Onkos kenelläkään ollut samanlaisia kokemuksia? Nyt on puolivuotta ollut ihmeellinen olo. Vatsa on usein sekaisin ja oksettaa. Asteikolla 4-10 antaisin numeroksi 8. Kävin työpaikan terkkarilla ja se käski "ottaa lunkisti". Kyseli onko kotona kaikki ok ja onko töissä kiirettä. Sain jotai pillereitä vatsahappoihin. No ei ne mitään auta.
Stressiäkö sitten? Päinvastoin. En ole tehnyt töissä oikeastaan mitään piiitkään aikaan. En ole mielestäni laiska. Ongelma on siinä etten ole keksinyt mitään tekemistä. Pomo antaa kyllä hommia, mutta ne on luokkaa "...sä voisit alkaa kattomaan näitä juttuja ja seurata vähän...." Muutamien keskustelukertojenkaan jälkeen ei ole vielä auennut että mitä pitäisi tarkkaan ottaen tehdä. Enkä itse näe miten "katselu ja seuranta" edes johtaisi mihinkään. Teen siis suunnittelutöitä isossa firmassa. Aikaisemmin homma luisti, vaikka oli kiirettäkin niin tuntui että oma tekeminen vei jotain asiaa myös eteenpäin. Nyt tuntuu että istun töissä ja nysvään jotain zero arvoista asiaa. Eikä mitään dokumenttejä jaksa lueskella montaa kuukautta ilman hajuakaan siitä mitä sillä tiedolla pitäisi tehdä.
No tuosta on siis alkanut tulemaan seuraamuksia. Nykyään kun maanantai aamuna herää niin heti vituttaa. Olisipa jo perjantai. Töihin menen järjestään aina myöhässä. Istun työpisteelle, luen emaileja, avaan jonkun dokumentin taustalle ja sitten...olen. Selailen nettiä ja katselen ikkunasta pihalle kun ihmisiä tulee ja menee parkkipaikalla. Ja koko ajan tekisi mieli vain hypätä autoon ja ajaa kotiin. Töistä lähden yleensä reippaasti ajoissa. Ei keksi enää mitään tapaa kuluttaa aikaa. Kaikilla muilla tuntuu ympärillä olevan kiire, mutta itse olenkin tullut nykyisiin hommiin hieman "ulkopuolelta" Ennen tein projektia yksin. Kahvitauoille en enää mene muiden kanssa. Ei ole oikein mitään syytä pitää taukoja, ja toisaalta hävettää oma tekemättömyys. Eikä oikeastaan ole mitään sanottavaakaan työkavereille. Meillä on toki kavereita, jotka ihan kylmästi vain ovat poissa päiviä jos ei hommat nappaa. Itse en kehtaa moiseen ryhtyä. Jos pomolta menet kysymään hommia niin a) hän kiusaantuu kun olisi niitä omiakin kiireitä ja b) lopputuloksena saan jonkun naurettavan nakin (vertaa: no lajittele vaikka vuoden 1993 asiakastiedot käänteiseen aakkosjärjestykseen). Tiedän tämän sillä välillä olen toiminut itsekin "pomona" ja tosi vaikea sitä on keksiä toisille mitään ylimääräistä puuhasteltavaa.
Olisi kiva jos työkaverit kiusaisivat ja pomo olisi mulkku, mutta näin ei ole. En tiedä mikä mättää, vai olenko vain tippumassa työelämästä ulos? Joskus oikein puolivakavasti tulee harkittua että jos vain kävelisi ovesta pihalle eikä palaisi. Kesällä seurasin ikkunasta kun talkkari ajeli nurmikkoa, ja melkein menin kysymään että vaihdetaanko hommia. Kesälomalla oli mukavaa, sekin loma vain loppui muutama vuosikymmen liian aikaisin ;)
Jepjep.
Stressiäkö sitten? Päinvastoin. En ole tehnyt töissä oikeastaan mitään piiitkään aikaan. En ole mielestäni laiska. Ongelma on siinä etten ole keksinyt mitään tekemistä. Pomo antaa kyllä hommia, mutta ne on luokkaa "...sä voisit alkaa kattomaan näitä juttuja ja seurata vähän...." Muutamien keskustelukertojenkaan jälkeen ei ole vielä auennut että mitä pitäisi tarkkaan ottaen tehdä. Enkä itse näe miten "katselu ja seuranta" edes johtaisi mihinkään. Teen siis suunnittelutöitä isossa firmassa. Aikaisemmin homma luisti, vaikka oli kiirettäkin niin tuntui että oma tekeminen vei jotain asiaa myös eteenpäin. Nyt tuntuu että istun töissä ja nysvään jotain zero arvoista asiaa. Eikä mitään dokumenttejä jaksa lueskella montaa kuukautta ilman hajuakaan siitä mitä sillä tiedolla pitäisi tehdä.
No tuosta on siis alkanut tulemaan seuraamuksia. Nykyään kun maanantai aamuna herää niin heti vituttaa. Olisipa jo perjantai. Töihin menen järjestään aina myöhässä. Istun työpisteelle, luen emaileja, avaan jonkun dokumentin taustalle ja sitten...olen. Selailen nettiä ja katselen ikkunasta pihalle kun ihmisiä tulee ja menee parkkipaikalla. Ja koko ajan tekisi mieli vain hypätä autoon ja ajaa kotiin. Töistä lähden yleensä reippaasti ajoissa. Ei keksi enää mitään tapaa kuluttaa aikaa. Kaikilla muilla tuntuu ympärillä olevan kiire, mutta itse olenkin tullut nykyisiin hommiin hieman "ulkopuolelta" Ennen tein projektia yksin. Kahvitauoille en enää mene muiden kanssa. Ei ole oikein mitään syytä pitää taukoja, ja toisaalta hävettää oma tekemättömyys. Eikä oikeastaan ole mitään sanottavaakaan työkavereille. Meillä on toki kavereita, jotka ihan kylmästi vain ovat poissa päiviä jos ei hommat nappaa. Itse en kehtaa moiseen ryhtyä. Jos pomolta menet kysymään hommia niin a) hän kiusaantuu kun olisi niitä omiakin kiireitä ja b) lopputuloksena saan jonkun naurettavan nakin (vertaa: no lajittele vaikka vuoden 1993 asiakastiedot käänteiseen aakkosjärjestykseen). Tiedän tämän sillä välillä olen toiminut itsekin "pomona" ja tosi vaikea sitä on keksiä toisille mitään ylimääräistä puuhasteltavaa.
Olisi kiva jos työkaverit kiusaisivat ja pomo olisi mulkku, mutta näin ei ole. En tiedä mikä mättää, vai olenko vain tippumassa työelämästä ulos? Joskus oikein puolivakavasti tulee harkittua että jos vain kävelisi ovesta pihalle eikä palaisi. Kesällä seurasin ikkunasta kun talkkari ajeli nurmikkoa, ja melkein menin kysymään että vaihdetaanko hommia. Kesälomalla oli mukavaa, sekin loma vain loppui muutama vuosikymmen liian aikaisin ;)
Jepjep.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuvailit aivan täysin minunkin tilanteeni. Kun ensimmäisen kerran alkoi pänniä kunnolla, ajattelin, että se menee ohi sillä ettei vain välitä. Noh, nyt tätä välinpitämättömyyttä on jatkunut yli puoli vuotta. Ja voin sanoa, että se se vasta tyhmää onkin. On alkanut kyseenalaistamaan kaikkia syitä miksi me täällä ylipäätään olemme ja miksi kulutamme päivämme näin. Aika toivoton alkaa olotila jo olemaan. Ehkä sitä vaan jonain päivänä täytyy repäistä ja lähteä ovesta ulos palaamatta takaisin... Toisaalta tyhjänkään päälle on pelottavaa heittäytyä. Tsemppiä sulle ja kaikille muille joilla samoja oireita :)
Olen nyt miettinyt että josko ratkaisu voisi olla hommien vaihto. En siis tarkoita firman vaihtoa, sillä luultavasti samalla tavalla se pallo pyörii naapurissakin. Nyt ongelma vain on se että nykyisistä hommista taitaa tienata parhaan liksan mitä tällä naamalla on mahdollista. Tosin yllättävän moni on kai hypännyt insinöörihommista esim. poliisikouluun tai palomieheksi jne. Joku varastomiehen homma voisi olla just passeli, vetää lonkkaa kun ei muuta ole ja sitten hoitaa hommat kun tilaus on päällä ;)
Toinen (ja ehkä parempi) ratkaisu voisi olla oma firma. Varmasti enemmän stressiä ja painetta, mutta omana herranaan kuitenkin. Ei tulisi moraalista krapulaa.
Tuskin sitä kuitenkaan tulee tehtyä tilanteen hyväksi mitään. Kärvistellään nyt täällä ja valitetaan välillä keskustelupalstoille. Anonyymisti toki ;) Aina on kuitenkin helpottavaa tietää ettei ole ongelmiensa kanssa yksin. Itse asiassa kun on nyt itse käymässä läpi kriisiään, niin sitä huomaa että omilla kolleegoillakin on ollut samoja oireita joskus. Sen olen huomannut että sairaslomia yms. kannattaa välttää. Se on vähän niinkuin krapularyyppy, sen tien kun valitsee niin alamäkeen on helppo luisua. Tiedän eräitä tyyppejä jotka ovat vuoden aikana ehkä n. kuukauden työpaikalla. Loput ajat on erilaista vaivaa jne. Maanantaina tulevat hommiin ja viimeistään keskiviikkona on taas flunssa, polvi kipeä, lapsi kipeä, mummo kuollut jne. jne.
Mulla samoja tuntemuksia ollut monia kertoja monilla työpaikoilla.Minulla on kyllä töitä ollut joka paikassa missä olen ollut,mutta joku niissä vaan alkaa 2-3 vuoden kuluttua tökkimään.Aikani kärvisteltyäni olen ruvennut katselemaan muita hommia ja myöskin vaihtanut sitten työpaikkaa.Nyt olen jo yli viiskymppinen ja viimeksi vaihdoin hommia tänäkesänä.Ei sitä jaksa vuosi kausia kärvistellä jossain duunissa jos se on yhtä tervanjuontia.
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että työn paljoudesta johtuva stressi heikentää suomalaisten terveyttä. Yllättävän tavallista näyttää kuitenkin olevan se, että työntekijä ei koe itseään tarpeelliseksi: hyödyllisen tuntuisista työtehtävistä on puutetta.
Taseitaan viilaavissa pörssiyhtiöissä ylimääräisiksi koetut työntekijät pistetään pihalle melko helposti. Toisaalta hyvin pärjäävissä pienehköissä firmoissa ja julkisella puolella on varmasti olemattomiin työtehtäviinsä kyllästyneitä.
Ovatko omat työtehtävät todellakin hyödyttömiä? Vai onko syynä se, että nykyisessä suorituskeskeisessä työelämässä omat tehtävät koetaan liian vaatimattomiksi, vakkei tähän luuloon todellista syytä olisikaan. Nykyään ei töissä taida voida laiskotella hyvällä omallatunnolla.
Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa pomo ja työtoverit joutuvat keksimään minulle työtehtäviä. Tunnen, että vapaa-aikana minulla olisi paljon enemmän hyödyllistä tekemistä.
Aiemmin olin työssä eri alalla, stressaavissa asiantuntija- ja asiakaspalvelutilanteissa. Hallitsin oman suppeahkon alani laidasta laitaan. En kuitenkaan stressaantunut, sillä sain tunnustusta pomolta ja myös asiakkailta.
Silloinen bruttopalkkani oli sama kuin nykyinen nettopalkkani. Myös tällä hetkellä olen asiantuntijatehtävissä. Olen kuitenkin alimman tason asiantuntija, minulle ei juuri riitä kiinnostavia tehtäviä päätäntävallasta puhumattakaan. Oma tilanteeni taitaa olla tavanomainen rivityöntekijän asema täällä tietotekniikkapuolella.
Varmaan se stressi tulee enemmänkin työn laadusta kuin sen määrästä, ainakin omakohtaisesti koettuna. Pienessä firmassa voi näin insinöörinä päästä painamaan pitkääkin päivää ja tehdä hommia jotka vaikuttavat suoraan konkreettisella tavalla lopputulokseen. Jokainen ymmärtää tavoitteet ja keinot. Nyt kun sitten ollaan hommissa isoissa firmoissa, missä porukkaakin on tuhansia, niin on helppo "eksyä" töidensä kanssa. Tuntuu niinkuin olisi joku hiekanjyvä keskellä isompaa läjää. Silloin työiden luennekin muuttuu. Enää ei pääse tekemään suoraviivaisesti sitä merkittävintä työtä, vaan hirveä osa ajasta menee joko omien dokumenttien kirjoitteluun tai toisten papereiden lueskeluun. Kaikenlainen (omasta mielestä) puuhastelu täyttää päivät.
Esimerkkejä on tähän paha keksiä. Sanotaan vaikka että koodaat jotain softaa. Aika kuluu ja porukka lisääntyy. Nyt joudut selittelemään omaa koodiasi muille ja lukemaan toisten tekeleitä. Sitten tulee mukaan ulkomaan eläviä joiden kanssa vaihtelet emaileja jonkun kolleegasi tekemisistä. Pari pomoa mukaan soppaan. Aletaan pitää palevereita ja kokouksia joissa suunnitellaan tulevia. Kokouksissa aletaan suunnittelemaan seuraavien kokouksien sisältöä. Nyt alkaa kypsyttämään. Istut siellä huoneessa ja olet kuuntelevinasi toisten horinoita (tai oikeastaan siellä on äänessä vain yksi tai kaksi tyyppiä, puhuvat omista ongelmistaan ja mielellään itselleen). Mahassa kiertää, aika ei etene, puhe ei lopu ja jokainen lause alkaa vituttamaan aikaisempaa enemmän. Aiheet eivät enää liity omaan työhön mitenkään, siellä on vain pakko istua. Sitten alkavat työkalutkin muuttua. Alkuperäinen koodisi pysyy samana mutta joudut muuttelemaan sitä niin että sitä voi käyttää jonkun ulkopuolisen tekemässä älyvapaassa tekeleessä. Aina kun saat valmiiksi niin herra on hyvä ja aloittaa alusta. Pöytä notkuu papereista ja mailiboxi on skeidaa täynnä. Huomaat että vaikket tekisi mitään niin hommat eivät lisäänny eivätkä vähene. Ja mitä pointtia edes on tehdä mitään kun heti menee kuitenkin uusiksi?
Istut siinä sitten ja tuijotat ikkunasta pihalle. Hommaa ehkä olisi, mutta se vaikuttaa niin typerältä ettei viitsisi edes tehdä. Aika kuluu hitaasti ja oma "laiskuuskin" vaivaa. Siinä on hyvä katsella ympärilleen josko muut olisivat huomanneet omien hommiensa joutavuuden ;)
Jos menisi ulos ja istuttaisi puun. Siitä voisi olla enemmän hyötyä kuin täällä roikkumisesta ;)
Tajunnanvirtaa...
Tutulta kuulostaa.
Ei voi olla todellista minkälaisista asioista ihmiset valittaa. Kun ei oo mitään tekemistä töissä!No huhhuh mee vaik tekee oikeita töitä raksalle!
Voitko antaa työsi jollekin työttömälle ja otat itse lopputilin, jos ei maita?
En voisi. Antaisitko itse?
Ilmesesti koet työstä valittamisen suurena pahana, mutta silti luet tätä ryhmää ja jopa kommentoitkin postauksiin. Mistä moinen?
Tuossa postauksessasi menet muutenkin metsään (tosin tavalla joka on varsin yleinen): Käsket antamaan työt "jollekin työttömälle". Eli kuulut siihen varsin laajaan ryhmään jonka mielestä kaikki työt ovat samanlaisia ja tästä syystä ne voidaan vain "antaa jollekin työttömälle". Eli siis nousisin tästä tuoliltani ja joku arska istuisi tilalle ja homma jatkuisi. En työskentele turskapakkaamolla, ellet sitä vielä huomannut.
Ylipäätäänkään minulla ei ole edes mahdollisuuksia "antaa työtäni jollekin työttömälle". Katsos kun minä olen työntekijä, en työnantaja. Ero on siinä että ensimmäinen palkataan, mutta jälkimmäinen toimii palkkaajana. Tämä taas johtaa siihen päätelmään, että minä en voi vain ilmoittaa pomolleni "antavani työni jollekin työttömälle". Kuka edes sanoo että tässä firmassa pitäisi olla vakiomäärä työntekijöitä? Erittäinen yleinen trendi kaikilla (varsinkin IT) aloilla on vähentää henkilökuntaa. Eli toki voisin kävellä tästä paikasta kortistoon jotta pääsisit valittamaan työttömistä paskoista. Tilalleni ei kuitenkaan tulisi ketään, vaan työmäärä jakaantuisi nyt vain pienemmälle porukalle. Paraniko tilanne? Varmasti parani jos minä olen ainoa valittaja ryhmässämme. Luultavasti en ole. Ehkä kaikkien meidän pitäisi lähteä kilometritehtaalle? Korvataan koko poppoo "joillain työttömillä" niin sittenhän se homma toimii.
Pistän tuon postauksesi nyt kuitenkin myöhäisen lähetysajan tuoman väsymyksen piikkiin.
No kyllä se helpottaa vielä joskus. Joku kiinalainen tai brasilialainen vielä tekee sinun ja meidän muidenkin työt puoli-ilmaiseksi jossain vaiheessa. Eikä kenenkään tarvitse enää miettiä työnsä sisällöttömyydestä yhtään mitään, kun jokainen pääsee kilometritehtaalle ihmettelemään, ettei ole töitä mistä purnata.
Ei se, että osa kansasta on työttömänä, velvoita työssäolevia kestämään työpaikalla mitä vaan. Ongelma ei tässä tapauksessa ole, että työt ei maita, vaan että niitä ei oikeastaan edes ole. Jos organisaatio ei toimi, ei se muutu henkilöä vaihtamalla.
Olkaa omien ajatustenne takana toisianne auttaen ja tukien niin kaikki on hyvin, vaikka töitä ei niin paljon olisikaan.
Mitä väliä työllä on, tärkeintä on elää ja viihtyä.