Suomi liitettiin EU:hun jäseneksi 1995, poikkeus ehdoin. Suomi maksaa jäsenmaksun niinkuin muutkin jäsenmaat, mutta suomen kansalaiset ovat osana EU:ta vain rahoittajina. Ainoa etu on vapaa liikkuminen ( passia ei tarvitse) ainoastaan silloin kun menet ulkomaille. Suomalaisilta on helppo saada tukipaketteja jos muualla mättää. Suomalainen politiikko ei oikeesti aja suomalaisten etuja kuin näennäisesti ja EU:ta kiinnostaa vain se kuinkapaljon suomalaisilta voi lypsää. Ainoa Eu maa joka ei voi ostaa vapaasti esimerkiksi autoa muusta eu maasta ilman veroseuraamuksia.
Jäsenyys on heikentänyt meidän tukipilareita ( maa ja metsätalous ) säästetään kaikessa joka heikentää kansalaisten asemaa. Suomi tulee kaatumaan hitaasti ja tuskallisesti. Yritykset ja kiinteistöt siirtyvät ulkomaisiin omistuksiin, kesämökkitontin siirtyy venäläisille pala palalta, virolaiset valtaavat rakennusalan, elektroniikka teollisuus siirtyy halvempiin maihin tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten. Palkkatulot jotka maksetaan virolaisille siirtyy viron markkinoille ja pääoma, jonka pitäisi kiertää kotimaan markkinoilla siirtyy ulkomaille. Syy miksi virolaiset voi tehdä saman työn halvemmalla on että virossa elinkustannukset ovat huomattavasti pienemmät. Autot ovat halvempia ei ylimääräisiä veroja ja käyttömaksuja, tosin auto pitää välillä palauttaa viroon, jotta erioikeus jatkuisi, tämä kierretään perheen kakkosautolla, jolla ajetaan välillä jolloin ei määrä ajat täyty ja vero säästyy. Viikon ruuat tuodaan virosta ja verotuksessa vähennetään perheen yhdistämisen matkakorvaukset.
Suomalaisten olisikin nyt aika katsoa peiliin ja miettiä mitä voisi tehdä kotimaan hyväksi. Osta palvelut yrikyksistä jossa työn tekee suomalainen. Kun ostat rakentamis palveluita edellytä sopimuksessa että kaikki työt suorittaa pätevöitynyt suomalainen jolla on suomen passi ja veronumero suomeen.
Katsokaa ympärillenne ! Voiko suomalainen sanoa että se elää onnellista elämää ??? Lähdetkö itse joka aamu turvallista matkaa töihin, työpaikkaan,jossa sinua arvostetaan ja voit olla varma tulevaisuudestasi ? Onko naapurisi onnellinen ? Vai onko taloutesi sidottu kvartaalitalouteen ja työpaikkasi fuusiouhan alla siirtymässä ulkomaille ? Joudutko päivittäin miettimään turvallista tulevaisuuttasi suomessa? Kauanko kestää että EU:n taloudelliset toimenpiteet imevät vauraan suomen kuiville? Muistaakseni jo vuodesta 1995 on maltilliset palkkaneuvottelut ollut hallituksemme ainoa keino yrittää vaikutta suomen tulevaisuuteen, leikkaukset, yhdistämiset ja hyvinvointi yhteiskunnan murentaminen pala palalta, suomi tarvitsee rahaa muiden tukemiseen, suomalainen on vain se väline jolla se maksetaan joskushan se suomalaisenkin mitta täyttyy.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vastaus kysymykseesi: ei milloinkaan,
olemme kohta vain pieni osa liittovaltiota ja toimimme niinkuin
käsketään, niinhän teemme nyt jo.
Ainoa keino on erota koko EU:sta, vain siten voimme päättää
omista asioistamme, edes osittain.
Nythän on näitä maailmanlaajuisia sopimuksia mitä täytyy
jokatapauksessa noudattaa, Suomi on niissäkin aina etukenossa.
Edelleenkin juhlitaan 6. päivänä joulukuuta suurin virallisin menoin maassamme itsenäisyyttä. Itsenäisyyttä jota ei enää nykyisin ole olemassa.
Joissain yhteyksissä on näkynyt arvioita, että maamme eduskunnan päätösvallasta olisi luovutettu jopa 96 % Euroopan Unionille, aikaisemman 80 % sijasta. Miten niin maatamme voidaan tällöin kutsua itsenäiseksi?
Mielestäni itsenäisen maan hallinnon ei tarvitse hakea päätöksiensä ohjeistusta mistään ulkomaisista käskytyskeskuksista. Itsenäinen maa noudattaa täysin omaa politiikkaansa eikä toteuteta yksi yhteen mitään toisen, ulkopuolisten voimien, antamia ohjeistuksia.
Ulkomaisen ohjeistuksen vaikutuksen näemme esimerkiksi aivan viimeisissä Kataisen – Urpilaisen – Arhinmäen akselin päätöksissä. Päätöksissä joista he hämäävän kauniisti nimittävät rakenneuudistukseksi. Päätöksissä, jotka leikkaavat raskaalla kädellä kansalaisten elintasoa.
Nuo päätökset ovat osa siinä ketjussa jolla määrätietoisesti yritetään alistaa maamme kansalaiset entistä kurjempaan asemaan. Heidän tavoitteensa on kurjistaa tavallisista ihmisistä halpaa orja työvoimaa tuotantovälineet omistavan kapitalistiluokan tarpeisiin, osana maailman laajuista kapitalististen voittojen maksimointia. Maksimointia, jossa uhrataan voittojen maksimoinnin alttarilla kokonaisia kansoja ja maita.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=9418