palstalla on outo ilmiö jota en henkilökohtaisesti käsitä. Tänne kirjoitellaan kysymyksiä ja mielipiteitä ihannenaisen ulkonäöstä, luonteesta ja mitoista joka käsittääkseni palstan tarkoitus.
suomi24/suohteet/ihannenainen ---> "Minkälainen on ihannenaisesi?"
oli palstan aihe ja keskustelun tarkoitus. Miksi täällä sitten joku/jotkut hyökkää kurkkuun kiinni joistain aloituksista jos joku toinen nainen kyselee ulkonäköön liittyviä kysymyksiä. esim. "onko nämä mitat ok?"
minulla on nyt muutama ajattelun arvoinen pointti tulossa tähän seuraavaksi.
1. Tämä on yleinen palsta jonne ei ole esim. lapsilukkoja. Tänne siis saattaa kirjoitella ihan minkä ikäiset tahansa. Nuoret tytöt/nuoret aikuiset naiset ovat usein epävarmoja ulkonäöstään. aika 10-25 v on varsinkin "tyttöjen" elämässä itsetunto ongelmien, masennuksen, syömishäiriöden, identiteetin ja minäkuvan rakentumisaikaa. monet nuoret naiset saattaa aikuisiällä ennen 30 ikävuotta sairastua esim. syömishäiriöön. Tänne voi siis tulla epävarmojen, identiteettiään vielä hakevien itsetunto matalalla olevien nuorten murrosikäisten tai nuorten aikuisten ulkonäkö kysymyksiä.
2. myös vanhemmilla aikuisilla eli yli 25 v voi olla itsetunto ongelmia. jokainen nainen tietää miltä tuntuu kun katsoo peiliin ja huomaa esim. reisissä, alleissa, pepussa, vatsassa tms on liikaa "höllyvää" tai miettii että onkohan oman kropan muoto ok. rinnat onko raskauksissa tai lihoessa laihtuessa menneet epäviehättäviksi. raskaus arvet.. kelpaako enää eron jälkeen kenellekään. tämä on helpon kanavan paikka nimettömänä kysyä mielipiteitä.
ilkeää minusta on leimata kaikki huomiohuoriksi. sillä voi vammauttaa toisen jo muutenkin romuna olevaa itsetuntoa. tai mitä pahinta jos aloittaja onkin ollut 14 vuotis tyttö joka etsii naiseuttaan, miettii onko sopiva, kelpaako.. miten voikaan AIKUISTEN IHMISTEN asiattomat kommentit silloin vahinko asaada aikaan.
miettikää siis kun vastaatte että ette voi tietää kysyjän motiiivia ja ikää ja koska ette voi tietää muotoilkaa mielipiteenne sellaiseksi että voisitte sen julkisesti tv haastattelussa omilla kasvoillanne koko kansalle sanoa.
ette varmastikaan omaa 14 vuotiasta tyttöänne joka kehostaan jotain teiltä kysyisi alkaisi haukkumaan huomiohuoraksi?
jos ette kestä lukea kysymyksiä/mielipiteitä ja vastauksia ihannenaisesta niin älkää tulko tälle sivustolle. jokainen saa päättä missä internetissä surffailee ja mitä tekstejä lukee.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos on itsetunto-ongelmia ei varmaan kannata lueskella tällaista palstaa. Ei varmaan kannata kenenkään muunkaan kun on turhaa p*skaa koko palsta. Turha kuitenkaan itkeä siitä miten kynttilä polttaa kun tunkee sormensa liekkiin.
sanoppa tuo sinisilmäisille nuorille naisille jotka vielä ajattelee että ihmiset olisivat hyviä toisilleen ja jotka näkee vielä maailman vaaleanpunaisten lasien läpi.
tänne saattaa eksyä kirjoittaan ihan ensikertalaisia. nuoria, kokemattomia ehkä jopa alaikäisiä. ja niille iskee karu aikuisten maailman todellisuus täällä kun ehkä aikuinen heitä 40 vuotta vanhempi ihminen tulee haukkumaan hänet lyttyyn. siitä ei ehkä nuori selviä.. jos tänne eksyy kysymään asiaa joku nuori, koulukiusattu, itsetunto ongelmainen, syömishäiriöinen ja masentunut.. ja saa lyttäyksen.. (haukutaan huorakasi ja ties miksi) sen seuraukset voi olla kohtalokkaat ja kohta uutisissa on taas yksi nuoren/ alaikäisen kuolinilmoitus lisää. se aika on niin herkkää. murrisikäinen on niin herkkä ja ei sellainen voi tietää että pahat aikuiset raatelee täällä hengiltä kysyjän. varoituksia siitä pitäisi olla jossain että täällä kiusaaminen jyllää myöskin.
niin ja kauniskin nainen voi olla hyvin matalan itsetunnon omaava. Ei ulkoinen kauneus kerro mitään siitä mitä ihmisen mielessä tapahtuu.
Tiedän muutamia hyvin kauniita nuoria naisia joilla miesten suunnalta olisi vientiä mutta nämä naiset eivät näe sitä itse. He eivät näe itsessään mitään viehättävää. He seisovat peilin edessä synkkä ilme kasvoillaan ja kyselevät että onko ok. kelpaako. toiset kutsuisi sitä huomiohuoraamiseksi, mutta ne jotka tulkitsee tilanneetta sydämellään (eikä esim. kateudellaaa) näkisivät että nämä kauniit nuoret naiset eivät ihan oikeasti itseään kauniina näe vaan heidän silmissään on aito synkkyys ja inho itseään peilistä katsoessaan.
vielä kun enemmän naisia tuntee selviää että kumpainenkin vakavasti masentuneita.
kysymyksiä painosta, ulkonäöstä jne. tulee ja "olen niin ruma ja lihava" kommenttia mitä upeimmilta naisilta ja he tosissaan sitä tarkoittaa. vakava masennus itsetunto murjoutunut. synkkä katse. laihduttamis yrityksiä... nuorilla naisilla joilla normaali paino.
Se ei ole aina niin mustavalkoista. kysyjä ei aina hae huomioo. kaunis nainen ei aina ole omasta mielestään kaunis. itsevarmuus ei tule ulkonäöstä se tulee itsetunnosta.
"jokainen saa päättä missä internetissä surffailee ja mitä tekstejä lukee. " Totesit. Näinhän se on. Ja jokainen saa myös tavallaan kommentoida tekstejä. Kun tulee tänne kertomaan mittojaan ja haluaa niistä kommentit, pitää muistaa, etteivät ne kommentit ole aina sitä, mitä on lähtenyt hakemaan.
Huomiohuoraksi en ole ketään lukenut haukuttavan,. ehkä siis luen vähemmän näitä kirjoituksia kuin sinä.
siis totesin myöskin näin:
"muotoilkaa mielipiteenne sellaiseksi että voisitte sen julkisesti tv haastattelussa omilla kasvoillanne koko kansalle sanoa. "
tänne laitetaan kaikkea kura paskaa koska ei tarvitse omaa naamaansa hävetä tai kantaa sanoistaan vastuuta. mielipiteen voi ilmaista ilman kurapaska ryöppyäkin. ihan niinkuin sen tekisi esim. työpaikan pomolleen tai poliisille tai vaikka vieraalle kadun tallaajalle. omilla kasvoillaa selvinpäin ei useammat ihmiset kuitenkaan kurapaska ryöppyyn lähde vaan ilmaisee eriävänkin mielipiteen kohteliaammin ja asiallisemmin. miksi se sitten täällä ei voisi olla sitä samaa?