Mitä kirkosta eroamiset vaikuttaa kirkon tilanteeseen?

Kirkon läpi virtaa vuodessa tuhat miljoonaa euroa ja se on paljon rahaa se, mutta tuo raha virtaa lähes kokonaan kirkon läpi. Kirkolla kun menee pelkästään palkkoihin ja rapistuvien kiinteistöjen maksuun ja ylläpitoon 86% rahoistaan. Siihen kun tulee päälle vielä paljon muita seurakuntien "pakollisiksi" kokemia menoja niin eipä ihme, että talous on ns tiukka tai tarkemmin, se on kestämätön.

(sanoisin, että seurakunnan raha pysähtyy vain laskun maksun ajaksi)

Kirkon puheet diakonian alasajosta ym nyyhkypuheet ovat sikäli totta, että ilman jatkuvasti suurenevia tuloja kirkko on taloudellisessa lirissä ja noitakin palveluita on pakko reippaastikarsia. Mutta ne kirkon tulot ovatkin laskussa ja menot nousussa. No, vielä pahempi.

Osa ajattelee nyt, että onhan kirkolla omaisuutta. Mutta vaikka pienellä osalla seurakuntia on omaisuutta, maata, metsää tai myyntikelpoisia kiinteistöjä, niin suurimmalla osalla ei juurikaan ole. Lisäksi kirkon kiinteistökanta on paljolti huonokuntoista ja etenkin kirkot ovat suojelukohteita eli kirkon purku kalliinkin tontin päältä ei yleensä onnistu. Sen estää laki.

Usein rahankäyttö kirkon sisällä on kuin suoraan Tuhlaaja-Poika-sadusta, eli ei aina edes järjen hiventä.

Lyhyesti, pidän varmana, että kirkon edessä on lähivuosina kiihtyvä taloudellinen alasajo, henkilökunnan reilu vähentäminen yt-neuvotteluineen potkuineen, myyntikelpoisten rakennusten ja tonttien myynti, palveluiden lopettaminen ja oman nykyisen asemansa surkastuminen.

Siltä ei kirkkoa pelasta enää mikään.
15195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Kirkon puheet diakonian alasajosta"

Mitenkä sellasta voidaan ajaa alas, jota ei edes ole olemassa? Se vähä mitä kirkko harrastaa diakoniaa tulee kaikki kirkon ulkopuolisista rahalähteistä, ei kirkollisveroista.

Äänestä
  • >>>Mitenkä sellasta voidaan ajaa alas, jota ei edes ole olemassa?>> Se vähä mitä kirkko harrastaa diakoniaa tulee kaikki kirkon ulkopuolisista rahalähteistä

    Äänestä

Surullisinta on seurata miten teologit taloutta hoitavat. Miten he jakavat niukkuutta kaikille muille paitsi itselleen.

No, korppiko nokkimisjärjestys korpin silmään? En ole moista usein nähnyt. Viimeisenä kirkkoherra tai papit tinkivät eduistaan, vaikka jäsenmäärä olisi jo puolittunut.

Pienenä ihmettelin elokuvia joissa kirkon johtaja juonitteli. En enään.

Äänestä
  • Itse luin kirkkohallituksen talousbossin haastattelun, missä taitava toimittaja tivasi pariinkin otteeseen seurakuntien rahankäytön järkevyydestä, niin myönsi hän lopulta, että paljon olisi parannettavaa. Tuntui joissakin seurakunnissa noita raha-asioita hoidettavan kuin järkeä vailla. Sen päättelin itse tuon talousbossin tuskaiselta kuullostavasta vastauksesta. Toki vakuutteli heti perään, että kyllä tästä selvitään vähän piispa Luoman tyyliin.

    Varmasti kirkko selviääkin, mutta tuon parissa vuosikymmenessä kaksinkertaiseksi pöhöttynyt organisaatio joutuu reippaalle laihdutuskuurille, organisaatio tullee hitaasti puolittumaan ja lisäksi kirkko saanee oppia, että se ei enää voi sanella joka paikassa omia ehtojaan entiseen tyyliin.

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    Itse luin kirkkohallituksen talousbossin haastattelun, missä taitava toimittaja tivasi pariinkin otteeseen seurakuntien rahankäytön järkevyydestä, niin myönsi hän lopulta, että paljon olisi parannettavaa. Tuntui joissakin seurakunnissa noita raha-asioita hoidettavan kuin järkeä vailla. Sen päättelin itse tuon talousbossin tuskaiselta kuullostavasta vastauksesta. Toki vakuutteli heti perään, että kyllä tästä selvitään vähän piispa Luoman tyyliin.

    Varmasti kirkko selviääkin, mutta tuon parissa vuosikymmenessä kaksinkertaiseksi pöhöttynyt organisaatio joutuu reippaalle laihdutuskuurille, organisaatio tullee hitaasti puolittumaan ja lisäksi kirkko saanee oppia, että se ei enää voi sanella joka paikassa omia ehtojaan entiseen tyyliin.

    "Varmasti kirkko selviääkin..."

    Tulevaisuudessakin tulee olemaan organisatio jota voidaan kutsua kirkoksi, mutta se tulee olemaan niin erilainen kuin nykyinen, etten oikein tiedä voidaanko puhua kirkon selviämisestä.

    Sitähän tulee ravistelemaan kutakuinkin jatkuva kriisien sarja eikä sillä, erotuksena esimerkiksi saneerattaviin yrityksiin, ole putken päässä näkyvää valon pilkahdusta.

    Jossain vaiheessa siltä häviää viranomaisluonne ja oikeus veloittaa jäsenmaksunsa veroluonteisena, ja viimeistään sitten alaspäinmeno on raju.

    Jossain vaiheessa kirkkoon kuulumattomia ja uskonnottomia on vaan niin paljon ettei kukaan edes varttijärkevä uskispoliitikko uskalla yrittää padota kehitystä.

    Jos miettii minkälainen aktiiviväestön uskonnollinen suuntautuneisuus tulee olemaan 15-20 vuoden kuluttua, niin eihän kirkolla silloin enää ole läheskään sellaista jalansijaaa yhteiskunnassamme kuin nyt.

    Down Goes Kirkko!

    Äänestä

  • DGK! kirjoitti:

    Lähinnä kaiketi ajattelin, että ei sitä kirkkoa ihan lopeteta, mutta nykyiseen verrattuna se on kohta pelkkä muisto. Henkilökunta, rahat, vaikutusvalta etc tullee puolittumaan ehkä tuossa 15 vuodessa ellei sitten nopeammin.
    Eikä se kirkon alamäki tietenkään siihen lopu.

    Äänestä

Kannattaa kysyä myös, mitä eroamiset vaikuttavat valtion ja kuntien tilanteeseen. Eroamiset pikku hiljaa rohkaisevat poliitikkoja irtaantumaan kirkon talutunuorasta...

Vähemmistön ihmisoikeudet eivät näköjään juurikaan saa suurta arvostusta monien kirkkomyönteisten polliitikkojen piirissä, mutta kun he huomaavat, että äänestäjistä yhä useampi ei ole enää henkisesti ja hengellisesti kirkon huomassa enää, muutoksia alkaa tapahtua täsä kirkkovaltiossamme..

Eroamisviestiterveiset voisi lähettää huvikseen myös "omalle" kansanedustajalle ja kunnanvaltuutetulle!?

Äänestä
  • >>>Kannattaa kysyä myös, mitä eroamiset vaikuttavat valtion ja kuntien tilanteeseen.

    Äänestä

"ja etenkin kirkot ovat suojelukohteita eli kirkon purku kalliinkin tontin päältä ei yleensä onnistu. Sen estää laki."

Liitän tähän nimimerkin adfgthtyjyukil viestin toiselta palstalta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11761339/#comment-63825662

Eli se, että rakennus on suojeltu, ei ymmärtääkseni määrää sitä, mihin rakennusta pitää käyttää. Suojelu velvoittaa ainoastaan pitämään rakennuksen arkkitehdin määrittelemässä ulkoasussa.

Ja vielä oma vastaukseni, koska haluan puhua kirkkorakennusten uudistettavuuden puolesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11761339/#comment-65313816

En siis näe syytä hyväkuntoisten ja kulttuurisesti arvokkaiden rakennusten purkuun, niitä (tai ainakin suurta osaa niistä) voidaan uusiokäyttää sellaisenaan.

Äänestä
  • 6 19

    >>>Eli se, että rakennus on suojeltu, ei ymmärtääkseni määrää sitä, mihin rakennusta pitää käyttää. Suojelu velvoittaa ainoastaan pitämään rakennuksen arkkitehdin määrittelemässä ulkoasussa.

