Miksi Ruosista tulee popin tai rockin superbändejä, mutta Suomesta ei ole tullut mainstream-musiikin puolella ikinä, ei ole ollut oikeastaan lähelläkään... Hanoi Rocks oli hyvä yritys, jos heti alussa biisit olisivat olleet hieman paremmin tehty ja levyjen tuotanto olisi ollut parempi, olisi ihan maailmanluokan menestys voinut aueta. Samoin bändi hajosi siinä vaiheessa kun nimenomaan olisi pitänyt ruveta tosissaan menestymään.
Siis metalliskeneä ei nyt lasketa, se on oma juttunsa, mutta ei silläkään puolelle ole mitään Metallicaa Suomesta tullut, vaikka metallipuolella Suomesta on tullut varmasti tosi hyviä bändejä.
Katsoin eilen silmiä avaavan dokkarin Yle Femmalta Roxetesta, joka vielä 2000-luvulla on tehnyt maailmankiertueen, jolla on vetänyt täyteen isoja konserttipaikkoja ihan ympäri maailman, siis Etelä-Amerikka, Kiina, Australia, missä vain... Vaikka bändin kulta-aika olikin 80- ja 90-luvuilla.
Myös Wembleyn stadion täyteen... Milloinhan Cheek vetää Wembleyn täyteen?
Olin myös yllättynyt kuinka paljon rokimpi bändi oli livenä kuin mitä levyiltä voisi päätellä (levyillä soundi on paljon silotellumpi ja popimpi), ja koko bändissä oli aivan loistavat muusikot, varsinikin soolokitaristi aivan loistava. Siis bändi oikeasti rokkasi livenä, rokkasi paljon enemmän kuin mikään suomalainen bändi vuosikymmeniin mitä olen ikinä kuullut. Mutta eihän Suomessa oikeita rock-bändejä ole koskaan juuri ollutkaan. Siis sellaisia, joilla pääpaino on soittamisessa ja sanoitukset ovat vain sivuasia. Joku Hurricanes oli aikoinaan rock-bändi kyllä mutta hirveän vähän niitä on Suomessa ollut, Hassisen kone oli myös rock-bändi, Eppu Normaali ei ole sitä oikein ikinä ollut.
Toinen asia mikä pakostakin kiinnitti huomiota oli se kuinka helvetin hyvät soundit bändillä oli livenä, esim. kitarasoundit olivat aivan loistavat. En ole mikään Roxette-fani, mutta siis puhtaasti soundillisesti se oli aivan eri planeetalta kuin suomalaiset bändit livenä ovat ikinä olleet, ainakaan sen perusteella mitä olen esim. festaritaltiointeja Suomesta kuullut. Rollarit on suuri ihanteeni ja heillä soundit on olleet livenä kyllä vielä Roxettea paremmat.
Eikö suomalaisilla bändeillä ole varaa käyttää parasta mahdollista äänentoistotekniikkaa ja miksaustekniikkaa vai mistä se on kiinni, eikö vain osata, puuttuuko Suomesta sekä muusikoilta että tuottajilta ja miksaajilta sounditaju? Tämä ei ole vain live-konserteissa, vaan sama kuuluu myös levyiltä ihan selvästi.
Abba on Ruotsissa tietysti vielä ihan oma lukunsa, mutta se on jo niin omassa luokassaan, ettei siitä kannata edes puhua. Vielä nykyäänkään suomalaisessa äänitysstudiossa ei osattaisi tuottaa sellaista materiaalia mitä Abba insinööreineen sai aikaan 70-luvun äänitysstudiossa.
Vai johtuuko kaikki vain siitä että meillä slaavilainen kulttuuri on niin vahvasti läsnä ja länsimainen pop- ja rock-musa on vain jotenkin niin kaukana meistä...
Miksi Ruotsista tulee superbändejä?
3
218
Vastaukset
- nolomolo
Ikävä sanoa, mutta Ruotsalaiset ovat meitä lahjakkaampi kansa siinä se !
- yksi houkuteltu
Lähestyn asiaa kuuntelijan näkökulmasta. Miksi kuuntelen superbändejä? Koska puolueellinen esiraati on valinnut ne radiosoittoon ja marketin hyllyyn. Niiltä ei voi välttyä. Markkinavoima houkuttelee ja aivopesee. Kun jotakin toistetaan riittävän kauan, aivot mukautuvat, tulevat lopulta riippuvaisiksi ja superbändiannoksen puute tekee ärtyisäksi. Tämä ei tarkoita, että yksi ja sama superbändi kelpaa jokaiselle, mutta riittävän usealle kuitenkin superbändin syntymiseksi. Superbändi yhdistää meitä.
Kuuntelen Roxettea tuskin koskaan, mutta silti minulla on kaksi yhtyeen levyä. Silti näin jo aiemmin eilisen dokumentin ja kiinnitin huomiota mainitsemiisi asioihin. Yhtyeen paluuseen liittyi myös aimo annos draamaa. Selviytymistarinat vetävät meitä puoleensa antaen toivoa itse kullekin.
Superbändi on oikeastaan myytti. Beatles-levyjä on myyty miljardeja, mutta silti läheskään jokaisella maailman ihmisellä ei ole yhtään Beatles-levyä. Enemmistö tietää luultavasti Beatlesin olleen olemassa. Minulla on 15 Beatlesin levyä, vaikka kuuntelen niitäkin vain nimeksi. Olen edistänyt merkittävästi yhtyeen myyntiä ja superbändiyttä. - tfi7u7
Superbändien kulta aika on takanapäin nykyään levyyhtiöt panostaa enemmän maakohtaisiin bändeihin koska rahastusta on helpompi kontrolloida kun kaikkialta maailmasta ei levitetä netissä näiden musiikkia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591114Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476