Sossu sai minut ajattelemaan uudella tavalla

Vuosi työttömyyttä ja sossunvarassa eloa on saanut minut ajattelemaan täysin uudella tavalla. Olen päättänyt nyt lopettaa kokonaan työhaun ja ruveta elämään täysin stressitöntä elämää. Kuitenkin nyt yli 40 vuotiaana onjo paha uudelleen kouluttautua ja saada töitä, joten voin hyvillä mielin keskittyä nauttimaan vuosistani. Ennen en olisi edes voinut ajatella tällä tavalla, mutta kun pakotettiin työttömäksi (yt-neuvottelut) niin pakkohan se oli sopeutua. Lopulta huomaskin ettei se työttömän elämä mitään pahaa ole, vaan oikein maittavaakin välillä.
Kun on kuullut sossun kutsun ei tee enää mieli tehdä töitä. Elän nyt niin kuin haluan, vapaana kaikesta.

Kaikki tämä on työttömyyden ansiota, olen kuullut sossun kutsun.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet tainnut kuulla Sossun kutsun jo äitisi kohdussa joka on ollut sossun asiakas jo kolmannessa sukupolvessa ja sinä jatkat perinnettä neljäntenä polvena.
Töissähän sinä et ole ollut koskaan, ellei työksi lasketa peräpukamien nyplimistä, jota jousut tekemään koska roikut palstoilla ympäri vuorokauden.
Saatko jotain kicksejä noista provoistasi. Trollailet joka päivä.

Itse olen vakavarainen eläkeläinen ja voin määritellä milloin valvon, milloin nukun.

Äänestä

Kylhän työttömänä elelee, kun ansiosidonnaiset juoksee. Se on itse ansaittua rahaa ja tulee liitolta, ei sossusta. Parin vuoden kuluessa se loppuu, sitten tulee peruspäiväraha Kelasta, ei sekään sossusta tule. Sitä saa noin 900 e/kk, ja asumistuen voi saada päälle. Minulla on nyt se menossa. Kyllä tällä pysyy hengissä ja voi ostaa jouluruokaa, joskus jopa msykustaakin.

Jos lopettaa työnhaun ja tiputtautuu sossuluukulle, on sekin majdollista, mutta tulotaso puolittuu entisestään. Se on kyllä sitten viimesijainen tuki, ja vähän oma valinta. Ei ole minun valintani kuitenkaan.

Äänestä

Minkä takia oot joutunu sossunvarassa elämään? Työttömän pitäisi saada työttömyyskorvausta. Lisäksi voi hakea Kelasta asumistukea.

Äänestä
  • jos omat asiansa sössii tarpeeksi pahasti niin silloin joutuu sossun varaan.
    veikkaanpi ettei aloittajalla ole ihan puhtaat jauhot pussissa, koska joutunut vuodessa sossun luukulle.

    Äänestä

Aloittaja ei ole ikinä sossussa käynyt.
Se joka on siihen pisteseen joutunut tietää kyllä että ei ole pelkkää onnea se elämä.
Teet tarkan selostuksen elämästäsi kerran kuukaudessa- Kaivat kaikki salat olemisestasi, kuitit ja tositteet, samat verotiedot useaan kertaan. Pidät huolen että tilillä ei ole mitään mutta silti olisi elettävä päivästä toiseen ja laskutkin maksettava. Silti et koskaan voi olla varma että saat mitään rahaa. Elät kylmä rinki pyllyn ympärillä että millä ensi kuussa kaikki maksetaan.
Poikani on opiskelija ja opintotuki ja asumislisä riittää just ja just vuokraan. Lainaa ei enää ole käytettävissä. Viimeiset lainat joutui ottamaan vuokravakuutta varten ulos.
Elämisrahat on joutunut hakemaan sossusta. Laittoi hakemuksen 12.12 eikä vieläkään ole tullut mitään rahaa. Joutuisi olemaan viikkokausia nälässä jos kukaan ei antaisi ruokaa. En luonnehtisi tuollaista elämää stressittömäksi.
Pojan olisi vielä pinnistettävä muutama kuukausi että saa opinnot päätökseen ja pääsee edes kortistoon ja yleiselle asumistuelle.

