Kristitty, syötkö kinkkua jouluna?

Raamattu kieltää sianlihan syömisen. Kuinka moni kristitty voi valehtelematta väittää, ettei ole rikkonut oman uskontonsa ohjeita?
15157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaikki mikä liittyy jouluun tulee muualta kuin kristinuskosta. Joulu ei ole kristillinen juhla, vaan juhla jota vietetään talvipäivänseisauksen kunniaksi.

Äänestä

Raamattu kieltää toisessa kohdin, mutta kehottaa toisessa. Saat siis valita, minka ohjeen mukaan toimit. Ongelmana on kuitenkin se, että aina toimit toisen kohdan mukaan väärin.

Äänestä

Kovasti kristityt joulusta kaahkoavat kristillisenä juhlana, mutta en ole vielä löytänyt Raamatusta yhtään joulu sanaa tai yhtään viittausta miksi joulu olisi kristillinen juhla. Joulu kristillisenä juhlana taitaa olla pelkää kirkon petosta.

Äänestä
  • Eikä siksi alkukirkossa yritettykään kristillistää joulua. Se tapahtui vasta myöhemmin. Ihmisillä vain on niin huono historian tuntemus, että aivan nuoretkin perinteet vaikuttavat ikiaikaisilta.

    Eräs pari riiteli siitä, pitääkö joulupöydässä olla pakaste- vai tölkkiherneitä. Toisen äiti oli näet käyttänyt toisia, toisen toisia. Ikiaikainen perinne lienee kuitenkin aika tuore, koska lapsuudessani 50-luvulla ei ollut olemassa kumpiakaan.

    Äänestä

Myös joulukuusi on epäkristillinen koriste, jonka Raamattu kieltää.

Jeremian kirrja 10:2-4

2 Näin sanoo Herra:
-- Älkää omaksuko vieraiden kansojen tapoja,
älkää peläten tuijottako taivaan merkkejä,
niin kuin nuo pakanat tekevät.
3 Heidän uskomuksensa ovat typeriä kuvitelmia.
He kaatavat metsästä puun,
ja puuseppä muodostelee sen taltallaan,
4 hän koristelee sen hopealla ja kullalla
ja kiinnittää sen paikoilleen vasaralla ja
nauloilla,
ettei se kaadu.

Äänestä
  • Onhan siinä jotain perverssiä, kun lähes kaikki seurakunnatkin raahaa joulukuusen kirkon pieleen tai jopa sisään vaikka Raamattu sen nimenomaan kieltää.

    https://www.google.fi/search?q=kirkko joulukuusi&espv=210&es_sm=122&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=PbC8UsHIAsaDywOApIGAAw&ved=0CAkQ_AUoAQ&biw=1002&bih=940

    Seuraavaksi seurakunnat varmaan pyytää myös joulupukin kirkon ovelle jakamaan lapsille karkkia.

    Äänestä

  • hieman naurattaa kirjoitti:

    Onhan siinä jotain perverssiä, kun lähes kaikki seurakunnatkin raahaa joulukuusen kirkon pieleen tai jopa sisään vaikka Raamattu sen nimenomaan kieltää.

    https://www.google.fi/search?q=kirkko joulukuusi&espv=210&es_sm=122&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=PbC8UsHIAsaDywOApIGAAw&ved=0CAkQ_AUoAQ&biw=1002&bih=940

    Seuraavaksi seurakunnat varmaan pyytää myös joulupukin kirkon ovelle jakamaan lapsille karkkia.

    VT kieltää, mutta kiellot koskivat silloisia heprealaisia. UT ei kiellä.

    Äänestä

  • thyjk kirjoitti:

    VT kieltää, mutta kiellot koskivat silloisia heprealaisia. UT ei kiellä.

    Tämä on onnettomin selitys mitä VT puolen teksteihin löytyy. UT puolella nimenomaan sanotaan kaikkien VT puolten tekstien olevan voimassa. Lisäksi kirkko vannoo koko Raamatun nimeen eikä vain UT puolen nimeen.

    Äänestä

  • rusinat ja pullat kirjoitti:

    Jeesus/Pyhä henki on kirjoittanut Raamatun. Kaikkitietävän (ei NSA) kaikkia käskyjä
    on toteltava !

    Äänestä

  • rusinat ja pullat kirjoitti:

    Tämä on onnettomin selitys mitä VT puolen teksteihin löytyy. UT puolella nimenomaan sanotaan kaikkien VT puolten tekstien olevan voimassa. Lisäksi kirkko vannoo koko Raamatun nimeen eikä vain UT puolen nimeen.

    "rusinat ja pullat", et ilmeisesti tiedä, mitä kirkko opettaa, joten älä pyri puhumaan kirkon suulla. Voit toki olla omaa mieltäsi mistä tahansa asiasta, mutta älä sano toisten mielipidettä.

    5. Mooseksen kirjan ensimmäisessä jakeessa sanotaan: "Nämä on ne sanat, jotka Mooses puhui Israelin kansalle Jordanin itäpuolella autiomaassa..." Siinä on siis kysymys Mooseksen laeista.

    Kirkko opettaa, että "Kristus on lain loppu", toisin sanoen Kristukseen uskova on täyttänyt täydellisesti lain noudattamatta lain kirjainta. Sen, että UT:n puolella sanotaan kaikkien VT:n kohtien olevan voimassa, kirkko on selittänyt juuri edellisellä tavalla.

    Eräät kirkot, roomalaiskatolinen, ortodoksinen ja adventistinen sekä osa fundamentalisteista selittävät, että osa VT:n määräyksistä olisi kirjaimellisesti voimassa, mutta hekään eivät selitä, että kaikki. Kysymykseksi tietysti silloin jää, mitkä kohdat. Luterilainen kirkko opettaa, että vain UT:ssä toistetut kohdat ovat voimassa kirjaimellisesti.

    Sellaista kirkkoa ei ole olemassa, joka opettaisi, että koko VT on voimassa.

    On tapana vedota Raamattuun, mutta tällöin kuitenkin tarkoitetaan UT:ta. Puhe on tietysti epätarkkaa. VT on mukana lähinnä siksi, että UT:ta ei voi ymmärtää, jos ei tunne VT:tä, vieläpä VT:n kreikankielistä käännostä.

    "Luterilainen kirkko opettaa, että vain UT:ssä toistetut kohdat ovat voimassa kirjaimellisesti."

    Oho! Nyt taisit tulla luvanneeksi vähän liikoja. Ei pitäisi puhu kirkon suulla, kun on näinkin pihalla mitä kirkko opettaa. Voit toki olla omaa mieltäsi mistä tahansa asiasta, mutta älä sano toisten mielipidettä.

    Äänestä

  • Tuolla raamatunkohdalla ei ole (tietenkään) mitään tekemistä joulukuusen kanssa, ellei joku ala palvoa sitä epäjumalana...

    Jer 10:1-16 puhuu siitä, kuinka jotkut tekivät puusta patsaita ja koristelivat ne kullalla ja hopealla. Sitten palvoivat niitä epäjumalina. Tällainen jumala on täysin hyödytön, eikä voi auttaa. Tänäkin päivänä on meidän keskuudessa paljon tällaisia epäjumalia, eri muodoissa tosin. Ihmiset laittavat toivonsa moniin turhiin aisoihin.

    Todellinen Jumala on päinvastoin. Hän on luonut taivaan ja maan, ja Hän on antanut elämän. Puusta tehty katoaa, mutta Jumala on ikuinen.

    Äänestä

  • comsii comsaa kirjoitti:

    "Luterilainen kirkko opettaa, että vain UT:ssä toistetut kohdat ovat voimassa kirjaimellisesti."

    Oho! Nyt taisit tulla luvanneeksi vähän liikoja. Ei pitäisi puhu kirkon suulla, kun on näinkin pihalla mitä kirkko opettaa. Voit toki olla omaa mieltäsi mistä tahansa asiasta, mutta älä sano toisten mielipidettä.

    "consii comsaa", ehkä siirryt konkretiaan. Maininnet sellaisen kiellon tai käskyn, joka on vain VT:ssä, muttei UT:ssa edes edellytettynä. Olet esittänyt väitteen VT:n ohjeellisuudesta, joten lienet todistusvelvollinen.

    Äänestä

Jeesus tuli täyttämään lain, ei kumoamaan sitä. Ainakin näin väitetään hänen sanoneen.
Uskokoon ken tahtoo.

Äänestä

Raamatun laki on jopa Suomen lain yläpuolella

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raamattu kieltää kirjoitti:

Raamattu kieltää sianlihan syömisen. Kuinka moni kristitty voi valehtelematta väittää, ettei ole rikkonut oman uskontonsa ohjeita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu