Miksi nykynaiset vaativat parisuhteilta liikaa? He eivät kestä elämän tasaisuutta, vaan siinä pitää olla jatkuvasti suuria intohimon ja rakkauden tunteita.
Mikään suhde ei jatku samassa huumassa alusta loppuun!
Palstalla on ketju, jossa naiset toinen toistansa kannustaen ihannoivat eroa, kun muka tunteet ovat kuolleet. Ei välitetä lasten sielunelämän rikkomisesta, eikä tuskasta joka tuotetaan usein kaikkensa antaneelle puolisolle.
Naiset ikäluokassa -40 eivät kestä normaalia elämää, suuria ruuhkavuosia, kun lapset ovat pieniä, molemmilla vanhemmilla uraputken rakentaminen, usein myös omakotitalon rakennustyöt yms.
Naiset huom! Rakkautta on myös välittäminen, eikä vain se suuri huuma, joka meille jokaiselle on alkuajoilta tuttua.
Nim.merk. Avioliitossa 40v., mutta on päästy myös vaikeuksien kautta voittoon! Nyt on ihanaa vanheta yhdessä ja nauttia lapsenlapsista.
Mikään suhde ei jatku samassa huumassa alusta loppuun!
Palstalla on ketju, jossa naiset toinen toistansa kannustaen ihannoivat eroa, kun muka tunteet ovat kuolleet. Ei välitetä lasten sielunelämän rikkomisesta, eikä tuskasta joka tuotetaan usein kaikkensa antaneelle puolisolle.
Naiset ikäluokassa -40 eivät kestä normaalia elämää, suuria ruuhkavuosia, kun lapset ovat pieniä, molemmilla vanhemmilla uraputken rakentaminen, usein myös omakotitalon rakennustyöt yms.
Naiset huom! Rakkautta on myös välittäminen, eikä vain se suuri huuma, joka meille jokaiselle on alkuajoilta tuttua.
Nim.merk. Avioliitossa 40v., mutta on päästy myös vaikeuksien kautta voittoon! Nyt on ihanaa vanheta yhdessä ja nauttia lapsenlapsista.
Vastaukset 35
Vanhimmat
MInusta sinä nyt yleistät. En itse ainakaan tiedä tuttavapiirissäni yhtäkään kuvailemasi kaltaista naista. MInä pidän noita tarinoita kaupunkilegendoina, koska en ole sellaisiin ihmisiin koskaan törmännyt.
Erot ovat tuttavapiirissäni tulleet siitä esim, että toinen elää täysin omaa elämäänsä. Ei välitä perheestään tuon taivaallista. Jatoinen puolisoista pyörittää koko perheen yksinään.JOskus jopa taloudellisestikin. Ja tuo toinen puoliso on ollut joko vaimo tai mies. Ei aina vaan tinen.
Näin se totesi minunkin vaimoni erotessaan, elämä oli kuulemma tylsää.
Voihan sitä tasaista ja vakaata elämää sanoa myös tylsäksi.
"Erot ovat tuttavapiirissäni tulleet siitä esim, että toinen elää täysin omaa elämäänsä. Ei välitä perheestään tuon taivaallista"
Juuri näin. Enkä alkuunsakaan usko, että kukaan nimenomaan ihannoi eroa. Eroon päädytään vasta hyvinkin pitkän pohdinnan tuloksena. Kyllä ne tunteet ovat useinkin ihan oikeasti kuolleet eikä vain "muka kuolleet".
Jos tai kun teidän välillä ei ollut mitään yhteistä, niin se jos mikä on tylsää. Suhteen täytyy elää.
Onko tunteita ollut ollenkaan, kun ne niin helposti kuolevat? Pitkissä parisuhteissa kaikilla tunteet vaihtelevat, mutt on tärkeää osata laittaa elämänsä tärkeysjärjestykseen. Jos joskus on laimeampaa, niin sitten on taas jonkin ajan päästä päinvastaista.
Ei se elämä eron jälkeen ole ruusuilla tanssimista, vaikka niinhän nämä kuumien tunteiden etsijät uskovat. Ei ne uudet rakkaudet odota kulman takana jos ollenkaan ja uusiinkin suhteisiin tuovat vaikeuksia minun, sinun ja yhteiset lapset.( kun nekin heti pykätään)
Joskus uskollinen kaverisuhdekin on parempi kuin ei suhdetta ollenkaan toistaan tukemassa.
Ennen tunnettiin sanonta: Kaikki ne sinne hinkuu ja sitten ne siellä vinkuu! :)
--Jos tai kun teidän välillä ei ollut mitään yhteistä, niin se jos mikä on tylsää. Suhteen täytyy elää.--
Tylsyyshän on lähinnä mielentila, jotkut näkee elämänsä tylsänä ja ruoho näyttää todella vihreältä aidan takana.
Tässä vaiheessa tulisi yleensä avata suunsa ja kertoa asiasta puolisolleen koska puoliso ei todennäköisesti ole ajatustenlukija.
Monesti näin ei kuitenkaan tapahdu vaan tylsistynyt ilmoittaa eroavansa koska sehän on huomattavasti helpompi vaihtoehto kuin että yrittäisi ihan oikeasti tehdä asialle jotain.
Nykyään avioliitot ovat menneet ihan pelleilyksi kun eroillaan mitä tyhmemmistä syistä eikä edes viitsitä yrittää mitään, lisäksi petetään kumppania sen minkä ehditään, moraali on hävinnyt.
Näinhän sitä jo vihkivalassakin sanotaan -- eroa heti jos elämäsi tuntuu yhtään tylsältä ja muista pettää puolisoasi--
Miten niin tunteet kuolevat "helposti"? Kyllä se on useinkin pitkän prosessin ja erilaisten tapahtumien tulos. Juuri sen takia erotaankin, kun viimein osataan laittaa elämä järjestykseen. Parisuhteessa kun ei paljon auta, jos vain toinen yrittää kaikkensa suhteen eteen, toinen ei. Eipä liioin sekään, että tavoitteet ovat eriytyneet tai muuttuneet.
Kaverisuhde voi olla ilman liittoakin.
Jos sitä palavaa rakkautta ei ole alun alkaenkaan ollut, niin kyllä se vaan laimenee. Ja älä vaan väitä, että kaikkihan menevät naimisiin rakkaudesta. Eivät mene. Jotkut parit vaan syystä tai toisesta ajautuu yhteen. Sitten syntyy lapsia ja kukas lasten pieniä ollessa noin vaan ero ottaa, vaikka rakkautta ei suhteessa ole?
Mun mielestä on parempi olla yksin kuin olla avioliitossa yksin. Mulle ei pelkkä kaverisuhde riittänyt, vaikka 20 vuotta siinä pyristelinkin. Ei mun elämän päämäärä ole se, että mulla on mies koko ajan rinnalla. Ihminen voi elää täyttä elämää ilman parisuhdettakin. Mä ainakin olen nyt oikeasti onnellinen.
Nooh. Ainakin itse avasin exliitossani suuni useampaakin kertaan, kerroin toiveeni ja mikä on ongelmana. Ongelmat olivat aina kuulemma minun. Vaikka itseasiassa ne suurimmat kaikki olivat nimenomaan exän ongelmia. Eli koko perhe toimi exän työn ja masennuksen ehdoilla. Tylsää ei ollut, mutta rasittavaa senkin edestä. Erottuamme elämänlaatu, myös lasten osalta on huomattavasti parempaa ja rauhallisempaa. Tässä yhteydessä painotan, että lapset, jo teini-ikäiset puolsivat ja kiirehtivät eroamme.
--Nooh. Ainakin itse avasin exliitossani suuni useampaakin kertaan, kerroin toiveeni ja mikä on ongelmana.--
Siinä teit ihan oikein ja jos se ei tuo mitään tulosta niin sitten voi viritellä sitä erokeskustelua, eikä erota vaan ihan ilmoitusluontoisena asiana josta ei voi edes keskustella.
Niinhän se on että toinen elää kaksoiselämää muualla, jättää kaiken toisen hoidetavaksi kotona ja lisäksi vielä ryttyilee jatkuvasti. Eipä välitä lapsista eikä myöskään elätä perhettään, sillä pitäähän muualle olla pätikkää näytettäväksi.
Kun ero tulee riidellään lapsista ja omaisuudesta, jonka usein se toinen on yksin kustantanut ja tehnyt kaikki kotityötkin.
Elämä ei ole tylsää jos elää perheensä kanssa, eikä juoksukoiran elämää vietetä muualla, sillä silloinhan sitä elämää ei kotona vietetäkään.
Enpä itsekään toisen päätä silitä siitä, että ei osallistu yhteiseen elämään, eikä varmasti kukaan muukaan.
Jos ap on tosiaan ollut aviossa sen 40 vuotta, niin voisin kuvitella, että tolla ikää ajatusmaailma ois ollut hiukan avarampi. Ole onnellinen että sinulla on käynyt noin hyvä säkä, kaikilla niin ei ole ollut. Aika koomista että puhut kaikkensa antaneesta puolisosta joka jätetään.. Eiköhän siihenkin ole ollut syynä joku aivan muu kuin elämän tasaisuus. Tuskin kukaan täysipäinen aikuinen kuvittelee että alkuhuuma pysyy lopun elämää.. Eiköhän kuitenkin valtaosa tajua sen että tunne muuttaa muotoaan, hyvällä onnella/parisuhteeseen satsaamisella sellaiseksi että se liimaa paria yhteen myös eläkepäivinä. Joskus se johtaa totaaliseen erilleen kasvamiseen, sekin on vain joskus osa elämää..
Mutta ottakaa huomioon ne jälkikasvunne, heitä sekoilunne kosketta todella paljon.
Ensin kasvatetaan ja koulutetaan lapset jos ne on yhdessä hankittu. Kun kykenevät omaan elämään, menkää sitten etsimään sitä parempaa elämää, mutta ei aikaisemmin.
Erot ja varsinkin pettämisestä aiheutuvat synnyttävät lapsille katkeruutta mieleen, joka purkautuvat mitä erilaisemmalla tavalla.
Joulun aikaan saimme lukea kahdesta murhasta, joissa toisessa 19v. poika vieraili äitinsä ja isäpuolensa luona, toisessa tapauksessa 19v. poika vietti joulua isänsä ja äitipuolensa luona.
Siellä kuohahti nuorukaisen mieli, miksiköhän?
Molemmissa oli mukana kuningas alkoholi. Kuten henkirikoksissa hyvin usein.
Omassa, ja monen ystävän eroperheessä vietettiin joulua taas kerran iloisina ja hyvällä mielellä. Syötiin, laulettiin, jaettiin lahjoja. Mukana oli myös muita sukulaisia.
Hetkinen. Jos lapset otetaan ykkösiksi, pitäisi todellakin ajatella lasten kasvua ja henkistä maailmaa. Jos vanhemmat olisivat muuten "erovalmiita", mutta lasten takia jäävät suhteeseen, minkälaiseen perhearkeen tällöin lapset ajetaan? Yleensä riitelyn ja murjottamisen, ja jos tosiaan yritetään "ajatella lasten parasta", pahimmillaan teeskentelyn ja tunteiden peittelyn maailmaan.
Millaisen esikuvan onnellisuuteen lapset tästä saavat?
Minun vanhempani asettivat lapset "ykkösiksi" ja olen heille siitä kohtuullisen katkera varmasti lopun ikääni. He eivät "sekoilleet" sen kummemmin edessämme, saivat vaan aikaiseksi sairastavan perhekuvion, jonka hedelmistä veljeni kanssa kärsimme.
Kummallakaan meistä ei ole normaali suhtautuminen rakkauteen ja parisuhteeseen, se on nähty. Olen yrittänyt analysoida ja järkeistää itseäni ulos siitä avioliittomallista, jota todistin pienen ikäni, mutta kun asiat piirtyvät tiedostamattomaan maailmaamme, niitä on vaikea käsitellä.
Yleensä tuo "lapset ykkösiksi" ajattelu juontaa juurensa puolisoiden kyvyttömyydestä olla vanhempia yksin, ilman toista. Yhteis-/yksinhuoltaja-arki pelottaa tai se koetaan vastenmielisenä ajatuksena, joten hei - laitetaanpa lapset ykköseksi, takerrutaan hataraan perhekuvioon - lapsethan kelpaavat syyksi mihin vaan!!
Totuus on, että lapset sopeutuvat. Lapset jopa saattavat toivoa vanhempiensa eroa ilman, että koskaan kehtaavat sitä ääneen sanoa (itse lukeuduin tähän ryhmään). Tärkeintä lapsille on saada rakkautta kummaltakin vanhemmaltaan, sekä turvallisen kasvuympäristön.
Eiköhän ne ruuhkavuodet painotu sinne 30-40 välille? Monella 40 naisella lapset on jo isompia...
itse olen kyllä eroa pähkäillyt pitkään ja syynä puolison "laiminlyönti"...ei sitä suhdetta jaksa yksin ylläpitää.
Joskus ero on myös lapsille helpotus... en minäkään pidä yleistyksistä!
ja arvatkaapa mitä mieheni totesi kun sanoin haluavani eron...kuulemma luen liikaa nettipalstoja, kaikki 40 haluavat eron ja uuden elämän...
mutta jos on vuosikausia ollut suhteessa jossa henkinen väkivalta on päivittäistä ja itse yrittänyt vaan ylläpitää kulisseja niin joskus sitä vaan on tehtävä päätös!
Ajatelkaa lapsianne nimimerkille yksi kysymys.Setani avioliittoa kesti kunnes kuolema heidat eroitti.He olivat liitossa yli 60-vuotta.Setani pahoinpiteli kaikkia lapsiansa ja vaimonsa,seka kamalia raivokohtauksia,jossa kulissit kasaan saannollisesti lyotiin.Heidan aikuinen poikansa Aidin pyynnosta vei isansa hoitoon.Isa paasi kotiin vahvojen psyyken laakkeiden kera.Tassa vaiheessa serkkujeni aiti kirjoitti minulle Hollantiin kirjeen etta isa aurinkoinen istuu vaan koko ajan seuraten hanen tekemisiansa,mutta on rauhallinen.Serkkuni aiti kirjoitti myos,lastemme (5lasta) pienina ollessa Olisin eron ottanut,mutta lapsilisa jarjestelmaa ei silloin ollut.Yksi serkuistani oli naimisissa pahoinpitelija miehen kanssa ja nyt on kahden pojan yksinhuoltaja aiti.Neljalla serkullani alko-ongelmia,avoieroja jne...Siis koko perheyhteiso syvasti traumatisoituneet heidan isansa kayttaytymisesta.Mita mielta olet,olisiko avioero ollut kuitenkin kuuden perheenjasenen pelastus.Odotan vastaustasi.
"Mita mielta olet,olisiko avioero ollut kuitenkin kuuden perheenjasenen pelastus."
Vastaan, vaikket minulta kysynytkään. Ehdottomasti avioero olisi ollut kuuden perheenjäsenen pelastus. Kuten se hyvin monesti on muidenkin kohdalla. Kaikki vain eivät tiedä toistensa perhehelvettejä.
Ymmärsit aloitukseni väärin!
Nyt ei ole kysymys perheväkivallasta eikä alkoholismista avioeron syynä! Silloin tilanne on toinen.
Kirjoitin näiden perheenäitien kyllästymisestä omaan elämäänsä luullen, että sinkkuelämä ja uusi suhde tuo muutoksen ihanan rakastumisen ja intohimon myötä.
Lapset ovat vielä pieniä päiväkoti-tai alakouluikäisiä. Siitä huolimatta heidän elämäänsä tuodaan uusia isäehdokkaita, joskus useitakin ennenkuin löytyy sopiva.
Ko.äidit/naiset eivät jaksa normaalia arkea eikä kestä vastoinkäymisiä parisuhteessa. Seikkailua lähdetään hakemaan salasuhteesta ja sittenhän on soppa valmis.
Ihmettelen vain, että millaisen mallin nämä naiset ovat kotoaan saaneet?
Kautta aikojen ovat kotityöt kaatuneet enemmän naispuolisten niskoille. Miehet tuovat yleensä leivän pöytään ja hoitavat raskaimmat työt.
Naiset ihannoivat eroa, koska lukevat liikaa Cosmopolitania ja hömppänaistenlehtiä ja katsovat liikaa Kauniita ja rohkeita ja muuta romanttista hömppää ja naisille suunnattuja kaiken lupaavia mainoksia. Tässä valossa, perheenäidin elämä on tosi tylsää. Äidit uskovat, että eron jälkeen rikas tai komea Ridge tulee vannomaan rakkautta, niin mainos lupaa, ex-mies hoitaa lapset naisen romanttisten toteutan itseäni -iltojen aikana, kuten naistenlehti kertoo, kuinka onnistuu nykymiehiltä hienosti yhteishuoltajuus ja kotilehdet kirjoittavat ohjeet, miten erolapsetkin nauttivat laatuajasta, kaksin oman isin kanssa. Ero onnistuu koko perheelle, hyvässä yhteishuoltohengessä, ollaanhan ex-puolison kanssa, todella hyviä ystäviä eronkin jälkeen, kuten onnellinen, eronnut julkkis tilittää uutta elämäänsä seiskassa.
Et kai ihan oikeasti usko itsekin tähän mitä kirjoitat? Itse en tunne yhtään kuvailemasi kaltaista ihmistä. Oudolle kuulostaa.
Jorma, et taida lukea naistenlehtiä ja naisille suunnattua mediaa? Ota vaimon lehti ja lue, tai mene vaimon viereen katsomaan kerrankin silmät auki sen lemppariohjelmaa.
Ei taida "Jormalla" olla tietoa mitä lehdissä lukee.
Ikävä kyllä, noin se menee! Minä tunnen muutaman tuollaisen 40 ikäluokassa. Joku kirjoitti, että turhia naisten kyllästymiseroja olisi paljon vähemmän jos lapset jäisivät isälle.
Surullista kyllä, nämä nykynaiset jättävät lapsensa tarkoituksella isälle, kun se ihana sinkkuelämä siintää kangastuksena taustalla.
Kyllä on. -JOrma- -nimiemerkin takana on 40 nainen. MItä sen väliä mitä lehdissä lukee tai TV-sarjoissa on. En siltikään tunne yhtään ihmistä oikeasti, joka uskoo nuo jutut ja sarjat todeksi ja sen mukaan lähtee hakemaan "parempaa" elämää.
"Naiset ihannoivat eroa, koska lukevat liikaa Cosmopolitania ja hömppänaistenlehtiä ja katsovat liikaa Kauniita ja rohkeita ja muuta romanttista hömppää ja naisille suunnattuja kaiken lupaavia mainoksia. "
No höpönlöpön. Ihanko oikeasti uskot tuohon kirjoittamaasi hömppään?
Se mihin naiset hyvin usein kyllästyvät, on liitto, jossa saavat kantaa täyden vastuun lapsista, kodista, taloudesta ym., YKSIN. Siksi en yhtään ihmettele, miksi naiset hakevat eroa. Pääsevät yhdestä "huollettavasta", miehestään eroon, ja samalla jos hyvä tsägä käy, isä hoitaa lapsiaan edes joka toinen viikonloppu. Lapsia ei oikein noin vain jätetä isälle, joka niitä ei ole halunnut liiton aikanakaan hoitaa. Täytyy ajatella lasten parhaan lisäksi sitä mikä on mahdollista.
