Eka kerta

Tarvitsen apua! Olen seurustellut pitkään aivan ihanan pojan kanssa, ja nyt olisi aika olla sillain. Mutta ongelma olen minä, ainakun ollaan meinattu olla sillain, niin mulla tulee aina semmonen olo, että en uskalla, tai mua pelottaa, mutta kuitenkin on semmonen olo että haluaa olla sillain. Ja toinen ongelma on se, että häpeän vartaloani, että se tulee myös olemaan onglema. Miten päästä näistä onglemista pääsee eroon, ja voisi olla rauhallisin mielin?
4109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos tulee olo ettet uskalla tai pelottaa, se tarkoittaa ettet ole vielä valmis siihen. Ottakaa iisisti ja antakaa molemmille aikaa olla valmiita. Kuka muka sanoo että nyt olisi aika olla sillain? Älä tee sellaista mitä et halua. Olettehan toki samanarvoisia, joten toinen ei voi menna vaatimaan väkisin seksiä, jos toinen ei vielä sitä tosissaan halua. Älä anna toisen kiristää tai painostaa, se ei kuulu normaaliin suhteeseen.

Äänestä

Kuulostaa siltä, ettet vielä ole valmis olemaan yhdynnässä. Pystyttekö edes puhumaan esimerkiksi ehkäisystä?

Tutustukaa ensin ihan rauhassa toisiinne ja toistenne vartaloihin pikkuhiljaa. Yhdynnän aika on vasta sitten, kun pystytte myös puhumaan siitä (toiveet, pelot, odotukset) ja ehkäisystä ja siitä mitä tehdään, jos ehkäisy pettää

Äänestä

Kai poika tietää pelostasi, olethan kertonut hänelle? Pelkäätkö, että sinuun sattuu ja alat vuotaa kovin verta? Mitä jos olisitte vain lähekkäin, ja hyväilisitte toisianne hitaasti, ja toisella olisi oikeus lopettaa ja sanoa jos alkaa tuntua pahalta tai pelottaa. Voitte myös antaa toisillenne vain käsihoitoa, menemättä varsinaisesti aktiin. Vartaloasi älä häpeä. Poikahan tykkää sinusta, miksi hän muuten kanssasi olisi. Jos olet mielestäsi oikeasti esm. liikalihava, niin ala tehdä kävelylenkkejä. Aluksi vain lyhyitä, ettet kyllästy heti. Näin ehkä itsevarmuutesi lisääntyy. Jos olet vielä kovin nuori, voi tosiaan olla kyse siitä, ettet ole vielä valmis olemaan sillai. Muistakaa sitten ehkäisy, kun aika koittaa.

Äänestä

Olen samaa mieltä kaikkien edellisten kanssa. Usko meitä vanhempia: pelko kyllä häviää siihen mennessä kun olet oikeasti valmis. Odottakaa rauhassa vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuatarvitseva kirjoitti:

Tarvitsen apua! Olen seurustellut pitkään aivan ihanan pojan kanssa, ja nyt olisi aika olla sillain. Mutta ongelma olen minä, ainakun ollaan meinattu olla sillain, niin mulla tulee aina semmonen olo, että en uskalla, tai mua pelottaa, mutta kuitenkin on semmonen olo että haluaa olla sillain. Ja toinen ongelma on se, että häpeän vartaloani, että se tulee myös olemaan onglema. Miten päästä näistä onglemista pääsee eroon, ja voisi olla rauhallisin mielin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu