Lestadiolaisuuden synty

Milla Clemensdotter (1. 11.1813 Ruotsi – ?) oli lestadiolaisuuden syntyyn vaikuttanut henkilö. Hänellä oli merkittävä vaikutus Lars Levi Laestadiuksen hengellisessä elämässä. Laestadius kutsui häntä Lapin Mariaksi. Laestadiuksen uskotaan saaneen synninpäästön Lapin Marialta. Lapin Marian oletetaan olevan Milla Clemensdotter.

Marian isän nimi oli Clemens Andersson ja äidin nimi Anna Larsdotter. He saivat kolme lasta: Millan, Margaretan ja Lisan. Hänen isänsä oli joltisenkin varakas, mutta hän hävitti omaisuutensa juopottelemalla. Humalapäissään hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi. Millan äiti avioitui leskimies Torkel Johanssonin kanssa ja he saivat tyttären Sara Brita.

Milla oli kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä varhaislapsuudessaan. Hän oli usein mukana isäpuolensa ja äitinsä kanssa pitkillä vaelluksilla. Ramselessa hän viipyi kuusivuotiaana muutamia vuosia vuohipaimenena. Hänet jätettiin sinne vakavasti evästettynä rehellisyyteen.

Jonkin ajan kuluttua Milla pääsi parempaan taloon Fynin kylässä. Siellä naapurin emäntä yritti opettaa häntä lukemaan, mutta tytön suurin huolenaihe oli, ettei vain hän etääntyisi Jumalasta. Hän etsiytyi Ramseleen pappi Paul Nordbergin puheille saadakseen puhua sisäisestä hädästään. Talvella hän vieraili taloissa ja lauloi lauluja ja virsiä ruokansa eteen. Hän tuli muun muassa Sollefteån pappilaan, missä hän sai rahaa ja silkkihuivin, mikä rohkaisi häntä opettelemaan Jumalan Sanan lukemista.

Nimismies Johan Gröndahl otti hänet kasvatikseen. Gröndahlilla Milla oppi katekismuksen ulkoa. Mutta pian kasvatusvanhemmat kuolivat. Hänen oli lähdettävä taas matkaan. Hän vaelteli seudulla muutamia vuosia. Näiden vuosien jälkeen hän joutui rikkaan, lapsettoman enonsa luokse. Tämä ja hänen vaimonsa ryyppäsivät rankasti. Milla sai viinan esimakua ja näki juoppouden syntinä. Milla paimensi viisi suruntäyteistä vuotta heidän porojaan. Hän valvoi yötä päivää nukkuen sangen vähän. Hänen ainut ruokansa oli luista jauhettu ja keitetty puuro.

Vuonna 1833 Millan vanhemmat yrittivät naittaa hänet jikääntyneelle miehelle, joka ei ollut ainakaan raittiudesta ja kristillisistä hyveistä tunnettu. Milla karkasi hänen luotaan ja sillä matkalla Milla tutustui kahteen lappalaispoikaan, jotka olivat tavanneet Noran pappi Brandellin. Milla lähti heidän mukaan. Lars Larsson neuvoi Millaa vaeltamaan Noraan ja Sollefteån seurakuntaan. Seuraavat kaksi vuotta olivat hänen elämänsä raskaimpia koetusvuosia. Vanhan kosijan tilalle tuli uusi juoppolalli. Milla oli menehtyä tämän väkivaltaisuuden johdosta. Tyttöä pidettiin sielun levottomuuden vuoksi hulluna.

Milla tunsi kaipaavansa sisimpänsä rauhaa. Hän lähti etsimään sitä vaeltamalla paikkakunnalta toiselle. Eräässä vaiheessa hänen voimansa uupuivat ja hän lyyhistyi maahan. Ihmeellisestä syystä lähistöllä kyläilymatkalla ollut talon renki sai voimakkaan tunteen, että hänen on lähdettävä kotia. Kotimatkalla mies löysi Millan, joka oli voimattomana maassa ja päälle oli satanut jo lunta. Monien vaiheiden jälkeen Milla päätyi Noran pitäjään Kramforsiin, jossa hän tapasi lukijalaisliikkeeseen kuuluneen pastori Pehr Brandellin ja koki vapautuksen epäilyistään.

Talvella 1844 Lars Levi Laestadius tapasi Lapin Marian Åselessa. Tapaamisesta Laestadius kirjoitti seuraavaa:

Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.

Milla tapasi lappalaisen Thomas Pålssonin ja he avioituivat. Kohdatessaan Laestadiuksen hän oli ollut naimisissa kolmisen vuotta. 1846 Thomas ja Milla saivat tyttären, Anna Britan. Vuodelta 1868 on Frostvikin rippikirjoissa merkintä heidän ehtoollisella käynnistään. Sen jälkeen on merkintä: "oleskelevat luultavasti Norjassa". Tänne Milla Clemenintyttären eli Lapin Marian jäljet päättyvät.

Lapin Maria kirjoitti:

Milla Clemensdotter (1. 11.1813 Ruotsi – ?) oli lestadiolaisuuden syntyyn vaikuttanut henkilö. Hänellä oli merkittävä vaikutus Lars Levi Laestadiuksen hengellisessä elämässä. Laestadius kutsui häntä Lapin Mariaksi. Laestadiuksen uskotaan saaneen synninpäästön Lapin Marialta. Lapin Marian oletetaan olevan Milla Clemensdotter.

Marian isän nimi oli Clemens Andersson ja äidin nimi Anna Larsdotter. He saivat kolme lasta: Millan, Margaretan ja Lisan. Hänen isänsä oli joltisenkin varakas, mutta hän hävitti omaisuutensa juopottelemalla. Humalapäissään hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi. Millan äiti avioitui leskimies Torkel Johanssonin kanssa ja he saivat tyttären Sara Brita.

Milla oli kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä varhaislapsuudessaan. Hän oli usein mukana isäpuolensa ja äitinsä kanssa pitkillä vaelluksilla. Ramselessa hän viipyi kuusivuotiaana muutamia vuosia vuohipaimenena. Hänet jätettiin sinne vakavasti evästettynä rehellisyyteen.

Jonkin ajan kuluttua Milla pääsi parempaan taloon Fynin kylässä. Siellä naapurin emäntä yritti opettaa häntä lukemaan, mutta tytön suurin huolenaihe oli, ettei vain hän etääntyisi Jumalasta. Hän etsiytyi Ramseleen pappi Paul Nordbergin puheille saadakseen puhua sisäisestä hädästään. Talvella hän vieraili taloissa ja lauloi lauluja ja virsiä ruokansa eteen. Hän tuli muun muassa Sollefteån pappilaan, missä hän sai rahaa ja silkkihuivin, mikä rohkaisi häntä opettelemaan Jumalan Sanan lukemista.

Nimismies Johan Gröndahl otti hänet kasvatikseen. Gröndahlilla Milla oppi katekismuksen ulkoa. Mutta pian kasvatusvanhemmat kuolivat. Hänen oli lähdettävä taas matkaan. Hän vaelteli seudulla muutamia vuosia. Näiden vuosien jälkeen hän joutui rikkaan, lapsettoman enonsa luokse. Tämä ja hänen vaimonsa ryyppäsivät rankasti. Milla sai viinan esimakua ja näki juoppouden syntinä. Milla paimensi viisi suruntäyteistä vuotta heidän porojaan. Hän valvoi yötä päivää nukkuen sangen vähän. Hänen ainut ruokansa oli luista jauhettu ja keitetty puuro.

Vuonna 1833 Millan vanhemmat yrittivät naittaa hänet jikääntyneelle miehelle, joka ei ollut ainakaan raittiudesta ja kristillisistä hyveistä tunnettu. Milla karkasi hänen luotaan ja sillä matkalla Milla tutustui kahteen lappalaispoikaan, jotka olivat tavanneet Noran pappi Brandellin. Milla lähti heidän mukaan. Lars Larsson neuvoi Millaa vaeltamaan Noraan ja Sollefteån seurakuntaan. Seuraavat kaksi vuotta olivat hänen elämänsä raskaimpia koetusvuosia. Vanhan kosijan tilalle tuli uusi juoppolalli. Milla oli menehtyä tämän väkivaltaisuuden johdosta. Tyttöä pidettiin sielun levottomuuden vuoksi hulluna.

Milla tunsi kaipaavansa sisimpänsä rauhaa. Hän lähti etsimään sitä vaeltamalla paikkakunnalta toiselle. Eräässä vaiheessa hänen voimansa uupuivat ja hän lyyhistyi maahan. Ihmeellisestä syystä lähistöllä kyläilymatkalla ollut talon renki sai voimakkaan tunteen, että hänen on lähdettävä kotia. Kotimatkalla mies löysi Millan, joka oli voimattomana maassa ja päälle oli satanut jo lunta. Monien vaiheiden jälkeen Milla päätyi Noran pitäjään Kramforsiin, jossa hän tapasi lukijalaisliikkeeseen kuuluneen pastori Pehr Brandellin ja koki vapautuksen epäilyistään.

Talvella 1844 Lars Levi Laestadius tapasi Lapin Marian Åselessa. Tapaamisesta Laestadius kirjoitti seuraavaa:

Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.

Milla tapasi lappalaisen Thomas Pålssonin ja he avioituivat. Kohdatessaan Laestadiuksen hän oli ollut naimisissa kolmisen vuotta. 1846 Thomas ja Milla saivat tyttären, Anna Britan. Vuodelta 1868 on Frostvikin rippikirjoissa merkintä heidän ehtoollisella käynnistään. Sen jälkeen on merkintä: "oleskelevat luultavasti Norjassa". Tänne Milla Clemenintyttären eli Lapin Marian jäljet päättyvät.

Lue lisää

Juhani (Johan) Raattamaa (myös Juhani Raattama) (12. syyskuuta 1811 Kaaresuvanto - 7. maaliskuuta 1899 Saivomuotka) oli lestadiolaisuuden ensimmäisiä maallikkosaarnaajia ja Lars Levi Laestadiuksen läheinen työtoveri.

Juhani Raattamaa syntyi Ruotsissa Kaaresuvannon pitäjässä 12. syyskuuta 1811. Hän asui samalla paikkakunnalla, jolla Lars Levi Laestadius toimi pappina ja tutustui tähän ollessaan 18-vuotias. Laestadius valitsi Raattamaan katekeetaksi vuonna 1830 pitämään katekismuskoulua lapsille. Laestadius kirjoittaa uudesta katekeetastaan näin: "Jollei tuota kirottua viinaa olisi ollut saatavissa, niin olisi Raattamaa jo siihen aikaan ollut koko Lapinmaan etevin katekeetta. Mutta mainittu myrkky pilasi kokonaan miehen". Raattamaa kirjoittaakin myöhemmin ikävuosien 24:stä 30:neen olleen "häpeällisten töiden sumentamaa aikaa".

Raattamaan omatunto koki uuden herätyksen jouluna 1844 samaan aikaan Laestadiuksen hengellisen murroksen aikoihin.

Laestadius oli opettanut heränneitä rukoilemaan "armonmerkkiä", eli kokemusta siitä, että Jumala on heille armollinen ja antaa synnit anteeksi. Raattamaa koki anteeksiantamuksen 1846 kirkossa kuunnellessaan Laestadiuksen saarnaa. Hän kirjoittaa omaelämäkerrassaan tapauksesta seuraavaa:

»Mutta kun sain uskossa ja hengessä katsella veripunaista, orjantappuroilla kruunattua kuningasta, silloin voima läksi Hänestä ja Kristuksen kärsiminen vaikutti sielussani elävän voiman. Minä uskoin synnit anteeksi vuotaneessa ja priiskuvaisessa veressä, josta myös seurasi ylösnousseen ja elävän Herran Jeesuksen tunteminen. Se, jota etsin kaukaa, se olikin läsnä ja vaikutti ilon ja rauhan sielussani. Olin ennenkin mielestäni uskonut, että Jeesus on kuollut ja kuolleista ylösnoussut, mutta nyt häpesin epäuskoani ja havaitsin, etten olekaan ennen sydämestäni uskonut.»

Raattamaa ei aluksi opettanut aikuisia, vaan piti lapsille katekismuskoulua eli lähetyskoulua, jonka jälkeen hän illalla puhui myös koulutalolle kokoontuneille vanhemmille. Pyhärukous oli paikallisseurakunnan "sanajumalanpalvelus", joita vietettiin maallikkovoimin kirkolta kaukana olevissa kylissä. Seurakunta asetti pyhärukousten pitäjät, joiden vastuulla rukousten pitäminen oli. Näin lestadiolaisuus lähti leviämään laajemmalle.

Myöhemmin Raattamaa vapautettiin koulunopettajan toimesta ja ylennettiin koulumestariksi ja hän alkoi saarnata ympäri Lappia. Hän saarnasi koulumestarin ominaisuudessa yhteistyössä Laestadiuksen kanssa ja kävi tämän luona noin kahdesti vuodessa kertomassa toiminnastaan. Raattamaa vietti koulumestarin matkoilla viikkoja ja jopa useita kuukausia. Hänestä tulikin varsin tunnettu saarnaaja lestadiolaisten keskuudessa. Juhani Raattamaata on kutsuttu Perä-Pohjolan Paavaliksi ja Pohjolan suurimmaksi maallikkosaarnaajaksi. Raattamaa kirjoitti paljon kirjeitä heränneille ja Laestadiuksen kuoleman jälkeen häneltä kysyttiin neuvoja erilaisiin asioihin. Hän osasi Raamattua hyvin. Kirjeitä häneltä on säilynyt runsaat 300.

Raattamaa käytti paljon niin sanottuja taivaan valtakunnan avaimia, joiden merkitystä vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan edelleen. Hän suositteli niiden käyttöä myös Laestadiukselle, joka kuitenkin käytti niitä paljon varovammin, koska pelkäsi armovarkaita.

Raattamaa yritti estää turhaan viimeisinä elinvuosinaan jo alkanutta hajaantumiskehitystä. Lestadiolaisuus hajaantui hänen viimeisinä vuosinaan esikois-ryhmään ja vanhoillislestadiolaiseen ryhmään. Raattamaan opetus ja toiminta on ollut niin moniselitteistä, että useampi lestadiolaisryhmä voi katsoa noudattavansa hänen näkemyksiään. Raattamaan auktoriteettiasemasta Erkki-Antti Juhonpietin mielessä on osoituksena hänen kirjeensä. Erkki Antti Juhonpieti varoittaa kirjeessään Norjaan ottamasta vastaan saarnaajia, jotka eivät ole yhteistyössä Juhani Raattamaan ja muiden lestadiolaissaarnaajien kanssa: "Älkää ottako muukalaisia ääniä vastaan, vaikkapa kuinka kauniilta kuulostaisit, sillä te tiedätte, että Juhani Raattamaa on jälkeen Laestadiuksen säilyttäny puhtaan opin hänen työkumppaneittensa kanssa." Näitä lestadiolaisuudessa yleisesti hyväksyttyjä seurakuntavanhimpia olivat Raattamaan lisäksi Erkki Antti Juhonpieti, Antin-Pieti, Ies-Pieti, Isak Poromaa, Henrik Parkajoki (Parka-Heikki), Pekka Raattamaa, Iisakki Huhtasaari ja Joonas Purnu.

Juhani Raattamaa kuoli Saivomuotkassa 7. maaliskuuta 1899. Hänen vaimonsa Karoliina Raattamaa kuvasi viimeisiä hetkiä ennen kuolemaa seuraavasti:

»Hän oli sängyssä yli viikon. Viimeisenä yönä kysyin häneltä: "minne sinua sattuu?" Hän vastasi: "Minulla ei ole kipuja missään, voin hyvin." Hänen viimeisinä tunteinaan luin hänelle kirjeitä ja terveisiä kristityiltä ja hän sanoi kuulevansa ne ja pyysi vastaamaan heille: "Herra siunatkoon heitä kaikkia". Sitten hän nukahti ihanaan uneen.»

Raattamaan hautajais-saattueen kerrotaan olleen noin kahden kilometrin pituinen. Raattamaan hautakiveen kirjoitettiin: "Ensimmäinen saarnaaja hengellisestä liikkeestä".

J. Raattamaa kirjoitti:

Juhani (Johan) Raattamaa (myös Juhani Raattama) (12. syyskuuta 1811 Kaaresuvanto - 7. maaliskuuta 1899 Saivomuotka) oli lestadiolaisuuden ensimmäisiä maallikkosaarnaajia ja Lars Levi Laestadiuksen läheinen työtoveri.

Juhani Raattamaa syntyi Ruotsissa Kaaresuvannon pitäjässä 12. syyskuuta 1811. Hän asui samalla paikkakunnalla, jolla Lars Levi Laestadius toimi pappina ja tutustui tähän ollessaan 18-vuotias. Laestadius valitsi Raattamaan katekeetaksi vuonna 1830 pitämään katekismuskoulua lapsille. Laestadius kirjoittaa uudesta katekeetastaan näin: "Jollei tuota kirottua viinaa olisi ollut saatavissa, niin olisi Raattamaa jo siihen aikaan ollut koko Lapinmaan etevin katekeetta. Mutta mainittu myrkky pilasi kokonaan miehen". Raattamaa kirjoittaakin myöhemmin ikävuosien 24:stä 30:neen olleen "häpeällisten töiden sumentamaa aikaa".

Raattamaan omatunto koki uuden herätyksen jouluna 1844 samaan aikaan Laestadiuksen hengellisen murroksen aikoihin.

Laestadius oli opettanut heränneitä rukoilemaan "armonmerkkiä", eli kokemusta siitä, että Jumala on heille armollinen ja antaa synnit anteeksi. Raattamaa koki anteeksiantamuksen 1846 kirkossa kuunnellessaan Laestadiuksen saarnaa. Hän kirjoittaa omaelämäkerrassaan tapauksesta seuraavaa:

»Mutta kun sain uskossa ja hengessä katsella veripunaista, orjantappuroilla kruunattua kuningasta, silloin voima läksi Hänestä ja Kristuksen kärsiminen vaikutti sielussani elävän voiman. Minä uskoin synnit anteeksi vuotaneessa ja priiskuvaisessa veressä, josta myös seurasi ylösnousseen ja elävän Herran Jeesuksen tunteminen. Se, jota etsin kaukaa, se olikin läsnä ja vaikutti ilon ja rauhan sielussani. Olin ennenkin mielestäni uskonut, että Jeesus on kuollut ja kuolleista ylösnoussut, mutta nyt häpesin epäuskoani ja havaitsin, etten olekaan ennen sydämestäni uskonut.»

Raattamaa ei aluksi opettanut aikuisia, vaan piti lapsille katekismuskoulua eli lähetyskoulua, jonka jälkeen hän illalla puhui myös koulutalolle kokoontuneille vanhemmille. Pyhärukous oli paikallisseurakunnan "sanajumalanpalvelus", joita vietettiin maallikkovoimin kirkolta kaukana olevissa kylissä. Seurakunta asetti pyhärukousten pitäjät, joiden vastuulla rukousten pitäminen oli. Näin lestadiolaisuus lähti leviämään laajemmalle.

Myöhemmin Raattamaa vapautettiin koulunopettajan toimesta ja ylennettiin koulumestariksi ja hän alkoi saarnata ympäri Lappia. Hän saarnasi koulumestarin ominaisuudessa yhteistyössä Laestadiuksen kanssa ja kävi tämän luona noin kahdesti vuodessa kertomassa toiminnastaan. Raattamaa vietti koulumestarin matkoilla viikkoja ja jopa useita kuukausia. Hänestä tulikin varsin tunnettu saarnaaja lestadiolaisten keskuudessa. Juhani Raattamaata on kutsuttu Perä-Pohjolan Paavaliksi ja Pohjolan suurimmaksi maallikkosaarnaajaksi. Raattamaa kirjoitti paljon kirjeitä heränneille ja Laestadiuksen kuoleman jälkeen häneltä kysyttiin neuvoja erilaisiin asioihin. Hän osasi Raamattua hyvin. Kirjeitä häneltä on säilynyt runsaat 300.

Raattamaa käytti paljon niin sanottuja taivaan valtakunnan avaimia, joiden merkitystä vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan edelleen. Hän suositteli niiden käyttöä myös Laestadiukselle, joka kuitenkin käytti niitä paljon varovammin, koska pelkäsi armovarkaita.

Raattamaa yritti estää turhaan viimeisinä elinvuosinaan jo alkanutta hajaantumiskehitystä. Lestadiolaisuus hajaantui hänen viimeisinä vuosinaan esikois-ryhmään ja vanhoillislestadiolaiseen ryhmään. Raattamaan opetus ja toiminta on ollut niin moniselitteistä, että useampi lestadiolaisryhmä voi katsoa noudattavansa hänen näkemyksiään. Raattamaan auktoriteettiasemasta Erkki-Antti Juhonpietin mielessä on osoituksena hänen kirjeensä. Erkki Antti Juhonpieti varoittaa kirjeessään Norjaan ottamasta vastaan saarnaajia, jotka eivät ole yhteistyössä Juhani Raattamaan ja muiden lestadiolaissaarnaajien kanssa: "Älkää ottako muukalaisia ääniä vastaan, vaikkapa kuinka kauniilta kuulostaisit, sillä te tiedätte, että Juhani Raattamaa on jälkeen Laestadiuksen säilyttäny puhtaan opin hänen työkumppaneittensa kanssa." Näitä lestadiolaisuudessa yleisesti hyväksyttyjä seurakuntavanhimpia olivat Raattamaan lisäksi Erkki Antti Juhonpieti, Antin-Pieti, Ies-Pieti, Isak Poromaa, Henrik Parkajoki (Parka-Heikki), Pekka Raattamaa, Iisakki Huhtasaari ja Joonas Purnu.

Juhani Raattamaa kuoli Saivomuotkassa 7. maaliskuuta 1899. Hänen vaimonsa Karoliina Raattamaa kuvasi viimeisiä hetkiä ennen kuolemaa seuraavasti:

»Hän oli sängyssä yli viikon. Viimeisenä yönä kysyin häneltä: "minne sinua sattuu?" Hän vastasi: "Minulla ei ole kipuja missään, voin hyvin." Hänen viimeisinä tunteinaan luin hänelle kirjeitä ja terveisiä kristityiltä ja hän sanoi kuulevansa ne ja pyysi vastaamaan heille: "Herra siunatkoon heitä kaikkia". Sitten hän nukahti ihanaan uneen.»

Raattamaan hautajais-saattueen kerrotaan olleen noin kahden kilometrin pituinen. Raattamaan hautakiveen kirjoitettiin: "Ensimmäinen saarnaaja hengellisestä liikkeestä".

Lue lisää

Erkki Antti Juhonpieti (25. maaliskuuta 1814 - 2. lokakuuta 1900) oli lestadiolainen saarnaaja ja liikkeen johtohenkilöitä.

Juhonpieti oli kotoisin Pajalasta ja oli tullut uskonnolliseen herätykseen vuonna 1844 Lars Levi Laestadiuksen kautta, saaden tosin pelastusvarmuuden vasta viisi vuotta myöhemmin luettuaan lähinnä Raamattua ja herrnhutilaishenkisiä kirjoja. Tämän jälkeen hänestä tuli merkittävä herätyssaarnaaja. Hänen varsinainen työalueensa oli Tornionjokilaakso Pajalasta etelään, missä hän vaikutti erityisesti Muoniossa, Kittiläss ja Turtolassa, mutta hän kulki opetusmatkoilla kaikkialla Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Hänen käynneistään seurasi voimakkaita hengellisiä herätyksiä. Tosin hänen lähin työtoverinsa Juhani Raattamaa myös arvosteli hänen evankelioimistapaansa: "Kun Erkki-Antti tulee kylään, niin kaikki tulevat uskoon, mutta kun Erkki-Antti lähtee kylästä, ei jää paljonkaan jäljelle." Kuitenkin Juhonpietin ja Raattamaan välit pysyivät hyvinä. Kittilän lestadiolaiset syyttivät silti Juhonpietiä liian löysästä evankeliumista (nämä erosivat myöhemmin omaksi liikkeekseen nimeltä Uusheräys).

Juhonpieti lähetti myös Yhdysvaltoihin sikäläiselle herätysjohtajalle Dwight Lyman Moodylle työtervehdyksen, jossa hän puhutteli tätä 'veljenään'. Tällä hän ilmeisesti tahtoi antaa ymmärtää heidän olevan samaa joukkoa.[6]

juhonpieti kirjoitti:

Erkki Antti Juhonpieti (25. maaliskuuta 1814 - 2. lokakuuta 1900) oli lestadiolainen saarnaaja ja liikkeen johtohenkilöitä.

Juhonpieti oli kotoisin Pajalasta ja oli tullut uskonnolliseen herätykseen vuonna 1844 Lars Levi Laestadiuksen kautta, saaden tosin pelastusvarmuuden vasta viisi vuotta myöhemmin luettuaan lähinnä Raamattua ja herrnhutilaishenkisiä kirjoja. Tämän jälkeen hänestä tuli merkittävä herätyssaarnaaja. Hänen varsinainen työalueensa oli Tornionjokilaakso Pajalasta etelään, missä hän vaikutti erityisesti Muoniossa, Kittiläss ja Turtolassa, mutta hän kulki opetusmatkoilla kaikkialla Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Hänen käynneistään seurasi voimakkaita hengellisiä herätyksiä. Tosin hänen lähin työtoverinsa Juhani Raattamaa myös arvosteli hänen evankelioimistapaansa: "Kun Erkki-Antti tulee kylään, niin kaikki tulevat uskoon, mutta kun Erkki-Antti lähtee kylästä, ei jää paljonkaan jäljelle." Kuitenkin Juhonpietin ja Raattamaan välit pysyivät hyvinä. Kittilän lestadiolaiset syyttivät silti Juhonpietiä liian löysästä evankeliumista (nämä erosivat myöhemmin omaksi liikkeekseen nimeltä Uusheräys).

