Häntä pinnallisempaa ja öykkärimäisempää naista saa hakea, hän on jatkuvasti soittelemassa minulle ja utelemassa asioitani. En halua enkä aio jatkossa kertoa enää mitään hänelle tekemisistäni, koska hän juoruaa kaiken lisäksi yhteisillekin ystävillemme melkeinpä kaiken minusta.
On hänessä se puoli että hän on positiivinen ja elämäniloinen, mutta mistään syvällisemmästä ja herkästä ei voi koskaan mitään puhua, ystäväni kuittaa nämä vaan ja jatkaa omaa ylimielisen lesottavaa pintaliitoaan.
Mitä tehdä? Tuntuu että ei voi luottaa ja uskoutua millään lailla tähän ihmiseen. Olen alkanut tekemään jo pesäeroa ja välejä poikki kun on sietämätöntä hänen yhteydenottonsa ja viestinsä, ihmiseltä kun ei tunnu löytyvän mitään ymmärrystä missä mennään. En haluaisi silti menettää ystävääni.
Takertuva narsistiystävä
9
243
Vastaukset
- eikö kukaan vastaa?
Ihmeellistä, kolmetoista henkilöä on nyt jo lukenut tämän mutta kukaan ei ole viitsinyt vastata mitään.
- Greta
Lue tekstisi ajatuksella. Sitten viimeinen lause monta kertaa. Jos pidät tuollaista kuitenkin korvaamattomana ystävänäsi, mitä sulle voi vastata?
- tee omat ratkaisusi
Fiksu oppiikin kerrasta. Kun kerran puhuu asioitasi eteenpäin, tai innolla toisten, niin kuinka voit luottaa häneen jatkossa?
- Kuten joku tuossa jo
"ei tunnu löytyvän mitään ymmärrystä missä mennään. En haluaisi silti menettää ystävääni. "
Kuten joku tuossa jo vastasikin, omia lauseita lukemalla voi joskus oppia paljon. Se tässä menossa on tosiaan ikävää, että ihmisiä, joiden kanssa voisi tosiaan olla ihan sellainen kaveri, on tosiaan toisessa sukupuolessa niukanlaisesti. Tahtoo olla niin, että se on on tai off. Kun minä en ole sen kanssa niin sitten se kohta seurustelee jonkun muun kanssa.
Mutta jos se nyt on sellainen pintalesottaja, niin kuin asian ilmaisit, niin ehkä se jatkaa lesottamista ja sinäkin saat sen kaverina pitää.- sekoja molemmat
Tietty ihmistyyppi viehättyy narsistin käytöksestä. Sen vuoksi narsistit ovat suosittuja sekä seksipitoisissa että ystävyys- ja kaverisuhteissa jopa työelämässä alaisina ja esimiehinä. Narsistien ystävät kyllä kyselevät itseltään, miksi kamu on rasittava pintalesottaja, juorukello, valehtelija ja pettäjä… mutta eivät piittaa siitä, koska tämähän on niiiiin iiihana ihminen. Elämä on opettanut, että narsistin kaverit on syytä kiertää yhtä kaukaa kuin itse narsistikin.
- lavertelija
Kuka kaipaa vihamiehiä, jos on ystävänä tuon kaltainen?
- lottamari.
Joku sinua pidättelee hänessä kiinni, ilmeisesti saat häneltä seksiä. Muuten kukaan mies tuollaista kestäisi.
- kiinnostava lotta!
Tuo aloittaja käyttää nimim. nainen nelikoo. Se mies sitten äänetön yhtiömanne? mies manninen
"En haluaisi silti menettää ystävääni"
Niin jäin miettimään mitä ystävällä yritetään tarkoitetaan...se on jotain enemmän/läheisempää kuin pelkkä kaveruus/tuttavuus...
Joskus lukenut sellaisenkin ajatuksen, että ystävä on hän joka tietää sinusta kaiken, mutta pitää silti sinusta...
Noh, tässä joitain wikipedian ajatuksia...
Ystävyydessä ajatellaan usein esiintyvän seuraavia käyttäytymistapoja:
altruismi: epäitsekäs toiminta toisen auttamiseksi
sympatia ja empatia
rehellisyys
keskinäinen ymmärrys ja myötätunto
toisen seurasta nauttiminen
luottamus
myönteinen vastavuoroisuus
mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman
tuomitsemisen pelkoa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ystävyys
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570