Mitä tämä on?

ymmällään

Tutustuin kyseiseen mieheen pippaloissa, ja alusta saakka kemiat kohtas oikein hyvin. Siinä sitten numerot vaihdettiin ja jatkoimme yhteydenpitoa. Viestejä lähetettiin lähes päivittäin ja käytiin treffeillä. Itse olin aivan miehen lumoissa ja monet kaveritkin hoki kuinka selvästi huomasi, että tää mies oli minuunkin tosi ihastunut. Opintokiireet sattui just huonoon aikaan ja treffailu jäi vähemmälle niiden takia, mutta edelleen kuitenkin päivittäin viestiteltiin.

Yhtäkkiä toi viestittely loppu kuin seinään. Yritin vielä epätoivoissani muutamia keskusteluja avata, mutta mies vaikutti jotenkin tosi vaivaantuneelta, ja sainkin selville, että tää oli alkanut seurustella. Sen uutisen kuuleminen oli jotain niin järkyttävää. Itse kun luulin, että olisin viimein sen elämänkumppanin löytänyt..

Siitä on nyt pari kuukautta ja eräs päivä törmättiin tavalliseen tapaan kaupungilla ja mies yllättäen tulikin juttelemaan ja kuulumisia kyselemään, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Sain seuraavana päivänä tietää, että hän oli eronnut.. Nyt mies on taas alkanut viestejä laittaa. En vaan tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella :/ Itellä tottakai yhä tunteita tätä miestä kohtaan, mutta tollainen käytös loukkaa niin hirveästi!

13

184

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J jdid jxjx

      Yksi neuvo: älä suostu varanumeroksi. Sama toistuu vielä. Pidä itsekunnioituksesi.

      • Kannatan tätä taktiikkaa. Ei hyvältä kuulosta ton miehen puuhat.


    • Ota mies ehdottomast

      jos saat, tai saatat katua sitä myöhemmin.

      • Ei onnistu

        Tuolla asenteella saa enintään lämmintä kättä.


    • niin,

      Loukkaannut siitä, että mies ei heti kertonut aloittaneensa seurustelun? No, oli miten oli, ainoa oikea teko tässä kohtaa on kertoa tunmuksistasi kyseiselle miehelle. Hän kertoo sitten, miten on itse tilanteen ajatellut jakokenut.

    • Voi olla, että mies ei ajatellut loppuun asti toimiessaan niin. Nyt on hyvä mahdollisuus kokeilla miehen henkistä kanttia ja pyytää selvennystä miksi mies jätti viestittelyn kun alkoi seurustelemaan.

      On myös mahdollisuus, että mies pitää sinua varanumerona. Oliko hän ehdottanut seksiä ja saanut kieltävän vastauksen?

      Jos ei luota toiseen, on vaikea alkaa suhdetta, missä luottaa toiseen.

      Yksi tapa tietysti ottaa miehestä selvää, on aloittaa seurustelu ja katsoa mitä tulee.
      Mikäli hän lähtee uudelleen, hän tulee tekemään niin jatkossakin.

    • Sinuna jättäisin sikseen, ei moisista saa kuin sydämen kipeäksi.

    • Salvequick

      "...Sain seuraavana päivänä tietää, että hän oli eronnut.. Nyt mies on taas alkanut viestejä laittaa. En vaan tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella :/ Itellä tottakai yhä tunteita tätä miestä kohtaan, mutta tollainen käytös loukkaa niin hirveästi!"

      Olet sille miehelle vaan laastaria..Kiltti, empaattinen ja ymmärtäväinen nainen jonka luona mies voi nuolla.. ja "parannella" haavojaan..

    • holopainen

      Hehhehee, palstan miehet antavat täällä neuvoja niin kuin akat :)

    • Bobby Sands

      Olet miehelle ns. Plan B. Ja lohtupesää tekee kovasti mieli =)

      • Bobby Sands

        Tuliko tenkkapoo päättäessä nimimerkkiä?


    • 10+14

      Katkera nainen täällä sanoo, että satuta sitä takaisin, jos vaan voit, mutta älä hullaannu siihen enää ikinä.

      Mutta tosissaan, kuten moni jo sanoikin, älä huoli takaisin. Ihan varmana tekee saman tai jonkun muun yhtä ikävän tempun uudestaan. Jos se olis tosissaan kiinnostunut nimenomaan susta, niin se olis seurustellu sun kanssa eikä sen toisen.

      Jatka elämääs. Jos se sua helpottaa niin juttele tuo asia auki niin ei jää vaivaamaan, mutta mun kokemusperäinen neuvo on että älä missään nimessä lähde sen kelkkaan enää, siitä todennäköisesti seuraa vaan lisää mielipahaa.

    • rosestar

      tuli mieleen jospa hän on aatellut, ettet ollut enään kiinnostunut hänestä ja joku tytteli alkoi vikittelemään. eihän sitä aina tajua, paljon koulu viedä aikaa.
      tai aatteli että sulla oli joku toinen kieroksissa?
      Hän kuulostaa siltä ettei oottele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      138
      2354
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1019
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      917
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      776
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      757
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      164
      672
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      141
      607
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      599
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      564
    13. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      548
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    15. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      161
      529
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      518
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    18. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    19. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    20. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      489
    Aihe