Vinkki

Hyvää Joulua

Minulla on unettomuuteen ja ahdistukseen auttanut katolilaisen Ruusukkorukouksen rukoileminen ääneti hiljaa mielessäni. Siinä rukoillaan ensin Isän, pojan ja Pyhän hengen nimeen uskontunnustus, sitten Isä meidän ja seuraavaksi kolme Ave Mariaa (uskon vahvistamiseksi, toivon lisäämiseksi ja rakkauden herättämiseksi). Tämän jälkeen mietiskellään Raamatunkohtaa (esim. Jeesuksen syntymä) ja mietiskelyn taustalla rukoillaan10 Ave Mariaa. Lopuksi vielä kunnia Jumalalle ja mahdollisesti Fatima-rukous Jeesukselle sielujen pelastumiseksi.

Kunnolliset ohjeet voi katsoa vaikka Wikipediasta. Myös You tubessa on ainakin englanninkielisiä Ruusukkorukouksia, jotta pääsette kärryille.

Sen jälkeen kun opin rukoukset suhtkoht ulkoa, niin olen tosiaan nukahtanut kuin lapsi. Silti rukoillessa tavoitteena on yhteys Jumalaan, uni ja levollisuus tulevat bonuksena ja on tavallista nukahtaa kesken kaiken.

Ja jos joku kristinuskon vastustaja tai puritaaniprotestantti jaksoi lukea tänne asti, niin ideaa voi kehittää valitsemalla jotain muuta tekstiä.

2

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ollenkaan huono keino unten maille valmistautumiseen.

      • Vain yksi tie...

        Jeesus on ainut tie Jumalan luokse.
        Pelastusta ei ole olemassa missään muussa nimessä,
        eikä missään muussa teossa.
        Jeesuksen tuoma pelastusvarmuus antaa rauhan sydämeen,
        niin että voimme iloita ja levätä Hänessä.

        "Minun rauhani, sen minä annan teille."

        Jeesus on kuollut meidän pahojen tekojemme tähden
        ja on ylösnoussut Vapahtaja, joka yhä elää.
        Hän on luvannut tulla takaisin. Silloin Hän tulee kuninkaana.

        Meidät jokainen tuomitaan kerran.
        Jeesus on kuitenkin kärsinyt rangaistuksen jo puolestamme.
        Ei sekaannuta saatanan tarjoamiin valheisiin,
        vaan annetaan Jeesuksen veren puhdistaa sydämemme
        ja katkaista vihollisen kahleet.

        Jeesuksen nimessä, todellakin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe