Olen miettinyt sitä pitkään, että mikä on lasten vaikutus siihen, että pysyy yhdessä avio-/avoliitossa, vaikka onkin ollut suhde toiseen jo pitkän aikaan. Väittäisinpä, että aika suuri. Ja toinen asia, jonka väitän todeksi on se, että minä toisena naisena en ole pullantuoksuinen kotirouva, ja tiedän mieheni vaimon olevan.
Minun kanssani mies joutuisi enemmän vastuuseen kotihommista. Miesystävälläni on myös lapsia, joten he ovat varmasti yksi suuri syy siihen, ettemme ole yhdessä. Meidän suhde toimii hyvin, ja tiedän, ettei tämä "virallinen" suhde toimi. Joten mitä mieltä olette tästä pohdinnasta arvoisat toiset naiset ja petetyt puolisot?
Minun kanssani mies joutuisi enemmän vastuuseen kotihommista. Miesystävälläni on myös lapsia, joten he ovat varmasti yksi suuri syy siihen, ettemme ole yhdessä. Meidän suhde toimii hyvin, ja tiedän, ettei tämä "virallinen" suhde toimi. Joten mitä mieltä olette tästä pohdinnasta arvoisat toiset naiset ja petetyt puolisot?
Vastaukset 6
Vanhimmat
oikeassa olet tuossa asiassa minun mielestäni.
olen aivan samassa tilanteessa kuin sinäkin mutta vaan siellä petollisella ja lapsellisella puolella.
myös minun vaimokkeeni on pullan tuoksuinen koti-ihminen.
seksihommat menee kotona aivan surkeasti joten olen ryhtynyt petollisiin hommiin josta saan kaiken muun mitä kotona ei saa ja olen täysin tyytyväinen tähän tilanteeseen.
lapsia en jätä jos vaan ei pakko ole.
mikäs oikeestaan parempi tilanne kun toisen naisen kanssa saa bilettää täysillä,harrastaa villiä seksiä,kotiin kun tulee niin pullan tuoksu,puhtaat vaatteet ja lapset odottaa.
niinpä...
paras ois kun kaikki muukin ois kotona mutta olen ajatellu että kaikkea ei varmaankaan voi yksi ihminen saada yhden katon alla...
Tietysti lapsilla on merkitystä, ajttele itse, jos olisit pienten lasten äiti ja rakastaisit niitä (yleistä), jäisitkö etävanhemmaksi, harva nainen tekisi sen, miksi sitten mies. Ei kuule kotihommat miestä pelota. Miesystäväsi kunnioittaa vaimoansa lasten äitinä, omana huoltajanaan ja jopa naisena. Mistähän tiedät, että tämä "virallinen" suhde ei toimi, miesystäväsi puheistako, ei kai hän nyt sinulle tulisi kertomaan, että vietimme kivan kynttiläillallisen vaimon kanssa, usko minua, hän kertoo sen, minkä sinä haluat kuulla. Luultavasti olet kiva lisä miehen elämään, mutta saat odottaa ne rippijuhlat, kihlaukset, naimisiin menot, lapsenlapsien syntymiset, ristiäiset, anopin kuolemat, veljen masennukset. Anteeksi, mutta kokemusta on. Olet kiva piristys, mutta minä etsisin oman kullan.
No eipä se lasten vaikutus NIIN suuri ole.
Jos olisit tarpeeksi tärkeä miehelle, hän kyllä perheensä jättäisi.
Vertailit "suhteitanne". Sinun mielestänne teidän keskinäinen suhteenne toimii ja miehen ja vaimonsa keskinäinen ei.
Eli mikä puoli suhteessa? Seksi ehkä, mutta muuten itse en edes käyttäisi tapailustanne suhde-nimitystä..eiköhän se ole vain miehen paineiden purkautumiskanava jos rehellisiä ollaan.
ettei "virallinen" suhde toimi? Oletko keskustellut asiasta myös miehen vaimon kanssa kun noin hyvin perillä olet asioista? Et kai vain ole niin naiivi, että uskot sen mitä mies kertoo sinulle virallisesta suhteestaan; saat kuulla juuri sen mitä haluat tai mitä mies haluaa sinulle kertoa. Jep, jep.
en ole toinen nainen enkä petetty mutta vastaan sulle.
tilanteesi on säälittävä. on käsittämätöntä miten nainen suostuu tuollaiseksi välipalapipariksi.
etkö itse halua lapsia tai kykene niitä saamaan. kykysi luova järkevä ihmissuhde on ainakin hakoteillä. sä et saa sitä miestä koskaan kokonaan, se panee sua pari vuotta ja sitten kun vanhenet ja rumenet jättää piparityttönsä...niin mieti enemmänkin sitä - äläkä lasten vaikutusta, kun et perhe-elämästä oiekasti mitään tiedä.
Moi,
Minä kolmantena miehenä (kolmiodraama) että on ihanaa kun pääsee liukkaille ja toisen lapset huutavat pihalla kun äiteen sänky natisee seksienergiasta. Ei ole muuta tulosvastuuta kuin että omat pussit tyhjenee ja äiteen pikkupullan kokoísten tissien rusinat hieman kovettuvat
Väittäisinpä etten ole villapuseron tuoksuinen pehmo-isä, vaan kyrväntuoksuinen sonni, jota äitee himoitsee ottamatta kuitenkaa tulosvastuuta mistään, kunhan joustopatjalla vain tapahtuu kiihkeitä pariutumisia silloin tällöin.