Jälleen jouluna näkee kuinka oman napaan tuijottajia veljeni ja isäni ovat, kunhan jouluruokaa saa omaan napaan tarpeeksi nopeasti ahdettua mahdollisimman paljon että varmasti saa kaikkea tarpeeksi, varsinkin kinkkua, ihan sama jääkö tapaninpäiväksi ruokaa yhtään kunhan itse saisi sen viimeisen viipaleen kinkkua. Ottaa päähän varsinkin siksi, että isäni tekee välillä töitä joissa pyytää apuani ja silloin tehdään kyllä sitten koko päivä töitä oikeastaan ilman mitään ruokaa ja sittenkin sitten illalla syödään koko päivän edestä, mikä ällöttää itseäni.
Tämä näkyy myös kaikessa muussa kuin syömisessä. Itse elän muutenkin huomattavasti vaatimattomammin ja vuokralle pieneen itselle riittävään asuntoon ei saisi muuttaa vaan pitäisi ostaa itselleen vähintään kaksio, mieluiten isompi asunto ja oma autokin pitäisi olla vaikka sitä ei juuri tarvitsisi. Arvot ovat myös monissa muissa asioissa hyvin erilaisia kuin perheelläni ja siksi alkaa ottamaan loma päähän jo nyt

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vali vali vali vali vali...
onpas se nyt niin kamalaa kun veljellä ja isällä on erinlainen tapa syödä, paska tsägä kun ette voi yhdessä tehdä niitä kauneushoitoja ja nyppiä kulmakarvoja, vaan noiden nyt pitää olla niin erinlaisia!!!
Tule sitten nipottaan kun sulla on varaa ostaa oma kinkkus ja joku muu syö sen. Tai ylipäätään tule sitten valittamaan kun siihen on aihetta, äläkä keksi omaan turhauteneisuuteen syitä muista.
Muista yksi asia että sine itse päätät miten asut ja missä ja onko vuokra vai omistusasunto ja siihen ei tarvitse suvulta kysyä yhtään mitään ja se siitä.