Sattuu

Sain viikonloppuna tietää poikaystäväni
seurustelleen viikonloppureissuillansa vieraiden
naisten kanssa. Suutelua pidemmälle asiat eivät
kuulemma ole edenneet, mutta löysin hänen
puhelimestaan viestejä, joista jäi sellainen
vaikutelma, ettei ihastumiset ole lainkaan olleet
niin yksipuolisia kuin poikaystäväni väittää.
Kummallista on myös, että vaikka poikaystäväni
ainakin väittää kertoneensa, että hänellä on
tyttöystävä, nämä naiset silti käyttäytyvät kuin
minua ei olisikaan. Osa syynä tähän varmasti on,
että poikaystäväni on kertonut ainakin yhdelle
heistä, ettei suhteemme ole aivan parhaassa
kukoistuksessaan.

Ongelmia tosiaan on ollut, koska asumme eri
paikkakunnilla ja poikaystäväni haluaa viettää
paljon aikaansa myös kavereidensa kanssa. Minulle
taas riittää vähempikin juhliminen. Olemme olleet
yhdessä pitkään ja rakastan kyllä vielä
kovasti,luulen hänenkin rakastavan, mutta en
tiedä kuinka voin enää luottaa häneen. Sattuu
kovasti ajatus siitä, että minä en enää riitä
hänelle. En tiedä enää mitä tekisin. Eikä asiaa
paljon auta, että poikaystäväni on vaikea puhua
asioista.
131338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sittenhän meitä on kaksi...

Äänestä
  • ja kolmaskin löytyy tästä-voin sanoa että se on
    niin kipeä tunne eikä siihen totu koskaan-olen
    kokenut jo useita kertoja miltä tuntuu kun toinen
    pettää-aina siitä kuitenkin jotenkin yli pääsee-
    eikä se jättäminen ole mikään ratkaisu-jos itse
    rakastat-totuus on se että rakkaan imhisen
    loukkaus -sattuu kaikista eniten-keskity johonkin
    hyvin pieneen asiaan ja mieti asiaa ja puhu siitä
    vaikka toinen kuinka yrittäisi paeta-itselläni
    toimii hyvin esm.-jokin käsityö joka vaatii
    tarkkuutta -eli muista aina että kun asia
    haalenee sinulla on vahvuutta ja voimaa josta
    tulet olemaan kiitollinen-vaikeudet kasvattaa-
    kerron tämä kokemuksesta-yhtään vähättelemättä
    sinun erittäin kipeää tunnetta-joka todella
    sattuu-kunpääset siitä yli-saatat jopa nauraa
    koko asialle mutta se on varma .vaikka nyt tuntuu
    kaikki raskaalta-aurinko paistaa vielä ihan
    varmasti sinulle...se on vain ,vain rakkaus,,,

    Äänestä

  • selviää kirjoitti:

    ja kolmaskin löytyy tästä-voin sanoa että se on

    ..sinulle vastauksestasi. On hyvä tietää,
    etten ole yksin. Kai se on vain pakko jaksaa,
    vaikka nyt tuntuu tosi vaikealle...

    Äänestä

Jätä se! Miks tuhlata aikaansa tuollaiseen kun
olis pajon parempiakin??

Äänestä
  • Non herranjestas! Ei kai sitä sentään heti vaan
    jätetä, jos toinen on JUTELLUT muiden naisten
    kanssa?! Kyllä mäkin miettisin, että mistäköhän
    on kyse, jos oma kulta noin toimis, mutta kyllä
    asiaa pitäis ensin jotenki selvittää. Varsinkin
    jos suhde sisältää vielä rakkautta. Varsinaisesta
    pettämisestähän ei sikäli, miten sana yleensä
    mielletään, ole kyse, joten en suosittele välien
    katkaisemista heti suoralta kädeltä.
    Ja kyllä se kundisi taatusti puhuu aiheesta, jos
    tiukasti sanot, että joko lähdet kävelemään tai
    sitten puhutaan asiat halki.
    Miksi kaikki luovuttavat nykyään ihmissuhteissaan
    niin helposti..?! :(

    Äänestä

  • Amine kirjoitti:

    Non herranjestas! Ei kai sitä sentään heti vaan
    jätetä, jos toinen on JUTELLUT muiden naisten
    kanssa?! Kyllä mäkin miettisin, että mistäköhän
    on kyse, jos oma kulta noin toimis, mutta kyllä
    asiaa pitäis ensin jotenki selvittää. Varsinkin
    jos suhde sisältää vielä rakkautta. Varsinaisesta
    pettämisestähän ei sikäli, miten sana yleensä
    mielletään, ole kyse, joten en suosittele välien
    katkaisemista heti suoralta kädeltä.
    Ja kyllä se kundisi taatusti puhuu aiheesta, jos
    tiukasti sanot, että joko lähdet kävelemään tai
    sitten puhutaan asiat halki.
    Miksi kaikki luovuttavat nykyään ihmissuhteissaan
    niin helposti..?! :(

    No ei kai se nyt ihan ok ole että jätkä
    lähettelee tekstareita muille muijille ja vielä
    suutelee muita viikonloppuisin?? Mäkin oon kerran
    alistunut tollaseen että mies kohtelee noin,
    mutta onneksi tulin sit järkiini. Hei älkää
    naiset yrittäkö edes huijata itseänne että se
    muka olis hyväksyttävää! Nuo äijäthän vaan
    käyttää teitä hyväkseen! Jos mies todella
    rakastaa sillä ei ole hurjaa tarvetta juosta
    kavereiden kanssa bailaamassa, välillähän sitä
    voi mennä tuulettumaan yksiinkin, mutta
    yleensähän sitä kuitenkin haluaa sen rakkaan
    mukaan jos oikeesti välittää sen seurasta!

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Eipä ole hyväksyttävää ei. Jättäminen on vain
    niin vaikea päätös, kun on vielä tunteita sitä
    ihmistä kohtaan ja pidän poikaystävääni myös
    parhaana ystävänäni. Ollaan kuitnkin oltu yhdessä
    vuosia, joten elämänmuutos on melkoinen. Mutta
    tuli ero taikka ei, ylihän tästä on jollain tapaa
    päästävä..

    Äänestä

  • Triste kirjoitti:

    Joo, kyllä mä ymmärrän sua. Ei tosiaankaan ole
    helppoa erota noin vain, koska eihän ne tunteet
    välttämättä heti katoa vaika tuntee itsensä
    petetyksi ja vaikka olisi kuinka vihainen. Hyvä
    keino olis kai vaan puhua jutut läpi ja
    tiedustella siltä, että mitä se oikein odottaa
    suhteelta, että haluuko se kuitenkin tapailla
    muita? Tai sit että kannattaisko ehkä ottaa vähän
    taukoa, siten näkisit ehkä tuon teidän jutun
    vähän eri tavalla?

    Olet valinnut nimimerkkisi oikein. Kun kasvat
    aikuiseksi tulet (toivottavasti) huomaamaan, että
    ihmissuhteet eivät toimi kuvailemallasi tavalla.

    Äänestä

olet raukkis, urkit toisen txt-viestejä
puhelimesta?

Äänestä

Erittäin ikävää kuultavaa. Poikaystäväsi ei taida
kunnioittaa sinua / yksityisyyttänne, jos kertoo
tuntemattomalle naiselle teidän ongelmistanne.
Molemmin puolinen luottamus ja sen säilyminen on
suhteen tärkeimpiä asioita. Asuttaessa eri
paikkakunnilla ja tapaamisien ollessa harvassa,
suhde joutuu usein kovalle koetukselle. Tällöin
on vaarassa käydä niin, että kasvaa toisesta
erilleen. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että
luottamus horjuu. Minusta hyvän suhteen
säilyvyyden kannalta, on välttämätöntä saada olla
kummpaninsa kanssa yhdessä mahdollisimman paljon
ja saada yhteistä aikaa erilaisten yhteisten
asioiden merkeissä ja keskustella yhteisistä
asioista, niin iloisista asioista kuin
ongelmistakin. Ei toista opi kunnolla tuntemaan
satunnaisten tapaamisten kautta.

Tuntuu siltä, että poikaystäväsi ei olisi vielä
kuitenkaan todella valmis seurustelemaan
vakinaisesti, vaan hän haluaa vielä viettää ns.
sinkkuelämää. Poikakaverisi ei voi olettaa
saavansa vakituista parisuhdetta, paljon aikaa
kavereidensa kanssa sekä viettää vielä siinä
sivussa sinkkuelämää. Se ei ole oikein sinua
kohtaan.

Ikinä ei voi olla varma mitä todella on
tapahtunut viikonloppureissuilla. Jotkut kundit
ovat sellaisia, että ne ainakin hieman
rohkaisevat naispuolisia ihmisiä tulemaan esim.
juttelemaan tai menevät itse juttelemaan muka
harmittomasti. On myös naisia, jotka helposti
hakeutuvat miesten seuraan, eikä heitä häiritse
ollenkaan vaikka miehellä olisi jopa sormus
sormessa. Sellaiset naiset tod. näk. hakevat vain
tilapäistä suhdetta, koska itsellä menee omassa
suhteessa huonosti ainakin jollain osa alueella.
On myös naisia jotka itse ovat kateellisia, kun
eivät itse ole onnistuneet saamaan pysyvää
parisuhdetta millään keinolla, haluavat sitten
pokata miehiä sillä mielellä, että sainpas
tuonkin miehen itselleni ainakin joksikin aikaa.
Jotkut naiset eivät myöskään kestä tulla
torjutuksi, koska ovat muka niin täydellisiä,
kauniita ja itsetietoisia, jolloin tekevät
kaikkensa saadakseen kullakin hetkellä
kiinnostuksen kohteena olevan miehen itselleen
tavalla tai toisella.

Toivon todella, että poikakaverisi puhuu totta.
Ikävää on vain se, että ei voi tietää mitä
todella tapahtui ja onko jo aikaisemminkin
tapahtunut vastaavaa tms. Todennäköisesti
poikakaverisi on sellaista sorttia, että hän ei
pysty ainakaan vielä / koskaan olemaan vain yhden
naisen mies, vaan kaipaa muitakin naisia aina
välillä vaihtelun tai muun vuoksi. Pelottaa
puolestasi myös se, että mitä tulevaisuudessa
tulee tapahtumaan naisrintamalla, vaikka nyt ei
olisikaan mitään tapahtunut. Olisi hyvä harkita /
punnita mitä haluaa rakkaussuhteelta / elämältä:
onko poikakaverisi todella se oikea sinulle,
rakastatko häntä todella, haluaisitko erilaisen
suhteen, jossa ei tarvitsisi pelätä milloin
poikakaveri tekee jotain loukkaavaa tai jopa
pettää joku kaunis kerta... Kun kerran luottamus
pettää, sitä voi olla vaikea saada takaisin,
varsinkin jos kumpikaan (tässä tapauksessa mies)
ei halua tehdä asian korjaamiseksi mitään ja
odottaa että luottamus palautuu vain itsestään.
Asiaa ei myöskään tosiaan auta se, että
poikaverisi on vaikea puhua asioista. Puhuminen
avoimesti on luottamuksen lisäksi parisuhteen
tärkeimpiä asioita. Minusta ei ole oikein, että
poikakaverisi ei halua puhua asioista /
tapahtuneesta. Asiat vaan kasautuvat ajan
kuluessa ja jossain vaiheessa sitten ovat suhteen
tukoksena ainakin jollain tavalla.

Sinun pitäisi saada poikakaverisi suostumaan
puhumaan ongelmistanne, palauttamaan luottamus
takaisin ja kertomaan mitä hän suhteelta oikein
haluaa ja kuinka vakavalla mielellä hän sinun
kanssasi seurustelee, vai onko hän kanssasi vain
sen vuoksi, että kunhan nyt tässä ollaan ja
seurustellaan muodon vuoksi jonkun kanssa. Jos ei
millään meinaa tulla mitään keskusteluista yms.,
niin ikävä tosiasia on se, että poikakaverisi ei
halua luopua nykyisestä elämäntyylistään, jolloin
hän tulee jatkamaan samaa rataa niin kavereidensa
kanssa kuin naisrintamallakin. Silloin olisi ehkä
itsesi kannalta hyvä lopettaa suhde ennen kuin
tulee loukatuksi pahemmemmin tai on jo
naimisissa / lapsia ja huomaa vasta sitten, että
olisi pitänyt lopettaa suhde ajat sitten.

Mieti näitä kaikkia esille tulleitä näkökohtia
(ja ehkä osittain suodata lukemaasi, koska emme
voi tietää tarkkaan tilanteen vakavuutta) ja
yritä todella puhua poikakaverisi kanssa asioista
ja ongelmistanne ennen kuin teet mitään
radikaaleja päätöksiä. Jos hän ei suostu
puhumaan, hän ehkä ei tunne tehneensä mitään
väärää ja hän antaa asioiden vaan rullata
eteenpäin ilman korjaantumista. Silloin olisi
ehkä syytä miettiä mitä tosiaan haluat suhteelta:
haluatko lopettaa sen ja pienen tauon (koottuasi
ajatuksia yms.)jälkeen etsiä itsellesi uskollisen
miehen...?

Toivon, että saat asiasi järjestykseen!

Äänestä
  • Kiitos kovasti sinullekin. Ihan yllätyin, kuinka
    paljon ajattelevia ja huomaavaisia ihmisiä
    täältäkin löytyy. Ongelmamme poikaystäväni kanssa
    on ehkä siinä, että aloitimme seurustelun melko
    nuorina, jolloin kumpikin halusi mennä vielä
    kavereittensa kanssa. Jossain vaiheessa minun
    mielenkiintoni alkoi lopahtaa tuohon kavereiden
    kanssa juoksemiseen, mutta luulen, että
    poikaystävälleni on jäänyt tuo vaihe vielä
    jollakin tavalla päälle. Eikä asiaa auta hänen
    kaverinsa, joista suurin osa ei vain ole ns.
    vakiintunut tai halunneet vakiintua ja voivat
    mennä siis oman mielensä mukaan.

    Olemme kuitenkin jo keskusteluasteella tässä
    asiassa ja poikaystäväni selvästi haluaa tehdä
    töitä suhteemme eteen, vaikka puhuminen
    erityisesti on hänelle vaikeaa. Ilmeisesti hän on
    myös ainakin jollain tasolla pahoillaan
    tapahtuneesta, vaikka selvästi meillä on omat
    kantamme asiasta. On kuitenkin totta, että minun
    on vaikea luottaa vielä pitkään aikaan ja
    poikaystäväni on siitä tietoinen. En myöskään ole
    tehnyt vielä päätöstä jatkammeko vielä yhdessä
    vai ehkä erillämme. Aika näyttää...

    Äänestä

  • Triste kirjoitti:

    Kiitos kovasti sinullekin. Ihan yllätyin, kuinka

    myös minkälaisen ihmisen haluat vastapuoleksesi
    suhteessa. Haluatko kotikissan, joka nyhjää aina
    nurkissa, eikä koskaan halua lähteä minnekään,
    ainakaan ilman sinua? Tuntuu alussa varmaan aivan
    ihanalta, mutta saattaa käydä rasittavaksi
    pidemän päälle. Vai haluatko tasapainoisen
    ihmisen, jolla on myös elämä kodin rajojen
    ulkopuolella? Se mahdollistaa saman myös sinulle.

    Ymmärrän, että nuorena 100% keskittyminen
    ihastumisen kohteeseen koetaan tärkeänä, jopa
    välttämättömänä. Aikuiseksi kasvettua nämä
    suhteet eivät valitettavasti toimi arjen tultua
    vastaan.

    Minä en katsoisi poikaystäväsi käytöstä erityisen
    hälyttäväksi. Jos kavereiden kanssa
    iltarymistelyissä keskustelee muiden vastakkaista
    sukupuolta olevien kanssa, tanssii tai jopa
    suukon tai pari vaihtaakin, se ei ole vielä
    pettämistä edellyttäen että "suhde" todellakin
    jää siihen.

    Silloin on oikeasti syytä huolestua, kun
    yhteydenpito jatkuu molemminpuolisesti ja
    tavataan uudestaan. Tekstiviestit viittaavat
    siihen suuntaan, varsinkin jos poikaystäväsi on
    vastaillut niihin.

    Eli keskustelun paikka todellakin on, kuten
    olette jo tehneet. Hyvä niin. Palatakseni alussa
    mainitsemaani asiaan, mieti haluatko kotikissan.
    Poikaystäväsi ei sitä taida olla eikä siis pysty
    sellaiseksi muuttumaan. Jos haluat kotikissan,
    etsi sitä muualta.

    Mukavaa kesää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Triste kirjoitti:

Sain viikonloppuna tietää poikaystäväni
seurustelleen viikonloppureissuillansa vieraiden
naisten kanssa. Suutelua pidemmälle asiat eivät
kuulemma ole edenneet, mutta löysin hänen
puhelimestaan viestejä, joista jäi sellainen
vaikutelma, ettei ihastumiset ole lainkaan olleet
niin yksipuolisia kuin poikaystäväni väittää.
Kummallista on myös, että vaikka poikaystäväni
ainakin väittää kertoneensa, että hänellä on
tyttöystävä, nämä naiset silti käyttäytyvät kuin
minua ei olisikaan. Osa syynä tähän varmasti on,
että poikaystäväni on kertonut ainakin yhdelle
heistä, ettei suhteemme ole aivan parhaassa
kukoistuksessaan.

Ongelmia tosiaan on ollut, koska asumme eri
paikkakunnilla ja poikaystäväni haluaa viettää
paljon aikaansa myös kavereidensa kanssa. Minulle
taas riittää vähempikin juhliminen. Olemme olleet
yhdessä pitkään ja rakastan kyllä vielä
kovasti,luulen hänenkin rakastavan, mutta en
tiedä kuinka voin enää luottaa häneen. Sattuu
kovasti ajatus siitä, että minä en enää riitä
hänelle. En tiedä enää mitä tekisin. Eikä asiaa
paljon auta, että poikaystäväni on vaikea puhua
asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu