Nirvanaan on viitattu hyvin vähän suomenkielisessä kirjallisuudessa, siihen tulee nyt muutos. Tähän on viitattu kyllä runsaasti aiemmin englanninkielellä. Selventää "jumaluuden" olemusta ja joidenkin mystikkojen ajoittain poikkeavaa kieltä.
Teesit
A. Jumaltietoisuudessa (nirvaanisella tasolla, nirvanassa) ei olla tietoisia joko sisäisestä maailmasta tai ulkoisesta maailmasta, eikä liioin kummastakaan maailmasta samaan aikaan. Ei olla myöskään kollektiivitietoisuudessa.
- mikään aiempi tietoisuus ei riitä selittämään nirvanaa. Nirvana on kuin tietoisuuden esiaste, se mistä tietoisuus ikäänkuin ponnistaa ja kasvaa esiin. Se on ennen tietoisuutta, äärettömän elävä, mikään "alempana" ei ole niin elävä kuin nirvaaninen tietoisuus, vaikka "kaikki" on siellä sammunut. Ilmiömaailma on sammunut.
B. Se ei ole määriteltävissä yksinkertaisesti tietoisuudeksi eikä myöskään tiedottomuudeksi. Se on mahdottomana pidettävä, käsittämätön, ei ole pääteltävissä, ei ole ajateltavissa eikä sitä voida kuvailla. Tämä mahdottomana pidettävä on ehdottomasti normaalitila ja tavattoman yksinkertainen itsestäänselvyys.
C. Jumaltietoisuuden (nirvanan) olemus manifestoituu kolmessa tietoisuuden tilassa:
1. syvän unen tila, missä ei olla tietoisia ajatuksista eikä minästä. (vastineena kausaalikeho)
2. REM-unitila (vastineena astraali- ja mentaalikehot)
3. Valveilla olon tila (vastineena fyysisin keho)
On huomattava, että täysin heränneillä fyysinen keho käsittää tavallisten ihmisten fyysisen kehon, mentaalikehon ja kausaalikehon. Kaikki nämä kehot koetaan yhtenä fyysisenä kehona, niin kuin te koette oma fyysisen kehonne. Ihmisillä ne ovat normaalisti kolmena kehona, mutta jumaltietoisilla on vain yksi yhtenäinen eheytynyt fyysinen keho, ulottuen kaikille psyykkisille tasoille samaan aikaan.
Kausaalitaso on siten fyysisen maailman ulommaisin raja hereillä olevan näkökulmasta.
Se on rauha, ilo ja ei-duaalinen. Kaiken sammuminen vain siinä mielessä, että negatiivinen ego on sammunut. Ilmiömaailman loppu. Nimeltään myös Turija, neljäs tila, Atman.
Jumaltietoisuudesta eli nirvanasta
18
336
Vastaukset
- valistunut
Nuo ovat vanhoja ikuistettuja käsityksiä totuudesta, mutta totuus on aina liikkuva elävä, joten ne pitäisi päivittää
nykyhetkeen.
Nirvana on ajaton koskaan syntymätön ja kuolematon elävä tietoisuus jonka osa myös me olemme.
Olemme vain eriytyneet siitä materiasta kehityksen kautta syntyneen ajallisen egon sielun takia.
TUON AJALLISEN KESKUKSEN TAKIA OLEMME SITTEN JOUTUNEET syyn ja seuraksen lain alaisiksi
myös henkisesti, ja sen seurausta on sitten tämä
kärsimysten täyttämä, kaaosmainen yhteiskunta.
KUN OLEMME YMMÄRTÄNEET yksilökohtaisesti
miksi ja minkä takia olemme, menneisyydessä
joutuneet tuon ajallisen keskuksen vangiksi, ja miksi se seuraa meitä psykologisena perimänä, eli perisyntinä sukupolvesta toiseen.
Täällä maanpäällisen elämän aikana olemme joutuneet tuosta tilasta ulos joten täällä sinne on palattavakin, sillä kuolemn jälkeen se on liian myöhäistä,ja niin tuo syitten ja seurausten kimppu, joka ei voi päättyä kuolemassa siirtyy, uuden syntyvän lapsen kannettavaksi.
Tuo kärsimysten pyörä jatkuu,niinkauan kun jokin persoona ymmärtää ja oivaltaa, sen syyt ja vapautuu
karman tuottamisesta, ja tuo ajallinen keskus hajoaa
kun psykologinen aika on päättynyt ja voimme elää autuaallista elämää jo täällä ollessamme- ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
Nuo ei ole vanhoja ikuistettuja totuuksia vaan suuri osa just laadittuja.
Sen sijaan hän syöttää samaa vanhaa toistoa toiston perään. Nothing new. - ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
"Nirvana on ajaton koskaan syntymätön ja kuolematon elävä tietoisuus jonka osa myös me olemme."
Tällä viitataan itse kokemukseen, että miltä nirvana vaikuttaa.
"Olemme vain eriytyneet siitä materiasta kehityksen kautta syntyneen ajallisen egon sielun takia."
Näennäispersoona näyttää eriytyneen. Todellisuudessa sekään ei ole eriytynyt. Luulo eriytymisestä tekee illuusiomaailman, missä ihminen näyttää elävän.
Todellisuudessa ei eriytynyttä ihmistä, eriytymistä eikä illuusiotakaan ole.
Nirvanan kannalta katsottuna mikään ei jälleensynny. Jälleensyntyminen on illuusiokuvien muodostaman kukakavalkaadi, niin kuin kuvailluusio tuo ihminenkin on kokonaisuudessaan.
Iluusion kannalta katsottuna on jossain määrin hyödyllistä puhua jälleensyntymisestä, koska illuusio tällä tavalla ikäänkuin laimenee. Vaikka siis todellisuudessa ei illuusiota, maailmaa, eikä eriytymistä ole.
"TUON AJALLISEN KESKUKSEN TAKIA OLEMME SITTEN JOUTUNEET syyn ja seuraksen lain alaisiksi
myös henkisesti, ja sen seurausta on sitten tämä
kärsimysten täyttämä, kaaosmainen yhteiskunta."
Tämä maailmaa näyttää tältä. Kts. aiempi kohta.
"KUN OLEMME YMMÄRTÄNEET yksilökohtaisesti
miksi ja minkä takia olemme, menneisyydessä
joutuneet tuon ajallisen keskuksen vangiksi, ja miksi se seuraa meitä psykologisena perimänä, eli perisyntinä sukupolvesta toiseen."
Teknisesti ottaen kausaalikeho tuhoutuu. Sielu siis tuhoutuu, mutta se mitä ei voida selittää on aina ja ikuisesti koska se ei ole syntynytkään.
Se mikä ei synny, ei kuole.
Kaikki mikä syntyy, myös kuolee.
"Täällä maanpäällisen elämän aikana olemme joutuneet tuosta tilasta ulos joten täällä sinne on palattavakin, sillä kuolemn jälkeen se on liian myöhäistä,ja niin tuo syitten ja seurausten kimppu, joka ei voi päättyä kuolemassa siirtyy, uuden syntyvän lapsen kannettavaksi."
Todellisuudessa ei ole eriymistä, palaajaa, eikä siten palaamistakaan. Koska kun kausaalikeho on tuhoutunut, mitään ei ole tapahtunutkaan koskaan. Ihmistä ei ole koskaan ollutkaan.
"..ja voimme elää autuaallista elämää jo täällä ollessamme "
Harhaminä voi luulla olevansa autuudessa, mutta harhaminä ei itse ole tuo autuus. Onhan sillä kyllä autuaallista kokemuksen kannalta.
Voimme ikäänkuin elää autuudessa, koska meitä ei ole, ei maailmaa, ei eriytymistä eikä tätä tekstiäkään.
Harhaminä ? = ego
nirvana ? = Jumaluus = Ykseys?
Joka on luotu ei kuole. Joka synty se kuolee.
autuus ? = rakkaus = ykseys?
Pientä vitsailua "Nuo ei ole vanhoja ikuistettuja totuuksia vaan suuri osa just laadittuja" Ei vaan kaikki on aina, ei ole uutta eikä vanha.
Siis totus on aina ja vain yksi ikuisesti muuttumaton, aina "virtaava? aina elävä?- valistunut
Lienen viitannut sanoillani, niin epätarksti että syntyy väärä käsitys siitä mitä yritin sanoa.
Sanat ovat ajallisia, siten niilä ei voi ajatonta totuutta ilmaista, ainoastaan viitata siihen
En todellisuudessa tarkoittanut, että on palattava tuohon nirvanaan , vaan kun tuo ego on hajonnut, niin tuo ääretön on
Voisin verrata tätä kalevalaan jossa Väinämöinen edusti
nirvaanista tilaa, ja hän sampon syntymisen jälkeen, ja sampo edusti egon syntyä, sanoi lähtevänsä, pois ja palaavansa, sitten kun häntä tarvitahan
Ilmarinen kuvaa sitä miten tuo sampo syntyi, ja pohjolan väki joka oli omaksunut tuon sampon egon - kiva seurata sivust?
Kaikessa vallitsee ja on dualistisuus, koska ole'massa'olo vaatii ja on itsessään aina sitä?
Alustaan asti ne nautinto&kärsimys, kärsimys&nautinto, syntymä&kuolema, keho&kehottomuus, ego&egottomuus jne hallitsee,,mikä siis neuvoksi?
Kai se että-->sovittaa (I)tsessään tilanteessa kaiken sen balanssiin?
Eroon tästä "sopasta" emme ilmeisesti pääse niin kauan kuin "olemme minä, sinä, me, he ja tuo"?- ZenKivi
Tai voisiko olla niinpäin, että tuo dualismi, mistä puhut, on oikeastaan meidän ajattelun tuotosta?
Jos sinä istut siellä ja minä istun täällä, niin meidän välillä on fyysistä etäisyyttä.Jos sinä olet mies ja minä nainen, tai toisinpäin, niin on aika selvää että on kaksi puolta -luonnollista dualismia. Suoraan todellisuudesta havaittavaa.
Sitten on dualismia, joka nousee ajatuksesta. Sinä olet "SINÄ" ja minä olen "MINÄ". Sinulla on keskus ja minulla on keskus. Vasen ja oikea käsi. Syntymä ja kuolema. Ego ja ei-ego. Ruumis ja sielu. NIrvana ja samsara. Ajattelemalla määriteltyjä eroja, joita ei todellisuudesta löydy. Illuusioita, mielestä nousevia olioita?
Miksi sovittaa illuusioita balanssiin? - svvsv
ZenKivi kirjoitti:

Miksi sovittaa illuusioita balanssiin?"Miksi sovittaa illuusioita balanssiin?"---> rakkaus voi toteutua vai yhteydessä, joka on nyt kadotettu.
- ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
ZenKivi kirjoitti:
Tai voisiko olla niinpäin, että tuo dualismi, mistä puhut, on oikeastaan meidän ajattelun tuotosta?
Jos sinä istut siellä ja minä istun täällä, niin meidän välillä on fyysistä etäisyyttä.Jos sinä olet mies ja minä nainen, tai toisinpäin, niin on aika selvää että on kaksi puolta -luonnollista dualismia. Suoraan todellisuudesta havaittavaa.
Sitten on dualismia, joka nousee ajatuksesta. Sinä olet "SINÄ" ja minä olen "MINÄ". Sinulla on keskus ja minulla on keskus. Vasen ja oikea käsi. Syntymä ja kuolema. Ego ja ei-ego. Ruumis ja sielu. NIrvana ja samsara. Ajattelemalla määriteltyjä eroja, joita ei todellisuudesta löydy. Illuusioita, mielestä nousevia olioita?
Miksi sovittaa illuusioita balanssiin?Puhun tässä teosofisin termein.
Jo muodon mentaalitasolla tajutaan, että ympäröivä avaruus on se kaikille yhteinen. Ollaan kuitenkin subjektion vallassa jossain määrin. Kaikki on kirkastettua.
Kausaalissa tajutaan, että avaruus, mikä näkyy täälläkin, on kaikille yhteinen ja me olemme tuo avaruus. Kehoja ei ole muodonkaltaisina niinkuin kirkastetussa mentaalitilassa, vaan on abstraktinoloisia voimavirtoja nuo kehot korvaten.
Buddhisella tasolla on jo täydellinen sataprosenttinen rauha, mihin ei enää ajatus astu. Ajatus on jäänyt kausaalitasolle ja tuohon avaruuteen.
Täällä on dualismia vielä jonkin verran, muttei enää eristystä joihinkin kehoihin enää ollenkaan. Ei olla enää tyhjässä avaruudessa yksinäisyydessä.
Nirvanassa, joka on buddhista olemista seuraava ja sen täydentäjä, ei ole enää dualismia juuri ollenkaan eikä eristystäkään. Käytännössä kun ihminen saavuttaa nirvaanisen tason fyysisessä kehossa, ei enää henkisiä harjoituksia tarvita, sillä nirvaaninen olo puhdistaa ja melkeinpä polttaa automaattisesti alemmat käyttövälineet puhtaiksi.
Tähän ei tarvita kundaliineja, jos tietoisuus/ tarkkaavaisuus toimii puhdistajana.
Täällä voidaan muistaa menneitä elämiä, joita aiemmin elettiin, jotka todellakin havaitaan täydellisiksi uni- ja illuusiokuviksi.
SINÄ on todellakin aidosti MINÄ nirvanassa. Sen vuoksi helpotus on valtava, puhumme nimittäin itsellemme.
Zeniä ja henkisiä harjoituksia tehkäämme niinkauan kuin voimme, nuo harjoitukset kyllä putoavat alta pois kun olotila on riittävä. - ´´´´´´´´´täydennystä
ZenKivi kirjoitti:
Tai voisiko olla niinpäin, että tuo dualismi, mistä puhut, on oikeastaan meidän ajattelun tuotosta?
Jos sinä istut siellä ja minä istun täällä, niin meidän välillä on fyysistä etäisyyttä.Jos sinä olet mies ja minä nainen, tai toisinpäin, niin on aika selvää että on kaksi puolta -luonnollista dualismia. Suoraan todellisuudesta havaittavaa.
Sitten on dualismia, joka nousee ajatuksesta. Sinä olet "SINÄ" ja minä olen "MINÄ". Sinulla on keskus ja minulla on keskus. Vasen ja oikea käsi. Syntymä ja kuolema. Ego ja ei-ego. Ruumis ja sielu. NIrvana ja samsara. Ajattelemalla määriteltyjä eroja, joita ei todellisuudesta löydy. Illuusioita, mielestä nousevia olioita?
Miksi sovittaa illuusioita balanssiin?"NIrvana ja samsara. "
Konkreettisesti nirvana on samsara, sillä jos materialisoimme nirvana ajatelemalla sitä ajatuksin pitäen noita ajatuksia totena, niin silloin se muuttuu samsaraksi.
Toisaalta, nirvana loistaa samsarassa. Koko maailman läpäisee nirvanan "valo" tai "tietoisuus". Lainausmerkeillä, koska nuo eivät ole materiaalisia. Tähän ei kannata sekoittaa sim. astralitason valoa, joka on korkeintaa älyllisellä tunteella kyllästetty ja siellä on materialistien taivas, hyvin maallinen missä noudatetaan maallisia tutkimusmetodeja. Vaaditaan mittauksia ja mitattavuutta, ymmärrystä ei juuri lainkaan.
Selkein ero esim. mentaalitasolla ja astraalitasolla on, että mentaalinen ihminen hakee ymmärrystä aivoituksistansa, ei niinkään tutkimalla mittalaiteilla tai vaatimalla materialistista mitattavuutta. Lisäksi ego on tuolla hyvin ohut, lähes kokonaan huomio siirtyy toisaalle omasta päästä. Vaikka hauska kyllä tutkimukset tehdään omassa olemuksessa havainnoimalla, arvioimalla ja todennäköisyyksia laskemalla.
Nirvanassa ymmärryskin jätetään ja päässä arvioiminen. Käsitys on suora ja välitön llman mentaalista prosessointia (ymmärtämistä), silti tarkempi kuin astraalisella laitteen avulla tutkimisella tai mentaalisella pääsälaskemisella. Kuin Nikola Tesla, mentaalitason tyypilinen ihminen. Tämä saattaa olla haastavaa ymmärtää, jos on kyseessä mentaalinen ihminen. Ymmärrys pitäisi korvata ehkä sanalla käsittäminen, nousta noiden sanojen taakse, missä ei ole sanoja eikä mielenprosessointia.
Osittain tästä syystä Turiyaa, Atmania on pidetty käsitämättömänä ja sanoinkuvaamattomana. - ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
svvsv kirjoitti:
"Miksi sovittaa illuusioita balanssiin?"---> rakkaus voi toteutua vai yhteydessä, joka on nyt kadotettu.
Mietin miksi on luotu monipuolinen teoria erilaisine tasoineen vielä senkin jälkeen, kun psyykkiset tasot on jo ohitettu ja ollaan ilman yhtä suurta kuplaa ja illuusiota - ilman eristyksen kuplaa.
On tarkkaan katsoen vielä jäljellä toinen suuri kupla ja se on hienovaraisen dualismin kupla. Todella hienovarainen on tuo dualismi, sillä maalliset polariteetit ovat tässä vaiheessa jo yhtyneet eli on syntynyt buddhiselle tasolle tultaessa maallisesti katsoen oikosulku koko psyykkisessä järjestelmässä.
On vielö hienovarainen henkinen dualismi ja sen alkusyy on nirvanassa. Kun nirvanasta häivytetään erillisyyden alkuideatkin, jotka eivtä ole ajatuksia, niin ollaan parinirvanassa.
Tämä eroaa huikeasti siinä, että on ääretön varmuus ja terävyys verrattuna aiempiin tasoihin. Nirvanan huipentuma, missä todellisesti on SINÄ = MINÄ. Tätä jo nirvanassakin koetaan vahvasti. Parinirvanan viesti on, että positiivisuus on varmuutta, ja mielihyvä tai muu positiivinen tunne tai ajatus ei yllä tähän varmuuteen.
Tämä on sama kuin "mielen perimmäinen luonto" Gautamalla: parinirvana, joka on todellinen kotimme. Gautama kohosi vähintään parinirvanaan. - bliss
´´´´´´´´´täydennystä kirjoitti:
"NIrvana ja samsara. "
Konkreettisesti nirvana on samsara, sillä jos materialisoimme nirvana ajatelemalla sitä ajatuksin pitäen noita ajatuksia totena, niin silloin se muuttuu samsaraksi.
Toisaalta, nirvana loistaa samsarassa. Koko maailman läpäisee nirvanan "valo" tai "tietoisuus". Lainausmerkeillä, koska nuo eivät ole materiaalisia. Tähän ei kannata sekoittaa sim. astralitason valoa, joka on korkeintaa älyllisellä tunteella kyllästetty ja siellä on materialistien taivas, hyvin maallinen missä noudatetaan maallisia tutkimusmetodeja. Vaaditaan mittauksia ja mitattavuutta, ymmärrystä ei juuri lainkaan.
Selkein ero esim. mentaalitasolla ja astraalitasolla on, että mentaalinen ihminen hakee ymmärrystä aivoituksistansa, ei niinkään tutkimalla mittalaiteilla tai vaatimalla materialistista mitattavuutta. Lisäksi ego on tuolla hyvin ohut, lähes kokonaan huomio siirtyy toisaalle omasta päästä. Vaikka hauska kyllä tutkimukset tehdään omassa olemuksessa havainnoimalla, arvioimalla ja todennäköisyyksia laskemalla.
Nirvanassa ymmärryskin jätetään ja päässä arvioiminen. Käsitys on suora ja välitön llman mentaalista prosessointia (ymmärtämistä), silti tarkempi kuin astraalisella laitteen avulla tutkimisella tai mentaalisella pääsälaskemisella. Kuin Nikola Tesla, mentaalitason tyypilinen ihminen. Tämä saattaa olla haastavaa ymmärtää, jos on kyseessä mentaalinen ihminen. Ymmärrys pitäisi korvata ehkä sanalla käsittäminen, nousta noiden sanojen taakse, missä ei ole sanoja eikä mielenprosessointia.
Osittain tästä syystä Turiyaa, Atmania on pidetty käsitämättömänä ja sanoinkuvaamattomana."Konkreettisesti nirvana on samsara, sillä jos materialisoimme nirvana ajatelemalla sitä ajatuksin pitäen noita ajatuksia totena, niin silloin se muuttuu samsaraksi."
Nirvanan mielikuvilla pallottelu on kyllä samsaraa, mutta mitään konkreettista yhtäläisyyttä nirvanan ja samsaran välillä tuskin on. Nirvana merkitsee ainoastaan samsaran päättymistä, sitä mikä samsaroinnin loputtua on jäljellä.
"Toisaalta, nirvana loistaa samsarassa."
Toisaalta nekin päivittäiset asiat ja velvollisuudet, joiden kanssa me on tähän asti samsaroitu, ovat nirvanan niihin loistaessakin vielä asioita, jotka on (asiasta riippuen) hyvä laittaa kuntoon, mutta samsaran luonnetta ja otetta samoilla jutuilla ei meihin kuitenkaan enää ole.
Ketjun aihe jumaltietoisuus on sinänsä mielenkiintoinen aihe siinä kuinka vahvasti esim. kristillisen tai islamin mystillisten suuntausten tekstit korreloivat johonkin pisteeseen asti buddhalaisuuden kanssa, ihan tiettyjen perusharjoitusten luonteesta lähtien, retorinen tapa käsitellä samantyyppisiä asioita on vain toisenlainen. Tämä nyt ei millään tavalla liity kirjoitukseesi, mutta kunhan mainitsin ketjuun liittyen.
Kun pystyt ilmeisen sujuvasti pyörittelemään astraalitasojen käsitettä nirvanoiden ja muiden kanssa, niin voisitko ihan muutamalla sanalla, jos siitä ei ole liikaa vaivaa, vihjata mitään tietämättömälle, että minkälaisista tiloista näissä astraalitasoissa on kyse? Ovatko missään mielessä verrattavissa vaikka Jhanoihin? Olen jonkun kerran googlannut aihetta, mutta jutut mitä siitä lukenut mennyt yleensä sellaiseksi new age tyyppiseksi haihatteluksi, että tuntenut pärjääväni ilman sitäkin tietoa. - ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
bliss kirjoitti:
"Konkreettisesti nirvana on samsara, sillä jos materialisoimme nirvana ajatelemalla sitä ajatuksin pitäen noita ajatuksia totena, niin silloin se muuttuu samsaraksi."
Nirvanan mielikuvilla pallottelu on kyllä samsaraa, mutta mitään konkreettista yhtäläisyyttä nirvanan ja samsaran välillä tuskin on. Nirvana merkitsee ainoastaan samsaran päättymistä, sitä mikä samsaroinnin loputtua on jäljellä.
"Toisaalta, nirvana loistaa samsarassa."
Toisaalta nekin päivittäiset asiat ja velvollisuudet, joiden kanssa me on tähän asti samsaroitu, ovat nirvanan niihin loistaessakin vielä asioita, jotka on (asiasta riippuen) hyvä laittaa kuntoon, mutta samsaran luonnetta ja otetta samoilla jutuilla ei meihin kuitenkaan enää ole.
Ketjun aihe jumaltietoisuus on sinänsä mielenkiintoinen aihe siinä kuinka vahvasti esim. kristillisen tai islamin mystillisten suuntausten tekstit korreloivat johonkin pisteeseen asti buddhalaisuuden kanssa, ihan tiettyjen perusharjoitusten luonteesta lähtien, retorinen tapa käsitellä samantyyppisiä asioita on vain toisenlainen. Tämä nyt ei millään tavalla liity kirjoitukseesi, mutta kunhan mainitsin ketjuun liittyen.
Kun pystyt ilmeisen sujuvasti pyörittelemään astraalitasojen käsitettä nirvanoiden ja muiden kanssa, niin voisitko ihan muutamalla sanalla, jos siitä ei ole liikaa vaivaa, vihjata mitään tietämättömälle, että minkälaisista tiloista näissä astraalitasoissa on kyse? Ovatko missään mielessä verrattavissa vaikka Jhanoihin? Olen jonkun kerran googlannut aihetta, mutta jutut mitä siitä lukenut mennyt yleensä sellaiseksi new age tyyppiseksi haihatteluksi, että tuntenut pärjääväni ilman sitäkin tietoa.Juu. Astraalitasot tarkoittavat käytännössä toista jhanaa tunnelmaltaan. korkeimmalla astraalitasolla ollaan kolmannessa jhanassa. Tyynempi selkeys alkaa sarastamaan hurmoksen seasta. Nämä tasot ja jhanat menevät siis osittain päällekkäin. Voitaisiin puhua kyllä pelkästään jahoistakin., Kolmas jhana on mentaalitasoa, ja neljäs jhana kausaalitasoa. Buddhinen taso on neljäs jhana täydennettynä myötätunnolla. Nirvaaninen taso on neljäs jhana myötätunto vielä täydempi läsnäolo, noin suurinpiirtein raulangasta väännettynä.
Buddhalainen koulukunta puhuu jhanoista, teosofis-kristosofinen koulukunta tasoista. Olen tutustunut kumpaankin. Tosin kun tasot ovat kunnolla tietoisuudessa, ei voi enää puhua transsitiloista van päivätajuisista tiloista. - ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
bliss kirjoitti:
"Konkreettisesti nirvana on samsara, sillä jos materialisoimme nirvana ajatelemalla sitä ajatuksin pitäen noita ajatuksia totena, niin silloin se muuttuu samsaraksi."
Nirvanan mielikuvilla pallottelu on kyllä samsaraa, mutta mitään konkreettista yhtäläisyyttä nirvanan ja samsaran välillä tuskin on. Nirvana merkitsee ainoastaan samsaran päättymistä, sitä mikä samsaroinnin loputtua on jäljellä.
"Toisaalta, nirvana loistaa samsarassa."
Toisaalta nekin päivittäiset asiat ja velvollisuudet, joiden kanssa me on tähän asti samsaroitu, ovat nirvanan niihin loistaessakin vielä asioita, jotka on (asiasta riippuen) hyvä laittaa kuntoon, mutta samsaran luonnetta ja otetta samoilla jutuilla ei meihin kuitenkaan enää ole.
Ketjun aihe jumaltietoisuus on sinänsä mielenkiintoinen aihe siinä kuinka vahvasti esim. kristillisen tai islamin mystillisten suuntausten tekstit korreloivat johonkin pisteeseen asti buddhalaisuuden kanssa, ihan tiettyjen perusharjoitusten luonteesta lähtien, retorinen tapa käsitellä samantyyppisiä asioita on vain toisenlainen. Tämä nyt ei millään tavalla liity kirjoitukseesi, mutta kunhan mainitsin ketjuun liittyen.
Kun pystyt ilmeisen sujuvasti pyörittelemään astraalitasojen käsitettä nirvanoiden ja muiden kanssa, niin voisitko ihan muutamalla sanalla, jos siitä ei ole liikaa vaivaa, vihjata mitään tietämättömälle, että minkälaisista tiloista näissä astraalitasoissa on kyse? Ovatko missään mielessä verrattavissa vaikka Jhanoihin? Olen jonkun kerran googlannut aihetta, mutta jutut mitä siitä lukenut mennyt yleensä sellaiseksi new age tyyppiseksi haihatteluksi, että tuntenut pärjääväni ilman sitäkin tietoa.Ja vielä tähdentäisin, että syvänunen tilan, neljännen jhanan eli kausaalitason tietoisuuden (synonyymeja) jälkeen on mystisen kristinopin mukaan raamatussakin mainittu ahdas portti, joka buddhinen taso.
Tuolla tasolla liitetään neljänteen jhanaan myötätunto.
Vain tuon ahtaan portin, buddhisen tason, kautta on mahdollista kohota nirvanaan. Nirvana ei ole kuvaamaton ja käsittämätön siellä olijoille, mutta harhan asukkaille se on käsittämätön. me olemme joutuneet puhumaan kristinuskon piirissä salatuin sanoin ja vertauskuvin, koska inkvisitio aiemmin meidät vei. Nyt on aika puhua suoremmin ja tunnustaa avoimesti että mystinen kristinoppi on perimätiedon mukaan, minkä olen oppinut, saanut alkunsa buddhalaisuudesta.
Lukekaa Pyhän Issan tarina, se on Jeesuksen tarina. Jeesusta opettivat buddhalaiset Intiassa. - bliss
´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´ kirjoitti:
Ja vielä tähdentäisin, että syvänunen tilan, neljännen jhanan eli kausaalitason tietoisuuden (synonyymeja) jälkeen on mystisen kristinopin mukaan raamatussakin mainittu ahdas portti, joka buddhinen taso.
Tuolla tasolla liitetään neljänteen jhanaan myötätunto.
Vain tuon ahtaan portin, buddhisen tason, kautta on mahdollista kohota nirvanaan. Nirvana ei ole kuvaamaton ja käsittämätön siellä olijoille, mutta harhan asukkaille se on käsittämätön. me olemme joutuneet puhumaan kristinuskon piirissä salatuin sanoin ja vertauskuvin, koska inkvisitio aiemmin meidät vei. Nyt on aika puhua suoremmin ja tunnustaa avoimesti että mystinen kristinoppi on perimätiedon mukaan, minkä olen oppinut, saanut alkunsa buddhalaisuudesta.
Lukekaa Pyhän Issan tarina, se on Jeesuksen tarina. Jeesusta opettivat buddhalaiset Intiassa.No, sain huomattavasti tyhjentävämmän vastauksen astraalitasoihin kuin olisin osannut edes odottaa. Kiitos siitä. Ja tuo, että myötötunto käy ahtaaseen porttiin (myötätunto näin alkuun edes itseä, ikuista kilvoittelijaa kohtaan) käy kyllä yhteen oman ymmärryksen kanssa.
Olen lukenut kuolleen meren kääröistä, Mestari Eckhartin kirjoituksia ja jonkin verran muidenkin kristillisten mystikoiden juttuja, mitä suurimmalla mielenkiinnolla, ja sen vuoksi ilahduttaa vain nähdä, että koet kantavasi tätä ilmeisesti vieläkin elinvoimaista perintöä.(?)
Pyhän Issan tarinaa en ole vielä osannut kyllä uskoa. Mikä tarve on edes uskoa, ettei Jeesus olisi kyennyt itsekin löytämään niitä samoja ikuisia totuuksia, jotka Siddharthakin kerran löysi?
- hellin
sanoinkuvaamattomana.
Sanoin kuvattu on aina vertauksien, symbolien käyttöä.
Käsittämätön loppuu kun alkaa suora kokemus on ainoastaan oleminen, - sanoin kuvaamaton, - oleminen ilman kuvaa - hellin
Käsittämätön loppuu kun alkaa suora kokemus on ainoastaan oleminen
Eikä mikään ala eikä lopu. Kaikki on aina. Siinä juuri sanojen käsittämätön monitulkintaisuus ilmenee. - valistunut
On vain ajaton, koskaan syntymätön ja kuolematon elämä
joka automaattisesti pitää yllä fyysistä elämäämme, niinkauan kuin tallustelemme täällä.
FYYSINEN ELÄMÄMME ON KUITENKIN RAJALLISTA
joten se ilmenee fyysisten elämienketjussa,jonka yksi lenkki mekin olemme.
Se alkaa esiasteelta ja kehittyy täydellisyttä kohti
Tuo kehitys ei ole suoraviivaista, ihmiselle, koska hän
materiasta kehityksen kautta syntyneen egon takia on syyn ja seurauksen lain alainen myös henkisesti
Tämä on se syy jonka takia, ihminen ajautui tuota normaalista ajattomasta tilasta ulos
Seurauksena siitä oli että ihminen, voi itse vaikuttaa omaan kehitykseensä, ja sitä se on tehnytkin, niin että on ajautunut henkisen keityksen sivuraiteelle, ellei se ymmärrä syytä, miksi ja mikä vuoksi hän joutui tähän kärsimyksen pyörään.
Raamatun selitys Aatamin, ja Eevan omenansyönti ei riitä selityseksi siihen, se vain on johtanut harhaan
Todelliset paratiisitilan tapahtumat olivat aivan toisenlaiset, ja sen tuloksena eriytyi alkuperäisestä
henkisestä ajattomuuden tilasta, ajalliseksi keskukseksi
joka sitten periytyy, psykologisena perimänä, perisyntiä
sukupolvesta toiseen
PERSOONAT ovat ainutkertaisia, vain noiden syitten ja seurausten kimppu siiryy eteenpäin niikauan kuin ne on loppuunkäyty
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768