Kaipaisisin apua ja toisten ihmisten näkökulmaa.. Seurustelen erään miehen kanssa ja olemme nyt tapaillut 2kuukauden ajan ja nyt minulle on tullut tunne että olenkin vain laastari, en tiedä mistä se tunne on peräisin mutta siltä vain tuntuu. Mies erosi exästään reilut 4kuukautta sitten ja heillä on yhteinen lapsi. Mies puhuu minulle jo muutosta saman katon alle ja että haluaisi kanssani kihloihin joku päivä vaikka ollaankin tunnettu vain vähän aikaa. Hän kuuntelee minua, arvostaa ja lohduttaa jos jokin painaa mieltä, tuo minulle lahjoja ja kukkia ihan syyttä, ja vakuuttaa että rakastaa minua enemmän kuin ketään tässä maailmassa, eikä kuulemma ole koskaan ennen elämässään tuntenut näin ketään kohtaan mitä tuntee minua kohtaan, hän pitää minua täydellisenä kuulemma. Mutta minusta on alkanut tuntumaan että mikään ei ole totta? Olen peloissani että menetän miehen jostain syystä, olen sanonut sen hänelle ja hänkin kuulemma pelkää menettävänsä minut. Olen nähnyt hänen itkevänkin pari kertaa minun takiani.
Mutta mitä mieltä olette? Pitäisikö minun ottaa vähän omaa aikaa ja miettiä asioita jotka minua vaivaa? Haluaisin miehen kovasti itselleni, mutta pelkään että olen pelkkä laastari hänelle.
Mutta mitä mieltä olette? Pitäisikö minun ottaa vähän omaa aikaa ja miettiä asioita jotka minua vaivaa? Haluaisin miehen kovasti itselleni, mutta pelkään että olen pelkkä laastari hänelle.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos mies on tavannut sinut kaksi kuukautta sen jälkeen, kun on eronnut, ja kahden kuukauden seurustelun jälkeen hän puhuu yhteenmuutosta ja naimisiin menosta (kihlaushan on lupaus avioliitosta) ja _rakastaa sinua enemmän kuin ketään maailmassa_ niin hei haloo! sinuna en pelkästään ottaisi aikalisää vaan olisin jo paennut koko kuviosta.
Ahaa, taas uusi satu. Lopera jo pelle.
Ei siitä pidä huolestua, että mies on niin kovasti rakastunut! Olisin enemmän huolissani jos hän olisi välinpitämätön. Älä tee tekemällä ongelmaa, vaan iloitse ja nauti rakkaudestanne, ota kaikki ilo irti lahjoista ja huomaavaisuudesta mitä saat, ja osoita sinä myös hänelle huomaavaisuutta, että hänen epävarmuutensa sinusta vähenisi. Ehkä juuri epävarmuuden takia hän kiirehtii kihlausta ym.
Äläkä ole niin käsittämättömän epäluuloinen kaikesta hyvästä mitä häneltä saat.
Ehkä hän on ymmärtänyt tekemänsä virheet edellisessä suhteessaan ja on päättänyt että nyt tähän uuteen suhteesenne hän haluaa korjata puutteensa ja panostaa kaikkensa. Sinä siis huolestut siitä että hän haluaa suhteenne onnistuvan?! No, ehkä hän on turhankin yritteliäs, mutta eikös se ole söpöä.
Kukaan ei voi määritellä uutta suhdetta laastariksi sen perusteella paljonko erosta on aikaa. Jotkut löytävät uuden ja kestävämmän rakkauden jopa jo entisen suhteen aikana! Älä ihmeessä analysoi liikaa ja pilaa suhdettanne turhilla epäilyillä. Jos et halua edetä nopeasti, sano vaan että et halua mitään päätöksiä vielä.
Rauhalliseen etenemiseen ei tietenkään tarvita myöskään mitään erityistä omaa aikaa tai "koe-eroa". Kyllä niitä asioita voi miettia myös samanaikaisesti kun seurustelee ja jatkaa toisiinsa tutustumista.
Siispä anna vaan mennä täysillä ja olkaa onnellisia, mutta ilman mitään suunnitelmia tai päätöksiä tulevaisuudesta pitemmälle vielä tässä vaiheessa. Perusteluksi voit sanoa vaikka että haluat tutustua pitemmän aikaa ennen uusia suunnitelmia. Jatko selviää aikanaan itsestään.
Rakastuin hurjasti siinä vaiheessa kun erosta oli tuskin viikkoakaan. Vasta silloin silmäni avautuivat näkemään, kuinka kehno edellinen suhteeni oli ollut. Nyt on oltu "laastarin" kanssa aviossa ja todella onnellisia jo toistakymmentä vuotta.
Mitä tahaansa teetkin, ole aivan 100% varma että et laske miestä asumaan kotiisi!
