Noin 12 vuotta sitten jouduin tilanteeseen seurakunnassa jolloin baptistiseurakunnan vanhemmistoveljet lukivat minulle, haureelliseksi katsomalleen naiselle avioliittolakia.
He tekivät siitä pelastuskysymyksen kohdallani.
Raamatun mukaan ei saa erota jos toinen ei ole tehnyt huorin siis mennyt sänkyyn toisen kanssa.
Tämä minulle kerrottiin. Tuotiin aiheesta kasettiakin postilaatikkoon jne.
Minä valitsin toisin enkä sitä kadu. Minä petin miestäni tämän nykyisen mieheni kanssa.
Seurakunta eroitti minut haureuden vuoksi.
Kauan sitten oli tilanne jolloin istuin silmä mustana, taponyrityksen jäljiltä seurakunnan salissa.
Kukaan ei tullut puhumaan.
Se silloinen mieheni-pahoinpitelijä-istui toisella puolen salia ystäviensä kanssa. Hänellä oli tukea -minulla ei.
Kaikki katsoivat minua-uhria -kuin jotakin hylkiötä ja eivät reagoineet mustelmaan silmässä.
Jotkut tervehtivät ohi kävellessään.
Kokous oli loppumassa, ja mieheni nosti kätensä ja pyysi esirukousta avioliittomme puolesta. Hän ei katunut.
Seurakunnan vanhin rukoili sen puolesta ja lopuksi pyysi jumalaa "Anna sarille se sama usko mikä hänellä ennen oli."
Miksi petin... otin ateistimiehen. Hän kun ei välittänyt vaatia minulta uskoa tilanteessa jossa minua oli lyöty.
Hän ymmärsi kuinka kaipaan turvaa ja rauhaa ja normaalia elämää.
Vaikka kukaan seurakunnassa ei pysähtynyt huolehtimaan minusta-tämä ateistimieheni pysähtyi.
Hän ei puhunut armosta..ei kysynyt armon perään niin kuin eräs sisar..aivan kuin minä olisin tehnyt väärin.
Ateistimieheni sylissä oivalsin ettei niiden lyöntien syy ollut minä. Vaan se joka löi.
Aloin rakastaa tuota ateistia samalla innolla kuin ennen olin rakastanut Jumalaa. Välillä -siihen aikaan-jopa leikilläni kutsuinkin häntä jumalaksi.
Sitten asia unohtui..koko usko unohtui.
Välillä palaan näihin muistoihin. Muistan seurakunnan, miten minua siellä höykytettiin. Aina tuomittiin-tein mitä tahansa. Aina arvosteltiin. Hyvässä ja pahassa.
En kelvannut uskovaisille. Kun minut erotettiin sanottiin:"Kyllähän me jo alusta saakka nähtiin ettei sua jumala kiinnostaa vaan miehet."
Sanojat olivat itsekkin miehiä.
He kuvittelivat olevansa minun sellaisen kiinnostukseni arvoisia. Eivät olleet alhaisen mielikuvituksensa takia.
Olin ollut kiinnostunut heidän kanssaan evankelioimaan ihmisiä. Olimme perustaneet kehoituksestani maanantairyhmän jossa veljet opettivat raamattua vastakääntyneitä eli niille jotka minä olin saanut kääntymään uskoon.
Jatkuvasti sain kuulla kuinka minua oli haukuttu selän takana. Eräskään ei uskonut kun sanoin ettei se juoru ole totta kun joku oli sanonut että olin sortunut huumeisiin.
Maineeni pilattiin ilkeämielisillä jutuilla.
Nyt viimeiset 10 vuotta on ollut vain poikani ja mieheni ja minä. Olen tahallaan vetäytynyt kaikesta missä on muita ihmisiä.
Rauha maassa.

Vastaukset 33
Vanhimmat
No, oletpas itsellesi sopan keittänyt... Ei nyt ihan kaikkien pelisääntöjen mukaan ole nykyinen liittosi ateistin kanssa perustettu... valheelle kun jotain rakentaa, niin se jossain vaiheessa tulee sortumaan... en nyt manaa mitään, mutta juuri omalle petturivaimolleni samanlaista viestiä laitoin.. joka sattuu myös olemaan 73 syntynyt... nainen pahimmassa iässä, jos ei siis ole nöyryyttä sydämmessä, vaan oman naiseutensa aiheuttamaa valhevoimaa...
Hmmm...mitenkähän voisin sinua ja petturivaimoasi auttaa?
Minun mielestäni väkivalta on täysin hyväksytty syy vaikka pettää. Mies joka lyö ei ansaitse uskollista vaimoa.
Jos sinä et ole lyönyt naistasi(?)niin siinä tapauksessa olen täysin sinun puolellasi.
Kirjoitit"No, oletpas itsellesi sopan keittänyt"."valheelle kun jotain rakentaa, niin se jossain vaiheessa tulee sortumaan."
Liittomme lujittuu päivä päivältä. Luonteet sattuu yhteen.
Toivon sinulle samaa ihanaa rakkausonnea.
MUTTA..ei hyvältä näytä jos tuo on totta"jos siis ei ole nöyrytyyttä sydämessä vaan oman naiseutensa aiheuttamaa valhevoimaa."
Oletko varma tuosta -73 syntyneestä vaimostasi että se on juuri noin. Täytin 13.12 40 ja ymmärrän että en olisi enää niillä markkinoilla kovin suosittu, olisin jopa liian vanha.
Vauvantekoaikaakin on vain 2 vuotta.
Jospa sekin sinun vaimosi häpeilee ikäänsä mutt sinä et sitä huomaa?
...en tiedä mitä se nainen ajattelee, ehkä se vaan on paha ihminen... joka käyttää mua hyväkseen.. olet varmasti enemmän "raamatullinen" kuin hän, joka ei usko Raamatun sanaa vaan enemmän omaan "Jumalaansa", jonka nähtävästi itse rakentanut omaan elämäänsä soveltuvaksi.
Varmasti kelpaa nelikymppinen nainen sinkkumarkkinoilla, nythän kaikki haluaa puumaa ja milffiä ja mitä lie...
No huhhuh..puuma. En ikinä voisi olla kenenkään puuma.
Jos nyt sinkkumarkkinoille joutuisin jostain syystä niin aika kiire olisi kun tuo biologinen kello tikittää. En tuhlaisi aikaa leikkeihin.
Kummallista ettei vaimosi ajattele samoin. Vai jospa sittenkin ajattelee?
Rakastatko sinä häntä?
Sitä kaikki naiset miehiltään toivovat.
Kyllähän minä rakastan... mutta se otti toisen... ja minkäs minä teen? eipä ketään voi pakottaa mihinkään..
Sitten se on jo aika lailla mahdotonta jos sillä on uus mies. Ota säkin uus ni et jää yksin.
Vai oottekste kauankin ollut naimisissa?
Toi oli must niin lystikäs toi "En ikinä voisi olla kenenkään puuma"
:D
KTS ja sarisusanna sielunkumpaneita? ;-)
On se surkea paikka kun Jumala teki ihmisestä lähes jumalolennon, ja silti tätä luomusta viedään kuin litran mittaa järjen alapuolisislla asioilla.
Ihmistä kun pitäisi johtaa ihan joku muu vaikkapa terve järki tai sydämen ja omantunnon laki.
mutta kun ei niin ei.
ja istten kitistään loppuelämä jollain foorumeilla.
Kertomukseni on selviytymistarina. Ateistimieheni avulla selvisin.
Jos olisin tehnyt kuten raamattu ja uskovaiset vaativat olisin pelkkä nyrkkeilysäkki.
Sekö olisi ollut oikein?
Ottamatta kantaa keromukseesi sen kummemmin, totean että jos olisit kuollut pahoinpitelyn seurauksena, niin hautakiveesi voisi kaivertaa jonkun hurskaan Raamatunlauseen.
Niin juuri. Jonkun jossa korostetaan vaimon uskollisuutta.
Oikein, jos usko ja lahkolaisuus tulee avioliiton riitoja ratkomaan niin soppa on valmis.
"Ateistimieheni avulla selvisin."
Aika jännä, että tarvitsit toisen miehen selvitäksesi.
MIksi se miehesi sinua kohteli huonosti ?
Varmaan hänen lapsuudessaan.
Kun muutin pois hänen-psykopaatin luota niin hän kertoi rakastavansa äitiäni. Yllätyksekseni hän muuttikin uskovaisen äitini luo, joka kertoi että tämä oli avautunut tunteistaan mutta äitini oli sanonut että vasta silloin kuin dementoitunut isäni on kuollut.
Äitinikin näet uskoo että avioliitto on tarkoitettu kestämään kunnes kuolema eroittaa.
Minä en siis ollut este sille etteivät he menneet sen pidemmälle, enkä usko että äidin rakkaus isäänikään kohtaan- vaan se mitä raamatussa sanotaan avioliitosta.
Kävin isän, äidin ja tämän ex-miehen luona kun he asuivat kolmistaan ja sekä äiti että se silloinen mieheni molemmat olivat minua kohtaan väkivaltaisia.
Miksi? Sinä kysyt. Minä olen vain surullinen että niin tapahtui ja sisältäni ei löydy vastausta sille miksi.
Huom. olivat uskovia molemmat. Ilman ATEISTImiestäni en olisi selvinnyt. Siitä on nyt aika kauan aikaa.
Ex-miehesi siis petti sinua äitisi kanssa?
Sinä siis lopulta kapinoit sitä vastaan mitä mieltä Raamatun Jumala Saassaan on aviosta ja siihen liittyvistä asioista, jotka eivät ole ihmisenkliusaamista varten, vaan turvaksi koko elämän ajalle.
Jos miehesi oli luonnevikainen uskovainen, jos oliedes uskovainen, ratkaisu siihen olisi ollut jokin muukin kuin mennä toisenmiehen kainaloon ja vielä ateistin selliasen !
Miten sellainen voi olal mahdollista jos ITSE olit todella uudestisyntynyt uskova !?
EI mitenkään kuten hyvin itsekkin tiedät. tai jos et tiedä, mistä se taas kertoo ?
Oli niin tai näin niin ateistimieheni sattui olemaan ainoa joka osoitti minulle sympatiaa tuolloin ja ajauduin hänen vaimokseen.
10 vuotta ja me olemme nyt onnellisia. On turhaa miettiä niitä virheitä joita tein ja jotka johtivat uskosta luopumiseen.
Nyt on näin että on "me"ei enää"minä".
Jos jonkun ratkaisun uskon puoleen nyt teen - sen on oltava sellainen että rakas (ateisti-)mieheni voi hvyäksyä.
Hän on suhteeni aina hyvin ymmärtäväinen.
Olen aikanaan itse eronnut kylläkin ateistimiehestäni kun tulin uskoon,hän uhkasi tappaa minut ja pakenin ensi ja turvakotiin jolloin minulle sanottiin,eroa.Kävin tosi rajua kanppailua tuolloin mielessäni sylissänin1.v ja 2.v vuotias lapsi.Hän istui söngynpäässä yöllä kapakka reissun jälkeen ja sanoi: otti ajokorttini ja raamatun käteensä ja aikoin polttaa raamatun,kysyi kumman valitsen...
Ei minuakaan seurakuntani helluntai. hyväksynyt moista ja evk.luterilainen pappi kun mies oli kirkko -uskossa sanoin ettei saa erota,vaikka hän tunnusti olevansa ateisti silti tukeutuinevan.pastoriin....siis en saa erota jos valitsen JUMALAN papin mielestä....olemme asuneet lasten kanssa kohta vuosikymmen ja he ovat tasapainoisia nuoria jos olisin jäänyt voi kamalaa,olisinkohan edes hengissä..
TIedän että seurakunnissa juorutaan ja valehdellaan ja muka esitetään rukouspyyntöjä omien luulojen mukaan ja njuorujen mukaan vaikka asianomainen ei ole edes itse pyytänyt,tuollaiset valheet voivat tuhota koko ihmisen elämän ja ne kantaa pitkälle ystäväni on kokenut tuon juuri ja mihin se kantaa,koko kylän silmätikuksi..Koit varmasti olevasi piinapenkissä
Vaikka sulla on ateisti mies,niin jos liitosanne on rakkautta enmpä usko että Jmala tuomitsee,mutta uskostasi älä luovu,sehän on sun ja Jumalan välinen asia,uskoa voi sydämmessään ja pyytää siunausta aviopuolisollesi ja perheellesi.
Niinkuin jo on tapahtunutkin.
Liikuttava tarina. Kiitos. Oikein mielestäsi teit. Väkivalta on pätevä syy eroon - ehdottomasti.
Vaikka uskovaiset sanoisivat mitä.
Juuri tämä olis se sanoma minkä vuoksi tuon aloituksen tein.
No lukemani jälkeen pitää todeta ettei siellä taida olla yhtään täyspäistä USKOVAA, eli älä syytä Jumalaa eikä Hänen olemustaan, Hän ei ole se joka sinua kiusaa, vaan ihan muut tahot.
Joka tapauksessa toivon että Usko ja JUmalasuhde sinulle tulee todella eläväksi ennenkuin tästä elämästä erkanet, olkott muut asiat miten ovatkin sitten.
Kiitos rohkaisusta.
Sarisusanna on oikeassa.
Vanhimmistoveljenä opettaisin jokaista vaimoa lähtemään välittömästi pois väkivaltaisen miehen yhteydestä.
Niin, mielestäni väkivalta on pätevä syy eroon sanoi raamattu tai sen tulkkaajauskovaiset mitä tahansa muuta.
Liitosta ei tule mitään jos siinä on väkivaltaa, sitä on turha silloin jatkaa.
Miksi mulla on vain vähän syyllinen olo silti..no, menneet on menneitä.
Minun mielestäni myös henkinen väkivalta on riittävä syy eroon. Itse erosin henkisen väkivallan uhrina. Jos en olisi eronnut, niin todennäköinen vaihtoehto oli itsemurha. Avioero on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin itsemurha?
Sarisusanna, onko tämä se todellinen syy jatkuvaan kirjoitteluusi ja lempeästi sanottuna "häiriköintiisi"? Jos käsi sydämellä vakuutat, että tarina on tosi, kuuntelen sinua. Ei kristillisyyden nimissä ole lupa toimia niin kuin kerroit. Enkä nyt tarkoita sinua, vaan ns uskovaisia.
Oliko se baptistiseurakunta baptistilähetys? Muistan kun joku mies puhui aikoinaan baptistilähetyksestä, että siellä halutaan päästä eroon eronneista ihmisistä. Sitten yksi tyyppi kysyi että minne niiden eronneiden sitten pitää mennä eikä kukaan osannut vastata. :O
En mä tiedä... oliko -lähetys vai baptistiseurakunta. Mutta hyvä kysymys tuo..
"Puksipuu"..myötätuntosi itkettää vähän. Se on niin harvinaista että joku osaa olla myötätuntoinen.
Mä olen tosiaan vähän pettynyt joihinkin uskoviin ja yleistän kaikki uskovat samanlaisiksi ...voi olla että jotkut ei ihan ois ansainneet sitä millainen heitä kohtaan olen ollut.
Viimeiset 10 v olen ollut ilman ketään muuta ystävää kuin mieheni, niin petyin ihmisiin. Ja itseenikin.
Työn ja perheeni lisäksi minulla ei ole oikein muita ihmissuhteita kuin täällä netissä.
Sarisusanna, minuakin itkettää. Olen pitkään sinua miettinyt ja sitä mikä sinulla oikeasti on.
Sarisusannas netistäkin voi löytää ystäviä ja uskovia oikeesti sellaisia jotka kantaa.
Kyll meitä uskovia on ihan terveen järjen omaaviakin ja niitä jotka oman kovan koulunsa takia näkee hieman pidemmälle...
Ehkäpä nyt on uusien ystävien aika :)
Kyllä se lyöminen on aina alentavaa on se uskova tai uskomaton ja sitä ei saisi missään nimessä tapahtua.Ei hengellsitä eikä fyysistä.