Juhana Vartiainen: Maahanmuutto palvelee talouskasvua
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen ehdottaa maahanmuuton tuntuvaa kasvattamista työikäisen väestön lisäämiseksi. Vartiainen kirjoittaa kolumnissaan VATT:n verkkosivuilla, että Suomessa uskotaan liiaksi talousongelmien ratkeamiseen viennin kasvattamisella.
Kotimaa YLE

Vastaukset 6
Vanhimmat
Järjen häivääkään tuossa ei kyllä ole. Jos talous ei kasva viennillä, niin millä se sitten kasvaa. Silläkö että työikäisistä entistä suurempi osa odottaa ruokkijaa suu ammollaan?
Täytyisi muistaa, että "pienipalkkaiset" ovat keskimäärin työssä käydessäänkin nettosaajia valtiolta, sillä heidän palkoistaan perityt verot eivät riitä kattamaan kulutettuja sosiaalipalveluita. Tämä siitäkin huolimatta, että eivät saisi varsinaisia sosiaaliavustuksia tai muitakaan tulonsiirtoja.
Eli pitsanpaistajat eivät taida Suomea paljon vaurastuttaa mutta ehkä raiskaustiloja ne rikastuttavat.
Luuletteko että mamut lähtee maaseudulle töihin? Ehdotin tällä palstalla aiemmin, että pakolaisetkin pitäisi sijoittaa kauas kaupungeista. Mutta kun sossun konttorit ja kaikki kiva on vain kaupngeissa, niin eihän se käy.
eivät ne lähde maalle töihin, kun eivät muutenkaan halua töitä tehdä, kukkahattutätimme ovat hoitaneet heille elinikäisen mukavan toimeentulon ilman töitä.
Velvollisuutemme on auttaa ja pelastaa Afrikka.
Entistä velkaa, maksamme pois .....
Ja kärpässilmät eivät koskaan saa kyllikseen...
eikä ole ensimmäinen joka asian on tajunnut