Parisuhdeosattomuus on uusi köyhyyden muoto

Ehkä hän tyypillisellä parisuhdeosattomalla halusi alleviivata sitä, etteivät kaikki parisuhdeosattomat ole kuitenkaan kaikin tavoin syrjäytyneitä, kuten yltäkylläisyydessään rypevät usein luulevat. Emme mekään halua leimautua friikeiksi ("koulutettu ja käy töissä, eikä silti naista? Jumalauta mikä friikki, täytyy olla joku sarjamurhaaja!")

Sittenhän te ette ole parisuhdeosattomia. Jos ei kerta naiset kiinnosta, niin miten koko asia teihin edes liittyy.

Turha haikailla sitä, mitä ei ole. Fiksu keskittyy pärjäämään siinä maailmassa joka on nyt.

Mitä se auttaisi? Tässä hieman näkökulmaa. Meillä oli tiivis kaveriporukka ja olimme lähdössä viettämään 18 vuotiaina juhannusta. Kaverin isä oli pihalla ja kun sitten sanoin että ollaan lähdössä katsomaan naisia, kaverin isä nauroi ja kommentoi että turha toivo. Tuntui kuin olisi vetänyt nyrkillä naamaan koska ei hän sitä meille sanonut, vaan minulle.

Aloitus kertoo totuuden. Sinkkuus ja parisuhdeosattomuus ovat kaksi eri asiaa.

Sinkkuus on oma valinta nauttia ihmissuhteista ilman sitoumuksia. Parisuhdeosattomuus syntyy sosiaalisen verkoston puutteesta ja kyvytttömyydestä luoda uusia ihmissuhteita.

Totuus on se että jos on elänyt isättömässä perheessä, vailla miehen mallia ja äitikin on ollut sellainen jolla ei ole ollut sosiaalisia suhteita eikä verkostoa, ei niistä lapsistakaan mitään sosiaalisia tule ja erityisesti poikien koko sosiaalinen touhu näyttää lähinnä säälittävältä pyristelyltä. Minun kaikki sosiaaliset taidot on hankittu vasta peruskoulusta, samoin kuin ne harvat ystävätkin. Uusia ystäviä en osaa tehdä koska ystävystyminen on liian hidasta. Se johtuu minusta itsestäni, sillä sosiaalisten verkostojen puute ei aiheuta luottamuspulaa kuten joku on joskus väittänyt, vaan sen ettei muita ihmisiä osaa nähdä mahdollisina ystäväehdokkaina, vaan kaikki nähdään vain ihmisinä.

Tuloksena tuhansista festari, baari ja klubi-illoista on yksi ainoa seksikerta 25 vuotiaana ja nainen oli räkäkännissä. Yrityksen puutteesta ei voi syyttää, vaan siitä perustavanlaatuisesta, minun tapauksessa vanhemman, sosiaaliverkoston täydellisestä puutteesta. En ole oppinut niitä hienovaraisia sosiaalisia vihjeitä näkemään vaan tuurilla tässä on kuljettu ihmisten keskellä.

Aikaisemmin perheyksiköt olivat tiiviisti yhdessä. Kun nainen naitiin, hänet naitiin perheeseen jossa oli isovanhemmat, lapset, ja lapsenlapset ja joissain tapauksissa lastenlastenlapsetkin juoksivat helmoissa. Nykyään kaikki perheyksiköt elävät irrallaan. Ellei vanhemmilla ole tiivistä sosiaallista verkostoa ja he ole sosiaalisia, ei lapsistakaan sellaisia voi tulla koska sitä ei heille opeteta silloin tärkeimpänä ajankohtana ennen kouluikää.

Esimerkiksi kun kavereiden vanhemmat kävivät lastensa kanssa huvipuistoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, tai heillä oli vieraita, me olimme aina kotona ja ainoat retket tuli tehtyä koululuokan kanssa. Meillä ei käynyt koskaan ketään, eikä me käyty missään. Kouluaikana salaa ihailin kavereitteni vanhempia ja yritin toivoa että minulla olisi samanlaiset vanhemmat, tai siis äiti, joka lähtisi huvipuistoihin tai vaikkapa vain torille. Olin kavereille jopa kateellinen siitäkin että he olivat olleet ennen koulua tarhassa, kun minä sain kaikki vuodet olla kotona ja vietin aikaani vain kahden naapurin pojan kanssa. Jos joku ihmettelee sitä miksi olin kotonani ennen kouluaikoja, se johtui siitä että heti seinän takana naapurissa asui minun isovanhemmat joiden luona vietin sen ajan kun äiti oli töissä.

Kun puhutaan siitä että yksinhuoltajien lapset ajautuvat helpommin pahoille teille, se pitää paikkansa, mutta siitä ei voida syyttää yksinhuoltajuutta, koska tämä ilmiö koskettaa myös lapsia joilla on kaksi vanhempaa.

Minun kaverisuhteet ovat tiiviitä, mutta minulla on vain harvoja kavereita. Heidät lasketaan tällä hetkellä ainoastaan yhden käden sormella koska muut ovat lentäneet jo ulkomaille saakka töiden perässä.

Minulla oli onnea kun tapasin kavereita jotka ovat asiallisia. Jos olisin tavannut kavereita jotka ovat roistoja, minä olisin samalla polulla koska sosiaalisten suhteiden rakentamiseen minulla ei ole taitoja, eli kavereista piti pitää kiinni tai muuten olisi ollut tyhjän päällä.

Joku tuossa alempana väittää ettei sosiaalinen osattomuus ole köyhyyttä. Sosiaalisten taitojen puute jos mikä on todellista köyhyyttä. Köyhyys ei tarkoita rahan puutetta, vaan puutetta, on se sitten järjen köyhyyttä, sosiaalista köyhyyttä, tai taloudellista köyhyyttä.

Yksinäinen joulu kirjoitti:

Mitä se auttaisi? Tässä hieman näkökulmaa. Meillä oli tiivis kaveriporukka ja olimme lähdössä viettämään 18 vuotiaina juhannusta. Kaverin isä oli pihalla ja kun sitten sanoin että ollaan lähdössä katsomaan naisia, kaverin isä nauroi ja kommentoi että turha toivo. Tuntui kuin olisi vetänyt nyrkillä naamaan koska ei hän sitä meille sanonut, vaan minulle.

Aloitus kertoo totuuden. Sinkkuus ja parisuhdeosattomuus ovat kaksi eri asiaa.

Sinkkuus on oma valinta nauttia ihmissuhteista ilman sitoumuksia. Parisuhdeosattomuus syntyy sosiaalisen verkoston puutteesta ja kyvytttömyydestä luoda uusia ihmissuhteita.

Totuus on se että jos on elänyt isättömässä perheessä, vailla miehen mallia ja äitikin on ollut sellainen jolla ei ole ollut sosiaalisia suhteita eikä verkostoa, ei niistä lapsistakaan mitään sosiaalisia tule ja erityisesti poikien koko sosiaalinen touhu näyttää lähinnä säälittävältä pyristelyltä. Minun kaikki sosiaaliset taidot on hankittu vasta peruskoulusta, samoin kuin ne harvat ystävätkin. Uusia ystäviä en osaa tehdä koska ystävystyminen on liian hidasta. Se johtuu minusta itsestäni, sillä sosiaalisten verkostojen puute ei aiheuta luottamuspulaa kuten joku on joskus väittänyt, vaan sen ettei muita ihmisiä osaa nähdä mahdollisina ystäväehdokkaina, vaan kaikki nähdään vain ihmisinä.

Tuloksena tuhansista festari, baari ja klubi-illoista on yksi ainoa seksikerta 25 vuotiaana ja nainen oli räkäkännissä. Yrityksen puutteesta ei voi syyttää, vaan siitä perustavanlaatuisesta, minun tapauksessa vanhemman, sosiaaliverkoston täydellisestä puutteesta. En ole oppinut niitä hienovaraisia sosiaalisia vihjeitä näkemään vaan tuurilla tässä on kuljettu ihmisten keskellä.

Aikaisemmin perheyksiköt olivat tiiviisti yhdessä. Kun nainen naitiin, hänet naitiin perheeseen jossa oli isovanhemmat, lapset, ja lapsenlapset ja joissain tapauksissa lastenlastenlapsetkin juoksivat helmoissa. Nykyään kaikki perheyksiköt elävät irrallaan. Ellei vanhemmilla ole tiivistä sosiaallista verkostoa ja he ole sosiaalisia, ei lapsistakaan sellaisia voi tulla koska sitä ei heille opeteta silloin tärkeimpänä ajankohtana ennen kouluikää.

Esimerkiksi kun kavereiden vanhemmat kävivät lastensa kanssa huvipuistoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, tai heillä oli vieraita, me olimme aina kotona ja ainoat retket tuli tehtyä koululuokan kanssa. Meillä ei käynyt koskaan ketään, eikä me käyty missään. Kouluaikana salaa ihailin kavereitteni vanhempia ja yritin toivoa että minulla olisi samanlaiset vanhemmat, tai siis äiti, joka lähtisi huvipuistoihin tai vaikkapa vain torille. Olin kavereille jopa kateellinen siitäkin että he olivat olleet ennen koulua tarhassa, kun minä sain kaikki vuodet olla kotona ja vietin aikaani vain kahden naapurin pojan kanssa. Jos joku ihmettelee sitä miksi olin kotonani ennen kouluaikoja, se johtui siitä että heti seinän takana naapurissa asui minun isovanhemmat joiden luona vietin sen ajan kun äiti oli töissä.

Kun puhutaan siitä että yksinhuoltajien lapset ajautuvat helpommin pahoille teille, se pitää paikkansa, mutta siitä ei voida syyttää yksinhuoltajuutta, koska tämä ilmiö koskettaa myös lapsia joilla on kaksi vanhempaa.

Minun kaverisuhteet ovat tiiviitä, mutta minulla on vain harvoja kavereita. Heidät lasketaan tällä hetkellä ainoastaan yhden käden sormella koska muut ovat lentäneet jo ulkomaille saakka töiden perässä.

Minulla oli onnea kun tapasin kavereita jotka ovat asiallisia. Jos olisin tavannut kavereita jotka ovat roistoja, minä olisin samalla polulla koska sosiaalisten suhteiden rakentamiseen minulla ei ole taitoja, eli kavereista piti pitää kiinni tai muuten olisi ollut tyhjän päällä.

Joku tuossa alempana väittää ettei sosiaalinen osattomuus ole köyhyyttä. Sosiaalisten taitojen puute jos mikä on todellista köyhyyttä. Köyhyys ei tarkoita rahan puutetta, vaan puutetta, on se sitten järjen köyhyyttä, sosiaalista köyhyyttä, tai taloudellista köyhyyttä.

" sosiaalisten suhteiden rakentamiseen minulla ei ole taitoja"

Opettele. Ihminen, joka pystyy noin analyyttisesti kuvaamaan tilannettaan, pystyy löytämään myös tavat kehittää sosiaalisia taitojaan ja oppii luomaan ihmissuhteita.

JOS ON VALMIUS POISTUA OMALTA MUKAVUUSALUEELTAAN ja hyväksyy sen, että ihmissuhteita voi olla muitakin kuin niitä vuosien myötä tulleita syviä. Jos ei ole, niin sitten ei voi mitään.

Vaihtoehdot kirjoitti:

" sosiaalisten suhteiden rakentamiseen minulla ei ole taitoja"

Opettele. Ihminen, joka pystyy noin analyyttisesti kuvaamaan tilannettaan, pystyy löytämään myös tavat kehittää sosiaalisia taitojaan ja oppii luomaan ihmissuhteita.

JOS ON VALMIUS POISTUA OMALTA MUKAVUUSALUEELTAAN ja hyväksyy sen, että ihmissuhteita voi olla muitakin kuin niitä vuosien myötä tulleita syviä. Jos ei ole, niin sitten ei voi mitään.

"Ellei vanhemmilla ole tiivistä sosiaallista verkostoa ja he ole sosiaalisia, ei lapsistakaan sellaisia voi tulla koska sitä ei heille opeteta silloin tärkeimpänä ajankohtana ennen kouluikää."

Paskapuhetta. Kyllä, on vaikeampi oppia sosiaalisia taitoja aikuisena, mutta mahdotonta se ei ole. Introvertille tietenkin työläämpää kuin ekstrovertille, mutta ei mahdotonta.

Perusharjoitus: mene yt-miehen kanssa baariin ja katso miten hän vuorovaikuttaa naisten kanssa. Miten naiset elehtivät hänelle ja miten hän elehtii heille. Yritä nähdä ne pienet yksityiskohdat. Siitä se lähtee asioiden tajuaminen.

Kun naiset ovat monessa asiassa miehiä paremmalla tasolla, niin mksi silti pidetään miestä normina? Eikö silloin pidä ottaa mallia siitä miten naiset ovat asian tehneet ja miten tyttöjä kasvatetaan.