Maailma kaatuu päälle...(auttakaa)

Moi! Vaikeata se on, mutta ajattele että nyt on
näin ja ehkä vielä asiat kääntyy sun kohdalla
paremin kuin voit nyt edes kuvitella...Tsemppiä
sulle!!Näytä, että tulet toimeen itsesi kanssa!

Jos nainen väitti että sinä olet se oikea, ja jo
nyt seurustelee toisen kanssa, hän valehteli.
Niin simppeliä se on.

Tiesithän sen, että on tuntuu jotenkin
helpommalta lopettaa suhde niin, että väittää
vieläkin välittävänsä, kuin niin, että suoraan
sanoo ettei enää kiinnosta? Näin kohdallasi on
tuntunut käyvän. Kuka nyt Suuren Rakkautensa
jättäisi??

Jaksamista ja halauksia sinulle tonnikaupalla, ja
muistathan sitten olla "kostamatta"
inttikaverillesi: ei se ollut hän, joka sinut
jätti!

vaikka nyt varmasti tuntuu todella vaikealta niin
ajan myötä voit unohtaa. Onko sulla muita
kavereita? Vietä enemmän aikaa heidän kanssa ja
helpotukseksi luulen ettei exäsi ja kaverisi
suhde kestä koko vuotta joten ei tarvitse vaivata
päätä sillä että mietiyt mitä he tekevät yhdessä.
Itse olen kohta 18 vuotias tyttö ja olen ollut
poikaystäväni kanssa 3 vuotta yhdessä ja vaikka
kuinka rakastan häntä ja meillä menee hyvin
kaikin puolin niin silti mietin että vaikka hän
tuntuu siltä oikealta niin voiko se kestää olemme
nimittäin molemmat toistemme ensimmäiset
seurustelukumppanimme ja olemme kokeneet kaiken
yhdessä, ekan suudelman ,ekän kerran ja kaiken
siltä väliltä. Joskus toivon että olisin tavannut
rakkaani vasta n 20 vuotiaana niin olisin
kerennyt elää nuoruuttani eikä tällöin tulisi
kaipuuta kokea sitä joskus myöhemmin. Luulen että
tttöystävälläsi on saattanut olla samanlainen olo
kuin mulla, eli on hyvin todennäköistä että jos
hän todella sanoi yhä välittävänsä niin hän
saattaa palata luoksesi myöhemmin, aika
näyttää... Mutta silti ehdotan ettet jää
odottamalla odottamaan häntä vaan kerää
elämänkokemuksia ja ties mitä elämä tuo eteesi.
Yritä ajatella positiivisesti äläkä missään
nimessä tee mitään itsellesi, ITSEMURHA EI
RATKAISE MITÄÄN!!! Ja lisäksi olet niin nuori
että pakostakin tapaat vielä ihmisiä joiden takia
kannattaa elää, ja jos et nyt niin paljoa
tyttöystäviä niin vain muita ystäviä, ystävät
ovat todella tärkeitä! (vaikka ei mullakaan ole
kuin kaksi) Tsemppiä sulle ja kuuntele vaikka
Lara Fabianin laulua "I will love again", sillä
on mielestäni voimaa antava vaikutus.

Itse jätin aidon rakkauteni 20 vuotiaana jotta
voisin kokeilla mitä se vapaa elämä on. Ehkä
500:n naisen jälkeen voin sanoa, että mokasin
pahasti. Palasimme kyllä yhteen 5 vuotta sitten
ja olemme onnellisia yhdessä, mutta miksi en
uskonut sitä silloin. Nyt meillä yhteensä 6
lasta, mutta ei yhtään yhteistä.

Mä seurustelin vähän yli vuoden ihanan jätkän
kanssa, jonka kanssa mietittiin jo lasten nimiä
jne.. Kuitenkin hän jätti minut. Löysi heti
uuden, saman ikäisen kuin minä. Luulin ettei
elämäni voi jatkua. Viiltelin itseäni (en
kuitenkaan itsemurha-aikeissa, vaikka joku
saattoikin niin luulla). Se vain helpotti hieman.
Puoli vuotta roikuin hänessä, annoin jos vaan oli
tilaisuus, sillä toivoin saavani hänet takaisin.
Ei, olin vain se toinen nainen. Kostin ja kerroin
olevani raskaana. Myöhemmin kerroin kuitenkin
totuuden, eikä hän todella ollut edes uskonut
minua aiemmin. Olin todella säälittävä, roikuin
hänessä, soittelin jne. Luulin todella, että
parempaa ei ole eikä tule. Sitten tapasin toisen,
jonka kanssa olin vain kaksi kuukautta. Siksi
ajaksi unohdin melkein kokonaan HÄNET. Kun taas
jäin yksin, muistot palasivat ja sain taas hetken
kokea HÄNEN kanssaan niitä vuoden takaisia
tuntemuksia, vaikka hän oli edelleen varattu.
Tapasin sitten miehen joka rakastui minuun.
Itselläni meni kolme kuukautta ennenkuin
hyväksyin tunteeni tätä miestä kohtaan. Hänen
avullaan pääsin vihdoin eroon HÄNESTÄ. Tämä
mieheni on paljon enemmän kuin nämä muut. Hän
osaa olla hellä ja huomio minut. Hän rakastaa ja
kertoo rakkaudestaan. Hän on jotain minkä luulin
Suomen miehiltä puuttuvan. Hän on elämäni mies,
se viimeinen. Menemme pian kihloihin. :)

Älä usko onnensi päättyvän tähän. Vaikka minäkin
luulin; kuitenkin se suurempi rakkaus odottaa
vasta edessä. Tiedän, ettei sitä vielä tässä
vaiheessa usko, eikä halua edes ajatella, mutta
niin se vain on. Sitten kun kohtaat hänet,
hengität varmasti syvään ajatellessasi, että
onneksi ole vielä elossa tätä naista varten :)

ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu.oman rakkaan
menettäminen on kaikkein pahinta.yritä päästä
itsemurhaajatuksen yli niin tulet huomaamaan että
maailmassa on paljon naisia jotka haluavat JUURI
sinut.jos haluat esim mailailla niin pistä osoite
tänne,eiks juu??

Kiitos, kannustavista sanoista. Voi kun ne
voisivat auttaa.

Maailmani on kuitenkin käynyt niin synkäksi ja
pieneksi etten enää itsekään tiedä mitä kohti
olen menossa..Mieli tekisi uskoa - ja kyllä minä
uskonkin - parempaan huomiseen, mutta tuntuu
siltä, että vaikka onni olisi aivan nurkan takana
eivät voimat vaan enää riitä...joka aamu kun
herään tunnen kipua joka puuduttaa. Kuljen kuin
haamu, kuin kuiskaus jostain mitä on joskus ollut
ja mikä on kauan sitten kadonnut. Varjot
syvenevät ja pimeys kietoutuu ympärilleni.

Ystäviä minulla on aina ollut paljon, mutta
heistäkin olen alkanut menettää osan. TAi en ehkä
menettää, mutta he ovat alkaneet
etääntyä..osittain siksi, ettei minulla ole ollut
aikaa heille pääsykoeruljanssin takia, mutta myös
siksi, että olen käynyt niin synkäksi..Maailmasta
on tullut niin raskas kantaa että olen painunut
kyyryyn. Ymmärrän kyllä, että osa ystävistä
etääntyy..en voi olla kovin hyvää seuraa kun koko
ajan tiedostan vain oman pahan oloni.

Lisäksi asun normaalissa keskikokoisessa
kaupungissa. Etäisyttä asioihin on mahdoton
saada. Eilen lähdin pururadalle juoksemaan pois
pahaa oloani - vain törmätäkseni exääni ja hänen
uuteen poikaystäväänsä. :(

Ja kyllähän maailma on naisia täynnä, ja
ottajiakin riittäisi. Mutta kun ei mikään tunnu
miltään. Tälläkin hetkellä eräs nainen vannoo
ikuista rakkautta ja toivoo välillemme ties mitä.
Mutta kun ei vaan tunnu miltää. Kaikki tuntuu
vain heijastukselta sitä mitä minulla oli...

Lisäksi ulkopuolisten(kuten vanhempieni) on lähes
mahdotonta käsittää pahaa oloani. ULkoisesti kun
kaikki on niin hyvin: "Hyvännäköinen, fiksu
poika...5 eximiaa ja pian Oik.YO..paljon
kavereita ja rahaakin taskussa".

Mutta sisältä kuolen päivä päivältä...tiedän että
onni odottaa tulevaisuudessa, mutta tuntuu että
en enää vain yksinkertaisesti jaksa...

Eikä se maailma liian raskas kantaa,
vaan minun maailmani nyt toisen kanssa...

et miehet osaa rakastaa... useimmat ei tiedä
rakkaudesta yhtää mitää. olet kuitenki
harvinaisuus eli miks haluisit kuolla? jos
kuitenki yrittäisit unohtaa on turhaa rakastaa
jos et saa vasta rakkautta. löydät varmasti vielä
naisen jota rakastat yhtä paljo tai viä
enemmänki. unohtaminen voi olla ehkä vaikeaa
eihän ny kukaa voi tollasta nii vaa unohtaa mut
yli voi päästä ja pääseeki ajan kanssa. en osaa
antaa oikee neuvoja mut koita pärjätä ja älä
itsaria ees ajattelekka ei se oo ratkaisu
ongelmat pitää kohdata silmästä silmää ei kannata
luovuttaa.

mulla oli muutama vuosi sitten sama juttu.. eli
mun ex-kihlattu jätti mut mun kaverin takia.
eräänä iltana lähti junalla sen luo (sanoi
menevänsä yliopistolla käymään..), illalla odotin
häntä kolme tuntia asemalla ja viimein puolen yön
jälkeen hän tuli ja sanoi että jättää minut.
minulla ei ollut aavistustakaan miksi..seuraavana
päivänä hän lähti pois kertomatta syytä mutta
soitti illemmalla että aikoo aloittaa seurustelun
mun "kaverin" kanssa. tein tosi tyhmiä juttuja..
mun maailma kaatui siihen. en yksinkertaisesti
jaksanut.. kävin kertomassa terveyskeskuksessa
masennuksesta ja että olen tosi väsynyt enkä saa
nukuttuakaan. sain jotain unilääkkeitä sieltä..
söin niitä parisenkymmentä, soitin "rakkalleni"
ja sanoin että rakastan sinua ja laitoin takin
päälle ja kengät jalkaan ja ajattelin lähteä ulos
jonnekin tekemään viimeistä lenkkiä. tosin
hyydyin jo eteisen matolle. muistan pätkiä kun
ambulanssi miehet hakivat ja tekivät
vatsahuuhtelun..
reilun puoltoista vuotta kärsin tosi pahasta
masennuksesta.. yksinkertaiset toimetkin
tuntuivat todella raskailta.. esim. pelkkä
kaupassa käynti tuntui välillä mahdottomalta
tehtävältä.. ensimmäisenä viikkona en nukkunut
neljään yöhön.. itkin ja yrjösin pahaa oloani.
lähes neljä kuukautta join ja sain tietysti
potkut koulusta. ja kaikkia muitakin ongelmia
seurasi.. olin "kaverin" tappouhkauksesta
poliisilaitoksella, velkaa oli tullut kymmeniä
tuhansia kun join ja poltin rahaa kuin ei olisi
huomisesta väliä..
tästä on nyt kulunut lähes neljä vuotta.
olen seurustellut pari vuotta uuden rakkaani
kanssa.
kokemuksesta voin sanoa että jos asuitte samassa
kämpässä niin muuta siitä jos vielä asut siinä.
ihan paras vaihtoehto on pitää kunnon loma vaikka
jossain etelässä jos on varaa. käydä
tuulettumassa. älä missään vaiheessa jää kotiin.
ja jos olet jo intissä niin pyydä siirtoa
johonkin toiseen yksikköön. sun ei kannata pitää
MITÄÄN yhteyttä heihin. se ei auta mitään.
meressä on muitakin kaloja. anna ajan kulua ja
yritä kestää. älä tee mitään epätoivoista
ratkaisua. tämä on elämisen arvoinen paikka!