Ihmisillä on

oikeassa elämässä tarpeita, joita he yrittävät
paikkailla virtuaalisessa maailmassa. Toisilla se
on tyttö-/poikaystävän puute, toisilla se voi
olla seksuaalisen elämän puute. Tai kaikkea tältä
väliltä ja sen ympäriltä.

Jos sitten ajatellaan ihmisiä, jotka viettävät
aikaansa chattaillen tai muuten
virtuaalimaailmassa, niin heitä on erilaisia.
Kuitenkin kaikille heille on yhteistä, että he
käyttävät rajallista aikaansa chattaillen ym.

Mutta miksi?? Tässä tulemme taas tilanteeseen,
jossa ihmisellä on tarpeita. Niitä on erilaisia.
Joku saattaa istua kotonaan toimettomana
kesälomallaan, joku toinen on töissä vailla
työtehtäviä tällä hetkellä. Jotkut saattavat olla
riippuvaisia netistä ja kuluttavat aikaansa
mieluummin siellä, vaikka he voisivat käyttää
aikansa esim. urheilemiseen, opiskeluun, töiden
tekoon etc.

Perinteinen tarpeiden tyydyttämisteoria esittää
ihmisen tarpeet pyramiidinä. Ihmisen on ensin
täytettävä perustarpeensa (syöminen, juominen),
jotka sijaitsevat pyramidin huipulla. Vasta kun
nämä perustarpeet ovat saavutettu, voidaan
siirtyä alemmassa tarpeiden tyydyttämiseksi.
Ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen
tulee esiin ihmisten individuaalisuus.

Seuraavalla asteella ihminen tyydyttää tarpeitaan
henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Ihmisillä
on erilaiset mieltymykset käyttää rajallisia
resurssejaan. Raha on yksi rajallinen resurssi ja
sitä on luonnollisista ja myös sattumanvaraisista
syistä johtuen kerääntynyt toisille enemmän kuin
toisille. Eli rikkaammalla on parempi
mahdollisuus tyydyttää tarpeitaan, sillä jokaisen
tarpeen tyydyttäminen vaatii erilaisia
resursseja. Toisen tarpeen tyydyttämiseen
käytetty aika ei ole käytettävissä minkään muun
tarpeen tyydyttämiseen.

Ihminen hakee teoillaan mahdollisimman korkeaa
hyötyä käytettävissä olevilla resursseilla. Joku
näkee ruohon leikkauksessa suuremman hyötyarvon
kuin toinen, joku vastaavasti näkee chattailyn
arvokkaammaksi kuin joku muu.

Maksimoidakseen mitättömien resurssiensa
hyötykäytön äärimmilleen ihminen yrittää löytää
optimaalisen ratkaisun ongelmiinsa ja tarpeiden
tyydyttämiseensä, yrittäen muodostaa täydellisen
kokonaisuuden pienistä paloista. Tämä ei
kuitenkaan ole helppoa. Mutta mitä jos näitä
ihmisiä onkin kaksi ja resurssit pitäisi jakaa
molempia tyydyttävällä tavalla. Se on jo
vaikeaa.....
8337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vai Maslown tarvehierarkian se Megameisseli nyt
löysi...

Äänestä
  • minä en löytänyt sitä, vaan se löysi minut. Mulle
    käy elämässä aina noin. Tilanne kuin tilanne. En
    voi sille mitään, oon vain pieni ratas suurta
    oravanpyörää.

    Äänestä

  • Megameisseli kirjoitti:

    minä en löytänyt sitä, vaan se löysi minut. Mulle
    käy elämässä aina noin. Tilanne kuin tilanne. En
    voi sille mitään, oon vain pieni ratas suurta
    oravanpyörää.

    Taisin arvioida sinut aivan väärin ;)
    Miksi itse istuskelet netissä?

    Äänestä

  • M kirjoitti:

    Taisin arvioida sinut aivan väärin ;)
    Miksi itse istuskelet netissä?

    duunis ja välil ei oo muuta tekemistä. Poiskaan
    ei voi lähtee, kun vettä sataa.

    Äänestä

  • Megameisseli kirjoitti:

    duunis ja välil ei oo muuta tekemistä. Poiskaan
    ei voi lähtee, kun vettä sataa.

    on varmasi omakohtaisia kun itse olet täällä
    suuna ja päänä joka paikassa yleensä asiatomine
    kommenetteinesi,nyt sä paljastit itses olet vain
    turhautunut nörtti?
    Kerro viel sen työnantajas nimi niin koitetaan
    järkätä sinulle jotain kehittävää puuhaa ettet
    pitkästy ja siten häiriköi täällä tai mualla.
    mehän votais vaikka pistää keräys pytyyn ja otaa
    sinulle palapeli ainkin 1000 palan niin olis
    mukavaa kehitävää puuhaa

    Äänestä

  • Riku kirjoitti:

    mulle alkaa jo syntyä faniklubi. Tää on hienoa.
    Jos tätä menoo jatkuu, ni saan varmaa vielä joku
    päivä ystävänkin. Edes virtuaalisen. Se ois
    elämäni suurin, sillä oonhan turhautunut nörtti.