No kuka siellä tylsässä kodissa viitsii olla tylsän aviomiehen kanssa, paljon mukavampi on juosta ravintoloissa kiimareikä märkänä.
..en kirjoittanut kaikista naisista, en sinustakaan, riina. Kirjoitin VAIN HEISTÄ, JOTKA IHANNOIVAT EROA ja siitä syystä, miksi ehkä ihannoivat. Moni eroaa, ihannoimatta, ennen tai jälkeenkään, elämän pakottamaa ratkaisuaan.
Kuka ihannoi eroa ja miksi sitä tarvitsisi ihannoida? Jos tykkää, että elo ilman kumppania on parempaa kuin kumppanin kanssa, niin sitten vaan eroaa. Ei siinä ihannointia tarvita.
Olettaisin, että kukaan ei ihannoi eroja mitenkään eikä millään muotoa, mutta vapaudesta tulee houkuttava unelma, kun elämä on täyttä vankilaa ja ihana, oikea, jännittävä elämä kulkee tuolla jossain muualla. Mutta ohittaa omalta kohdalta.
Siitä syystä toiset uppoutuvat lehtien ja sarjojen saippuakupliin, koska ne ovat hetken irtiottoja omasta harmaasta arjesta, jota ei aina jaksaisi sietää. Kun sietokyvyn raja tulee totaalisesti vastaan, alkavat eroajatukset nousta jostain mielen syvyydestä eikä ensimmäinen ajatus ole ero lainkaan, vaan - vapaus.
--koska ne ovat hetken irtiottoja omasta harmaasta arjesta, jota ei aina jaksaisi sietää.--
Tässähän se ongelma juuri onkin kun naaraat ei kestä enää nykyään ns. tavallista elämää eivätkä osaa arvostaa sitä mitä heillä on.
Ruoho näyttää mahtavan vihreältä siellä naapurin Jorman pihalla ja jormakin vaikuttaa paljon paremmlta kuin oma aviomies, että ei muuta kuin eroamaan.
Miksi sinä "ukkeli" kommentoit, jos et ymmärrä.
Kyllä naiset ovat aina haaveilleet, unelmoineet, toivoneet ... mutta entisaikain naiset olivat mieähensä valtikan alla, alamaisia, jotka eivät tohtineet eivätkä uskaltaneet olla muuta kuin ruodussa. Koska jos olisi tahtonut muuta kuin tavallista elämää = mieähen ja perheen piikomista, turpaan olisi tullut niin että paukkuu.
Luojalle kiitos, että edes sen verran on menty eteenpäin ja kehitytty, että naisihmiset uskaltavat edes unelmoida. Ja unelmat ovat moninaisia, vain mieähet luulottelevat, että haavet koskevat naapurin jormaa. Yksinkertaista ja yöäköttävää oman likaisen mielikuvituksensa tarjoilua tajuamatta muusta mitään.
Naisetko? Puhut puppua, miehissä on noita panosuhteita etsiviä ja pettäviä ollut iät ja ajat. Kaivataan romantiikkaa ja ties mitä. Kun elämä on harmaata arkea lähdetään vieraisiin. Ikään kuin se heidän omat tylsyyden tunteet olisi syy pettää. Sen parisuhteen toisenkin osapuolen elämä voi olla välillä tylsää ja puuduttavaa ja silti ei petetä. Liitoissa tulee monenlaisia päiviä vastaa niin kuin elämässä yleensäkin. Miksi miehet vaatii parisuhteelta liikaa, eivätkä itsekään ole mitään parempia? Aina olisi mentävä ensin tutkimaan omaa itseään. Heikkouksia on kaikilla.