Minulle on usein sanottu, että olen muuttunut paremmannäköiseksi. Usein jopa kysellään olenko käynyt kauneusleikkauksissa, mikä on melko loukkaavaa.
Oletko muuttunut kauniimmaksi vuosien myötä?
ihmettelevä...
12246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mutta oletko ottanut botoxia tai täyteaineita? Niillä saa muutamia vuosia taaksepäin .Oletko laihtunut? Kasvattanut tukkais pois tätipermiksestä?Aloittanut pukeutumisen naisellisempaan lookiin? Minä teen itsellenii dermorollausta ja otan täyteainetta..Ja ihmettelevät kuinka kaunistun vuosi vuodelta lisää..
Tuo minun rakas lihoi muutamia kiloja,oikeista paikoista,kaunis muuttui vielä kauniimmaksi.
Onhan se kaunis kun lihoo tietystä paikasta monta kuppikokoa.
Totta,tarkemmin kaksi,vähän tietenkin pyöreyttä peppuunkin.
Kyllä nämä botoxinaamat on nähty,ja kukapa sitä toiselle sanoisi,miten sun naama on noin pöhöttynyt.Miks ei voi vanheta tyylillä,rypyt kuuluu ikääntymiseen.Että ei se mikään shh..salaisuus ole.Tyylikäs voi olla, mutta jokainen tyylillään.
Olin paljon kauniimpi 30v. kuin 20v. Syynä itseluottamuksen lisääntyminen, erilainen tyyli jne - luulisin. Muodonmuutos oli niin suuri, että kaikki eivät olleet edes tuntea! Hoikka olen ollut aina, joten painonpudotus ei tässä ollut missään roolissa.
Sitä se juuri on, itseluottamus alkaa näkyä tietyssä iässä. Mikäs sen viehättävämpää kuin itsensä tunteva ja omien mieltymystensä mukaan elävä nainen? Nuoret pojat eivät tiedä mistä jäävät paitsi kun pysyvät niiden teinipissisten parissa liian pitkään.
Oikeasti aikuisen naisen kanssa menee monilta "miehiltä" pupu pöksyyn ja jäävät suuret puheet lunastamatta...
Mä taas olen rumentunut vanhetessani entisestään. Näytän vanhemmalta kuin oikeasti olen. Sitä se ikääntyminen teettää, tulee ryppyjä, naama valahtaa ja hiukset harmaantuu. Jos en värjäis tukkaa, niin mulla olisi nyt jo alle 50v. täysin harmaat hiukset.
En usko tuota,ei se rumuutta ole,miksi häpeät harmaantumista?ota sekaan vain muutama raita,ja leikkautat nätiksi.Rypyt kuuluu elämään,kaikki vanhenemme,mutta jos yritämme olla nuorekkaita sisältä,ei ole mitään hätää.Usein olemme liian ankaria itsellemme.Uskon että olet juuri näin toiminut,tsemppiä ,kaunis olet.
Kun ihminen on varma itsestään ja hyväksyy itsensä, ei tarvita kauneusleikkauksia eikä ylettömiä meikkejä. Ei ns. "seksikkäitä" kuteita ym. rekvisiittaa.
Sisäinen varmuus, avoimuus ja ulospäinsuuntautuneisuus tekee ihmeitä myös ulkonäölle! Vaikka se miksikään ei muuttuisikaan, ihminen säteilee vetovoimaa.
Onkohan tämä tapahtunut sinun kohdallasi!? Ole onnellinen, sinä OLET onnellinen! :-)
Eri ihmiset vanhenevat erilailla. Geenit vaikuttavat paljolti, mutta vielä enempi siihen ikääntymiseen vaikuttaa miten ne vuodet on eletty.
Eli onko ryypätty ja poltettu ja syöty roskaruokaa viimeiset 20v vai pidetty itsestään huolta ja eletty terveellisesti.
Tokihan me kaikki silti vanhenemme, mutta se miten vanhenemme onkin sitten jo melkoinen vedenjakaja. ;)
Kaunistuin laihtumisen myötä. Ei jäänyt löysää kiitos hyvän lihaskunnon. Kasvot tulevat paremmin esille ilman läskiä. Vaatetyyli uusiks ja myös hiustyyli. Pitkät hiukset eivät aina sovi kaikille ja turha väkisin pitää kiinni pitkästä ja kuvitella ettäpitkät ovat aina parhaat. Kauniimpi olen kuin 20v. Muutaman lapsenkin pyöräyttänyt. Ei roiku paikat eikä arvet loista.