Perussuomalaisten Timo Soini pitää eduskunnassa yllä isompaa ääntä kuin Vennamo aikoinaan. Soini on puheissaan köyhän nälkämaan kansan asialla, vaikka hellitteleekin pääasiassa vain suuruudenhullua egoaan.
Milloin Soini alkaa puhua Suomen kansan todellisesta uhasta eli Venäjän sotilaallisesta varustautumisesta maamme itärajan välittömässä läheisyydessä?
Venäjä on koonnut runsaasti sotilaita ja aseistusta Suomen itärajan tuntumaan ja varustautuminen on kiihtynyt viime aikoina.
Sotakaluston ja -miesten siirroilla ystävällismielisen Suomen rajalle Putin todennäköisesti painostaa Suomea olemaan littymättä Natoon. Tällä keinoin hän on saanut kaikki suomalaiset poliitikot hiljennettyä. Kukaan kärkipoliitikko ei uskalla lausua Natoon liittymisestä sanaakaan.
Tasavallan presidentti Niinistö on ollut huolissaan Venäjän ja USA:n huonoista suhteista, mutta hän ei ole ottanut kantaa Venäjän lisääntyneeseen sotilaalliseen varustautumiseen Suomen itärajan tuntumassa. Nato-aihe on sekin ollut presidentillemme yhtä vaikea nieltävä kuin kuuma peruna.
Milloin Soini alkaa puhua Suomen kansan todellisesta uhasta eli Venäjän sotilaallisesta varustautumisesta maamme itärajan välittömässä läheisyydessä?
Venäjä on koonnut runsaasti sotilaita ja aseistusta Suomen itärajan tuntumaan ja varustautuminen on kiihtynyt viime aikoina.
Sotakaluston ja -miesten siirroilla ystävällismielisen Suomen rajalle Putin todennäköisesti painostaa Suomea olemaan littymättä Natoon. Tällä keinoin hän on saanut kaikki suomalaiset poliitikot hiljennettyä. Kukaan kärkipoliitikko ei uskalla lausua Natoon liittymisestä sanaakaan.
Tasavallan presidentti Niinistö on ollut huolissaan Venäjän ja USA:n huonoista suhteista, mutta hän ei ole ottanut kantaa Venäjän lisääntyneeseen sotilaalliseen varustautumiseen Suomen itärajan tuntumassa. Nato-aihe on sekin ollut presidentillemme yhtä vaikea nieltävä kuin kuuma peruna.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Koska Venäjä on mahdollisiuus, ei uhka.
Jos Venäjä on mahdollisuus eikä uhka, niin miksi tuo mahdollisuus sitten varustaa sotilasvoimiaan Suomen rajalle?
Aivan. Aloittaja on oikeassa tapahtumien syy-seuraussuhteesta.
Vanhana Natovastustajana tekis melkein mieli alkaa kanattaan Natoon liittymistä noiden iivanan pullistelujen takia.
Toisaalta, kahdesta pahasta kun jossain vaiheessa lopulta on pakko valita niin ei sitä silloin tarviheen edes funtsia kumman puolella ollaan.
Nooh, onneksi siihen on viellä aikaa.
Jos joku joskus kertoisi, miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen, mutta kun ei kukaan koskaan!
Miksi se joskus hyökkäsi, kuin ei kukaan koskaan ennen...?
Se valmistelee SUURSUOMEN tekoa. Ota pystykorva olalle ja mene auttamaan.
Varaudu uhkaan seuraavasti: Kaiva maahan kuoppa mene sinne makaamaan
ja käske jonkun peittää sen havuilla. Turvassa olet.
Venäjällä on iso armeija ja jossakin sen on oltava. Parempi niin kuin sotimassa pitkin maailmaa kuten amerikkalaisilla.
taaltapesee
Siks ku nato laajenee koko ajan Venäjän ympärillä . Suomea houkutellaan liittymään Natoon jonka Venäjä kokee myös uhaksi. Eivät jää tumputsuorana seisoo . Minä toimisin samalla lailla jos olisin Venäjän johdossa.
En ymmärrä koko touhuu. Venäjä ei ole uhka kenellekkään , Luulisin että uhat löytyy Koreasta ja joistakin muslimimaista joita Jenkit juutalaisten avustuksella koko ajan härnäävät ja lisäävät heidän kurjuuttaan pakotteilla.
Höpsis töppöseen. Soini on viisas mies, ei hän puhu Venäjän uhasta, koska sellaista ei ole. Pitäisi vain osata käyttää mahdollisuudet hyväksi, mutta kokoomuksen edustajille on jäänyt Talvisodan aikainen levy päälle, jopa osittain presidenttiä myöten. Muutosvastarinta on kovaa ,mitä tulee suhtautumiseen Venäjään.
Siinä olisi poliitikoille paljon tehtävää. Opetelkaa venäjää ja menkää paikan päälle luomaan hyviä suhteita, ei niitä täällä epämääräisillä puheilla voida hoitaa.
venäjä, tuo ah, niin ihana ja ikuisesti suorastaan suunnattoman mahtavia tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia tarjoava maa:
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194850618364/artikkeli/fortumin riskit venajalla pysyvat.html
-Fortumin Venäjä-riski on niin merkittävä, että sillä on väistämättä vaikutuksensa koko yhtiön toimintaan.
Mitenkäs se viisas vanhankansan sananlasku taas menikään?
Ai niin,
Suomen itärajan takaa ei ole ikinä tullut mitään muuta hyvää kuin auringonnousu.
Ai nyt sekin on jo ihan vaan Venäläisten vika, jos Fortum tekee taloudellisesti kannattamattomia bisnes-päätöksiä?
Aha jaha!
Hallituspuolueet ovat vallassa, niiden tehtävänä on johtaa Suomea.
Sauli Niinistöltä olisi odottanut, että se laittaisi homouden takaisin kaappiin, mutta mies on itse kuin nilviäinen.
Joo, kyllä homouhka voittaa Venäjän uhkan. Parasta laittaa koko Suomi kaappiin ja kaapin avaimet Venäjällä!
cghcf
Mikä uhka sieltä Venäjältä nyt on tulossa? Sini Saarelako ?
Late Lapista. SSSS Ry!
Vai ei puhu?:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini--venaja-on-suurvaltana-potentiaalinen-uhka/1944228
Pieni ote uutisesta:
Venäjä on suurvalta, ja potentiaalisesti suurvallat voivat olla uhkia. Venäjä uusii aseistustaan myös sen takia, että he ovat siihen pidemmän aikaa satsanneet vähemmän. Tätä Suomen tarvitsee aina osaltaan seurata, niin kuin kaikkien maiden varustautumista.
Soini on erittäin huolestunut Puolustusvoimien leikkauksista
...
Juu!
Ja alaotsikossa kuitenkin lukee:
"Timo Soinin mukaan Venäjä ei tällä hetkellä ole uhka Suomelle"
Kuten ei kenenkään muunkaan ajattelukykyisen suomalaisen mielestä!
PS: Ja muistaakseni Soini oli vieläpä NATO-myönteinen!
Se vähäinenkin sivistys mikä suomalaisten käytöksessä on , on tullut Venäjältä.
Olemme kuin veljet keskenään.
Katso vaikka yleisiä vessoja. Länsi Euroopassa ja Pohjois Amerikassa ; ne ovat siisteydeltään erilaisia. En ota kantaa ovatko siistimpiä tai sotkuisempia, mutta erilaisia kuitenkin.
Soini ei puhu Venäjän aiheuttamasta uhasta mitään koska PerSut on kommareita. Pessut on täynnä vanhoja SKP:läisiä jotka on vailla puoluetta kommareitten kuihduttua. Nyt kun Soinilaiset ovat alkaneet nuolla venäjää taas wanhaan Taistolaiseen malliin niin punikeilla on taas hyvä olla.
Soini on tasan oikeassa siinä ettei ala meuhkaamaan venäjän uhasta. Kokeneet politikot tietävät, ettei venäjällä ole alueellisia vaatimuksia Suomen suhteen.
Laajentaen - minkään itsenäisen valtion.
Venäläisen väestön osuus on suomessa kasvussa. Se huolestuttaa monia kansalaisia. Suomessa on töissä satoja venäläistaustaisia ihmisiä.
He ovat sopeutuneet suomeen, omaavat hyvän kielitaidon, ovat ammateissaan päteviä erottumatta mitenkään omasta valtaväestöstämme.
Eipähän Soini ole puhunut mitään kasvaneesta venäläismäärästäkään. Mutta annas olla kun jalka tuli kipeäksi niin alkoi hirveä uikutus sekä valitus.
Juu juu!
Vasureitten mielestä Persut on oikeistolaisia!
Oikeistolaisten mielestä Persut on kommareita!
Vihreitten ja eko-kommareitten mielestä Persut on rasisteja!
RKP mielestä Persut on anti-sweduja!
Ja mun mielestä perussuomalaiset on perussuomalaisia!
Eli kaikkia noita (tilanteen mukaan) tai ei mitään noista (toisen tilanteen mukaan)!
Koska asiahan nyt vain ON NIIN, että kaikkia ihmisiä ja aatteita nyt ei yksinkertaisesti pysty karsinoimaan! :) Mutta onhan se sinänsä kiva, että nyt jokainen karsina-puolue voi ihan vapaasti haukkua ja väittää Persuja ihan miksi vaan! ... Aivan kuin sillä olisi jotain merkitystä? :D Suomalaiset ovat AINA olkeet haukkujia vastaan, ja haukuttavan puolella, että: Siitä vaan! ;)
Tämän hetken suurin uhka , tiemaksu operaattorin myynti amerikkaan .
Oppositiosta ei ensimmäisenä aleta puhumaan esim Venäjän uhasta, bressa, armeijan ylin-johto ja onhan se eduskunnassakin semmonen kun puolustusvaliokunta, näi kai se marssijärjestys käsittääkseni
Kulttuurisiteet ja kansan luonne sitovat meidät lujin umpisolmuin Venäjään kuten ent.NL:oonkin.
Votkan käyttö on samanlaista, hinnoissa on vain eroa.
Molempia kansoja voimakkaasti yhdistävä tekijä on myös naapurikateus: Jos naapurilla on hienompi auto, naarmitaan se.
Nuoleskellaan ylöspäin, öykkäröidään alaspäin.
Tykätää byrokratiasta: johtosääntökaaviot ovat toimintaa tärkeämmät.
Ym. suomalaisvenäläistä mukavaa.
Niinhän sitä ollaan kuin kaksi punaista marjaa.
Venäjä ei ole uhka,vaan mahdollisuus.
Annan tässä huoleesi kätevän ratkaisun : Kaiva maahan kuoppa mene pohjalle
makaamaan ja joku täyttää sen havuilla. Näin olet turvassa.
Voi olla että Timo Soini osaa lukea, ja ei siksi ole kovin huolestunut Venäjän uhasta. Venäjä on sotinut vähemmän suvereenissa maassa 2000 luvulla, kuin esim. Eesti, Tanska, Puola, Liettua, Tshekit, Saksa, Ranska, Britit ja USA: Voiton vievät Britit ja USA jotka ovat sotineet jo ylli 14 vuotta joka päivä jossain toisessa suverennissa valtiossa. Mutta Eestin ja Tanskankin lukema on kaksi vuotta ja pelkäämmekö jompaakumpaa näistä sotahulluista maista ?
Eestin armeija on koottu avian Suomen rajan tuntumaan 90%sti, ja sitä on vahvistettu 2000 luvulla huomattavasti.
PetosjytkyKokoomuksen Rukousaamiaispelle, on pelkkä veropakolaiseliitin asebisneksien lobbari, porvarieliitin Kokoomuksen apupuolue, joka ei ole koskaan ollutkaan kansan asialla, vain pörssieliitin etuja turvaamassa. Bryssä Äärioikealla.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3089897/kiakkojuhlien-analyysia-kansa-jaetaan-jo-roskavakeen-ja-eliittiin
Onneksi PetosjytkyKokoomus on nähty ja Vasemmisto tulee nousemaan seuraavien vaalien voittajapuolueeksi.
Veropakolaiseliitin asebisneksiä Suomen kansa ei sentään ala rahoittamaan. Ne tuhannet miljardit eurot vuosittain, tarvitaan jokaisen suomalaisen kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan, vahvempiin julkisiin palveluihin.
Norja haluaisi eroon natosta, vaan ei pääse. Sen öljyvarannot alkavat huveta, ovat pelkkiä pölyisiä papereita, jotka menettävät arvoaan, mutta veropakolaiseliitin asebisnesliitosta eroonpääseminen on vaikeaa.
Lapsia ja siviilejä murhaava, epädemokrattiinen ja mielivaltainen nato on eilistä, siihen ei mennä. Onneksi suuri enemmistö Suomen kansasta vastustaa veropakolaiseliitin asebisneksiä. Veroparatiisit kiinni vaan ja isot talousrikosselvitykset valtionjohtoon Suomessa.
Juuri nyt asia Suomen Natoon liittymisestä on ajankohtaisempi kuin koskaan. Venäjä uhittelee rajamme takana ja varustautuu aivan selvästi. Näyttää siltä, että Suomi on Putinin mielestä suuri uhka Venäjälle kuuluu se Natoon tai ei.
Venäjästä on Suomelle sellainen uhka, että se tuo liikaa rahaa Suomeen, sekä
ostaa liikaa erilaisia tuotteita Suomesta, antaa myös työtä Suomalais yrityksille
Venäjällä. Sotilaitaan Venäjä liikuttelee maassaan tavalla, joka ei tippaakaan
kuulu mielipuolisille hörhöille. Vain USA:n sotakone on jatkuvasti pienempien
maiden kimpussa turvaamassa niiden luonnonvarojen ryöstöä. USA:n ja Venä-
jän suhteilla ei ole tulevaisuudessa merkittävää merkitystä. USA on velkoihinsa
tukehtuva vanhus. Kiinan, Venäjän ja saksan vedossa maailman talous tulee
tulevaisuudessa pyörimään. Näiden maiden keskinäisten suhteiden vaalimi-
nen on elintärkeää maailmalle.