Onkohan kellään näin surullista ja tuskaista
tarinaa kuin mulla? pitkä tarina se on, mutta mä
kerron sen nyt tiivistettynä. Eli:
Mä aloin viime syksynä seurustella yhden mukavan
pojan kanssa. En tuntenut kauhean hyvin, mutta
opin tunteen. Jouluun mennessä olin jättänyt sen
kaksi kertaa ja aina ruvennut seurusteleen
uudestaan. En tiedä miksi tein niin kuin tein.
Sitten uutena vuotena kännissä jätin taas. Joskus
tammikuussa sovittiin että ollaan kaverita. Elämä
jatku, samassa koulussa oltiin. Joskus olimme
hölmäjä ja menimme "salaa suutelemaan" muiden
tietämättä. Silloin halusin vain suudella enkä
tajunnut kuinka paljon välitin. No koko loppu ysi
luokka oltiin vain kavereita, tulin koulujen
loppu. Näimme paikassa missä oli satja nuoria
juhlimassa koulujen loppua, myös paljon
ylioppilaita. Menin sinne ja halasin tämän pojan
kanssa ja sitten jo suudeltiin. Olin taas
vaihteeks tosi humalassa. No me juteltiin
kaikkea, ja mä jotenkin liian itsestään
selvyytenä oletin et se ois mun kanssa sen illan.
Sitten naks, sillä pojalla naksahti päässä, se
sanoi että se vihaa mua eikä halua olla mun
kanssa missään tekemisissä. Juuri sitä ennen se
oli suudelut mun kanssa. Se huusi kuinka mä oon
sitä satuttanu koko vuoden ajan ja kaikki paska
suoraan mun niskaan. Mä itkin siellä monta tuntia
ja sitten se jätkä lähti kotiin. Se lupas et me
voidaan jutella kun molemmat on selviä. Mä olen
soittanut, lähetelly viestejä ja sähköpostia.
siitä ei kuulu mitään. Ehkä mun pitäisi vaan
unohtaa, koska olen ollut sille niin kusipää,
mutta mä en vaan pysty. auttakaa joku mua...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Dont hate the player, Hate the GAME
Olet itse käyttäynyt kyseistä poikaa kohtaan
todella vittumaisesti. Hänellä on oikeus olla
suuttunut. Kyllä hän aikanaan leppyy..
Tosi surullinen tarina, hah hah!
pojalla on oikeus selvittää päänsä.. ehkä hän
ajan mittaan tulee sanomaan asiansa. anna hänelle
aikaa. älä "ahdistele".
...voin sanoa, että kyllä minä ainakin tuon pojan
tilalla olisin tuntenut itseni pahasti petetyksi.
Jos aina ensin jättää ja sitten kuitenkin palaa
takaisin...
Menisit tyttö kulta itsees tollanen "olempas
empäs ole" ei kuulu kenenkään ihmisen mieleen
vaan se syö ihmistä ja lopulta se musertaa mielen.
annen neuvon että seurustelkaa joko 100% tai
sitten ei ollenkaan tollanen huopaaminen on
todella paskamaista!