    Äänestä

"Kirkon läpi virtaa vuodessa tuhat miljoonaa euroa ja se on paljon rahaa se, mutta tuo raha virtaa lähes kokonaan kirkon läpi."
Eiköhän tuo raha jää kirkkon lähes kokonaan... :D

Äänestä
  • Suurin osa seurakunnista elää kädestä suuhun. Kun kerätyt verot menee niillä samantien tilojen lämmityskuluihin, palkkoihin, remontteihin ym niin ei se silloin jää kirkkoon sisälle. Jos edes osa jäisi, niin silloin seurakunnat vain rikastuisivat. Mutta nyt jopa Turun-ja Kaarinan seurakuntayhtymällä (jota luulin vakavaraiseksi) on matti kukkarossa ja menoleikkaukset edessä.

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    Suurin osa seurakunnista elää kädestä suuhun. Kun kerätyt verot menee niillä samantien tilojen lämmityskuluihin, palkkoihin, remontteihin ym niin ei se silloin jää kirkkoon sisälle. Jos edes osa jäisi, niin silloin seurakunnat vain rikastuisivat. Mutta nyt jopa Turun-ja Kaarinan seurakuntayhtymällä (jota luulin vakavaraiseksi) on matti kukkarossa ja menoleikkaukset edessä.

    Kumpa alkaisivat säästämään kirkon varoja ekana pappiennpalkoista. Monet niistä kun ovat vainntekevinäänntöitä.

    Sen sijaan uskon että myyvät ensin kaiken minkä voivat, sitten potkitaan ei-julistavat työntekijät pihalle ja lopussa vasta keskustellaan pappien virkojen lopettamisesta. Sitten onkin hastattu koko kirkon nykyinen omaisuus ja kulttuurihistoriallisia rakennuksia ylläpidetään verovaroin. Surulliseksi tekee.

    Äänestä

  • Tunnustanut kirjoitti:

    Onko tietoa mitä Ruotsissa on tapahtunut kun ovat kuitenkin noin 10 vuotta meitä edellä tässä asiassa?

    Äänestä

  • Tunnustanut kirjoitti:

    Kumpa alkaisivat säästämään kirkon varoja ekana pappiennpalkoista. Monet niistä kun ovat vainntekevinäänntöitä.

    Sen sijaan uskon että myyvät ensin kaiken minkä voivat, sitten potkitaan ei-julistavat työntekijät pihalle ja lopussa vasta keskustellaan pappien virkojen lopettamisesta. Sitten onkin hastattu koko kirkon nykyinen omaisuus ja kulttuurihistoriallisia rakennuksia ylläpidetään verovaroin. Surulliseksi tekee.

    >>>Kumpa alkaisivat säästämään kirkon varoja ekana pappien palkoista.>kulttuurihistoriallisia rakennuksia ylläpidetään verovaroin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikiateisti kirjoitti:

Kirkon läpi virtaa vuodessa tuhat miljoonaa euroa ja se on paljon rahaa se, mutta tuo raha virtaa lähes kokonaan kirkon läpi. Kirkolla kun menee pelkästään palkkoihin ja rapistuvien kiinteistöjen maksuun ja ylläpitoon 86% rahoistaan. Siihen kun tulee päälle vielä paljon muita seurakuntien "pakollisiksi" kokemia menoja niin eipä ihme, että talous on ns tiukka tai tarkemmin, se on kestämätön.

(sanoisin, että seurakunnan raha pysähtyy vain laskun maksun ajaksi)

Kirkon puheet diakonian alasajosta ym nyyhkypuheet ovat sikäli totta, että ilman jatkuvasti suurenevia tuloja kirkko on taloudellisessa lirissä ja noitakin palveluita on pakko reippaastikarsia. Mutta ne kirkon tulot ovatkin laskussa ja menot nousussa. No, vielä pahempi.

Osa ajattelee nyt, että onhan kirkolla omaisuutta. Mutta vaikka pienellä osalla seurakuntia on omaisuutta, maata, metsää tai myyntikelpoisia kiinteistöjä, niin suurimmalla osalla ei juurikaan ole. Lisäksi kirkon kiinteistökanta on paljolti huonokuntoista ja etenkin kirkot ovat suojelukohteita eli kirkon purku kalliinkin tontin päältä ei yleensä onnistu. Sen estää laki.

Usein rahankäyttö kirkon sisällä on kuin suoraan Tuhlaaja-Poika-sadusta, eli ei aina edes järjen hiventä.

Lyhyesti, pidän varmana, että kirkon edessä on lähivuosina kiihtyvä taloudellinen alasajo, henkilökunnan reilu vähentäminen yt-neuvotteluineen potkuineen, myyntikelpoisten rakennusten ja tonttien myynti, palveluiden lopettaminen ja oman nykyisen asemansa surkastuminen.

Siltä ei kirkkoa pelasta enää mikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu