Tokai LP vs. Epiphone LP

japanissa valmistettua Tokaita. Erinomainen Hinta/laatusuhde.

kopiot on aina huonompia.Itselläni on Gibson Les Paul Heritage Standard -81 toimii.

Soinnin tason kyseenalaisuus johtuu puun laadusta, siis sen hyvyydestä. Monista puulajeista saa erinomaisia sähkökitaroita, mutta lajin lisäksi puutavaran pitää olla ensiluokkaista. Asia on täsmälleen sama kuin esimerksiksi viuluissa: vuosisatoja vanhasta, hitaasti kasvaneesta kuusesta tulee todennäköisemmin hyvä soitin kuin 60 vuodessa tukkipuun mittoihin kasvaneesta hötöpuusta. Jälkimmäinen on oivaa ainesta lähinnä sokkelin muotteihin tms.

Mahonkiin pitää AINA suhtautua varauksella. Aitoa, ns. hondurasmahonkia ei käytännöllisesti katsoen saa mistään. Ei ainakaan sellaisia määriä, että sitä voitaisiin käyttää soitinten sarjatuotantoon. Niinpä markkinoilla on jos vaikka mitä punasävyistä puuta, jota sanotaan kaupankäynnissä mahongiksi. Puhutaan mm. sapelimahongista ja gabonista ja mitä niitä nyt olikaan. Vaahtera käsittääkseni on aina vaahteraa, mutta usko huviksesi, ettei teollisuuskitaraan päädy ne parhaat ja arvokkaimmat palaset.

Ja nyt, arvoista gibson-friikit, kerron huhun, johon suhtaudun itsekin varauksella. Käsittääkseni Gibsonin omistuksessa tapahtui muutoksia takavuosina, ja siinä hötäkässä firma menetti osan puutavarastaan porukalle, joka nykyään tekee soittimia Heritage-tuotemerkillä. Niinpä en pidä itsestään selvänä sitä, että Gibsonit olisivat materiaaliltaan erinomaisia. Ne harvat Heritaget, joita olen kokeillut, ovat kuitenkin aina soineet kauniisti, jopa tyylikkään persoonallisesti. Samaa ei voi sanoa Gibsoneista - ei edes vanhemmista. Erityisesti olen perehtynyt 335:iin, ja sointien erot ovat huimia.

Kerronpa vielä toisen tarinan Gibsoneista. 10 vuotta sitten jouduin käyttämään Yamaha 2000 -kitarani korjattavana Tapani Kärnällä Turussa. Soittimeeni vaihdettiin nauhat ja mikrofonit ja lakattiin kaula yms. Samaan aikaan Kärnällä oli laitettavana Gibson SG, jonka mestari kertoi olevan varsin kyseenalaista puuta. Nauhojen vaihdon jälkeen kaula oli vääntynyt S-mutkille. Itse kallistun sille kannalle, että vika oli soittimessa eikä Kärnän työssä, sillä hän on huoltanut soittimiani silloin tällöin pian 15 vuoden ajan. Työ on aina ollut ensiluokkaista.

Olen toki kierrellyt soitinlafkoja ja kokeillut uusia ja käytettyjä Gibsoneita, Tokaita, Epiphoneja jne. ja päätynyt siihen tulokseen, että jos rahaa on, kannattaa ostaa yksilö joka soi parhaiten - merkistä riippumatta. Jos rahaa ei ole rajattomasti, Tokai vaikuttaa viisaimmalta ratkaisulta. Tokai soi parhaimmillaan kirkkaammin kuin Gibson. Epiphonet taas tosiaan ovat minustakin vaikuttaneet soundiltaan tukkoisilta.

Soittimen valinta on aina myös mieltymysasia. Joittenkin egoa pönkittää se, että peli on tehty Ämörikässa. Toiset haluavat vaatteisiinsa sopivan värisen pelin. Jotkut kuuntelevat korvat höröllään, että toistaako soitin vaapana värähtelevän E-kielen kuudennen yläsävelen riittävän selvästi jne... Varmaa kuitenkin on, että jos soitin ei miellytä, ei sillä ole kiva soittaakaan. Sellainen yleinen rämpyttely soitinlafkassa ei siltä kannalta ole mitenkään turhaa. Ja useimmille meistä 800 euroa on sentään suuri tai suurehko rahasumma. Ei sitä viitsi pistää sileäksi soittimeen jota joku kehuu, mutta josta itse ei pidä.

Lopputulos: Unohda tuo merkkikohtainen kiihkoilu ja luota itseesi. Minkä tahansa merkin yksilö voi olla kurja. Kun siis olet löytänyt mieleisesi, tarkasta että sen saa riittävän hyvään vireeseen, ettei siinä ole kolhuja jos se on uusi, että sähkövehkeet toimivat ja että soundi pysyy hyvälaatuisena kaikista asemista ja kaikilta kieliltä. Mielestäni ei myöskään ole liikaa pyydetty, että saat kitaraan uudet kielet ja että talla ja kaula säädetään käyttämääsi kielisarjaa varten. E-kieli saattaa olla tunkkainen joko koko otelaudan mitalta tai ainakin ylä- tai alapäästään. Sen joutuu tämän hintatason instrumenteissa sietämään. Toisaalta - ainahan voi käydä tuuri....

niitähän saa kaupasta.Senkun valitsee parhaan päältä.