Äänestä
  • Tämähän riippuu täysin ihmisestä. Itse olen useamman vuoden ollut työttömänä ja pikkuhiljaa tippunut sossun luukulle. Tulot ovat pienentyneet, mutta asenne vain parantunut. Nautin vapaudestani ja vapaa-ajasta täysin siemauksin, enkä edes aio hakea töitä. Olen hoitanut asiani sikäli hyvin, että esim. sossu maksaa urheiluni (sali/uimakortti) ja minun ei tarvitse tehdä ilmoituksia kuin pari kertaa vuodessa. Ovat niin kyllästyneitä minuun, että suoraan leimaavat puolen vuoden paperit kerralla. Sitten kun joskus joudun käymään tutun virkailijan luona niin vähän heitetään läppää, laitetaan paperit eteenpäin ja lopuksi ylävitoset sen kunniaksi, että taas kusetettiin yhteiskuntaa.
    Työelämässä ollessani elämä ei maistunut oikeen miltään, aamuisin vitutti ja iltaisin hajotti. Nyt elän elämäni parasta aikaa, vaikka se onkin "köyhää". Tosin en ole materialisti.
    Jos tarvitsen ylimääräistä rahaa, teen pari päivää pimeitä töitä tutuille ja taas hyvin menee.
    Sossusta voi nauttia, jos asiansa hoitaa älykkäästi. Pummius on älylaji.

    Äänestä

  • Leijonapaimen kirjoitti:

    Tämähän riippuu täysin ihmisestä. Itse olen useamman vuoden ollut työttömänä ja pikkuhiljaa tippunut sossun luukulle. Tulot ovat pienentyneet, mutta asenne vain parantunut. Nautin vapaudestani ja vapaa-ajasta täysin siemauksin, enkä edes aio hakea töitä. Olen hoitanut asiani sikäli hyvin, että esim. sossu maksaa urheiluni (sali/uimakortti) ja minun ei tarvitse tehdä ilmoituksia kuin pari kertaa vuodessa. Ovat niin kyllästyneitä minuun, että suoraan leimaavat puolen vuoden paperit kerralla. Sitten kun joskus joudun käymään tutun virkailijan luona niin vähän heitetään läppää, laitetaan paperit eteenpäin ja lopuksi ylävitoset sen kunniaksi, että taas kusetettiin yhteiskuntaa.
    Työelämässä ollessani elämä ei maistunut oikeen miltään, aamuisin vitutti ja iltaisin hajotti. Nyt elän elämäni parasta aikaa, vaikka se onkin "köyhää". Tosin en ole materialisti.
    Jos tarvitsen ylimääräistä rahaa, teen pari päivää pimeitä töitä tutuille ja taas hyvin menee.
    Sossusta voi nauttia, jos asiansa hoitaa älykkäästi. Pummius on älylaji.

    Nautin elämästä sossun luukulla. Älykkyys ei ole vähentynyt. Päinvastoin kun ei tarvitse tehdä älytöntä työtä.

    Äänestä

Itsellänikin alkoi jotenkin soimaan rainbow man on the silvermountainin sävelellä: "sossun kutsun kuulen - fyrkkaa ilman työntekoa"
Itse olen nyt yrittäjä, mutta konkurssin koittaessa sossu kutsuu enkä meinaakkaan tehdä mitään, kun se ei täälä suomessa enää kannata, kiitos vain nykypäättäjien suomen alasajon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yli 1v työtön kirjoitti:

Vuosi työttömyyttä ja sossunvarassa eloa on saanut minut ajattelemaan täysin uudella tavalla. Olen päättänyt nyt lopettaa kokonaan työhaun ja ruveta elämään täysin stressitöntä elämää. Kuitenkin nyt yli 40 vuotiaana onjo paha uudelleen kouluttautua ja saada töitä, joten voin hyvillä mielin keskittyä nauttimaan vuosistani. Ennen en olisi edes voinut ajatella tällä tavalla, mutta kun pakotettiin työttömäksi (yt-neuvottelut) niin pakkohan se oli sopeutua. Lopulta huomaskin ettei se työttömän elämä mitään pahaa ole, vaan oikein maittavaakin välillä.
Kun on kuullut sossun kutsun ei tee enää mieli tehdä töitä. Elän nyt niin kuin haluan, vapaana kaikesta.

Kaikki tämä on työttömyyden ansiota, olen kuullut sossun kutsun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu