Jehovan todistajien puheista esitutkinta
Helsingin poliisi päätti eilen aloittaa esitutkinnan Jehovan todistajien aiemmin tänä vuonna piirikonventissa pitämistä rajuista puheista.
Iltalehti kertoi viime lokakuussa, että Jehovan todistajat arvostelevat uskostaan luopuneita rajuin sanoin. Heihin oli viitattu luopioina, jotka ”ovat osa käärmeen siementä” tai ”ottavat osaa mieluummin demonien pöydässä”.
Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen piti juttua tuolloin ”aivan kuplana”.
– Suomessa pidetyissä puheissa ei ole yhtä kovaa puhetta kuin mitä luopiot itse puhuvat meistä.
Kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta vaan raamatullisesta tekstistä, Leinonen totesi tuolloin Iltalehdelle.
Nyt Helsingin poliisi on aloittanut puheista rikostutkinnan. Tutkintaa johtava rikosylikomisario Jukka Mäkelä kertoo, että päätös tuli torstaina iltapäivällä. Asiasta oli kysytty kantaa valtakunnansyyttäjänvirastolta.
– He tukivat esitutkinnan aloittamista.
Rikosylikomisario Mäkelä ei pystynyt vielä tässä vaiheessa tutkintaa sanomaan, mihin se tulee kohdistumaan.
Vielä on epäselvää myös se, mikä poliisin yksikkö tulee lopulta tutkimaan puheet.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olisi mielenkiintoista kuulla mitä hyötyä kunniallisen Adventistikirkkoon joka tukee mm. yliopistoja ehkä naamioitunut omapoliittinen kopla on tuottanut jäsenilleen tai yhteiskunnalle?
Toisilta kopioituun raamattuunsa jumalan nimen räpeltäminen 7000 kertaa?
Vauvat joutuvat olemaan raskaan viikko-ohjelman mukana ja useiden päivien vuotuisissa seminaareissa ilman leikkipaikkoja kuunnellen rajua kielenkäyttöä.
Mitä tämä on? 12-15 vuotialla on täysi itsemääräämisoikeus omaan uskoon? Mikä on käsittämätön "kastamaton julistaja" termi henkisesti on raskasta työtä varten?
"Jopa 7 vuotiaita on kastettu, mutta tavallinen kasteikä on 12 ja 15 vuoden välillä, pari kertoo."
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_u54.html
Lähes joka kesä
Jehovan todistajien piirikonventeissa pidetään ns. "luopiopuhe",
millä pelotellaan tavalliset rivijäsenet niin, ettei kukaan uskaltaisi olla missään tekemisissä erotettujen ja eronneiden kanssa.
Vuonna 2006 pääsi ääneen kuuluisa puhuja Raimo Kuokkanen,
mitä monet pitävät yhtenä Jehovan todistajien parhaista puhujista.
Ja totta on,
että hänen persoonallinen äänensä
ja puhetapansa vetoavat kuulijoihin tavallista paremmin.
Parempi oli Kuokkasen puhe kuin nyt 2013 puhutut.
Aihe sama.
***Kerran veli Russellilta kysyttiin että miksei hän puolustaudu,
kun siihen aikaan oli aina soimaajia.
Aina yritettiin Russellia vastaan hyökätä.
Häneltä kysyttiin, että "miksi sinä et puolustaudu soimaajiasi vastaan"?
Hän sanoi, että "et voi koskaan päästä kovin pitkälle,
jos pysähdyt potkimaan jokaista haukkuvaa koiraa".
Eikä pääsekään. Kyllä koira aina on kimpussa.
Koitetaan mennä eteenpäin, annetaan koirien haukkua...****
Ärsyttää kun rikollinen rahaa yhdysvaltoihin siirtävä vallankaappausta himoava kopla tekee lakia tahallaan rikkomallaa itselleen uhreja joita se syyttää ja käyttää hyväkseen niitä pahoja ennustuksiaan varten ja haukkujien loistaessa yleisöään pyhiksi kristityiksi. Mistään kunniallisten kansalaisten uran tai terveyden tärveltymisestä piittaamatta?
Arto Nissin säälittävä aloitus kun ei voi muuta kun kopioida toisista.
Luulee olevansa hauskaa vaikka on niin yksinkertainen.
Ja täällä on ainoa paikka missä suojellaan Arton aivopierut.
Jos joudumme viranomaisten kuulusteltavaksi, Jehovan henki auttaa meitä todistamaan kunnioittavasti uskoa ja rohkeutta ilmaisten sillä Jeesus sanoi: ”Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille.
http://wol.jw.org/fi/wol/h/r16/lp-fi
Karavaani kulkee,
piskit räksyttää.
niin se menee.
Näin menee.
VT seura 8 miljoonan jäsenen kanssa on kyllä sellainen rakki lauma, joka jaksaa vaan räksyttää ja räksyttää.
Olis hiljaa ja antais "luoppareiden" edetä..
"Jehovan todistajat arvostelevat uskostaan luopuneita rajuin sanoin. Heihin oli viitattu luopioina, jotka ”ovat osa käärmeen siementä” "
Miksi ne todistajat ensin laitetaan tekemään sitä rakkauspommitustyötä värväyskeinona.
sitten kun värvättävä menee kasteelle, sanotaan "ähäkutti, ovityövelvollisuus ja muut velvllisuudet tuli". Jos jostain syystä uusi jäsn eroaa, miksi sitä pitää konventissa haukkua ? Eikö tuo konventtinauhoitus tulisi soittaa ovella kertomuksena jo ensiksi että näin sitten jos käy jos erot, mikälöi nyt saamme ensin sinut rakkauspommitettua lahkoon mukaan.
Poistettiin kuin poistettiin.-Miksi veitte 80 Joulunkin.Ihminen joka ei osaa itseään puolustaa.Näitä iäkkäitä käytetään säälittä hyväksi muutamakymmentä vuotta nuorempien toimesta.Ellette pysty omissanne niin jättäkää nämä puolustuskyvyttömät rauhaan.uSEMMILLA ON OMAISIA.He kelpäävat autojen korjaajiksi vaan pappa ei saa koristellla ominta uskonsa mukaista Joulua.
Pyydän jättäkää nämä heikommissa "voimissa"olevat rauhaan.Tai kannustakaa
pysymään omassa uskossaan.Painostamatta jt.kihlatuksi.
Älkää poistako totuutta jos uskonne on oikeaa se sallii edes tämän.
Pappa joka ei juurikaan viinaksia aikaisemmin käyttänyt tuodaan tuliaisikai pari väkevää viinapottua ja jotain miedompaa.Onko tarkoitus aiheuttaa riippuvuutta.
Ehkä ne takakontin saappaassa pidettävät voisivat pysyä siellä omiin juttuihin...