Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtaja arvostelee jyrkästi perusteilla olevaa pankkiunionia. Irlannin pankkikriisin syitä selvittänyt Peter Nyberg katsoo, että päätösvalta siirtyy jäsenmailta ylikansalliselle valvontaelimelle, vaikka näyttöä pankkiunionin paremmasta toimivuudesta ei ole.
Neuvottelut pankkiunionin kriisinratkaisumekanismin mallista jatkuvat tänään ja huomenna Brysselissä euroryhmän ja valtiovarainministerien Ecofin-kokouksissa.
- Ongelma on siinä, että pankkiunioni korvaa kansallisia päätöksentekijöitä, kuten eduskuntaa ulkomaisilla päätöksentekijöillä, mutta näyttöä ei ole siitä, että ne olisivat mitenkään paremmat. Varsinaista etua siitä ei ole, mutta valta menee, Nyberg tähdentää.
- Samalla sekä komissio että Euroopan keskuspankki ovat määrätietoisesti tukeneet - ei sijoittajavastuun toteuttamista - vaan nimenomaisesti pankkitukea, Nyberg korostaa.
Veronmaksajat saavat siis jatkossakin varautua kaivamaan kuvettaan pankkien pelastustalkoissa.
http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_tyrmaa_pankkiunionin_valta_katoaa_jasenmailta_maksumiehen_rooli_jaa/6990039
Olisiko Jutan aika avata korvansa ja silmänsä?
Ikävintä on että koko eduskunta on samoilla linjoilla, kepu ja persut
on vastustavinaan,mutta eivät vaadi muutosta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitä vartenhan ne asiantuntijat ja päättäjät kokouksissaan istuvat, että kaikki asianhaarat tulevat huomioon otetuiksi ja vaikutuksiltaan arvioiduiksi.
Hyvä vaan, että kokeneet ammattimiehet sivusta tökkivät mielipiteineen.
Vastuuta kantavat johtajamme ovat neuvotelleet meille Euroopan unionissa kompromissin, jossa suomalainen veronmaksaja ”saa” pelastaa pankkeja. (http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/60257-tahan-suomi-tyytyi-veronmaksaja-saa-yha-pelastaa-pankin) Jos tämä on hallitukselle kohtuullinen sopu, niin millainen olisi ollut huono?
Pankkiunioni on uusin askel pitkässä päätösten sarjassa, jossa eteläisten maiden valtioiden ja pankkien velkoja siirretään suomalaisten maksettavaksi. Vaikka tällä kertaa ei olekaan vielä yhtään pankkia vaatimassa meiltä rahaa, niin se lienee vain ajan kysymys.
Pankkiunionin perustaminen ei tietenkään vakauta pankkisektoria, vaan kylvää vain lisää tulevien kriisien siemeniä. Koska pankit sekä ongelmissa olevat EU-maat voivat nyt luottaa siihen, että heidät tullaan pelastamaan ongelmien tullessa, häviää pankeilta vähäinenkin itsesuojeluvaisto. On pelkkää hämäystä selostaa, että sijoittajien ja velkojien on kärsittävä ennen veronmaksajia. Tämä ei ole uskottavaa, sillä näinhän piti toimia myöskin ongelmamaille annettujen tukipakettien suhteen.
http://ollijuntunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143478-pankkiunionissa-sina-maksat
Harmi että valtaa menee ulos. Olishan se mukavaa kun jokin pankki maassamme kaatuisi ja veisi mukanaan paljon yrityksiä. Ihan kun ennenvanhaan. Nyt siitäkin ilosta pittää luopuva.