Hänelle on tulossa isot taloudelliset menot erottuaan lapsensa äidistä. Nyt hän nopeasti tarvitsee - ei vain sängyn lämmittäjää - vaan myos sängyn.
Anna hänelle tilaisuus hoitaa rauhassa omat asiansa ja tietenkin voitte pitää ystävyyttä/"suhdetta" yllä, mutta eri kattojen alla.
Varmista todellakin että teillä kummalkin on ja pysyy eri osoitteet.
Ole onnellinen tuollaisesta miehestä. Jatka vaan seurustelua, mutta anna ajan kulua että näet miten rakkaus jatkuu ensihuuman jälkeen. Kaikilla tapahtuu tunteiden tasaantumista aikanaan, kun on totuttu toisiinsa ja huuma syvenee toivottavasti kiintymykseksi. Siinä vaiheessa vasta on aika tehdä ratkaisuja, kun nähdään miten rakkaus kestää aikaa ja arkea.
Kyllähän mies voi kokea rakastavansa sinua hirmuttavasti ja että olet täydellinen ja kaikkea muutakin... Mutta usein nuo fiilikset "jyräävät yli" just siinä vaiheessa, kun entinen parisuhde on päättynyt ja ihminen maassa polvillaan ja rikki. Kun kohdalle tulee oikealla hetkellä sopiva ihminen, vanha kurjuus unohtuu ja kaikki on ruusunpunaista ja rakkauden täyteistä.
On kuitenkin hyvä, että olet epäileväisellä kannalla... Tervettä itsesuojeluvaistoa, sanoisin. Törmäsin itse aikoinaan suht hiljan eronneeseen mieheen, joka rakastui minuun siltä seisomalta. Hän jaksoi tekstailla ja soittaa, tuoda kukkia ja lahjoja... Tietysti se imarteli ja oli upeaa tuntea itsensä niin rakastetuksi ja halutuksi. Pidemmän päälle kävi varsin ahdistavaksi olla jatkuvasti hänen elämänsä keskipiste. Suoraan sanoen tunsin itseni pelastusrenkaaksi keskellä hänen elämänsä myrskyjä. Sanoin miehelle, että en halua ottaa vastuuta hänen eheytymisestään, vaan hänen pitää hoitaa itsensä kuntoon ja vasta sitten alkaa ajatella uutta suhdetta. Mies loukkaantui tästä verisesti ja ilmoitti minun olevan kylmä ihminen ja niin jatkoimme eri suuntiin.
Ehkä on tosiaan hyvä lyödä hidastusvaihdetta silmään ainakin toistaiseksi... Jos suhteenne on kestääkseen ja kehittyäkseen, se tekee niin itsekseen ilman hosumistakin.
Älä muuta saman katon alle, älä tule raskaaksi hänelle, kuuntele vaistoasi; alitajuntasi tietää jo jotain sellaista, mitä tietoinen mielesi ei ole rekisteröinyt.
Ja varaudu siihen, että jos päätät erota hänestä niin saat päällesi koko skaalan: anominen, kaupankäynti, uhkailu, itsesääli, anominen, kaupankäynti...
Nuo salamarakastujat ovat pelottavia.
Huh, tuo edellinen (nimim. 7 3) teksti osui ja upposi niin että mahasta vääntää... Juuri se mitä itsekkin olisin halunnut yrittää sanoa (en osaa noin lyhyesti ja ytimekkäästi).
Alitajunta tietää... Kyllä se tietää! Olisinpa itsekkin tajunnut juosta, lujaa ja kauas, olisinpa luottanut siihen pieneen piipittävään alitajunnan ääneen... Mutta en. Siitä on jo kymmenen vuotta aikaa. Pääsin minä lopulta pakoon, hengissä, ihme kyllä. Mutta se vaati jo todella paljon, aivan kaikesta luopumista ja valtavasti apua ulkopuolisilta. Ja silti edelleen kaikista varokeinoista huolimatta ei ole mitään takeita siitä ettei *se* vielä löydä meitä...
Todella tuo edellisen mainitsema skaala on aivan uskomaton ja se kiertää kehää, ennenpitkää se käy turruttavan tutuksi. Ennenpitkää sitä (liekaansa) alkaa venyttää ja venyttää peloissaan siitä miten pitkälle se (narsistin? psykopaatin?) leikki loppujenlopuksi voi todella mennä. Lopulta siihen on niin turtunut että kaikki muu menettää merkityksensä, kunhan sen saa loppumaan.
On aivan käsittämätöntä että vain "narsisti"(?) osaa todella rakastaa ja näyttää rakkautensa. Vain "narsisti" saa toisen tuntemaan itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi, kuuntelee ja ymmärtää, antaa kaikkea sitä ihanaa mitä ihminen (varsinkin vähänkin elämänsä kolhima) kaipaa. Mutta sen ihanan rakkauden hinta on kallis. Liian kallis...
Noh, eihän tässä tapauksessa ole VÄLTTÄMÄTTÄ kyse vaarallisesta miehestä. Voihan se olla että hän on oikeasti rakastunut. Siitä on oikeastaan aika helppo ottaa selvää. Lähde viettämään tyttöjen iltaa ystäviesi kanssa. Jos se on miehelle OK eikä hän soittele perään, on jo ihan lupaavaa. Narsisti saattaa kuitenkin myöhemmin palata aiheeseen. Jollain tavalla hän saa sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä että lähdit viettämään tyttöjeniltaa. Joko heittäytymällä säälittäväksi raasuksi joka joutui ihan yksin kärsimään ja ikävöimään, tai mahdollisesti mustasukkaiseksi, syytteleväksi ja epäileväksi. Hän saattaa alunperin jopa pitää "vapaailtaasi" oikein hyvänä ideana ja ansaittuna, mutta kun olet lähdössä, kuuluu syviä huokauksia jotka saavat omatuntosi soimaamaan sinua siitä että sinä olet menossa pitämään hauskaa vaikka rakkaasi kaipaisi olkapäätä ja lohduttajaa (syystä X ja Y). Illan mittaan puhelin soi tai viestejä tipahtelee. Jos et vastaa niihin mitään, alkaa epäluulo heräillä ja mahdollinen syyttely. Jos ei heti niin myöhemmin.
Parasta tässä kuviossa on ettet itse oikeastaan edes tajua mitä tapahtuu. Et käsitä miksi olet haluton lähtemään ystäviesi kanssa mihinkään, luulet itse viihtyväsi paremmin kotona. Vasta vuosien (ja terapian) jälkeen tajuat kunnolla miksi mökkiydyit neljän seinän sisään, miksi sinua ahdisti jatkuva riittämättömyyden tunne, miksi tunsit itsesi kelvottomaksi, miksi et onnistunut tekemään mitään oikein... En tiedä onko fyysinen väkivalta tuossa yhtälössä hyvä vai huono asia. Fyysisen väkivallan tunnistaa paremmin, sen tietää vääräksi. Vaikka sekin saattaa sekoittua itsesyytöksiin taitavan syyllistäjän puhuessa päätäsi pyörälle. Silti sen tajuaa helpommin kuin sen kaiken muun mitä tapahtuu...
Ainiin, em. kaltainen mies osaa myös heittäytyä marttyyriksi. "No erotaan sitten, HYVÄSTI!". Tavalla tai toisella saa sinut katumaan päätöstäsi, tuntemaan syyllisyyttä. Etkä välttämättä edes tarkoittanut että olisit aikeissa erota vaan yritit puhua suhteen laadusta muutenvain. Tai mistä tahansa nyt yrititkään puhua. Toisaalta hän saattaa "haukkua" sinut pystyyn, halveksia ja saada sinut tuntemaan itsesi typeräksi koska sinä kelvoton ihminen kuvittelit olevasi jotain, olet typerä kun kuvittelit olevasi tarpeeksi arvokas hänen kaltaiselleen miehelle. Hän saa sinussa niin valtavan pahan olon aikaan että teet mitä tahansa päästäksesi siitä olotilasta eroon. Ja siitä olosta eroon pääsee vain ja ainoastaan juoksemalla kiltisti takaisin "narsistin" tiukkaan syleilyyn. Todella tukehduttavan tiukkaan tappavaan syleilyyn...
Toivottavasti miehen tunne-elämä ei ole sekaisin edellisen eron jäljiltä vielä, jos hän kerran on niin herkillä, että itkeskeleekin jopa. Minkä vuoksi hän on eronnut? Ja aina pitää muistaa, että suhteessa on kaksi osapuolta eli kaksi syyllistä. Mikä ihmeen kiire hänellä on muuttaa kanssasi yhteen ja kahlita sinut? Itse en kyllä kahden kuukauden jälkeen vielä uskaltaisi saman katon alle, kun toista niin vähän vasta tuntee. Itselläsikin hälytyskellot jo kilkattaa, että hidastahan tahtia ja kuulostele tilannetta, ei tosi rakkaus jätä ja hiljaakin hyvä tulee.
Miksi tehdä ongelmaa vaikka tyhjästä. Ymmärsinkö oikein että olette molemmat rakastuneita ja haluatte suhteen kestävän? Miksi siis ei rakkautta saisi osoittaa eikä kertoa toisilleen toiveita suhteen kestämisestä? Ei kai alkuihastuksen voimakkuus ole paha asia, vaikka tiedetäänkin sen siitä aikanaan rauhottuvan? Älä mieti niin paljon, teet vain asiat vaikeiksi ja saatat itse tuhota suhteenne
Varo hätäilemästä ja kuuntele todellakin fiilistäsi. Aito rakastuminen kestää kyllä ajan kulumisen ja näyttää totuuden. Tosi pahoja juttuja nähnyt ja kuullut mitä tapahtuu kun hormonihuumassa mennään eteenpäin..