Palestiinalaisten todelliset pyrkimykset

Lontoo 20.11.2000
Palestiinalaisten itsehallinnon opetusministeri Hanan Ashrawi kertoi haastateltaessa seuraavaa. Kysymykseen miksi palestiinalaiset eivät hyväksyneet v 1937 ns. Peelin komitean raporttia, joka olisi taannut heille nykyisen Jordanian koko alueen ministeri vastasi: "Se ei riittänyt silloin, eikä mikään neuvotteluratkaisu riitä nytkään. Emme ole kuten juutalaiset, vaan me olemme "kaikki tai ei mitään kansaa". Me haluamme kaiken ja juutalaisvaltion pois Lähi-idästä.".

Egyptin presidentti Anwar Sadat muutettuaan perinteisen suhtautumisensa Israeliin vaati PLO:ta muuttamaan peruskirjaansa niiltä kohdin, joissa puhutaan Israelin täydellisestä likvidoinnista. Tähän ei suostuttu. PLO:n poliittisen osaston päällikkö Farouk Kadoumi huomautti, että peruskirjan muuttaminen on mahdotonta. Sen sijaan mainittu Kadoumi antoi seuraavan sisältöisen lausunnon:
"Meidän on oltava joustavia, jotta saavuttaisimme rauhan tähän osaan maailmaa. Niinpä tässä vaiheessa hyväksymme, että meillä on (Palestiinan) valtio, joka kattaa vain osan alueestamme (so.Israel mukaan lukien). Mutta tämä ei merkitse että luopuisimme muista oikeuksistamme. Paluussamme on kolme vaihetta. Ensimmäinen on paluu vuoden 1967 linjoille ja toinen vuoden 1948 linjoille, kolmas vaihe on Palestiinan demokraattinen valtio. Me siis taistelemme näiden kolmen vaiheen puolesta. (Newsweek14.3.1977)

"PLO on julistanut ohjelmakseen tuhota Israelin sionismin ilmentymänä." (PLO:n tiedotustoimisto Oslo 5.5.1977)

"Meidän toimintamme jatkuu Tel Avivissa ja muualla aina saavuttamaamme voittoon saakka ja kunnes nostamme lippumme Jerusalemin ja muiden kotimaamme miehitettyjen kaupunkien ylle" (Yasser Arafat, Reuter 12.5.1978)

"Ainoastaan poliittisista syistä me seikkaperäisesti korostamme palestiinalaista identiteettiämme. Erityinen palestiinalainen identiteetti palvelee ainoastaan taktisia päämääriä. Palestiinan valtion perustaminen on uusi keino jatkuvassa taistelussa Israelia vastaan. Kun olemme saavuttaneet kaikki oikeutemme koko Palestiinaan, emme viivyttele hetkeäkään Jordanian ja Palestiinan yhdistämisessä." (Zuheir Muhsini, PLO:n operatiivisen osaston johtaja, hollantilaiselle Trouw-lehdelle antamassaan haastattelussa 31.3.1977).

Yasser Arafat, Valkoisessa talossa allekirjoitetun "Declaration of Principles"-tilaisuuden allekirjoituspäivänä Jordanian televisiolle: "Koska emme voi lyödä Israelia sodassa, me teemme sen vaiheittain. Me otamme joka ikisen alueen minkä voimme Palestiinassa ja perustamme sinne itsehallinnon, käyttäen sitä ponnahduslautana ottaaksemme taas enemmän. Kun aika tulee, me saamme arabivaltiot liittymään meihin lopulliseen iskuun Israelia vastaan."

13. lokakuuta 2000 Zayed bin Sultan Aal Nabyahin moskeijassa, puhujana tohtori Ahmad Abu Halabiya, Fatwa Councilin jäsen ja Gazan islamilaisen yliopiston entinen rehtori: "Älkää milloinkaan luopuko oikeuksistanne! Mitä tahansa sopimuksia sitten tehdäänkin koskien Gazaa tai Länsirantaa, älkäämme unohtako Haifaa, Acrea, Galileaa eikä Jaffaa, Negeviä eikä yhtään kaupungeistamme tai kylistämme. Kysymys on vain ajasta! Heikko ei tule aina olemaan heikko, eikä voimakas tule olemaan voimakas. Siunatun Allahin avulla näin tulee juutalaisille käymään. Ei armoa juutalaisille missä heitä sitten onkin, taistelkaa heitä vastaan missä sitten olettekin. Missä ikinä heitä kohtaattekin, tappakaa heidät. Missä ikinä olettekin tappakaa juutalaiset ja amerikkalaiset jotka ovat heidän kaltaisiaan, ja kaikki jotka ovat heidän tukenaan. He ovat kaikki yhtenä rintamana muslimeja sekä arabeja vastaan. On kiellettyä ystävystyä juutalaisten kanssa tai auttaa heitä. Älkää rakastako heitä tai tehkö edes minkäänlaista sopimustakaan heidän kanssaan, älkää auttako heitä tai olko mistään yksimielisiäkään heidän kanssaan. Jokainen joka toimii näin, on yhtä heidän kanssaan. Tämä on Allahin sana, siunattu olkoon hän. He ovat terroristeja. Heidät tulisi teurastaa. Heidät tulisi murhata. Se on Allahin käsky.".

Näin siis yksi palestiinalaisten vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, aiempi yliopiston rehtori!

Yasser Arafat Kesäkuun 19, 1995 Al-Azhar University, Gaza:

"Israelilaiset erehtyvät, jos he luulevat, ettei meillä ole vaihtoehtoja neuvotteluille. Allahin kautta vannon, että he ovat väärässä. Palestiinan kansa on valmis uhraamaan viimeisenkin poikansa ja tyttärensä, kunnes Palestiinan liput liehuvat Jerusalemin kirkkojen ja moskeijoiden yllä."

"Jos Israel hylkää meidän vaatimuksemme, siitä syntyy vastareaktio ja meillä on valmiina 30.000 miehen aseistetut sotajoukot. Ilman palestiinalaisten täysiä oikeuksia itsenäisessä Palestiinan valtiossa, jonka pääkaupunki on Jerusalem, ei tule olemaan rauhaa. Me emme luovu paluun oikeudestamme aseiden edessä. Mikäli Israel ei sitoudu näihin velvoitteisiin, rauha tulee tuhoutumaan."
(Arafatin puhemies Nabil Aburodeina 17.4.1996)

Joko nyt uskotaan, että todellinen tavoite on Israelin ja juutalaisten tuhoaminen, kun kerran itse sen sanovat?
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotai propagandaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

J.R kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu