Ristiriitaisia tunteita

Ootteko liiaksi yhdessä? monet eivät sitä
välttämättä edes myönnä että viettävät aikaa
liian paljon yhdessä. Kaikille se ei ole ongelma,
mutta esim just yks mun kaveri joka on muija(oon
muute ite mies) niin valitti samaa. Eli jotkut
ihmiset pystyvät elämään jatkuvasti toisen
kanssa, kun taas on monia joita se rupeaa
ahdistamaan joko tietoisesti tai alitajunnassa.
Niin hankkikaa harrastuksia. TAi paljon jotain
muuta ajankulua jotta ei tarvitse olla liiaksi
yhdessä. Kuulostat siltä että oot vähän kypsynyt
viettää aikaa sen kanssa. Toisaalt en mä edes
tiiä et vietätteks te paljon aikaa yhdessä. Mut
onhan se paljon hauskempaa taas nähdä toinen kun
ei oo sitä ihan kokoajan nähnyt. Jos sait täst
tekstist jotain selkoo ni hyvä homma. koita
pärjätä..

..mulla on ollut ihan tasan sama ongelma. Tosin
mä taidan olla sua nuorempi(20v) enkä asu
poikaystäväni kanssa.
Mulla saattoi olla ihan kamala ikävä sitä , ja
sitten kun mä pääsin soittamaan sille ja sanomaan
sen niin sitten kun juteltiin niin saatoin alkaa
vittuilemaan ihan mistä vaan tai ottaa nokkiini
jostain turhasta. Silloin mä halusin olla yksin
ja sinkku.. Ja vartti puhelun jälkeen kauhea
ikävä.

Mä saatoin sanoa että mä en nyt halua nähdä sua
vähään aikaan, ja se aina vähän loukkaantu siitä
kun mä en edes osannut selittää että miksi.
Ja sitten mä kuitenkin soittelin sille viiden
minuutin välein ja kiukuttelin, lähinnä itselleni
kai.

Mä en tiedä miten mä siitä "selvisin" .. Ne
tunnetilat kai vaan meni pois. Mä luulisin kyllä
että yksi iso syy on kun mä lähdin viikoksi
matkalle. Mä yritän pitää vielä jonkinlaista
etäisyyttä kundiini ja sitten ikävöin häntä joka
solullani, ja kun tiedän että me nähdään niin mä
vieläkin (ollaan oltu reilu vuosi yhdessä)
laittaudun ja laitan kauniit alusvaatteet ym.
Silloin siitä ajasta poikaystävän kanssa
nauttii.. tai ainakin minä..

Mä yritän aika usein ajatella että tää juttu
saattaa loppua milloin vaan kun ollaan vielä
nuoria jne, ja se jotenkin pitää mulla
sellaisen "kiihkon"yllä. Vaikka me ollaan
kyllä "leikisti sovittu" että me mennään "isoina
naimisiin" eli tiedän ettei tää lopu ihan heti
ainakaan..Mä en ole halunnut muuttaa poikaystävän
kanssa yhteen, pelkään että mä kyllästyn.. ehkä
mä joskus sitten "rauhoitun"..

Tästä mun tekstistä ei tainnut olla sulle mitään
hyötyä, mutta tietätpähän nyt kuitenkin ettet oo
ainoa.. Mä neuvoisin sua revittelemään
kavereitten kanssa tai lähde lomalle yksin jos
mitenkään mahdollista. Saat aikaa itsellesi, saat
aikaa kyllästyä omaan seuraasi ja jo muistatkin
miten ihana se mies nyt onkin.. eikä sitten jaksa
kiukutellakkaan kun on niin iloinen kun näkee
toisen. Vietä aikaa kavereitten kanssa niin
muistat kuinka ihanaa onkaan kun on ihan oma
ihminen joka kuuntelee sinua ja lähtee mieluummin
sinun kanssa kotiin jatkoille kuin kahden
valkeakoskelaisen taksikuskin matkaan.. ;)
(kummeliläppää) Puhdista ilmaa aina välillä!

Nää nyt taitaa olla aika sellaisia hetkellistä
apua tarjoavia neuvoja, mutta pikkuhiljaa mäkin
pääsin eroon ristiriitaisista tunteista. Koita
kestää.. toivottavasti mun neuvoista oli jotain
apua tai edes lohtua :)

..juuri tuota mä tarkotin! Sä vaan sait sen
esille pikkasen tiiviimmässä ja selkeämmässä
muodossa kuin mä.. ihanaa että miehet ei laita
turhia mutkia matkaan..

edellinen viesti oli minulta

Voisiko olla, että ikäväsi ei kohdistukaan
suoranaisesti mieheesi. Kaipaat vaan yksin
ollessasi jonkun miehen seuraa, muttet
välttämättä juuri oman miehesi. Kun olet hänen
kanssaan yhdessä, et viihdykään, koska hän ei ole
se oikea sinulle. Minulla oli vähän samanlaisia
kokemuksia erään naisen kanssa. Kaipasin vain
jotain seuraa, mutta hänen kanssaan oli koko ajan
jotenkin hankala olo. Mutta kun olin yksin,
kaipasin häntä.

Olen myös aivan samalaisessa tilanteessa
kanssasi. Seurustelen miehen kanssa, joka on
todella itsepäinen. Hän ei osaa myöntää olevansa
väärässä, eikä pyytää anteeksi. Kaikki tilanteet
hän näkee vain omalta kannaltaan. Se on todella
rasittavaa.

Tuntuu, että hän syyllistää jatkuvasti mua
erimielisyyksistämme (joita on paljon ja lähtevät
todella typeristä pienistä asioista).

Itse olen positiivinen luonne. Hänellä on taas
paljon negatiivisia ajatuksia.

Hän on kuitenkin äärettömän hellä ja tiedän, että
hän rakastaa minua erittäin paljon. Viihdyn hänen
kanssaan tosi hyvin, kun teemme yhdessä asioita.
Tietyissä asioissa hän on erittäin huomaavainen
minua kohtaan.

Keskustelut ovat kuitenkin aina
väittelykilpailuja. Meillä on täysin erilainen
asennoituminen elämään. Minä olen sosiaalinen ja
haluaisin yhdessä rakkaani kanssa viettää aikaa
kavereiden ja tuttujen kanssa. Mutta hän ei
viihdy minun kavereideni kanssa vaan olisi
mielummin kahdestaan.

Tilanne on hankala koska rakastan häntä, mutta
minusta tuntuu, että elämästä puuttuu asioita,
joista en ehkä halua luopua.

En tiedä saiko tästä tekstistä minkäänlaista
kuvaa tilanteestani, mutta helpottaa jo se, että
kirjoittaa asiasta.