Onko tuttu taiteilija palstalaisille? Palsahan oli pesunkestävä ätminkäinen, joka maalasi ahdistuneita kuvia nussimisesta ja itsareista ja muusta sellaisesta.
Hyvää luettavaa on mm. Palsan päiväkirjat, jotka on julkaistu yhtenä kirjana, jossa Palsa kertoo kirjoittaa niin taiteesta, ryyppäämisestä kuin runkkaamisesta sekä Palsan tekemät sarjakuvat, etenkin Eläkeläinen muistelee niminen albumi, jossa on nekrofiliaa ja muuta sairasta. Palsa kuoli yksin ja hyljeksittynä Kittilän mökissään 40-vuotiaana, mutta on kuolemansa jälkeen saanut jonkin verran tunnustusta. Esim. ison retrospektiivi-näyttelyn Kiasmaan n. 10 vuotta sitten. Ja nyt hänestä on tehty fiktioelokuva, joka tulee teattereihin lähiaikoina.
Tämä maalaus kuvastaa ätminkäisen sielunmaisemaa aika täydellisesti http://kalevalataidettakouluille.ateneum.fi/images/kullervo/palsa-iso.jpg
Hyvää luettavaa on mm. Palsan päiväkirjat, jotka on julkaistu yhtenä kirjana, jossa Palsa kertoo kirjoittaa niin taiteesta, ryyppäämisestä kuin runkkaamisesta sekä Palsan tekemät sarjakuvat, etenkin Eläkeläinen muistelee niminen albumi, jossa on nekrofiliaa ja muuta sairasta. Palsa kuoli yksin ja hyljeksittynä Kittilän mökissään 40-vuotiaana, mutta on kuolemansa jälkeen saanut jonkin verran tunnustusta. Esim. ison retrospektiivi-näyttelyn Kiasmaan n. 10 vuotta sitten. Ja nyt hänestä on tehty fiktioelokuva, joka tulee teattereihin lähiaikoina.
Tämä maalaus kuvastaa ätminkäisen sielunmaisemaa aika täydellisesti http://kalevalataidettakouluille.ateneum.fi/images/kullervo/palsa-iso.jpg
Vastaukset 24
Vanhimmat
On tuttu mies. Kävin näyttelyssä joskus 1990-luvun alussa. Kovaa mutta hieman häiriintynyttä kamaa. Eli taidetta juuri minun makuuni. Jos olisi elossa tänä päivänä, hän varmasti saisi tuheroa yllin kyllin kun on tunnettu kulttimainetta nauttiva taiteilija.
Eipä ollut pimpsan perään, tietääkseni.
Kyllä se oli. Olen lukenut päiväkirjan.
Oli myös miesten perään, paljon "ruskean reiän ritarit" -maalauksia.
:D harmi ettei opetellut ikinä oikein piirtämään.. muuten kyllä kiitettävän häiriintynyttä shittiä.
Naissuhteet jäivät miehellä kovin vähille, vaikka haluja olisi ollut..
Sen sijaan tyytyi ottamaan homolta taiteilijakollegaltaan aisaa peppuun tämän tästä..
Hauska kirja.
Reidari taisi olla se homo kollega. Kekkosen kavereita ja sodan jälkeisen ajan kalleimpien taulujen maalaaja. Siinä on Palmut sun muut tori taidetta Reidarin rinnalla
Juhani Palmu on taiteelliselta tasoltaan toritaidetta joka tapauksessa, vaikka hyvä kauppamies, päinvastoin kuin suurin osa muista (oikeista) taiteilijoista.
Niin minäkin luulin,ennenkuin erehdyin Juhani Palmin näyttelyyn. Kannattaa tutustua tarkemmin avoimin mielin. Hänellä on erikoinen ... en kerrokaan, nähkää itse.
Siinä oli oikea taiteilija eikä mikään tekorankka pelle, joita taidekouluista nykyään tulee kuin paskaa perseestä.
Kalervo palsa antoi haastattelun ratto-lehteen vuonna 1981.
Onko kellään tietoa mistä numerosta kyseinen haastattelu löytyy?
Yhtä sekaisin kuin palstan ätmit.
Omana mielipiteenäni sanon, että Kalervo Palsa oli teoksissaan aito, herkkä ja monelta kantilta katsoen sen tähden helposti haavoitettava.
Voin vain kuvitella, mitä elämä on ollut Lapissa hänen aikoinaan, kun se nytkin tuntuu olevan pelkkää ahdasmielisten kateellisten tappelua ja selkäänpuukotusta.
Lappi on kummallinen paikka, etten sanoisi oksettavan läpinäkyvä julmuudessaan, vielä nykyäänkin.
Kalervo Palsan haukkujille haluaisin vain sanoa että vetäkääpä käteen, vaikka porukalla.
Ja unohtui sanoa, että jos kätöset eivät riitä, niin älkää ujostelko ottaa käyttöön kättä pidempää :)
Ätmi saa kurpan sympatiat vasta kuolleena.
Myös Palsan fanittajien kannattaa vetää käteen, ihan tribuuttina taiteilijalle!
You missed my point. Ne pahimmat arvostelijat eivät koskaan myöntäisi käteenvetoa: se on syntiä tms.
Me muuthan voimme puhua käteenvetämisestä ja miksi tuli sitä tehtyä vaikka ankean Inarin kirjakaupassa, jossa on töissä taiteesta tietämätön, ikääntynyt (lapsi)vaimo.
Olematonta ei voi ohittaa.
Kävin Kiasmassa katsomassa näyttelynaikoinaan - tietynlaista pop-taidettahan se, "Missi paskantaa" (?) teki erityisesti vaikutuksen... suomalaisnäkökulmasta (ja tämän palstan) kyllä mielenkiintoinen hahmo, joskin varmaan surullisen hahmon ritarikin kuten noi tyypit monesti on - varmaan tulee se elokuva katsottua Yle Teemalta ensi vuonna...
Kannnattaa katsoa taidetta ja dokumentteja sellaisella teesiivilä-asenteella.
Pätee kylläkin kaikkiin julkkiksiin.
Palsa oli ja on aliarvostettu kuvataiteilija Suomessa. Mutta Suomessa on monia hienoja, unohdettuja tai vaiettuja taiteilijoita. Valitettavasti. Maan tapaa ei muuteta, vaikka maailma muuttuu, jos maa on kovin pieni.
Eläkeläinen muistelee pitäisi ottaa kouluissa opetuskäyttöön.
Mikä tekee Palsasta hienon taiteilijan sinun mielestä? Teknisestihän ne on kömpelöitä töherryksiä, joihin ei paljon taitoa vaadita, mutta se raivokas ätmimäinen ahdistus mikä niistä puskee läpi on se mikä erottaa Palsan muista ja siihen tunkkaiseen maailmankuvaan ei teknisesti viimeistelty siveltimen jälki olisi sopinutkaan. Vielä kun niitä kuolemaa, viinaa, yksinäisyyttä, ahdistusta ja nussimista kuvaavia maalauksia ja piirroksia ladotaan seinät täyteen, niin ei voi olla vaikuttumatta.
Mutta kivahan se on ihailla etäältä ahdistuneen taiteilijan maalauksia ja leikkiä kultivoitunutta, vaikkei aidon ahdistuneen ihmisen kohtaamiseen ei näiden "taiteenihailijoiden" uskallus riittäisi. Siksi tämän maailman palsat eivät saa arvostusta kuin vasta kuoltuaan, koska se epämiellyttävän oloinen tyyppi ei ole enää iholle tunkemassa ja jäljellä on enää ne liikkumattomat kuvat, jotka voi muumioida museoon ja laukoa opetellun tuntuisia lohkaisuja, joilla voi antaa sopivan sivistyneen tuntuisen kuvan itsestään.
Tämän pals(t)an tekstejä kun nitoisi gallerian seinät täyteen, niin vaikutelma voisi olla jotain samansuuntaista. Ensin oltaisiin tyrmistyneitä ja tunnettaisiin kuvotusta. Sitten joku sopivaa auktoriteettiä omaava taidehahmo keksisi sanoa, että onpa näppärä käsitetaiteellinen idea. Tämän jälkeen kulttuuritäditkin olisi viiniä siemaillen lukemassa Suuren isän ja periaatteen miehen kirjoituksia nyökytellen hyväksyvästi, että onpa hienoa ahdistusta ja ihan aliarvostettua.
No, ne "tämän maailman palsat" kun ovat vähän turhahkoja hahmoja. Elämä on ainutlaatuinen mahdollisuus, joten vittuako sitä tuhlaamaan tyhjänpäiväiseen angstaamiseen... Itsekin olin palsojen kaltainen aivan liian pitkään (noin ikävuodet 18-33), kunnes tajusin, että mitäs jos lopettaisi tämän idioottimaisen angstaamisen? Ulkoisesti olen yhä luuseri, mutta sisäisesti paljon tasapainoisempi ja onnellisempi.
Palsa muuten muistuttaa ulkoisesti alkoholipalstalta tuttuja "kylmiä käsiä".
Wikipediasta: Lempipuuhikseen "niin ikään runkkaamisen ja maalaamisen lisäksi" Palsa ilmoitti "kusemisen sillalta, mieluummin virtaavaan veteen, myötävirtaan" ja hänen mielestään "ei riitä, että maalaa kukkia, täytyy maalata hirttosilmukoitakin".
Vuoden 1986 New Yorkin matkaansa tuntemuksiaan kittiläläinen taiteilija kuvasi päiväkirjoissaan seuraavalla tavalla: »Kofeiiniton kahvi, alkoholiton viina, pilluttomat naiset, mulkuttomat miehet. Sitä täällä on. Amerikassa.»
Kuulostaa jotenkin hyvin paljon palstamiehen kirjoitustyyliltä. Nuo viestit sopisivat palstalle kuin nyrkki silmään.
Eläkeläinen muistelee oli aikanaan mainospuheiden mukaan maailman ainoa nekrofiilinen sarjakuva. No varmaan Suomen ainoa.
ÄTMin frustraatio oli siinä noussut neljänteen potenssiin kun seksiseuraa ei saanut muuten kuin kaivamalla esiin vainajia hautausmaalta.