. En mitään. Emme selvinneet, minä haluan erota. Kylmästi toivon, että mies olisi sittenkin salassa jatkanut suhdettaan ja jäisi siitä myös kiinni. Jättäisin hänet heti. Kadun, että koskaan katselin hänen pettämistään kertaakaan.

--etten oikein itsekkään ymmärrä miksi kaivan vanhaa haavaa..--

Kaivat sitä sen takia koska et pysty unohtamaan asiaa.