solmin avioliiton 89- aivan keskentekoisena ihmisenä. Isäni oli alkoholisti ja läheisriippuvainen(elävät edelleen vaikka käytän oli-muotoa.). joka ei pystynyt jättämän isääni eikä päästämään minusta irti. Vammaiset lapset syntyivät 90-91.
Nyt 15- vuoden jälkeen koko homma alkaa välillä ja useinmiten kokoajan kaduttaa. Lapsista on koko ajan harmia ja vaivaa, mies valittaa koko ajan ja kaiken aikaa pitäisi tehdä jotain, koskaan ei saisi vain olla.
ja kaiken huipuksi miehen syntymäpäivät lähestyvät ja koko suku 5-6 henkeä tuppaantuu kylään; pedit ja ruokailu kaikille. Erotakkaan ei voi iso talo ja sairaat/vammaiset lapset.
Ulsopääsyä ei ole. Hyvin usein valtaa ajatukset että pitäs tehdä jotain niin kaameeta että mies ottaisi eron ja jättäisi minut lopultakin rauhaan.
Nyt 15- vuoden jälkeen koko homma alkaa välillä ja useinmiten kokoajan kaduttaa. Lapsista on koko ajan harmia ja vaivaa, mies valittaa koko ajan ja kaiken aikaa pitäisi tehdä jotain, koskaan ei saisi vain olla.
ja kaiken huipuksi miehen syntymäpäivät lähestyvät ja koko suku 5-6 henkeä tuppaantuu kylään; pedit ja ruokailu kaikille. Erotakkaan ei voi iso talo ja sairaat/vammaiset lapset.
Ulsopääsyä ei ole. Hyvin usein valtaa ajatukset että pitäs tehdä jotain niin kaameeta että mies ottaisi eron ja jättäisi minut lopultakin rauhaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vammaisen/vammaisten lasten vanhempana ei ole helppoa. Yritä saada ulkopuoleisten apua itsellesi ja lapsillesi. Jotta saisit omaishoitajana edes yhden päivän viikossa vapaata ja aikaa ihan itsellesi. Se auttaa jaksamaan eteenpäin. Vaikea muuten sinua neuvoa, mutta toivon jaksamista elämässä.
välillä yhessä paikassa ja ovathan ne aivan ihania, en minä sillä. Kuopus on vaikein 13/4- vuotias. ( eli 13v- 4-vuotiaan tasolla.).
Sinulle on annettu iso vastuu vammaistenlasten vanhempana ja uskon, että siinä on myös parisuhde välillä kovalla koetuksella. Mutta yritä jaksaa ja pyydä apua. Kodinhoitajat varmasti auttavat, kun soitat kuntaan/kaupunkiin ja kerrot avuntarpeestasi.
Jaksamista koko perheelle!
on käynyt kodinhoitaja, sillon kuin lapset olivat pienenpiä. Ja ovathan he päivisin koulussa. Kyllähän minä heitä rakastan.
epäile sinun rakkauttasi lapsiisi. On sinulla silti oikeus valittaa väsymystä ja henkistä kulumista. Kaikkia ne rakkaat lapsetkin väsyttävät välillä, varmasti vielä vammaiset lapset enemmän. Mutta se vapaa pitää ottaa nyt, kun tuntuu että voimat loppuu. Ei kannata odotella. Ja sano miehesi suvulle, että "anteeksi, mutta en nyt ole jaksanut juuri laittaa mitään". Varmasti -ainakin normaalit ihmiset- ihmettelevätkin sitä kuinka sinä jaksat. Jos "olet aina jaksanut", alkavat tietenkin helposti ajattelemaan, että olet vain niin vahva ihminen. Kerro ihmisille, että tavallinen väsyvä äiti sinäkin olet. Olet lapsillesikin parempi, kun jaksat, kun olet levännyt!
Toivottavasti saat tilaisuuden levähtää!
he ovat ymmärtäväisiä. Mutta mies valittaa aina jälkeen päin kun anoppi joutui taas laittamaan ruuan vaikka teemme sen yhdessä ja minä puolestani auttelen häntä aina anoppilassa. ja onneksi ei tule ehkä kuin 3 tai 4. Onneksi iltaisin kun kaikki nukkuvat voin "nollata" nuppini.
Minulla myös samanlainen mies kuin sinulla.Ei hetken rauhaa.Aina pitäisi olla jotain puuhaamassa.Kaikkinainen (minun) jouten olo saa hänet valittamaan pahemmin kuin pahin nalkuttava nainen.Mutta hän kyllä saa maata sohvalla,olla tekemättä mitään.Todella outoa.Eroaminen on todella vaikeaa.Toivotan voimia sinulle.Et ole yksin.