Palkkatöihin ulkomaille 10-6 kk ajaksi lukiokoulutuksella

afupe

Hei!

Olen keväällä 2014 lukiokoulutukseni päättävä abiturientti. Viimeisen parin kuukauden ajan olen vaihtelevalla aktiivisuudella tutkinut eri mahdollisuuksia työllistyä ulkomailla pelkällä lukiokoulutuksella ( muutaman kesätyön aikana saadulla työkokemuksella). Haaveena olisi työ- sekä asuinpaikan saaminen ulkomailta noin vuodeksi kesästä 2014 lähtien.

Selattuani useita lähteitä olen saanut jonkinlaisen kuvan mahdollisuuksistani ja asioista, joihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Paljon näihin asioihin vaikuttaa tietysti se, mihin aikoo lähteä ja mitä kriteerejä itselleen asettaa. Itselläni kriteerit eivät ole kovin korkealla, olen valmis tekemään lähes työtä kuin työtä, mutta asumisesta olen päättänyt sen, että haluaisin asettua asumaan yksityiseen vuokra-asuntoon mahdollisimman pian (kelpuuttaisin todennäköisesti myös erilaisia soluasumisen muotoja). Tämä rajaa pois jo monia vaihtoehtoisia asumismuotoja, joita nuorille usein tarjotaan, eikö au pairina toimiminenkaan onnistuisi. Asettamieni odotusten ja vaatimuksien vuoksi olen erittäin kiinnostunut etenkin Lontoosta mahdollisena sijaintina (ehdotuksia myös tästä seikasta olisi mukava kuulla, mielellään maan olisi kuitenkin hyvä kuulua Euroopan talousalueeseen).

Ehkä askarruttavin asia koko ajatuksessa on se, että kannattaako matkaan lähteä jonkun järjestön tuella vai yksin. Tästä mielipiteeni ovat vähän ristiriitaisia. Varmasti järjestön kautta monet käytännön asiat hoituisivat sujuvammin, mutta näkemällä itse hieman enemmän vaivaa voi säästää selvää rahaa. Ainakin Lontoosta työpaikkaa hakeva voisi käyttää hyödykseen esimerkiksi E.W.E.P-järjestön palveluja, mutta toisaalta sen tarjoamista palveluista saadut hyödyt eivät ole verrattavissa kuluihin.

Aikomuksenani ei ole jäädä ulkomaille, vaan ennemminkin viettää kansanomaisesti sanoen välivuotta. Aion tosin hakeutua yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä, mutta koulupaikan saadessani aion lykätä sitä vuodella (ja jos opiskelupaikka jää saamatta, haen vuoden päästä uudestaan). Haluan nähdä ja kokea asioita, jotka eivät välttämättä enää myöhemmässä elämänvaiheessa yhtä helposti tavoitettavissa. Näen tässä oivan tilaisuuden irrottautua arkisesta oravanpyörästä ja kokea jotain ainutkertaista. Tarvitsisin nyt kuitenkin apua siinä, että mitä voin tehdä tämän tavoitteen saavuttamiseksi? Mitä voin alkaa tekemään jo nyt? Mistä löydän tarvitsemani verkostot tiedonhakuun ja palvelut tarpeisiini?

0

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        253
        4567
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        131
        2993
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2752
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        74
        1740
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1574
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        23
        1475
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        55
        1324
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        93
        1235
      9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        205
        1098
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1085
      Aihe