Juhonpieti lähetti myös Yhdysvaltoihin sikäläiselle herätysjohtajalle Dwight Lyman Moodylle työtervehdyksen, jossa hän puhutteli tätä 'veljenään'. Tällä hän ilmeisesti tahtoi antaa ymmärtää heidän olevan samaa joukkoa.[6]

Lue lisää

Juokse nyt sinä uskollinen nainen, murheellisten ja epäileväisten opetuslasten luokse ja kerro heille sellaisia terveisiä Jeesus Nasaretilaiselta, että he saavat nähdä hänet Galileassa. Uskovatpa he sinua tai eivät, kerro kuitenkin sellaisia terveisiä, että olet nähnyt hänet…
- – -
Te murheelliset opetuslapset – - – te näette kuinka te kiusaatte Jeesusta epäuskollanne ja kenties saatte hänet murheelliseksi. Uskokaa, mitä Maria ja muut naiset ovat puhuneet teille Jeesuksen ylösnousemuksesta. Uskokaa, te murheelliset ja epäilevät, että Jeesus elää.

Maria Magdalena kirjoitti:

Juokse nyt sinä uskollinen nainen, murheellisten ja epäileväisten opetuslasten luokse ja kerro heille sellaisia terveisiä Jeesus Nasaretilaiselta, että he saavat nähdä hänet Galileassa. Uskovatpa he sinua tai eivät, kerro kuitenkin sellaisia terveisiä, että olet nähnyt hänet…
- – -
Te murheelliset opetuslapset – - – te näette kuinka te kiusaatte Jeesusta epäuskollanne ja kenties saatte hänet murheelliseksi. Uskokaa, mitä Maria ja muut naiset ovat puhuneet teille Jeesuksen ylösnousemuksesta. Uskokaa, te murheelliset ja epäilevät, että Jeesus elää.

Lue lisää

Heikki Saari (1906–1987) oli vanhoillislestadiolainen saarnaaja, joka toimi saarnaajana lähes 60 vuotta. Hän oli vaikuttajayksilö vanhoillislestadiolaisuuden piirissä, missä hän toimi johtotehtävissä ja edusti jyrkkää maallikkolinjaa.

Heikki Saari oli kotoisin Alavieskasta Someronkylästä, mutta muutti sieltä vuonna 1967 Ylivieskaan, jossa asui loppuelämänsä. Hän kuului Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) johtokuntaan ja työvaliokuntaan, Ylivieskan rauhanyhdistyksen johtokuntaan sekä Ylivieskan kirkkovaltuustoon. Vanhoillislestadiolaisten puhujaksi Heikki Saari asetettiin Alavieskassa 1920-luvulla missä tehtävissä hän toimi vuoteen 1979 saakka, jolloin hänet asetettiin puhujakieltoon kososlaisuutta vastaan käydyissä hoitokokouksissa. Hän edusti opilliselta kannaltaan jyrkkää maallikkolinjaa lestadiolaisuuden vuoden 1960–1961 hajaannuksessa, jossa hän oli voimahahmo. Lauri Pietilän mukaan hän oli voimahahmo myös Yhdysvalloissa käydyissä neuvotteluissa, joiden tuloksena osaa amerikkalaisista lestadiolaisista alettiin nimittää töröläläisiksi. Heikki Saari johti SRK:n johtokunnan jäsenen rovasti Paavo Sillanpään mukaan hänen viisi vuotta kestäneitä ja erottamiseen johtaneita "korjaustoimenpiteitään" eli hoitokokouksia. Saari oli sakramenttikomitean jäsen. Hän kuului myös Päivämiehen vuonna 1954 perustettuun toimitusvaliokuntaan, jonka tehtävänä oli tukea ja avustaa toimittajaa ja valvoa lehden sisältöä. Saari liikkui laajasti ympäri Suomea ja teki saarnamatkan myös Amerikkaan. Hän osallistui myös vaimonsa Olgan ja Eino Kimpimäen kanssa Raittiusyhdistys Neliapilan toimintaan auttamalla sen johtajaa Artturi Jämsèniä keräämään vaalipuhujien joukkoa. Lauri Pietilän mukaan Heikki Saari oli 1970-luvun SRK:n opetuksen pääarkkitehti.

Opillisia näkemyksiä:

Kun hankitaan televisio kotiin niin Saaren mukaan lainataan silmät ja korvat katselemaan ja kuuntelemaan Sodoman ja Baabelin saastaista elämää, joka menee silmistä ja korvista sydämeen.
Saari ennusti, että tulee aika jolloin Jumalan lapset (vanhoillislestadiolaiset) erotetaan kirkosta. Hän myös ennusti aikaa, joilloin jokainen, joka tappaa vanhoillislestadiolaisia luulee tekevänsä Jumalalle palveluksen.
Saaren mukaan uskovaisten joukko on ylenkatsottu samalla tavalla, kuin Jeesus. Kukaan ei pitänyt Jeesusta minään, eikä halunnut häntä edes katsoa.
Miikka Ruokasen mukaan vuoden 1960 puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa Oulussa Heikki Saari epäsi Erkki Jokelalta anteeksiantamuksen, koska tämä teki parannusta vain "hedelmistä", jotka "eriseuran henki" oli vaikuttanut.

Kritiikki:

Professori Jouko Talosen mukaan Heikki Saaren Vanhan testamentin tulkinta sisälsi omituisia selityksiä, joiden avulla voitiin perustella jyrkkää eksklusivismia ja hoitokokouksissa harjoitettua "sielunhoitoa". Talosen mukaan vanhan testamentin mielivaltaista tulkintaa esiintyi SRK-vanhoillisuudessa erityisesti vuosina 1960-1979.

Heikki Saari kirjoitti:

Heikki Saari (1906–1987) oli vanhoillislestadiolainen saarnaaja, joka toimi saarnaajana lähes 60 vuotta. Hän oli vaikuttajayksilö vanhoillislestadiolaisuuden piirissä, missä hän toimi johtotehtävissä ja edusti jyrkkää maallikkolinjaa.

Heikki Saari oli kotoisin Alavieskasta Someronkylästä, mutta muutti sieltä vuonna 1967 Ylivieskaan, jossa asui loppuelämänsä. Hän kuului Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) johtokuntaan ja työvaliokuntaan, Ylivieskan rauhanyhdistyksen johtokuntaan sekä Ylivieskan kirkkovaltuustoon. Vanhoillislestadiolaisten puhujaksi Heikki Saari asetettiin Alavieskassa 1920-luvulla missä tehtävissä hän toimi vuoteen 1979 saakka, jolloin hänet asetettiin puhujakieltoon kososlaisuutta vastaan käydyissä hoitokokouksissa. Hän edusti opilliselta kannaltaan jyrkkää maallikkolinjaa lestadiolaisuuden vuoden 1960–1961 hajaannuksessa, jossa hän oli voimahahmo. Lauri Pietilän mukaan hän oli voimahahmo myös Yhdysvalloissa käydyissä neuvotteluissa, joiden tuloksena osaa amerikkalaisista lestadiolaisista alettiin nimittää töröläläisiksi. Heikki Saari johti SRK:n johtokunnan jäsenen rovasti Paavo Sillanpään mukaan hänen viisi vuotta kestäneitä ja erottamiseen johtaneita "korjaustoimenpiteitään" eli hoitokokouksia. Saari oli sakramenttikomitean jäsen. Hän kuului myös Päivämiehen vuonna 1954 perustettuun toimitusvaliokuntaan, jonka tehtävänä oli tukea ja avustaa toimittajaa ja valvoa lehden sisältöä. Saari liikkui laajasti ympäri Suomea ja teki saarnamatkan myös Amerikkaan. Hän osallistui myös vaimonsa Olgan ja Eino Kimpimäen kanssa Raittiusyhdistys Neliapilan toimintaan auttamalla sen johtajaa Artturi Jämsèniä keräämään vaalipuhujien joukkoa. Lauri Pietilän mukaan Heikki Saari oli 1970-luvun SRK:n opetuksen pääarkkitehti.

