Carterin avaruusloikka - Burroughsin kaipuu.

E.R.Burroughs kuvaa jännittävästi Marsin sankari-kirjassaan, miten intiaaneja paennut Joh Carter katsoo yötaivaan tähtiä ja samassa hän lentää avaruuden halki Mars-planeetalle. Ja punaisen planeetan nurmelta hän sitten löytääkin itsensä makoilemasta yhtä alastomana kuin vastasyntynyt - ja vielä marsilaisen olio-hautomon vierestä.
Minusta tuo kuvaus kertoo uskonnollisesta kaipuusta - kaipuusta päästä taivaaseen. Nähdäkseni tuo kaipuu oli tässä tapauksessa kirjoittajan sielussa. Amerikkalainen Burroughs oli ehkä saanut myös "ideoita" maassaan vaikuttavilta kiristillisiltä julistajilta - tuossa näkyy mielestäni jonkinlainen "Tempaus-opin" muunnelma.

Meihin ihmisiin on kytketty taivas-kaipuu; haluamme päästä täältä "murheen laaksosta" kerran parempiin, kirkkaimpiin, rakkaudellisimpiin olosuhteisiin. Burrougsin Carterille Mars jatkuvine miekankalistelutilanteineen oli tuo "taivas". No, sellaisenaan nähdäkseni hän meni enemmän sinne toiseen osoitteeseen - koska kristillinen taivas on rauhan tyys-sija. Mutta, kaipaus Carterilla oli, koska haaveksien hän katseli taivaan "kirjokantta" - ja sitten miestä jo salaperäisesti vietiin - hänet imaistiin - sota-planeetalle (no, Carter oli upseeri, ehkä Burroughsin silmissä upseerin taivas on sota-planeetta?).

No niin, vaikka sudet ulvovat kuuta, tuskin ne ymmärtävät kaivata johonkin susien taivaaseen. Ihminen, susi, kala. Klme eri lajia. Yksi - kerralla kaipaavaksi valmistettu -thyää "ylös"- tähyää Luojansa asuinsijoille. Siitä tunnistaa kertaluodun Jumalan kuvan - tuosta kaipauksesta.
780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Burroughs oli aikansa lapsi ja saanut taivaskaipuunsa vanhemmiltaan ja koulusta. On vaikeaa tai mahdotonta uskoa että se olisi ihmisessä luonnostaan.

Mitä susiin ja kuuhun tulee niin hakoteillä olet.

Äänestä

Ainahan sitä toivoisi että olisi vielä kivempaa, mutta en minä ainakaan kristilleseen taivaaseen haluaisi. En ikinä!
Ja vaikka jonkinlaiseen taivaaseen joskus joutuisinkin, niin mieluummin olisin siellä susien kuin kreationistien kanssa.

Lisäksi taivashaaveesi eivät, vaikka niin ehkä kuvitteletkin, millään tavalla todista minkään Taivaan olemassaoloa. Raamatun oikeellisuudesta nyt puhumattakaan (ja se kai on tämän palstan pääaihe).

Äänestä

Osaltaan ihan totta. Mehän olemme käytännössä tähtipölyä (tai tähtien ydinjätettä, miten asian haluaa ilmaista) ja katsoessamme ylös taivaalle, katselemme luojiemme suuntaan - tähtien suuntaan.

Uskonnollisuutta ei tähän kuvioon tarvita, jos ei sitten tarkoitushakuisuuden takia. Taivas ja avaruus kiehtovat ihmistä luonnollisesti jo sen koon takia. Ja toisaalta, jos haluamme katsella kaukaisuuteen ja mietiskellä tms, niin montako vaihtoehtoa meillä on?

Äänestä
  • Carterin suhde avaruuden maisemaan oli selvästi emotionaalisempi. Ei hän tähtipölyä kohtaan olisi tuntenut kaipausta. Siellä olikin häntä odottamassa suloinen prinsessa, jonka puolustaminen väkivaltaisen planeetan kauhuilta muodostuikin miehen tärkeimmäksi tehtäväksi halki Mars-sarjan.
    Kaipaus taivaaseen on kaipausta tuntevan Persoonan luokse. Ei kukaan voi tuntea kaipausta pelkästään johonkin avaruuden kappaleisiin, tai pölyyn. Jos joku niin väittäisi, niin tuskin häntä uskottaisiin.

    Äänestä

  • Ultra-kreationisti kirjoitti:

    Carterin suhde avaruuden maisemaan oli selvästi emotionaalisempi. Ei hän tähtipölyä kohtaan olisi tuntenut kaipausta. Siellä olikin häntä odottamassa suloinen prinsessa, jonka puolustaminen väkivaltaisen planeetan kauhuilta muodostuikin miehen tärkeimmäksi tehtäväksi halki Mars-sarjan.
    Kaipaus taivaaseen on kaipausta tuntevan Persoonan luokse. Ei kukaan voi tuntea kaipausta pelkästään johonkin avaruuden kappaleisiin, tai pölyyn. Jos joku niin väittäisi, niin tuskin häntä uskottaisiin.

    >>Kaipaus taivaaseen on kaipausta tuntevan Persoonan luokse.>Ei kukaan voi tuntea kaipausta pelkästään johonkin avaruuden kappaleisiin, tai pölyyn. Jos joku niin väittäisi, niin tuskin häntä uskottaisiin.

    Äänestä

"Ja punaisen planeetan nurmelta hän sitten löytääkin itsensä makoilemasta yhtä alastomana kuin vastasyntynyt - ja vielä marsilaisen olio-hautomon vierestä."

Voisi hyvin kertoa myös freudilaisesta äitikompleksista.

Oi äiti rakas, työnnä minut takas.

Äänestä

Ja siellä "taivaassa" hän tapasi munivia naisia seksivaatteissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ultra-kreationisti kirjoitti:

E.R.Burroughs kuvaa jännittävästi Marsin sankari-kirjassaan, miten intiaaneja paennut Joh Carter katsoo yötaivaan tähtiä ja samassa hän lentää avaruuden halki Mars-planeetalle. Ja punaisen planeetan nurmelta hän sitten löytääkin itsensä makoilemasta yhtä alastomana kuin vastasyntynyt - ja vielä marsilaisen olio-hautomon vierestä.
Minusta tuo kuvaus kertoo uskonnollisesta kaipuusta - kaipuusta päästä taivaaseen. Nähdäkseni tuo kaipuu oli tässä tapauksessa kirjoittajan sielussa. Amerikkalainen Burroughs oli ehkä saanut myös "ideoita" maassaan vaikuttavilta kiristillisiltä julistajilta - tuossa näkyy mielestäni jonkinlainen "Tempaus-opin" muunnelma.

Meihin ihmisiin on kytketty taivas-kaipuu; haluamme päästä täältä "murheen laaksosta" kerran parempiin, kirkkaimpiin, rakkaudellisimpiin olosuhteisiin. Burrougsin Carterille Mars jatkuvine miekankalistelutilanteineen oli tuo "taivas". No, sellaisenaan nähdäkseni hän meni enemmän sinne toiseen osoitteeseen - koska kristillinen taivas on rauhan tyys-sija. Mutta, kaipaus Carterilla oli, koska haaveksien hän katseli taivaan "kirjokantta" - ja sitten miestä jo salaperäisesti vietiin - hänet imaistiin - sota-planeetalle (no, Carter oli upseeri, ehkä Burroughsin silmissä upseerin taivas on sota-planeetta?).

No niin, vaikka sudet ulvovat kuuta, tuskin ne ymmärtävät kaivata johonkin susien taivaaseen. Ihminen, susi, kala. Klme eri lajia. Yksi - kerralla kaipaavaksi valmistettu -thyää "ylös"- tähyää Luojansa asuinsijoille. Siitä tunnistaa kertaluodun Jumalan kuvan - tuosta kaipauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu