Kaipaisisin apua ja toisten ihmisten näkökulmaa.. Seurustelen erään miehen kanssa ja olemme nyt tapaillut 2kuukauden ajan ja nyt minulle on tullut tunne että olenkin vain laastari, en tiedä mistä se tunne on peräisin mutta siltä vain tuntuu. Mies erosi exästään reilut 4kuukautta sitten ja heillä on yhteinen lapsi. Mies puhuu minulle jo muutosta saman katon alle ja että haluaisi kanssani kihloihin joku päivä vaikka ollaankin tunnettu vain vähän aikaa. Hän kuuntelee minua, arvostaa ja lohduttaa jos jokin painaa mieltä, tuo minulle lahjoja ja kukkia ihan syyttä, ja vakuuttaa että rakastaa minua enemmän kuin ketään tässä maailmassa, eikä kuulemma ole koskaan ennen elämässään tuntenut näin ketään kohtaan mitä tuntee minua kohtaan, hän pitää minua täydellisenä kuulemma. Mutta minusta on alkanut tuntumaan että mikään ei ole totta? Olen peloissani että menetän miehen jostain syystä, olen sanonut sen hänelle ja hänkin kuulemma pelkää menettävänsä minut. Olen nähnyt hänen itkevänkin pari kertaa minun takiani.
Mutta mitä mieltä olette? Pitäisikö minun ottaa vähän omaa aikaa ja miettiä asioita jotka minua vaivaa? Haluaisin miehen kovasti itselleni, mutta pelkään että olen pelkkä laastari hänelle.
Mutta mitä mieltä olette? Pitäisikö minun ottaa vähän omaa aikaa ja miettiä asioita jotka minua vaivaa? Haluaisin miehen kovasti itselleni, mutta pelkään että olen pelkkä laastari hänelle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan se helppoa vain lupailla pari kuukautta kaikkea. Mitä sen jälkeen, kun muuttaisitte yhteen? Olisit miehen uusi kodinhoitaja? Ei tarvitse panostaa enää, kun naisen saa nopeasti nalkkiin.
Sisäisillä tunteilla ja aavistuksilla on usein se vika, että ne voivat olla hyvinkin oikeassa. Siksipä ihmisiä usein ohjataankin ns. 'kuuntelemaan sisäistä ääntään'.
Ainakin yhden asian sanot mielestäni aika suoraan tekstissäsi, mitä sinun on ehkä hyvä pohdiskella yksin tai teidän yhdessä: puhut molemminpuolisesta yksinjäämisen pelosta, menettämisen pelosta.
Missä määrin teidän suhteenne hänen puoleltaan sinuun ja toisaalta sinun puolelta häneen perustuu siihen, että yksin jääminen ja tai hylätyksi tuleminen pelottaa ja sen takia vain olette toisissanne kiinni? Kuten sanoit niin hänhän on juuri elänyt kyseisen tilanteen voimakkaasti läpi ja voisi olla naivia ajatella, etteikö sillä voisi olla vaikutusta nykyhetkeen.
Oletteko te kaksi itsenäistä puuta jotka seisovat rinnakkain ja jotka kestävät yksinään pystyssä tuuletkin? Vai oletteko te kaksi toisiinsa nojaavaa runkoa, jotka pelkäävät pienenkin tuulen kaatavan molemmat?
Varmaa on se, ettei mies ole eroaan kokonaan käsitellyt ja että sinä joudut hänen kriisinsä näkemään. Joskus näistä tulee vahvoja liittoja, kun on yhdessä selvitty. Usein ei. Eipä sitä voi varmaksi tietää, jollet itse tee ainoaa varmaa päätöstä.
Ei se sinua rakasta vaan rakastumisen tunnettaan. Eikä pässinpää varmasti itse sitä ymmärrä. Odota se 4 kuukautta niin sinäkin olet exä.
Vaikutat itsekin olevasi rakastunut. Nauttikaa vaan toisistanne mutta älkää tehkö puoleen vuoteen mitään elämää muuttavia ratkaisuja. Sitten kun olette selvinneet hormonihuuruistanne ajattelu on selkeämpää ja voitte miettiä siedättekö toistenne seuraa vaikka et olisikaan niin rakastuneita.