Opillisia näkemyksiä:

Kun hankitaan televisio kotiin niin Saaren mukaan lainataan silmät ja korvat katselemaan ja kuuntelemaan Sodoman ja Baabelin saastaista elämää, joka menee silmistä ja korvista sydämeen.
Saari ennusti, että tulee aika jolloin Jumalan lapset (vanhoillislestadiolaiset) erotetaan kirkosta. Hän myös ennusti aikaa, joilloin jokainen, joka tappaa vanhoillislestadiolaisia luulee tekevänsä Jumalalle palveluksen.
Saaren mukaan uskovaisten joukko on ylenkatsottu samalla tavalla, kuin Jeesus. Kukaan ei pitänyt Jeesusta minään, eikä halunnut häntä edes katsoa.
Miikka Ruokasen mukaan vuoden 1960 puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa Oulussa Heikki Saari epäsi Erkki Jokelalta anteeksiantamuksen, koska tämä teki parannusta vain "hedelmistä", jotka "eriseuran henki" oli vaikuttanut.

Kritiikki:

Professori Jouko Talosen mukaan Heikki Saaren Vanhan testamentin tulkinta sisälsi omituisia selityksiä, joiden avulla voitiin perustella jyrkkää eksklusivismia ja hoitokokouksissa harjoitettua "sielunhoitoa". Talosen mukaan vanhan testamentin mielivaltaista tulkintaa esiintyi SRK-vanhoillisuudessa erityisesti vuosina 1960-1979.

Lue lisää

HS kehitti ns.puimatantereopin, joka loi perustan hoito-kokouksille. (Matt. 3:12, Matt. 13:30) Hän katsoi, että eletään lopun aikoja ja ohdakkeiden nyhtämiskielto ei ole enää voimassa. Näin hän sivuutti täysin Matt. 13:28-29, jossa ohdakkeiden nyhtäminen kielletään.
HS ja ER väittelivät tästä. ER:n mukaan rikkaviljan kokoaminen ei tapahdu tässä ajassa.
HS oli eri mieltä ja paljasti puimatantereoppinsa Rovaniemen suviseurojen radiopuheessa v. 1979.
Kimpimäellä niinkuin ei kellään muullakaan ollut rohkeutta puuttua puimatantereoppiin. Päinvastoin hänkin oli sen kannattaja.
Hommahan karkasi lopulta käsistä. Hoitokokouksissa useimmaat vl-liikkeen kannattajista teki parannusta väärästä hengestä.

puimatanner-oppi kirjoitti:

HS kehitti ns.puimatantereopin, joka loi perustan hoito-kokouksille. (Matt. 3:12, Matt. 13:30) Hän katsoi, että eletään lopun aikoja ja ohdakkeiden nyhtämiskielto ei ole enää voimassa. Näin hän sivuutti täysin Matt. 13:28-29, jossa ohdakkeiden nyhtäminen kielletään.
HS ja ER väittelivät tästä. ER:n mukaan rikkaviljan kokoaminen ei tapahdu tässä ajassa.
HS oli eri mieltä ja paljasti puimatantereoppinsa Rovaniemen suviseurojen radiopuheessa v. 1979.
Kimpimäellä niinkuin ei kellään muullakaan ollut rohkeutta puuttua puimatantereoppiin. Päinvastoin hänkin oli sen kannattaja.
Hommahan karkasi lopulta käsistä. Hoitokokouksissa useimmaat vl-liikkeen kannattajista teki parannusta väärästä hengestä.

Lue lisää

Kososlaisuus on vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vaikuttanut suunta. Se on saanut nimensä saarnaaja Juhana Alfred Kososelta. Kososlaisuus syntyi 1930-luvulla Viipurissa ja se aiheutti sekaannusta vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. Kososlaiset arvostelivat toisia vanhoillislestadiolaisia ja katsoivat ymmärtävänsä uskonasiat muita paremmin. Kososlaiset alkoivat pitää omia erillisiä seuroja Viipurissa. Kososlaisuus levisi Viipurin vanhoillislestadiolaisten mukana Helsinkiin, Imatralle, Jyväskylään, Lappeenrantaan, Ouluun ja Tampereelle.

Viipurin seudun vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen hajaannus muuttui selvemmäksi ja ulkonaiseksi vuonna 1932, jolloin entinen uusherännyt pappi Kustavi Lounasheimo "teki parannuksen" eriseurasta ja liittyi vanhoillislestadiolaisuutee. Kososlaiset nimittäin suhtautuivat Lounasheimoon kielteisesti ja epäluuloisesti, kuten yleensäkin pappeihin ja entisiin eriseuralaisiin. Kososlaisuus oli vuosina n 1932-1937 ulkonaisestikin erillään vanhoillislestadiolaisuudesta julkisena "eriseurana".

Juhana Kosonen sairastui vuonna 1937 vakavasti ja kutsui riidan osapuolet luokseen. Hänellä oli halu sopia asiat sairasvuoteella kuntoon. Riidat sovittiin ja Viipurissa alettiin pitää jälleen seuroja yhdessä. Kososen opetus ja perintö jäi elämään muiden seurakuntalaisten levittämänä. Kososlaisuus aiheutti ristiriitoja vanhoillislestadiolaisuuden sisällä kymmeniä vuosia.

Kososlainen oppi

Seppo Särkiniemen mukaan kososlaiset uskoivat lankeamattomuuden oppiin. Uskovaisen nimen opetettiin säilyvän Elämän kirjassa synneistä huolimatta. Toisaalta kososlaisuuteen liittyi tiukka ulkonainen hurskaus, joka näkyi esimerkiksi pukeutumisessa.

Tutkija Miikka Ruokasen mukaan 1970-luvulla uskottiin kososlaisuuden olevan "väärä henki", josta on saatava "parannuksen armo". 1960-luvulla ja 1970-luvulla joskus vaadittiin tai kehoitettiin monia henkilöitä tekemään parannuksen "kososlaisesta hengestä", varsinkin ns hoitokokousten yhteydessä. Kososlaisten katsottiin sallivan itselleen liiallisen kireyden arvostellessaan muiden "hempeyksiä" eli suvaitsevaa suhtautumista syntiin. Ruokasen mukaan Juhana Alfred Kososen edustaman kososlaisuuden ja 1970-luvun kososlaisuuden historiallinen yhteys on epäselvä. Molemmille oli kuitenkin yhteistä jyrkkyys.

Seppo Särkiniemen mukaan kososlaisuus syntyi Helsingissä pikkuhiljaa kanssapuheinstituution sisällä. Muistitieto kertoo, että Viipurista muuttaneiden siirtolaisten tulon jälkeen se alkoi näkyä eripuraisuutena seurakunnan sisällä. Se muun muassa esti SRK:n vuosikokouksen ja suurien seurojen järjestämisen Helsingissä 1947 sekä suviseurojen järjestämisen 1953 esityksistä huolimatta. Syksyllä 1951 Helsingin ja sen lähirauhanyhdistysten puhujat pitivät suljetun kokouksen, jossa todettiin puhujien jakaantuneen ja seurakunnissa olevan kososlaista opetusta. Kososlaisuutta yritettiin hoitaa johtokunnassa 1958, mutta tulokset olivat heikkoja. Kososlaisuus nousi esille myös 1960 muutamien seurakuntalaisten johtokuntaa vastaan kohdistamana kritiikkinä, jonka mukaan yhdistyksen johtokunta ei nauttinut seurakunnan luottamusta. Puhuttiin varjohallituksesta, joka vaikeutti yhdistyksen toimintaa ja järjesteli toimintaa yhdistyksen johtokunnan ohi. Seurakunnassa ja johtokunnassa oli näkemyseroja joiden hoitamiseksi järjestettiin Helsingin Rauhanyhdistyksellä 12.5.1962 ylimääräinen kokous, jonka puheenjohtajana oli SRK:n silloinen puheenjohtaja Eino Vaherjoki. Keskustelun jälkeen tehtiin esitys, jossa ehdotettiin, että:

»--seurakunnassa kososlaisuuden nimellä tunnettu ja ilmennyt väärä opetus ja väärä henki julistettaisiin eriseuraksi, pidettäisiin eriseurana ja eriseuraiset erotettaisiin (2 Tess. 3:6; 1 Tim. 6:3-6; 2 Kor. 6:16-17), eikä heitä enää Jumalan terveellä tervehditä.»

Esitystä kannatettiin, ja monet "tekivät kososlaisuudesta parannuksen". Kaikki "asiasta puhutellut" eivät kuitenkaan tehneet parannusta, joten "eriseura jäi". Asiaa yritettiin 1971 jälleen hoitaa neuvottelukokouksessa, johon osallistui myös SRK:n johtokuntaa. Kososlaisuus jäi edelleen kytemään pinnan alle ja nousi esille 1977-1981 järjestetyissä lukuisissa seurakuntailloissa, joissa siitä tehtiin parannusta muiden asioiden ohella.

Lapin Maria kirjoitti:

Milla Clemensdotter (1. 11.1813 Ruotsi – ?) oli lestadiolaisuuden syntyyn vaikuttanut henkilö. Hänellä oli merkittävä vaikutus Lars Levi Laestadiuksen hengellisessä elämässä. Laestadius kutsui häntä Lapin Mariaksi. Laestadiuksen uskotaan saaneen synninpäästön Lapin Marialta. Lapin Marian oletetaan olevan Milla Clemensdotter.

Marian isän nimi oli Clemens Andersson ja äidin nimi Anna Larsdotter. He saivat kolme lasta: Millan, Margaretan ja Lisan. Hänen isänsä oli joltisenkin varakas, mutta hän hävitti omaisuutensa juopottelemalla. Humalapäissään hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi. Millan äiti avioitui leskimies Torkel Johanssonin kanssa ja he saivat tyttären Sara Brita.

Milla oli kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä varhaislapsuudessaan. Hän oli usein mukana isäpuolensa ja äitinsä kanssa pitkillä vaelluksilla. Ramselessa hän viipyi kuusivuotiaana muutamia vuosia vuohipaimenena. Hänet jätettiin sinne vakavasti evästettynä rehellisyyteen.

Jonkin ajan kuluttua Milla pääsi parempaan taloon Fynin kylässä. Siellä naapurin emäntä yritti opettaa häntä lukemaan, mutta tytön suurin huolenaihe oli, ettei vain hän etääntyisi Jumalasta. Hän etsiytyi Ramseleen pappi Paul Nordbergin puheille saadakseen puhua sisäisestä hädästään. Talvella hän vieraili taloissa ja lauloi lauluja ja virsiä ruokansa eteen. Hän tuli muun muassa Sollefteån pappilaan, missä hän sai rahaa ja silkkihuivin, mikä rohkaisi häntä opettelemaan Jumalan Sanan lukemista.

Nimismies Johan Gröndahl otti hänet kasvatikseen. Gröndahlilla Milla oppi katekismuksen ulkoa. Mutta pian kasvatusvanhemmat kuolivat. Hänen oli lähdettävä taas matkaan. Hän vaelteli seudulla muutamia vuosia. Näiden vuosien jälkeen hän joutui rikkaan, lapsettoman enonsa luokse. Tämä ja hänen vaimonsa ryyppäsivät rankasti. Milla sai viinan esimakua ja näki juoppouden syntinä. Milla paimensi viisi suruntäyteistä vuotta heidän porojaan. Hän valvoi yötä päivää nukkuen sangen vähän. Hänen ainut ruokansa oli luista jauhettu ja keitetty puuro.

Vuonna 1833 Millan vanhemmat yrittivät naittaa hänet jikääntyneelle miehelle, joka ei ollut ainakaan raittiudesta ja kristillisistä hyveistä tunnettu. Milla karkasi hänen luotaan ja sillä matkalla Milla tutustui kahteen lappalaispoikaan, jotka olivat tavanneet Noran pappi Brandellin. Milla lähti heidän mukaan. Lars Larsson neuvoi Millaa vaeltamaan Noraan ja Sollefteån seurakuntaan. Seuraavat kaksi vuotta olivat hänen elämänsä raskaimpia koetusvuosia. Vanhan kosijan tilalle tuli uusi juoppolalli. Milla oli menehtyä tämän väkivaltaisuuden johdosta. Tyttöä pidettiin sielun levottomuuden vuoksi hulluna.

Milla tunsi kaipaavansa sisimpänsä rauhaa. Hän lähti etsimään sitä vaeltamalla paikkakunnalta toiselle. Eräässä vaiheessa hänen voimansa uupuivat ja hän lyyhistyi maahan. Ihmeellisestä syystä lähistöllä kyläilymatkalla ollut talon renki sai voimakkaan tunteen, että hänen on lähdettävä kotia. Kotimatkalla mies löysi Millan, joka oli voimattomana maassa ja päälle oli satanut jo lunta. Monien vaiheiden jälkeen Milla päätyi Noran pitäjään Kramforsiin, jossa hän tapasi lukijalaisliikkeeseen kuuluneen pastori Pehr Brandellin ja koki vapautuksen epäilyistään.

Talvella 1844 Lars Levi Laestadius tapasi Lapin Marian Åselessa. Tapaamisesta Laestadius kirjoitti seuraavaa:

Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.

Milla tapasi lappalaisen Thomas Pålssonin ja he avioituivat. Kohdatessaan Laestadiuksen hän oli ollut naimisissa kolmisen vuotta. 1846 Thomas ja Milla saivat tyttären, Anna Britan. Vuodelta 1868 on Frostvikin rippikirjoissa merkintä heidän ehtoollisella käynnistään. Sen jälkeen on merkintä: "oleskelevat luultavasti Norjassa". Tänne Milla Clemenintyttären eli Lapin Marian jäljet päättyvät.

Lue lisää

Onko tapahtumien aikataulutus kiistaton?

juhonpieti kirjoitti:

Erkki Antti Juhonpieti (25. maaliskuuta 1814 - 2. lokakuuta 1900) oli lestadiolainen saarnaaja ja liikkeen johtohenkilöitä.

Juhonpieti oli kotoisin Pajalasta ja oli tullut uskonnolliseen herätykseen vuonna 1844 Lars Levi Laestadiuksen kautta, saaden tosin pelastusvarmuuden vasta viisi vuotta myöhemmin luettuaan lähinnä Raamattua ja herrnhutilaishenkisiä kirjoja. Tämän jälkeen hänestä tuli merkittävä herätyssaarnaaja. Hänen varsinainen työalueensa oli Tornionjokilaakso Pajalasta etelään, missä hän vaikutti erityisesti Muoniossa, Kittiläss ja Turtolassa, mutta hän kulki opetusmatkoilla kaikkialla Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Hänen käynneistään seurasi voimakkaita hengellisiä herätyksiä. Tosin hänen lähin työtoverinsa Juhani Raattamaa myös arvosteli hänen evankelioimistapaansa: "Kun Erkki-Antti tulee kylään, niin kaikki tulevat uskoon, mutta kun Erkki-Antti lähtee kylästä, ei jää paljonkaan jäljelle." Kuitenkin Juhonpietin ja Raattamaan välit pysyivät hyvinä. Kittilän lestadiolaiset syyttivät silti Juhonpietiä liian löysästä evankeliumista (nämä erosivat myöhemmin omaksi liikkeekseen nimeltä Uusheräys).

Juhonpieti lähetti myös Yhdysvaltoihin sikäläiselle herätysjohtajalle Dwight Lyman Moodylle työtervehdyksen, jossa hän puhutteli tätä 'veljenään'. Tällä hän ilmeisesti tahtoi antaa ymmärtää heidän olevan samaa joukkoa.[6]

Lue lisää

tarkastaja Toivo Haataja, Hämeenlinna
ekonomi Juha Heikkilä, Kajaani
lehtori Aimo Helen, Kärkölä
luontokeskuksen hoitaja Timo Hentilä, Kuusamo
kapteeni Alpo Isotalus, Tornio
insinööri Vesa Jokitalo, Haukipudas
rovasti Viljo Juntunen, Oulu
kuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki, Raahe
rehtori Mikko Kinnunen, Reisjärvi
toimitusjohtaja Tapani Kinnunen, Kouvola
kappalainen Tapani Kirsilä, Sievi
varatuomari Esa Koukkari, Oulu
kenttärovasti Juhani Liukkonen, Oulu
kenttärovasti Valde Palola, Helsinki
lehtori, rovasti Antti Paananen, Vantaa (vai jo Rovaniemi?)
osastopäällikkö Kimmo Puolitaival, Kaarina
rehtori Pentti Rentola, Alajärvi
kirvesmies Aarno Sassi, Oulunsalo
kehittämispäällikkö Ilpo Saukkonen, Liperi
luokanopettaja Pentti Saulio, Jyväskylä
rehtori Matti Taskila, Kannus
palvelupäällikkö Hannu Tervonen, Nilsiä
rovasti Olavi Voittonen, Oulu
rehtori Pekka Vuonokari, Nakkila

No ei todellakaan ole ihmisissä, ei minkään herätysliikkeen alku. Kaikki herätykset on YKSIN Jumalan työtä ja Jumalan johdatusta. Hävetkää te lihanne käsivarteen luottavat!!

Sillanpääläisyys on lestadiolaisuuden suuntaus joka sai alkunsa vuonna 1977 erkaantumalla vanhoillislestadiolaisuudesta. Suuntausta alettiin kutsumaan ulkopuolisten taholta keskeisimmän toimijansa Merikarvian kirkkoherran Paavo Sillanpään nimen mukaisesti "sillanpääläisyydeksi". Sillanpääläiset perustivat sitten Suomen vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen samana vuonna 1977. Rovasti Sillanpää oli toiminut kauan SRK:n johtokunnan jäsenenä, mutta joutui siitä erotetuksi kritisoituaan herätysliikkeessä voimistunutta "lakioppia" julkilausumineen, sekä SRK:n johtokunnan sekaantumista puoluepolitiikkaan. Yhdistyksen nimi muutettiin 11. lokakuuta 1989 muotoon "Suomen vanhoillislaestadiolainen Rauhanyhdistys ry". Aluksi yhdistyksen kotipaikka oli Oulu, mutta nykyään se on Ylivieska. Yhdistyksen postiosoite on kuitenkin Joensuussa. Yhdistys kirjattiin yhdistysrekisteriin 29. joulukuuta 1978, ja yhdistyksen Y-tunnus tuli voimaan 25. kesäkuuta 1979. Yhdistyksen asiainhoitajana on toiminut mm Eila Polvi.

Vuosina 1972-1973 Amerikan First Apostolic Lutheran Church katkaisi välinsä Suomen vanhoillislestadiolaisiin. Välien katkaisu aiheutti kuitenkin First Apostolic Lutheran Church'issa hajaannuksen, kun noin puolet heistä perusti oman uuden keskusyhdistyksen nimeltä Association of American Laestadian Congregations (nykyinen Laestadian Lutheran Church), koska halusivat jatkaa uskonyhteydessä Suomen vanhoillislestadiolaisten pääsuunnan ja heidän keskusyhdistyksensä (SRK) kanssa. FALC liittyi myöhemmin uskonyhteyteen Suomen sillanpääläisyyden kanssa. Suomessa sillanpääläisyys syntyi 1977, kun he perustivat Suomen vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen.

Sillanpääläiset julkaisivat "Armon ja rauhan tervehdys" -lehteä. Sillanpääläisyys hajosi sisäisiin erimielisyyksiin Suurin osa palasi takaisin vanhoillislestadiolaisuuteen ja osa meni rauhansanalaisuuteen. Suomessa ryhmä on nykyisin todella pieni ja osin jo lakannut toimimasta, mutta Amerikassa FALC:n jäsenmäärän arvioitiin vuonna 2001 olevan noin 4000. Amerikassa tätä suuntaa kutsutaan myös töröläläisyydeksi. Ruotsissa ryhmittymää kutsutaan morjärveläisyydeksi. Ruotsissa liike toimi erityisesti Morjärvin alueella. Töröläläisyys oli vuonna 2001 neljänneksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä maailmassa.

Paavo Sillanpääl kirjoitti:

Sillanpääläisyys on lestadiolaisuuden suuntaus joka sai alkunsa vuonna 1977 erkaantumalla vanhoillislestadiolaisuudesta. Suuntausta alettiin kutsumaan ulkopuolisten taholta keskeisimmän toimijansa Merikarvian kirkkoherran Paavo Sillanpään nimen mukaisesti "sillanpääläisyydeksi". Sillanpääläiset perustivat sitten Suomen vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen samana vuonna 1977. Rovasti Sillanpää oli toiminut kauan SRK:n johtokunnan jäsenenä, mutta joutui siitä erotetuksi kritisoituaan herätysliikkeessä voimistunutta "lakioppia" julkilausumineen, sekä SRK:n johtokunnan sekaantumista puoluepolitiikkaan. Yhdistyksen nimi muutettiin 11. lokakuuta 1989 muotoon "Suomen vanhoillislaestadiolainen Rauhanyhdistys ry". Aluksi yhdistyksen kotipaikka oli Oulu, mutta nykyään se on Ylivieska. Yhdistyksen postiosoite on kuitenkin Joensuussa. Yhdistys kirjattiin yhdistysrekisteriin 29. joulukuuta 1978, ja yhdistyksen Y-tunnus tuli voimaan 25. kesäkuuta 1979. Yhdistyksen asiainhoitajana on toiminut mm Eila Polvi.

Vuosina 1972-1973 Amerikan First Apostolic Lutheran Church katkaisi välinsä Suomen vanhoillislestadiolaisiin. Välien katkaisu aiheutti kuitenkin First Apostolic Lutheran Church'issa hajaannuksen, kun noin puolet heistä perusti oman uuden keskusyhdistyksen nimeltä Association of American Laestadian Congregations (nykyinen Laestadian Lutheran Church), koska halusivat jatkaa uskonyhteydessä Suomen vanhoillislestadiolaisten pääsuunnan ja heidän keskusyhdistyksensä (SRK) kanssa. FALC liittyi myöhemmin uskonyhteyteen Suomen sillanpääläisyyden kanssa. Suomessa sillanpääläisyys syntyi 1977, kun he perustivat Suomen vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen.

Sillanpääläiset julkaisivat "Armon ja rauhan tervehdys" -lehteä. Sillanpääläisyys hajosi sisäisiin erimielisyyksiin Suurin osa palasi takaisin vanhoillislestadiolaisuuteen ja osa meni rauhansanalaisuuteen. Suomessa ryhmä on nykyisin todella pieni ja osin jo lakannut toimimasta, mutta Amerikassa FALC:n jäsenmäärän arvioitiin vuonna 2001 olevan noin 4000. Amerikassa tätä suuntaa kutsutaan myös töröläläisyydeksi. Ruotsissa ryhmittymää kutsutaan morjärveläisyydeksi. Ruotsissa liike toimi erityisesti Morjärvin alueella. Töröläläisyys oli vuonna 2001 neljänneksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä maailmassa.

Lue lisää

1. Armon lapset kaikki täällä, / pankaa pois jo murheenne. / Ei oo syytä suruun meillä, / kallis ompi onnemme.

2. Koska syntyi Lapsukainen / Betlehemin tallissa, / siitä ilo enkeleille / tuli myöskin taivaassa.

3. Tämä Lapsi, josta paljon / profeetat jo ennusti, / tuotti meille suuren ilon, / elämän kun lahjoitti.

4. Hän se kantoi sairautemme, / sauvan särki vaatijan, / kun hän meidän edestämme, / lain jo täytti raskahan.

5. Ei nyt enää voikaan kantaa / laki meidän päällemme, / eikä muista Isä taivaan, / paljoutta synteimme.

6. Vaikka vielä heikkoudessa / joku joutuis vikoihin, / Isä löytää Pojassansa / täyden makson niistäkin.

7. Kun nyt Poika Isällensä / näyttää haavat ruumiissaan, / mielistyypi Isä niihin, / vikaamme ei muistakaan.

8. Vaan hän armon aavaan mereen / syntimme pois upottaa, / lapsilleen näin laupeuden / Isä rakas osoittaa.

9. Senpä tähden Siionissa / ilon ääni kuuluupi, / kun näin Isä lapsillensa / vapaan armon antaapi.

älkää valehdelko kirjoitti:

No ei todellakaan ole ihmisissä, ei minkään herätysliikkeen alku. Kaikki herätykset on YKSIN Jumalan työtä ja Jumalan johdatusta. Hävetkää te lihanne käsivarteen luottavat!!

Lue lisää

Jumalako on jakanut lestadiolaiset näin moneen osaan? Panee miettimään, että minkä tähden? Oppia kirkastaakseen? Oliko oppi mennyt väärille raiteille? Ja nytkin näyttää olevan jakautumisen tunnelmaa ilmassa?

Ällistyttävän moni vl-tytto uskoo olleensa neitsyt, vaikka oli raskaana, kertoo Paivamies.

Vl-tyttojen ajatukset paljastuivat tutkimuksesta, jossa seurattiin 14 vuoden aikana noin 7 900 vl-tyttoa. Heistä kerättiin erilaista tietoa, mutta yksi yllättävimmistä lienee se, että 45 lasta odottaneista tytoista väitti olevansa neitsyitä vielä raskauden aikana.

Vl-tytot sanoivat, että eivät olleet harrastaneet koskaan seksiä, vaikka alkoivat odottaa. Suuri osa heistä oli antanut niin sanotun puhtauslupauksen, eli he sitoutuivat pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa. Lähes kaikkien naisten kotitausta oli hyvin vanhoillislestadiolainen.

Neitsyiksi itseään väittäneet raskaana olleet olivat nuoria ja iältään keskimäärin 17-vuotiaita. Heillä oli varsin hatarat tiedot siitä, miten nainen voi tulla raskaaksi. Suurin osa heistä uskoi esimerkiksi siihen, että raskaaksi voi tulla wc-istuimesta.

vl-neitsyt kirjoitti:

Ällistyttävän moni vl-tytto uskoo olleensa neitsyt, vaikka oli raskaana, kertoo Paivamies.

Vl-tyttojen ajatukset paljastuivat tutkimuksesta, jossa seurattiin 14 vuoden aikana noin 7 900 vl-tyttoa. Heistä kerättiin erilaista tietoa, mutta yksi yllättävimmistä lienee se, että 45 lasta odottaneista tytoista väitti olevansa neitsyitä vielä raskauden aikana.

Vl-tytot sanoivat, että eivät olleet harrastaneet koskaan seksiä, vaikka alkoivat odottaa. Suuri osa heistä oli antanut niin sanotun puhtauslupauksen, eli he sitoutuivat pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa. Lähes kaikkien naisten kotitausta oli hyvin vanhoillislestadiolainen.

Neitsyiksi itseään väittäneet raskaana olleet olivat nuoria ja iältään keskimäärin 17-vuotiaita. Heillä oli varsin hatarat tiedot siitä, miten nainen voi tulla raskaaksi. Suurin osa heistä uskoi esimerkiksi siihen, että raskaaksi voi tulla wc-istuimesta.

Lue lisää

" Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut."

vl-neitsyt kirjoitti:

Ällistyttävän moni vl-tytto uskoo olleensa neitsyt, vaikka oli raskaana, kertoo Paivamies.

Vl-tyttojen ajatukset paljastuivat tutkimuksesta, jossa seurattiin 14 vuoden aikana noin 7 900 vl-tyttoa. Heistä kerättiin erilaista tietoa, mutta yksi yllättävimmistä lienee se, että 45 lasta odottaneista tytoista väitti olevansa neitsyitä vielä raskauden aikana.

Vl-tytot sanoivat, että eivät olleet harrastaneet koskaan seksiä, vaikka alkoivat odottaa. Suuri osa heistä oli antanut niin sanotun puhtauslupauksen, eli he sitoutuivat pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa. Lähes kaikkien naisten kotitausta oli hyvin vanhoillislestadiolainen.

Neitsyiksi itseään väittäneet raskaana olleet olivat nuoria ja iältään keskimäärin 17-vuotiaita. Heillä oli varsin hatarat tiedot siitä, miten nainen voi tulla raskaaksi. Suurin osa heistä uskoi esimerkiksi siihen, että raskaaksi voi tulla wc-istuimesta.

Lue lisää

"Johtokunnan kokouksessa heijastui Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen sekä vuosikokouksen yksimielisyys."

vl-neitsyt kirjoitti:

Ällistyttävän moni vl-tytto uskoo olleensa neitsyt, vaikka oli raskaana, kertoo Paivamies.

Vl-tyttojen ajatukset paljastuivat tutkimuksesta, jossa seurattiin 14 vuoden aikana noin 7 900 vl-tyttoa. Heistä kerättiin erilaista tietoa, mutta yksi yllättävimmistä lienee se, että 45 lasta odottaneista tytoista väitti olevansa neitsyitä vielä raskauden aikana.

Vl-tytot sanoivat, että eivät olleet harrastaneet koskaan seksiä, vaikka alkoivat odottaa. Suuri osa heistä oli antanut niin sanotun puhtauslupauksen, eli he sitoutuivat pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa. Lähes kaikkien naisten kotitausta oli hyvin vanhoillislestadiolainen.

Neitsyiksi itseään väittäneet raskaana olleet olivat nuoria ja iältään keskimäärin 17-vuotiaita. Heillä oli varsin hatarat tiedot siitä, miten nainen voi tulla raskaaksi. Suurin osa heistä uskoi esimerkiksi siihen, että raskaaksi voi tulla wc-istuimesta.

Lue lisää

Minulla on yksi tytär, enkä ajattelisi pahalla, jos hän olisi prostituoitu. Tällä hetkellä Suomessa minua huolestuttaisi hänen puolestaan eniten se, että prostituoituja pidetään toisen luokan kansalaisena ja heidän asemansa lain edessä on epämääräinen ja huono. Minua pelottaisi hänen turvallisuutensa puolesta, koska hän ei voisi laillisesti palkata itselleen turvamiestä. Hän ei voisi laillisesti mennä työskentelemään bordelliin, joka on tytön kannalta erittäin turvallinen valinta.

Jos Suomessa prostituutio olisi samanlaista kuin Saksassa, minun ei tarvitsisi pelätä tyttäreni turvallisuuden puolesta, koska siellä hommaa voi tehdä yhdessä muiden kanssa tai voi työskennellä bordellissa, joissa on turvamiehet. Poliisi tarkistaa nämä paikat säännöllisesti, joten tyttöjen hyväksikäyttö on vaikeaa.

Varmistaisin, ettei tyttäreni olisi pakko olla prostituoitu, eli hänellä olisi ruokaa, asunto ja muutkin perusmenot voisin vaikka maksaakin. Jos hän kuitenkin haluaisi parantaa elämänsä laatua myymällä seksiä, hyväksyisin sen täysin. Seksi on nautinnollinen asia, eikä mikään likainen tai saastainen asia. Iloitsen itse seksistä ja niin toivon lastenikin iloitsevan.

Toki tämä koskee vain täysikäisiä ihmisiä. Lapsilla on oikeus lapsuuteen.

Johtokunta kirjoitti:

"Johtokunnan kokouksessa heijastui Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen sekä vuosikokouksen yksimielisyys."

Kuten tunnettua, vanhoillislestadiolaisuus on ollut jo kauan ns. kasvatuskristillisyyttä. Liikkeen “herättävä” luonne katosi puoli vuosisataa sitten, samaan aikaan kun liike alkoi voimakkaasti kasvaa ja organisoitua.

Vanhoillislestadiolaisuudesta onkin muodostunut lähinnä liikkeeseen syntyneiden elämäntapa ja oma “heimokulttuuri”, jota on rakennettu jo monessa polvessa. Sillä on vakiintunut asema luterilaisen kirkon hengenelämässä juuri perinneliikkeenä.

Hartaustilaisuudet suunnataan käytännössä omalle jäsenistölle, toisin kuin vielä sata vuotta sitten, ja ilmeisesti vielä 1930-50-luvullakin. Ulkopuolisia liittyy yhteisöön enää harvoin. Tästä ei kuitenkaan olla erityisesti huolissaan.

Oletpa sinä hyvä.

sano

to.

nos- kirjoitti:

to.

Tulee mieleen legendaarinen nettivitsi: sheikin poika oli opiskelemassa Saksassa. Hän lähetti kotiin kirjeen: "Isä, vähän nolottaa ajella yliopistoon kultaisella Bugatilla, kun kaikki muut tulevat kouluun junalla".

Sheikin vastauskirje: "Poikani, älä nolaa itseäsi ja sukuasi. Tässä sinulle sata miljoonaa, osta sinäkin itsellesi juna..."

sheikki kirjoitti:

Tulee mieleen legendaarinen nettivitsi: sheikin poika oli opiskelemassa Saksassa. Hän lähetti kotiin kirjeen: "Isä, vähän nolottaa ajella yliopistoon kultaisella Bugatilla, kun kaikki muut tulevat kouluun junalla".

Sheikin vastauskirje: "Poikani, älä nolaa itseäsi ja sukuasi. Tässä sinulle sata miljoonaa, osta sinäkin itsellesi juna..."

Lue lisää

hee.

sheikki kirjoitti:

Tulee mieleen legendaarinen nettivitsi: sheikin poika oli opiskelemassa Saksassa. Hän lähetti kotiin kirjeen: "Isä, vähän nolottaa ajella yliopistoon kultaisella Bugatilla, kun kaikki muut tulevat kouluun junalla".

Sheikin vastauskirje: "Poikani, älä nolaa itseäsi ja sukuasi. Tässä sinulle sata miljoonaa, osta sinäkin itsellesi juna..."

Lue lisää

Aiheeseen sopivasti. Hitler irstailee ja käy huorissa, mutta paljastuu pienimunaiseksi siaksi.

nos- kirjoitti:

to.

Eli lestadiolaiset eivät osaa sanoa tähän yhtään mitään. Puhuuko teillä vain saarnajat? Kun seuraavan kerran istutte rukoushuoneen penkeilä tai tuoleilla, yrittäkääpä ajatella minkälaista elämä olisi, jos ajattelisi ihan omilla aivoilla.

sanojen tuottaminen vaatii asioiden ymmärtämistä ja sisäistämistä.

asiaan tutustunut kirjoitti:

sanojen tuottaminen vaatii asioiden ymmärtämistä ja sisäistämistä.

ih.

tooo!