voiko luottaa..

olen seurustellut pari viikkoa, eli juttu on
todella uusi. mies on eronnut pitkäaikaisesta
suhteestaan nelisen kuukautta sitten. kaikki
menee tosi hyvin, ei ongelmia.
eilen illalla menin chattiin, löysin hänet
sieltä. ihan mielenkiinnosta kehitin itelleni
valeroolin, rupesin ehdottamaan sessioita. hän
olisi ollut valmis ottamaan tämän kehittämäni
roolihenkilön vastaan koska tahansa, koska tämä
suhteemme on niin tuore. kyselin edelleen, hän
sanoi, ettei ratkaisevia sanoja vielä oo
jutussamme sanottu. sanoi myös, ettei
pitkäaikaista naista pettäisi.
jos olisin roolihenkilönä antanut numeron, olisi
hän ollut heti valmis tapaamaan.
en oikein tiedä, mitä ajatella. tähän asti on
hän ollut meillä joka yö, hienoa on ollut ja
yhteisymmärrys asioista löytynyt.
siis miten vakavasti pitäisi ottaa se, jos parin
viikon jutussa toinen on valmis kokeilemaan
muitakin
9625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jepp, kuulostaa tutulta! Tuo entinen exäkin
harrasteli noita chatti-juttuja, ja kun en siihen
täysin luottanut jouduin sitten salaa käymään
läpi mailejä ja vaikka mitä, nähdäkseni että oli
ollut aika paljon säpinää siinä sivussa. Alussa
tosin luotin häneen - myöhemmässä vaiheessa vasta
nämä epäilykset syntyi - harmi vaan koska hän oli
harrastellut näitä juttuja jo alusta asti.

Kannattaa varmaan vähän vielä chattailla
ja "vakoilla" sitä, niin tiedän varmasti mitä se
oikein tarkoittaa, ja vaikka kysyä häneltä
suoraan, että tapaileeko muita, j.ne. Ja jos
sitten valehtelee niin kannattaa miettiä että
kannattaako häneen edes yrittää luottaa.

0man kokemukseni pohjalta en kyllä suosittelissi
jatkoa tämän jätkän kanssa. Jos ei alussakaan voi
luottaa toiseen, suhteesta ei varmaankaan tule
kovin hyvä.

Tulee tässä vaan muuten mieleen että onkohan
kyseessä mun exä, erottiin noin 4 kuukautta
sitten...

Äänestä
  • osaa sanoa. hänellä oli exän kanssa, omien
    sanojensa mukaan mennyt poikki, kun ex oli
    halunnut lähteä vieraisiin. siis oli niin vakava
    juttu, että omakotitalo ja koira.
    siitä ajattelin, että jos hänen nyt tekee mieli
    mennä.
    jotenkin sitä on ajatellut, että mies pettää
    vain baareissa juostessaan ja juodessaan, mutta
    kun tämä mies on raitis, eikä baareissa käy. ehkä
    kerran kuussa.
    sinänsä kumma asia, että kun roolhenkilönä
    juttelin, hän puhui kuitenkin minusta niin
    tärkeänä. kun kysyin, onko lupaa mennä niinkuin
    avoimessa syuteessa, hän vastasi, että juttu on
    niin uusi, ettei olla vielä puhuttu. voihan
    jessus, en oikeen tiedä, mitä teen, kun niin
    harvoin osuu näin hyväntuntunen mies kohdalle.

    Äänestä

  • jenna kirjoitti:

    osaa sanoa. hänellä oli exän kanssa, omien

    Moro taas!

    No, jotenkin tuo jätkä kuitenkin kuulostaa aika
    vakavalta. Ja kun vasta olette olleet pari
    viikkoa yhdessä niin ehkä hän ei itse ole vielä
    ihan varma koko hommasta.

    Kannattais ehkä keskustella asiasta ja kysyä onko
    hän ihan tosissaan ja että kannattaisko sovita
    että muita ei tavata, vai että eikö hän vielä ole
    valmis siihen. Jos sitten sovitte että muita ei
    tavata niin kannattais kuitenkin vielä tarkastaa
    asia - että chattaileeko vielä "siinä mielessä"
    muiden kanssa. Aika törkeetä kylläkin vakoilla
    toista tolla tavalla, mutta sitten voit olla
    varma asiasta ja ei tarvitse epäillä. Mua on
    kyllä useasti huijattu niin kunnolla, että olen
    ainakin oppinut sen että kannattaa olla
    varuillaan, vaikka jätkä kuin vannois
    uskollisuutta...

    Äänestä

  • tyttö-79 kirjoitti:

    tää nykymaailma, ihmissuhde ei todellakaan ole
    enää pyhä. jotenkin on niin sallittua juosta
    vieraissa, itsellä ei kuitenkaan ole kiinnostusta
    moiseen.
    ja miten surutta pettäjä valehtelee. melkein
    repii hiuksia päästä, kun asiaa ajattelee.
    kiitoksia vastauksista

    Jepp, samaa mieltä. En ymmärrä miten monet
    nykyään hakee vain hetkellistä jännitystä ja
    hyppää sängystä toiseen ajattelematta muita...
    No, kai niitä rehellisiäkin vielä löytyy...
    jostain.

    mies olikin tunnistanu mut, lähetti
    texarin...olivat vain sen kaverien kanssa
    kiusineet minua. phuh...

    Äänestä

  • jenna kirjoitti:

    mies olikin tunnistanu mut, lähetti
    texarin...olivat vain sen kaverien kanssa
    kiusineet minua. phuh...

    Voi ei! Mistä se sit pysty arvaamaan et se olit
    sä?? No, ei hätää, ota koko juttu vitsinä vaan.

    Äänestä

Jos itse teen niin että suhteen alussa katselen
muita, niin ei se välttämättä ole niin paha.
Vuosi sitten ihastuin yhteen tyttöön jonka kanssa
aloin sitten myöhemmin seurusteleen ja rakastuin.
Niin siinä alussa yks tyttö ehdotteli seksiä,
olisisn suostunut, mut eipä keksitty paikkaa
joten se jäi sitten tekemättä. Mutta muuten
olisin tehnyt. Eli ei se välttämättä niin alussa
ole niin ratkasevaa.. toisaalta jos hän on
viettänyt jo monta yötä kanssasi ni sit kuulostaa
ehkä pikkusen oudolta.. mut en sit tiiä.

Äänestä
  • heips....kuulostaa niin tutulta ettei tutummaksi
    voi enää tulla. Mun ex oli ihan samanlainen.
    lähetteli haleja ja pusuja chatti kamuilleen.
    tapaili niitä selän takana...en enää sit jaksanu
    vaan jätin. tuntuu että chattailyä ei kantsi
    ottaa vakavasti, kun kuulee että kaikki tota
    tekee. Sen takia olenkin jättänyt chattisuhteet
    nykyään väliin ja alkanut elää todellista elämää.
    Huomaat varmaan itsekin pian saman asian.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jenna-79 kirjoitti:

olen seurustellut pari viikkoa, eli juttu on
todella uusi. mies on eronnut pitkäaikaisesta
suhteestaan nelisen kuukautta sitten. kaikki
menee tosi hyvin, ei ongelmia.
eilen illalla menin chattiin, löysin hänet
sieltä. ihan mielenkiinnosta kehitin itelleni
valeroolin, rupesin ehdottamaan sessioita. hän
olisi ollut valmis ottamaan tämän kehittämäni
roolihenkilön vastaan koska tahansa, koska tämä
suhteemme on niin tuore. kyselin edelleen, hän
sanoi, ettei ratkaisevia sanoja vielä oo
jutussamme sanottu. sanoi myös, ettei
pitkäaikaista naista pettäisi.
jos olisin roolihenkilönä antanut numeron, olisi
hän ollut heti valmis tapaamaan.
en oikein tiedä, mitä ajatella. tähän asti on
hän ollut meillä joka yö, hienoa on ollut ja
yhteisymmärrys asioista löytynyt.
siis miten vakavasti pitäisi ottaa se, jos parin
viikon jutussa toinen on valmis kokeilemaan
muitakin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu