saako näihin rintoihin julkisella apua?

http://aijaa.com/rxKYiZ

Olen 27-vuotias yhden lapsen äiti ja olen imettänyt vuoden lasta. Osaisiko kukaan sanoa saisiko näihin apua julkisella puolella? Kuten näkee, rinnat roikkuvat ja ovat erikokoiset. Rintaliivejä on hankala ostaa kokoeron takia. Auttaisiko näihin pelkkä kohotus? Implantteja en haluaisi :/
12284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itselläni oli hyvin samanlainen tilanne, tosin otin juuri ne implantit. En oikein mitenkään näe miten voisit ne julkisella virallisesti leikkauttaa, sillä kokoero on varsin pieni ja ihan normaalirajoissa. Eivätkä edes pahasti roiku imettäneiksi.
Kaikkiaan ovat siis varsin tavanomaiset imettäneen naisen rinnat.
Mitkään unelmien bosat eivät toki ole, ja implanteilla tai pelkällä kohotuksella niistä saisi toki kauniimmat. Epäilen vain että omalla rahalla.

Äänestä

Aivan tavisrinnat. Julikiselle ei mahkuja. Joko omalla rahalla implantit tai tyydyt tilaan

Äänestä

Ihan normaalit rinnat.

Äänestä

Melkein kaikilla naisilla on vähän kokoeroa rinnoissa ja melkein kaikkien naisten rinnat notkahtavat vähän imetysten jälkeen. Tavallistakin tavallisemmat rinnat, ei välttämättä tarvi tehdä mitään saati julkisella. Itse antaisin olla. Mene vaikka uimahalliin, näet ettei siellä kovinkaan monella ole mitkään täydelliset tissit.

Äänestä

Topatut liivit kehiin tai jos vaivaa, niin omalla kustannuksella hoitoon. Ihan normaalilta näyttävät.

Äänestä

Katsoin ensimmäisenä kuvan ennen kuin luin tekstisi. Kuvasta ei huomannut mitään ongelmia, aivan normaalit rinnat. Ei siis mitään mahdollisuuksia julkiselle eikä kannata mennä yksityisellekään. Jos minulla olisi ollut noin hyvän näköiset rinnat, ei olisi tarvinnut laittaa implantteja.

Äänestä

Ei saisi nauraa toisten ongelmille, mutta niin nyt vain kävi. Käynti uimahallissa kyllä auttaisi laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Äänestä
  • oispa mulla tollaset rinnat, ei tarvis miettiä leikkausta. mut kolmen lapsen imetyksen jälkee omaki tilanne sellanen että kauheat hirvitykset, pakko mennä laittaa täytettä..

    Äänestä

Ei julkinen terveydenhuolto kustanna, jos ei ole sairautta.

Äänestä

Hei!
Suosittelen lämpimästi sivua breastperformance.com. Sisältää maksullisen ja erittäin laajan, videoilla varustetun rintajumppa-ohjelman. Vaatii aikaa ja peräänantamattomuutta, esim rintalihasliikkeissä (jotka oikeasti kasvattavat rintalihaksia ja siten nostattavat rintoja) mulla menee 1,5 tuntia päivässä. Rintojen hierontaohjelmaan menee aluksi alle 30 minuuttia, mutta ohjelman edetessä siihen menee tyyliin 45 minuuttia. Tämä erityinen hierontatekniikka paitsi lisää verenkiertoa rinnoissa, myös lisää prolaktiinin tuotantoa, joka saa rinnat turpoamaan. itse olen näillä harjoituksilla päässyt AA:sta A-kuppiin. Rintoja voi suurentaa myös pillereiden ja voiteiden avulla; nämä sisältävät yrttejä, joissa on estrogeenejä. Itse en ole vielä niitä kokeillut (paitsi Talikan rintaseerumia ja Siuletteplussaa, joita en suosittele, ei tullut mitään tulosta), sillä olen tilannut englantilaiselta Noogleberryltä rintojensuurennuspumpun, mutta en ole sitä vielä saanut. Olen hankkinut myös nettikirjan boostyourbust.com-sivulta, siellä neuvotaan myös tätä estrogeenisten yrttien kautta tapahtuvaa rintojen kasvua- sivuston on kehitellyt ex-A, nykyinen C-kupillinen amerikkalaisnainen. Samoin yksi tuote jota kannattaa kokeilla(olen hankkinut sen mutta annan ensin tilaisuuden tuolle pumpulle) Breastactives, joka sisältää sekä pillereitä että voidetta, joissa on luonnon omia estrogeenejä sisältäviä yrttejä. Kokeilen niitä vasta jos tuo pumppu ei toimi:) Ja sitten, jos todella tahdot panostaa rahallisesti, menepä brava.com sivuille. Oikeasti, on "miljoonia" mahdollisuuksia suurentaa rintoja luonnollisesti! Itse tavoittelen B-kuppia, ja näillä konsteilla aion sen myös saavuttaa! :)

Äänestä
  • Kuluuhan se aika noinkin.

    Äänestä

Onpa sulla pienet murheet.Vieraileppa lastenklinikalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtijaa kirjoitti:

http://aijaa.com/rxKYiZ

Olen 27-vuotias yhden lapsen äiti ja olen imettänyt vuoden lasta. Osaisiko kukaan sanoa saisiko näihin apua julkisella puolella? Kuten näkee, rinnat roikkuvat ja ovat erikokoiset. Rintaliivejä on hankala ostaa kokoeron takia. Auttaisiko näihin pelkkä kohotus? Implantteja en haluaisi :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu