Eli olin pari vuotta sitten palavasti rakastunut erääseen mieheen vaikkei seurusteltukaan kuin pari kk.. Viime vkonloppuna tämä kyseinen henkilö sitten tuli juttelemaan ja kertoi muiden juttujen lomassa miten harmittaa kun mokasi meidän juttumme. Kertoi miten kaikki meni niin huonosti(lomautuksia töissä yms..) eikä kestäny sitä että nainen (minä) oli ns.parempi.. Ja häpesi kuulema itseään. Eikä koko hommassa muuten mitään mutta siinä mielessä olis voinu jättää kertomatta että pitkään silloin ihmettelin et miksi ns.jätti ja nyt seurustelen toisen miehen kanssa.. On tunteet aika sekaisin! Olenhan mä sitä ajatellut toisinaan siis tätä toista miestä mutta nykyinen on todella kultainen ja mukava.. Silti joskus mietityttää et kuka se oikea mahtaa olla.. Nykyisen kanssa elämä on helppoa ja turvallista (vakituinen työ ja tienaa hyvin) mutta miksi sitä silti miettii että entäs jos oliskin sen kanssa joka saa sydämen ja pään täysin pyörälle.. Eikai kahta todella voi rakastaa? Kai tämä on ohi menevää ihastusta.. Mut miettikää ihmiset kahdesti ennnen kun jätätte jonkun, varsinkin jos ei löydy kunnon syytä. Myöhemmin on todennäkösesti myöhästä....
think twice..
Jonna
5864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Nykyisen kanssa elämä on helppoa ja turvallista (vakituinen työ ja tienaa hyvin)"
Ainakin osaat laskelmoida melko kylmästi! Se ei ole ollenkaan huono kyky nykymaailman vain rahaa kumartavassa yhteiskunnassa.
on joo helppoa ja turvallista mut on rakkauttakin.. Ehkei enää niin palavaa mutta kuitenkin. En ole niin kylmä ihminen että seurustelisin jonkun kanssa ilman tunteita tai rahan takia. On mulla omakin, hyvä työ ja eiköhän tässä maailmassa jokaisen oo tehtävä oma osuutensa. Mut hyvä kun osasit kiinnittää huomiota olemattomaan seikkaan. Siis eipä ollu tosiaan mun viestin ydin! Vaan se ettei tunteilla pitäis leikkiä, tai esittää juuuri kylmää, tunteetonta jos kerran tunteita löytyy...
Samoin koin. Rakastuin palavasti niin hänkin, yhtäkkiä alkoi vain olla viileä, kartteleva - no, ajattelin että se siitä hänen tunteet ei olleetkaan kokonaan mukana joten...sydän itkien annoin hänen mennä kun en selityksiä saanut pyynnöistä huolimatta. Menimme siis eri teille.
Meni vuosi ja olin tahoillani jo vakiintunut kun jotenkin emme päässeet (saaneet ajatuksiamme ja yhteydenpitoa vain lopullisesti poikki) vain toisistamme irti. Silloin taas kysyin että miksi? mikä tuli silloin....hän oli pelästynyt omia voimakkaita tunteitaan, kertoi kai etsivänsä itseään, olevansa "tuuliajolla" ja myösni että valitettavasti ei osannut pysähtyä ja pitää onnestaan kiinni.
Nyt tiedämme ettei enää paluuta ole, minä olen vakaasti ja aidosti nykyiseni oma. Toinen laittoi ajatukset sekaisin, tunteet pyörimään, sydämmen tykyttämään mutta suhteemme oli jo silloin mahdoton. Nykyinen kumppanini on kaikilta osin oma rakkaani, niin tunnepuolelta kuin muutenkin ja ennenkaikkea meillä on kaikilta osin avoin, hyvä ja toivottavasti onnellinen tulevaisuuskin.
Niin. Sellaista on elämä. Periaatteessa kaikenlainen "mitä jos" ajattelu on vain ajanhukkaa ja voi omassa päässä kehittyä mitä ihmeellisemmäksi mysteeriksi.
Uskon että kaikilla tapahtumilla on aikansa ja paikkansa ja jos kerran suhteenne sai tuolloin loppunsa, se oli niin tarkoitettukin. Ja sinähän tosiaan löysit hyvän miehen hänen jälkeensä!
Sitten tulee arki ja oman suhteen romanttisuus on siitä hyvinkin kaukana, sitä alkaa luomaan kaikenlaisia illuusioita siitä, miten elämä olisi voinut mennä ja miten siitä tulikin "näin tylsää". Haluaisi taas elämäänsä jotain kipinää ja mikäs sen virkistävämpää kuin joku uusi (tässä tapauksessa keskeneräiseksi jäänyt, mutta silti edelleen kiinnostava) ihmissuhde. Saa taas pitkästä aikaa kokea sen ihastumisen ihanan tunteen ja vatsassa myllertävät ne ihanampaakin ihanat perhoset!
Tosiasiassa, elämä on ns. tylsää. Sitä on löytänyt hyvän kumppanin, jonka kanssa on hyvä olla ja elää ja asiat on hyvin. Sitten se toinen saa tuntemaan suuria tunteita, oih niin ihania ja mukaansa tempaavia, tylsä arki ei näytäkään taas niin tylsältä..
Se oikea? Taitaa olla jo rinnallasi. Vaikka hän ei olekaan se henkilö, joka enää sytyttää sinua niin kuin tämä mielenkiintoisesti epäselväksi jäänyt tapaus, kumppanisi kanssa on hyvä olla ja elää? Hän on silloin sinulle oikea. "Suuret tunteet" kestävät kuitenkin aina vain hetken, tai sen kaksi vuotta, tai niin monta vuotta kun pitää sitä mysteeriä yllä selvittämättömissä tapauksissa.
Varmasti olitkin tähän mieheen silloin aikoinaan rakastunut ja palava rakkaus jäi kesken, arkeen ei ehditty, mutta samanlainen "tylsä" elämä hänen kanssaan olisi odottanut.
Ihmiset luulevat ihastuneena, että tämä ihmeellinen ihminen, josta ei näe kuin sen hohdokkaan ihastusmielikuvan, tulee ja pelastaa minut tylsältä elämältä ja voi kuinka häntä rakastankaan ja kuinka ihana se ja se piirre hänessä on.
Vanhoja fraaseja koko kirjoitus täynnä, eikö? Mistäköhän se johtuu että ihmiset kirjoittavat/kertovat noita samoja "vanhoja totuuksia" sitten uudelleen ja uudelleen? Koska elämäänsä elänyt tietää, oppii ja ymmärtää vihdoin ja viimein, mikä on tärkeää. Näin kävi myös minulle. Ihastuneena sitä on vain niin sokea ja kuuro järjen äänelle, tai millekään muullekaan, koska tunne on niin suuri ja tuntuu ettei kukaan muu voi tietää juuri sinun elämästäsi paremmin kuin sinä itse. Niinpä!
=)
todella hyvin kirjoitettu ja oivallettu.. Oon kyllä ihan samaa mieltä. Toiset ne osaa hienosti ilmaista tunteet ja asiat kirjallisesti. Toisilla taas tää ulosanti on vähän heikompaa.. :) Mutta kiitos kun puit omatkin ajatukseni sanoiksi!