Kävin kuntoalilla

Tarkoituksena ei edes ollut noudattaa ohjelman mukaista treeniä. Tarkoitus oli mennä vaan ihailemaan kauniita naisia ja ehkä vaihtaa jonkun kans muutama sana, joten ajattelin mennä kevyesti pumppailee pieniä lihasryhmiä, joita on tullut oittain laiminlyötyä.

No kuten arvata saattaa niin naisillahan on elämää, joten he ovat eilen illalla hankkineet itselleen krapulan, joten salilla oli lisäkseni ainoastaan rumia miehiä, joilla ei ole koskaan mitään tekemistä. Mukaan luen myös itseni. Kyrpää on tullut varmaan joka onkaloon ja viini on virrannut. En minäkään silloin sunnuntaina paljoa liikkuisi.
16236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

" Tarkoitus oli mennä vaan ihailemaan kauniita naisia"

-Jos se päämotivaattori salille menossa on tuo, ni jätä suosiolla menemättä ettet turhaan häiritse niitä miehiä ja naisia jotka ovat siellä oikeasti treenaamassa.

Äänestä
  • Ei ole päämotivaattori, mutta kiva lisä kylläkin. Treenailen ihan ohjelman mukaisesti 5-6 krt/vko. Nyt olisi ollut lepopäivä, mutta tylsistyminen iski, joten menin sit salille. Ikävä kyllä melkein turhaan.

    Tuskin mun tirkistelyjä siellä kukaan edes huomaa, kun teen sen niin varovasti.

    Äänestä

Minäkin kävin eilen puolen yön jälkeen, mutta eihän siellä ollut ketään. Siis olin ihan yksin ensimmäistä kertaa tuolla salilla. Eli voin vahvistaa: pumpattavina olivat. Ja äätämit kai sitten runkulla, kun ei näkynyt heitäkään.

Äänestä
  • Näin sunnuntai-iltapäiväksi olivat toipuneet pumpista ja tulleet salille, mutta poikkeuksellisesti reiden lähentäjä- ja loitontajalaitteet olivat tyhjinä. Ilmeisesti pelotti, että jos oikein puristelee, niin mällit valahtavat kastelemaan trikoisiin märän läiskän sinne.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Näin sunnuntai-iltapäiväksi olivat toipuneet pumpista ja tulleet salille, mutta poikkeuksellisesti reiden lähentäjä- ja loitontajalaitteet olivat tyhjinä. Ilmeisesti pelotti, että jos oikein puristelee, niin mällit valahtavat kastelemaan trikoisiin märän läiskän sinne.

    Kun mä näen naisen kaupungilla niin mäkin aina mietin, että onko sillä sisässään tuota ihanaa miesten mälliä. Mitä muuta naisesta voisikaan tulla mieleen?

    Äänestä

  • Puolen yön jälkeen pitää treenata kotona. Sängyllä. Yhtä paljon tehokasta.

    Äänestä

Minunkin piti tänään käydä salilla harjoittamassa vain ihan kevyesti penislihaksiani mutta ainoatakaan naista ei ollut. Jotain vitun hinteliä nörttejä siellä vaan oli joten meninkin sitten vaan yhden yh-hoidon luokse pumppailemaan, vaikka tänään illemmalla onkin yks toinen nainen vuorossa.

Äänestä

Niin kauan kuin naisille on kynnyskysymys, että miehen täytyy tienata saman verran, tai enemmän kuin naisen, en aio tuhlata aikaani ulkonäkööni. Tietysti seksiä saisi pelkällä ulkonäölläkin, mutta itseäni kiinnostaa enemmän parisuhde ja siihen ei kukaan halua työttömän kanssa.

Äänestä
  • Ettet olis johonkin trolliin mennyt viime aikoina?

    Äänestä

  • Kullankaivajatar kirjoitti:

    Ettet olis johonkin trolliin mennyt viime aikoina?

    Kyllä se ihan järjestelmällisesti vaikuttaisi olevan se ykkös vaatimus niin naisella kuin naisella. Tekosyyt miksi se on tärkeää ettei muka sen rahan takia voi vaihdella, mutta kaikki sitä tuntuu vaativan.

    Äänestä

Minä käyn salilla ainoastaa kattelemassa kaiuniita naisia. Josjoku nainen menee juoksumatolle niin minä menen kans koska ne matot on vierekkäin

Äänestä
  • Olen kai palstalla aiemminkin kertonut tämän, mutta joskus 4-5 vuotta sitten minulla oli lyhyt kausi, kun kävin silloisen työpaikan kuntosalilla muutamana päivänä viikossa. Vuorokausirytmini vuoksi pääsin sinne aina hyvin aikaisin, ennen kuin normaalit pääsivät neljältä irtautumaan työpisteiltään.

    Joskus sitten siellä oli myös sellainen vaalea nuori nainen. Tarkoitan samaa ikäluokkaa kuin minä, tai joka tapauksessa nyt parasta nuoruuttaan elävä nainen. Minä sitten halusin kokeilla uutta juoksumattoa, joka sinne oli tuotu. Se oli moderni, siinä oli paljon toiminnallisuuksia. Nainen huomasi ihmetykseni, riensi luokseni ja kysyi, haluaisinko että hän vähän esittelisi minulle laitetta.

    "Ei kyl mä täs pärjään, kiitos vaan". Ba-dum-tss.

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Olen kai palstalla aiemminkin kertonut tämän, mutta joskus 4-5 vuotta sitten minulla oli lyhyt kausi, kun kävin silloisen työpaikan kuntosalilla muutamana päivänä viikossa. Vuorokausirytmini vuoksi pääsin sinne aina hyvin aikaisin, ennen kuin normaalit pääsivät neljältä irtautumaan työpisteiltään.

    Joskus sitten siellä oli myös sellainen vaalea nuori nainen. Tarkoitan samaa ikäluokkaa kuin minä, tai joka tapauksessa nyt parasta nuoruuttaan elävä nainen. Minä sitten halusin kokeilla uutta juoksumattoa, joka sinne oli tuotu. Se oli moderni, siinä oli paljon toiminnallisuuksia. Nainen huomasi ihmetykseni, riensi luokseni ja kysyi, haluaisinko että hän vähän esittelisi minulle laitetta.

    "Ei kyl mä täs pärjään, kiitos vaan". Ba-dum-tss.

    Urpo :)

    Äänestä

Kävin myös, yksin sai treenata ja ähistä, hyvä niin...

Äänestä

Onpa typerä teoria. Ei naiset muutenkaan salilla käy mitenkään kovin aktiivisesti. Nehän käy ryhmäliikuntatunneilla. Menisit sinne.

Äänestä

Kävin aamulla salilla. Olin siellä jo 8 aikaan ja ei siellä ollut ketään muita. 9 aikaan tuli joku nainen ja itse läksin 10 aikaan pois. Huomen aamulla vois mennä kans.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ryukruk kirjoitti:

Tarkoituksena ei edes ollut noudattaa ohjelman mukaista treeniä. Tarkoitus oli mennä vaan ihailemaan kauniita naisia ja ehkä vaihtaa jonkun kans muutama sana, joten ajattelin mennä kevyesti pumppailee pieniä lihasryhmiä, joita on tullut oittain laiminlyötyä.

No kuten arvata saattaa niin naisillahan on elämää, joten he ovat eilen illalla hankkineet itselleen krapulan, joten salilla oli lisäkseni ainoastaan rumia miehiä, joilla ei ole koskaan mitään tekemistä. Mukaan luen myös itseni. Kyrpää on tullut varmaan joka onkaloon ja viini on virrannut. En minäkään silloin sunnuntaina paljoa liikkuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu