Heitänpä tässä kehiin vähän ajatuksen virtaa näin "sen kolmannen osapuolen" näkökulmasta. Vihaan yleistämistä ja kategorisointia. En kestä sitä, että asiat nähdään vain mustana tai valkoisena. Ja tiedän, että jokaisen ihmisen elämä ja parisuhde ovat omanlaisensa, joten ei pidä mennä esittämään omia mielipiteitään "totuuksina".
Minulla on ollut suhde naimisissa olevaan mieheen noin kaksi vuotta. Tapaamme todella usein, monta kertaa viikossa ja olemme yhteydessä useamman kerran päivässä. Mies soittaa aina ensimmäiseksi aamulla, kun ajaa töihin ja vielä viimeiseksi ennen nukkumaan menoa hän laittaa hyvänyön viestin. Hän käy luonani, teemme yhdessä arkisia asioita. Hän tapaa ystäviäni ja on tavannut perhettänikin. Myös lapseni, ollut meillä yötä. Käymme yhdessä lounaalla, useamman kerran viikossa, elokuvissa, ravintoloissa, kahviloissa. Kadulla kuljemme käsikkäin, suutelemme, ja jatkamme matkaa. Käymme vaatekaupoissa, huonekalukaupoissa, ruokakaupoissa.
Ulospäin näytämme siis ihan keneltä tahansa seurustelevalta tai naimisissa olevalta parilta. Minun elämässäni hän on kuin seurustelisimme, kuin hän ei olisikaan naimisissa. Kun hän on luonani, elämme ihan tavallista elämää, kohdaten kaiken sen, mikä arjessa tulee eteen. Kun kerran istuimme taas lounaalla, täydessä ravintolassa, sanoinkin hänelle, että ihan oikeasti, ei sitä voi päälle päin tietää, kuinka moni täällä istuvista pareista elää samantapaista tilannetta kuin mekin, rinnakkaissuhdetta.
Minulla on ollut suhde naimisissa olevaan mieheen noin kaksi vuotta. Tapaamme todella usein, monta kertaa viikossa ja olemme yhteydessä useamman kerran päivässä. Mies soittaa aina ensimmäiseksi aamulla, kun ajaa töihin ja vielä viimeiseksi ennen nukkumaan menoa hän laittaa hyvänyön viestin. Hän käy luonani, teemme yhdessä arkisia asioita. Hän tapaa ystäviäni ja on tavannut perhettänikin. Myös lapseni, ollut meillä yötä. Käymme yhdessä lounaalla, useamman kerran viikossa, elokuvissa, ravintoloissa, kahviloissa. Kadulla kuljemme käsikkäin, suutelemme, ja jatkamme matkaa. Käymme vaatekaupoissa, huonekalukaupoissa, ruokakaupoissa.
Ulospäin näytämme siis ihan keneltä tahansa seurustelevalta tai naimisissa olevalta parilta. Minun elämässäni hän on kuin seurustelisimme, kuin hän ei olisikaan naimisissa. Kun hän on luonani, elämme ihan tavallista elämää, kohdaten kaiken sen, mikä arjessa tulee eteen. Kun kerran istuimme taas lounaalla, täydessä ravintolassa, sanoinkin hänelle, että ihan oikeasti, ei sitä voi päälle päin tietää, kuinka moni täällä istuvista pareista elää samantapaista tilannetta kuin mekin, rinnakkaissuhdetta.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Miehen täydellinen kaksoiselämä onnistuu, jos toinen nainen asuu eri paikkakunnalla ja hänellä on sellainen työ, jonka varjolla voi kaksoiselämäänsä elää. Tuollaisella miehellä ei ole mitään syytä erota vaimostaan eikä toisesta naisestaan ja suhde voi kestää todellakin vaikka kuinka kauan.
Emme asu eri paikkakunnalla. Ja tarkoituksena on elää rinnakkaissuhteessa vain sen aikaa, että nuorin lapsensa lähtee kesällä inttiin.
Pojan inttiin lähtö on vain tekosyy.
Miehestä tämä tilanne sopii hänelle. Taidat kuvitella, että
mies ottaa eron ja sitten asutte yhdessä tms..
Ei ole tekosyy, vaan fakta, joka on ollut tiedossa alusta asti. Tilanne sinällään ei sovi meille kummallekaan, ja siksi emme koskaan lähtenytkään vain "neljänseinänsisällä" -suhteeseen. Mies on eropäätöksen tehnyt ajat sitten, ja myös kertonut sen vaimolleen.
Ja pojaltaki on suhde salattu!? Siinä sitten olette selittämässä suhdettanne pojalle, joka varmasti on äitinsä puolella petollista isää vastaan.
Voiko mieskin olla noin uuno, että kuvittelee palojen loksahtavan noin vain helposti paikalleen? Kakkosesta eli sinusta puhumattakaan.
Ja vaimo istuu kotona odottelemassa ensi kesää, kun poika lähtee armeijaan ja mies siirtää tavaransa sinun luoksesi? Ja sitten kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti?
Kaikenlaisia tarinoita....
Ymmärrän kuvion. Minulla on entisellä miehelläni oli ollut pitkään vaikeaa, kun mies löysi toisen. Sanoi haluavansa erota. Pyysin, että odottaisi vielä pari vuotta, että nuorinkin muuttaa pois kotoa. Mies kunnioitti toivettani ja erosimme nuorimman lapsen lähdettyä inttiin.
Ei todellakaan ainoa tapaus laatuaan.
Jos kerran erosta on jo sovittu, niin mitäs ihmeellistä tuossa sitten on. Jos minä olisin tarinan vaimo, niin minulla olisi jo mies itsellänikin, mutta pitäisin siitä visusti suuni kiinni ja mies saisi pitää syntipukin osan. Vaimo ei näköjään välitä pätkääkään siitä, mitä te kaksi puuhaatte.
Kertoo minusta ainakin siitä, että rakkauden tilalle on tullut välinpitämättömyys. Miehellä ei ole minkäänlaista halua panostaa enää parisuhteeseensa ja avioliittoonsa. Ei ole väliä vaikka joku näkisi ja käräyttäisi. Hyvin usein uskoton mies tuntuu toimivan juuri tällä tavoin. Kun joku käräyttäisi hänet vaimolle, vaimo ehkä ottaisi eron, eikä joutuisi itse olevan se "bad guy".
Useimmiten käryn käydessä myös noin käyttäytyvä mies joutuu paniikkiin, eikä loppupeleissä halua erota.
Monet menevät lottokioskillekin juuri ennen sulkeutumisaikaa.Palaa asiaan sitten joskus ihan oikeasti.
Minulle ei sopisi missään tapauksessa, että esittelisin lapsilleni, vanhemmilleni tai ystävilleni varatun miehen. Eikä sekään, että joka aamu varattu mies soittaisi minulle ja iltaisin lähettäisi tekstiviestin. Jotenkin tuntuisi typerältä rutiinilta. Puhumattakaan nyt, että yöpyisi luonani. Jokainen tietenkin toimii tyylillään ja jokaisella on omat rajansa.
Uskon, että sama -rakas- halusi nyt aloittaa uuden ketjun, kun hän ei saanut tarpeeksi myötätuntoa edelliseen. Ainekset juoneen ovat aivan samat!
Kuka näitä tarinoita uskoo, joku työkseen tehtailee saadakseen keskustelua aikaan?
Voihan nämä satuilut olla jonkun kakkosen toiveunia! Epätoivoisen tuntuisia vakuutteluja.
Kenellä on aikaa tuollaiseen sompailuun oman kodin ja kakkosen välillä? Minusta on härskiä yöpyä kakkosen luona. Ja etenkin esitellä varattu mies lapsille.
Liian härskiä ollakseen edes totta!
Voi kuule, yhden vielä härskimmän parin tiedän eräällä pienellä paikkakunnalla asuvan. Ykkönen ja kakkonen samaan aikaan raskaana ja molemmat vaan jaksaa rakastaa, vaikka kaikki osapuolet toisistaan tietävät. Ja tämän tietää koko kaupunki. Olen toisen naisen työkaveri ja ei todellakaan salaile, että lapsen on varatun miehen kanssa tehnyt. Ja miehellä siinä sivussa jatkuvasti yhden yön juttuja "arkea piristämässä". Joillain elämä on kuin elokuvaa...
Mitä härskiä siinä on? Selvästikään kakkonen ei ole silloin miehelle kakkonen vaan ykkönen.
Jos tämä on sulle "liikaa ollakseen totta", sinulla ei selvästikään ole tietoa siitä, mitä kaikkea ihmisten arjessa oikeasti tapahtuu.
Ykkönen voi olla vain, kun ei ole kakkosta.
Yöpyminen kakkosen luona on vaan niin tyhmää, nimenomaan kakkosen lasten vuoksi.
Naurettava stoori. Buaaaahh-
Samaa mieltä.. Buuaaaaaahhh"
Kirjoita sitten viesti, kun
a) kertomuksesti toteutuu,eli että mies eroaa ja te muutatte yhteen
b) huomaat, että mies ei olekaan kertonut vaimolleen ja liitto vaimponsa kanssa vain jatkuu ja jatkuu.
No, vaihtoehdon a voi unohtaa. Sitä ei ikinä tapahdu. Mutta kirjoita ja kerro kuinka kävi.
Aloittajalle: Älä lannistu näistä teilauksista. Oma tarinani on melko lailla samanlainen. Rakastuimme miehen ollessa naimisissa ja elimme sivusuhdetta (mutta ei salasuhdetta) yli 2 vuotta. Odotimme miehen lasten täysi-ikäistymistä ja mies piti lupauksensa: ero tuli heti kun nuorin lähti maailmalle.
En tiedä, miksi täällä jotkut haluavat ivata ja loukata. Ehkä omat pahat kokemukset ovat takana? Tai kateellisuus? Kenelläkään ei kai saisi mennä hyvin, eikä löytää pysyvää onnea suhteesta, joka alkoi toisen ollessa varattuna. Voin kertoa, että sekin on mahdollista. Takana on nyt 3,5 vuotta onnellista elämää yhteisessä kodissa, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Tsemppiä sinulle aloittaja - pidä kiinni rakkaudestasi ja taistele sen puolesta :).
Että ihan kolme ja puoli vuotta. Vastahan tuossa vaiheessa se vieraiden vilkuilu alkaa. Ja entisen muisteleminen.
"Odotimme miehen lasten täysi-ikäistymistä ja mies piti lupauksensa: ero tuli heti kun nuorin lähti maailmalle"
Minä en odottelisi.
" pidä kiinni rakkaudestasi ja taistele sen puolesta :)."
Rakastaa voi aina. Parisuhde on toinen juttu. Aina sitä ei edes halua, vaikka kuinka rakastaisi.
"Parisuhde on toinen juttu. Aina sitä ei edes halua, vaikka kuinka rakastaisi. "
Juuri näin. Kuin minun elämäni korkeakoulu: oppia se, ettei rakastamansa ihmisen kanssa halua elää. Siitä ei tulisi mitään.
Pakko sanoo. Oletko ap, ajatellut, mitä seurauksia ja riskejä asetat omalle lapsellesi, esitellessäsi hänet naimisissa olevalle miehelle, jota tituleeraat lapselle poikaystävänä. Tästä on kirjoitettu 100 palstaa aiemmin en jaksa toistaa, mutta kovan riskin olet ottanut, lapsesi henkisen terveyden kannalta jos salasuhteesi (se on salasuhde, se ei ole rinnakkaissuhde) ei etenekään kuten haaveilet.
Me ei ainakaan olla tituleertattu miestä mitenkään. Ihan olen aluksi esitellyt hänet nimeltä ja lapset (alle kouluikäisiä silloin) eivät sen enempiä kyselleet. Ystävä siinä missä muutkin, ja voihan ihan tavallinen ystävyyssuhdekin katketa.
Mikä saa sinut esittelemään lapsillesi varatun miehen?
Samaa mietin. Onko lapset vielä niin pieniä, etteivät tajua äidin seurustelevan varatun miehen kanssa? Hämmästyttää myös, onko ap:n vanhemmat, sukulaiset ja ystävät niin suvaitsevaisia, että hyväksyvät moisen petturin noin vaan joukkoonsa?
Mun äiti petti isääni kun olin vielä lapsi ja homma jatkui kun olin teini. Pienellä kylällä kaikki tiesi asiasta ja kyllä me lapset siitä saatiin kuulla. Alakouluikäisenä mä en edes tajunnut kaikkia vihjailuja, mutta teini-ikäisenä mulle sanottiin suoraan, että nyt sun äiti on sen ja sen isän kanssa. Nöyryyttävää ja raskasta oli elämä. Enkä mä vielä tänäkään päivänä tajua, miksi isä ei ottanut eroa. Yhden ainoan kerran muistan, että erosta keskustelivat ja me lapset ilmoitettiin mieluummin jäävämme isän kanssa kuin lähtevämme äidin mukaan. En muista äidin reaktiosta muuta kuin valtavan huudon, että miten voitte noin sanoa. Mitenkö voitiin? Isä oli se johon voi luottaa, ei äiti. Kyllä säälin noita lapsia.
Ihmiset suvaitsevaisia? Kyllä varmaan monet ovatkin toisia kohtaan. Mutta ainakaan minä en suvaitsisi "seurustella" varatun kanssa, ainakaan pitkään. Ja vaikka jostain syystä niin tekisinkin, en tosiaan esittelisi häntä kenellekään. Ellei mies eroaisi säällisen ajan kuluessa, niin hän ei olisi arvoiseni.
Esittelisi ja esittelisi. Minä ainakin puhuin miehen kanssa siinä vaiheessa asian selväksi, kun hän alkoi puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta, että se tarkoittaa sitten sitä, että ei olla salassa neljän seinän sisällä vaan ihan julkisesti seurustellaan. Mies vaan totesi, että kyllä ne joskus saa tietää kuitenkin, että ei hänkään mua halua piilossa pitää.
"Mies vaan totesi, että kyllä ne joskus saa tietää kuitenkin, että ei hänkään mua halua piilossa pitää."
Tosi välinpitämätöntä ja piittaamatonta. Miksi pitää odottaa, että "ne" saa tietää? Miksei mies kerro heti. Olisi nimittäin melko reilua.
"jokaisen ihmisen elämä ja parisuhde ovat omanlaisensa"
Tuo on kyllä totta. Suhde on sellainen, joksi sen tekee. Mikä estää odottamasta niin kauan, että poika todella lähtee armeijaan ja mies eroaa? Hoppuko :)? Vai pelko siitä, ettei suhde kestä odottamista?
"Suhde on sellainen, joksi sen tekee"
Niinpä. Ja myöskin sellainen, joksi se muodostuu. Harvalla on suunnitelma rinnakkaissuhdetta varten. Hyvin moni rinnakkaissuhde on aluksi vain piristystä tylsään arkeen. Tai yksinkertaisesti se paikkaa liiton puutteita, suhteilijan omaa tyytymättömyyttä elämäänsä. Tai sitä, ettei tiedetä mitä oikeastaan halutaan. Usein rinnakkaissuhde on myös exit-suhde, jonka avulla irrottaudutaan edellisestä ja/tai keksitään miten elämä järjestetään uudelleen.