    Mulle voi kirjotella osotteeseen:
    [email protected]

    Osote on sama, jos haluut lähettää mulle sen
    palapelin.

    Musta on hienoa jos joku näkee noin paljon vaivaa
    ja kirjottaa sen mitä muut eivät osaa sanoiksi
    pukea. Maslow on hyvin käytännöllinen monissa
    paikoissa.

    Äänestä

  • katatonia kirjoitti:

    Musta on hienoa jos joku näkee noin paljon vaivaa
    ja kirjottaa sen mitä muut eivät osaa sanoiksi
    pukea. Maslow on hyvin käytännöllinen monissa
    paikoissa.

    kai se on, että sitä kirjotetaan, mitä sylki
    suuhun tuo. Yleensä se ei tuo mulle muuta kun
    likaisia ajatuksia, mutta joskus intoudun
    ajattelemaan asiaa puolelta jos toiseltakin.
    Näitä päiviä sattuu harvoin, mutta yleensä
    kyseessä on päivä, jolloin jossain mielessä käyn
    vain puoliteholla. Eilinen oli sellainen, mutta
    tänään ei. Ehkä se johtui vain ihanasta
    vesisateesta.

    Kaikille muuten tiedoksi, että suuren
    epätieteellisen päätelmäni loppupuolella otan
    esille resurssien riittämättömyyden. Maailman
    ihmisistä ei empiiristen tulosteni mukaisesti voi
    olla yhtä aikaa rakastuneina kuin 2,5 miljardia
    ihmistä. Rakkausmarkkinat toimivat nollasumma-
    periaatteen mukaisesti. Rakastumisen pitää olla
    koko ajan tasapainossa. Jos rakastut tänään päätä
    pahkaa, muista, että tällöin teet jonkun ihmisen
    onnettomaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Megameisseli kirjoitti:

oikeassa elämässä tarpeita, joita he yrittävät
paikkailla virtuaalisessa maailmassa. Toisilla se
on tyttö-/poikaystävän puute, toisilla se voi
olla seksuaalisen elämän puute. Tai kaikkea tältä
väliltä ja sen ympäriltä.

Jos sitten ajatellaan ihmisiä, jotka viettävät
aikaansa chattaillen tai muuten
virtuaalimaailmassa, niin heitä on erilaisia.
Kuitenkin kaikille heille on yhteistä, että he
käyttävät rajallista aikaansa chattaillen ym.

Mutta miksi?? Tässä tulemme taas tilanteeseen,
jossa ihmisellä on tarpeita. Niitä on erilaisia.
Joku saattaa istua kotonaan toimettomana
kesälomallaan, joku toinen on töissä vailla
työtehtäviä tällä hetkellä. Jotkut saattavat olla
riippuvaisia netistä ja kuluttavat aikaansa
mieluummin siellä, vaikka he voisivat käyttää
aikansa esim. urheilemiseen, opiskeluun, töiden
tekoon etc.

Perinteinen tarpeiden tyydyttämisteoria esittää
ihmisen tarpeet pyramiidinä. Ihmisen on ensin
täytettävä perustarpeensa (syöminen, juominen),
jotka sijaitsevat pyramidin huipulla. Vasta kun
nämä perustarpeet ovat saavutettu, voidaan
siirtyä alemmassa tarpeiden tyydyttämiseksi.
Ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen
tulee esiin ihmisten individuaalisuus.

Seuraavalla asteella ihminen tyydyttää tarpeitaan
henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Ihmisillä
on erilaiset mieltymykset käyttää rajallisia
resurssejaan. Raha on yksi rajallinen resurssi ja
sitä on luonnollisista ja myös sattumanvaraisista
syistä johtuen kerääntynyt toisille enemmän kuin
toisille. Eli rikkaammalla on parempi
mahdollisuus tyydyttää tarpeitaan, sillä jokaisen
tarpeen tyydyttäminen vaatii erilaisia
resursseja. Toisen tarpeen tyydyttämiseen
käytetty aika ei ole käytettävissä minkään muun
tarpeen tyydyttämiseen.

Ihminen hakee teoillaan mahdollisimman korkeaa
hyötyä käytettävissä olevilla resursseilla. Joku
näkee ruohon leikkauksessa suuremman hyötyarvon
kuin toinen, joku vastaavasti näkee chattailyn
arvokkaammaksi kuin joku muu.

Maksimoidakseen mitättömien resurssiensa
hyötykäytön äärimmilleen ihminen yrittää löytää
optimaalisen ratkaisun ongelmiinsa ja tarpeiden
tyydyttämiseensä, yrittäen muodostaa täydellisen
kokonaisuuden pienistä paloista. Tämä ei
kuitenkaan ole helppoa. Mutta mitä jos näitä
ihmisiä onkin kaksi ja resurssit pitäisi jakaa
molempia tyydyttävällä tavalla. Se on jo
vaikeaa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu