Olen elänyt suhteessa noin 10v. Matkaan on mahtunut myrskyjä ja ihania hetkiä.
Mieheni on pettänyt minua parikertaa ja itsellänikin on ollut säätöä.. Kun olen lukenut näitä keskusteluja, olen käsittänyt että parisuhteeni pitäisi olla jo ohi! Mutta onneksi ei kuitenkaan :) Aloimme seurustella nuorena, olimme alle 20 vuotiaita. Nuorena ihminen ei ole välttämättä löytänyt itseään ja se heijastuu parisuhteeseen.
Meillä onni on löytynyt vasta myöhemmällä ajalla kun on tullut kokemusta ja realistista näkemystä asioihin. Käännekohta oli suhteessamme se kun parivuotta ssitten meillä oli pettämiskriisi. Olimme ajautuneet harmauteen ja pidimme eyhteiselämää itsestään selvänä. Mieheni oli ollut eräänä iltana toisen naisen kanssa ja jäi siitä kiinni. Tästä alkoi valtava vyyhti. Sovimme että jatkamme yhdessä mutta alamme luvan kanssa tapailla muita ihmisiä. Tätä jatkoimme vain lyhyen aikaa, sillä tajusimme että emme saa mitään muilta, mitä meillä ei jo yhdessä ole. Pitkällisen ja myrskyisän spekuloinnin jälkeen elämä on asettunut urilleen. En itse enää haikaile muualle, olen kasvanut aikuiseksi. Olen kokenut ja oppinut virheistäni. Olen löytänyt itseni. Uskon että myös mieheni kokee samoin, sillä hän on muuttanut elämäänsä ja toimintatapojaan lähes täysin. Ulkopuoliset eivät tätä koskaan voi uskoa, koska ihmiset ovat niin pessimistisiä. En itsekään ole enää sinisilmäinen, mutta en ole menettänyt uskoani rakkauteen, enkä mieheeni. Jos vielä eteeni tulee pettymys, olen silloin vahvempi koska elämä on opettanut paljon. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo eteen, mutta toimintatavat ovat ainakin meillä kypsyneet aikuisempaan suuntaan. Enää ei ole arkipäiväistä salailua turhista asiaoista. Jos parisuhde ei kiinnosta ja haluamme jotain muuta, puhumme siitä ensin ja toimimme vasta sitten. Olen päättänyt luottaa ja elää täysillä. Jos asiat jostain syystä palautuisi nuoruuden/hölmöilyvuosien tasolle, ottaisin sormuksen sormestani ja päättäisin suhteen. Mutta juuri nyt on kaikki hyvin ja parisuhteen opintoviikot ovat suoritettu. Näillä eväillä kannattaa yrittää vielä kerran. Varsinkin kun rakkaus vallitsee vahvana. Sanokaa mitä sanotte.
Mieheni on pettänyt minua parikertaa ja itsellänikin on ollut säätöä.. Kun olen lukenut näitä keskusteluja, olen käsittänyt että parisuhteeni pitäisi olla jo ohi! Mutta onneksi ei kuitenkaan :) Aloimme seurustella nuorena, olimme alle 20 vuotiaita. Nuorena ihminen ei ole välttämättä löytänyt itseään ja se heijastuu parisuhteeseen.
Meillä onni on löytynyt vasta myöhemmällä ajalla kun on tullut kokemusta ja realistista näkemystä asioihin. Käännekohta oli suhteessamme se kun parivuotta ssitten meillä oli pettämiskriisi. Olimme ajautuneet harmauteen ja pidimme eyhteiselämää itsestään selvänä. Mieheni oli ollut eräänä iltana toisen naisen kanssa ja jäi siitä kiinni. Tästä alkoi valtava vyyhti. Sovimme että jatkamme yhdessä mutta alamme luvan kanssa tapailla muita ihmisiä. Tätä jatkoimme vain lyhyen aikaa, sillä tajusimme että emme saa mitään muilta, mitä meillä ei jo yhdessä ole. Pitkällisen ja myrskyisän spekuloinnin jälkeen elämä on asettunut urilleen. En itse enää haikaile muualle, olen kasvanut aikuiseksi. Olen kokenut ja oppinut virheistäni. Olen löytänyt itseni. Uskon että myös mieheni kokee samoin, sillä hän on muuttanut elämäänsä ja toimintatapojaan lähes täysin. Ulkopuoliset eivät tätä koskaan voi uskoa, koska ihmiset ovat niin pessimistisiä. En itsekään ole enää sinisilmäinen, mutta en ole menettänyt uskoani rakkauteen, enkä mieheeni. Jos vielä eteeni tulee pettymys, olen silloin vahvempi koska elämä on opettanut paljon. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo eteen, mutta toimintatavat ovat ainakin meillä kypsyneet aikuisempaan suuntaan. Enää ei ole arkipäiväistä salailua turhista asiaoista. Jos parisuhde ei kiinnosta ja haluamme jotain muuta, puhumme siitä ensin ja toimimme vasta sitten. Olen päättänyt luottaa ja elää täysillä. Jos asiat jostain syystä palautuisi nuoruuden/hölmöilyvuosien tasolle, ottaisin sormuksen sormestani ja päättäisin suhteen. Mutta juuri nyt on kaikki hyvin ja parisuhteen opintoviikot ovat suoritettu. Näillä eväillä kannattaa yrittää vielä kerran. Varsinkin kun rakkaus vallitsee vahvana. Sanokaa mitä sanotte.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus! Kerrankin jotain positiivista ajattelua jatkuvan tylyttämisen sijaan! :)
Samaa mieltä olen. Itsekin parisuhdekriisejä läpikäyneenä voin allekirjoittaa täysin.
Miksi ei kannattaisi luottaa kaiken kokeman jälkeen? Mitä ihmiset luulevat voivansa sillä menettää?
Että tulee loukatuksi kerta kerran jälkeen ja ihmisestä tulee liian heikko vaatiakseen parempaa elämää. Ap:n tapauksessa pettämistä on ilmeisesti kestänyt suhteen alusta lähtien ja kumpikin on pettänyt, joten suhteella ei ole vakaa pohja. Usein suhteessa pettämistä ilmaantuu vuosien kuluttua kun rakkaudenhuuma on ohtse. Heillä suhteen varrella on jatkuvasti tapahtunut pettämistä ja uskallan väittää, että tulee olemaankin. Paremmin salattuna ehkä. Luottamaan oppii aina, mutta onko se suhde kaikenantamisen arvoinen, se on toinen juttu.
Ja Ap kirjoittaa omasta kasvustaan. Miehestähän emme tiedä. Sori, kun olen realisti, mutta en pessimisti.
Tää on tätä joulunaikaa. Silloin näitä kirjoituksia riittää, kun on saatu lahjoja ja vietetty aikaa yhdessä. Voi kun tällaiset ajatukset kestäisi läpi vuoden, eikä aina juhlapyhien aikaan ilmaantuisi....
Ensimmäiset vuodet olivat vakaita ja täyttä rakkaudenhuumaa.. Harmaantuminen tuli vasta myöhemmin. Ihmiset tekevät virheitä ja jotkut jopa niistä viisastuvat. Näin meillä on käynyt. On äärettömän helppoa antaa periksi ja avautua siitä miten kannattaa vetää herneet nenään ja lähteä lätkimään, niitä kirjoituksia täällä riittääkin.
Joulua emme ole by the way viettäneet koskaan, vuoden turhin tavarajuhla kyseessä.
Yksi syy miksi tänne ajattelin ajatuksiani kertoa oli se että ihmiset muistaa että postiivisuus voi kantaa hedelmää ja ainainen kitinä ei ole ainoa tapa ajatella.
En minäkään haluaisi sinua masentaa, mutta kyllä juhlapyhät vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Olitte sitä viettäneet tai ette. Veikkaanpa kuitenkin, että olet tänäjouluna mieheltäsi lahjoja saanut ja aikaa yhdessä viettäneet. Ja uskallan sanoa, että olet alle 4-kymppinen, koska tekstistäsi paistaa aikuisuuteen vasta kasvaminen...
Sinä olet ehkä viisastunut, mutta et voi miehesi puolesta puhua.
Laps hää vast on. Oppii kyl aikanaan.
AP:lle!
Älä luovu tuosta ajattelusta. Ne ketkä täällä kommentoi tai tänne mitään kirjoittaa, ovat 95% niitä joiden elämä menee päin mäntyjä ja jotka haluaa levittää omaa epätoivoa kaikille. Jos näiden palstojen kommentteihin perustais elämänsä vois mennä ostamaan köyttä samantien. Jostain syystä ne jotka löytää viisauden tai onnen tms. Loistaa täällä poissaolollaan. Täällä pyörii ne jotka haluaa provosoida tai lannistaa. Vois verrata siihen että jos sua särkee vaikka leuasta ja etsit vastauksia keskustelupalstoilta, huomaat hyvin pian että sulla on syöpä. (Todellisuudessa finni) Heti kun täällä näkyy valoa niin vanhat ja viisaat kaiken elämäntapanaan ryssineet nostaa mekkalan ja kertovat kuinka elämän viisaus löytyy heidän kokemuksistaan ja kohtaamistaan pettymyksistä joita elämä on täynnä ja kaikki menee varmasti pieleen. Itse olen joskus kuullut että kaikki on mennyt/päättynyt hyvin. Joten uskoa ja toivoa kannattaa! :)
Itse olen onnellisesti ollut naimisissa viimeiset 20 vuotta. Ensimmäisessä avioliitossani tilanne oli täsmälleen Ap:n kuvaileman kaltainen. Tekstini oli vain varoituksen sana. Maailmassa on aivan liikaa ihmisiä, jotka nostavat tietoisesti itsensä pilviin ja tulevat kovalla ryskeellä alas. Itse olin tuossa iässä täsmälleen samoissa aatoksissa kuin Ap. Luulin olevani kaiken kestänyt ja nähnyt, voittamaton soturi, joka taisteli perheensä ja lastensa puolesta (en tiedä, onko ap:llä lapsia). Voisi myös sanoa, että ei toisella ole oikeutta tuomita toisia, että "vedetään herne nenään yrittämisestä", koska on olemassa toisenlaistakin elämää. Miksi siis en saisi kirjoittaa rehellisesti myös asian nurjalta puolelta?
Olen positiivinen, aikuinen nainen, joka ei kykene toisesta onnellisemmasta avioliitosta huolimatta kirjoittamaan noin sinisilmäisesti, kuin Ap.
Nuoruuden hölmöilyt eivät vain ole tuossa iässä vielä ohi. Sen uskallan todeta.
Saatte puolestani vetää herneen nenään jos haluatte. Minä olen realisti ja silti onnellinen.
Joo olkoonkin että nuorena on tyhmä ja ei osaa ajatella että ajen harmaus tappaa jos ei osaa nähdä suhteen eteen töitä. Se on silti vitun säälittävää. En ymmärrä ihmisiä jotka ovat niin tyhmiä, että eivät tee parisuhteen eteen töitä, vaalivat silti omaa vapauttaan, pettävät, juonivat, lähtevät ja palaavat, kun itse en ole yhtään sellainen vaan osaan AJATELLA, ENNAKOIDA ja TOIMIA, sekä mikä kamalinta PUHUA ajoissa. Mutta kukakin tyylillään.
Usein voi olla myös niin että toinen on ollut fiksu mutta toinen niin tyhmä että suhdetta on mahdotonta hoitaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei näe sen arvoa TÄSSÄ ja NYT omaa tyhmyyttään ja lyhytnäköisyyttään. Toinen yrittää ja yrittää, mutta toinen menee. Sitten itketään seuraavat 20 vuotta tämän parhaan perään kuitenkin! No, sellasta se on kun on tyhmä. Ei voi mitään ;)
Heh heh!! Sieltä löyty taas parempi ihminen :D
Onnea. Olet voittajatyyppi, mutta miksi niin agressiivinen tyyli?
Onko sinua loukattu etkä ole osannut käsitellä asiaa?
Oletko harkinnut psykiatria?
Edellisen tekstissä oli mielestäni kyllä ihan viisauskin sisällä.
"Usein voi olla myös niin että toinen on ollut fiksu mutta toinen niin tyhmä että suhdetta on mahdotonta hoitaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei näe sen arvoa "
Ihan hyvinhän tuo on sanottu ja pitää tismalleen paikkansa. Ja jos asia on omakohtainen niin saa siitä olla vihainenkin aikansa.