Haluaisin tietää, kuinka kauan voin estää vauvan saamasta passia. Minä en pysty enää uskomaan avioliittoomme täysillä, koska mies on monta kertaa päästänyt suustansa (vaikkakin huonolla tuulella ollessaan), että joku päivä, jota hän ei minulle kerro etukäteen, hän palaa kotimaahansa. Vauva ei ole vielä syntynyt. Kyllä, olen huolissani etenkin kun mieheni on saanut sellaisen uskonnollisen herätyksen. Toinen asia jonka hän kerran tässä mainitsi on se, että häntä huollettaa lapsen kasvattaminen Suomen vapaassa ilmapiirissä.
voinko estää...
sielunrauhaa kaipaan
15281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuinkahan moni jaksaa vastata tuohon, tuntuu olevan niiiiiiiiin yleistä Suomessa. Ongelmia on vaikka yhteiskunta maksaa?
Suosittelen, että käyt hakemassa passin tälle lapselle ilmoittamatta siitä miehellesi. Sitten toimitat sen esim. sukulaisillesi talteen.
Ja mitenkähän onnistuisi salaa, jos lapsi on syntynyt avioliitossa ja isyys täten lain edessä kiistämätön? Molemmilta huoltajilta tarvitaan kirjallinen suostumus passin hakemiseen lapselle. Tästä voidaan poiketa vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Käsittääkseni tällöinkin toinen huoltaja saa tästä tiedon.
Kerro minulle mikä teitä suomalaisia naisia vaivaa, miksi ihmeessä te seukkaatte näitten muslimien kanssa, kun jo monet esimerkit kertovat, että suhteessa heihin ei tuo mitään muuta kuin vaikeuksia ja hankaluuksia? Miksi pitää vielä tehdä lapsia mokomaan kurjuuteen, kun ei ole edes varmaa, että mies jää perheensä luo?
No mut ku ne nappisilmät on niin ihkut niinku. Sitä paitsi kun ne on niin lutusia kun ne on vainottuja ja kärsiny ja kaikkee ja uhrannu kaiken. Vähän niinku sotaveteraanit paitsi et ei silleen mitään tappajarikollisia vaan niinku uhreja ja herkkiä sieluja.
Suuri osa pakolaisista ovat sellaisia joiden lähimmäiset tai he itse ovat osallistuneet sotilaalliseen toimintaan. Yleisesti ottaen ovat taistelleet omaa kansaa vastaan Yhdysvaltain puolella.
Vietnamin venepakolaiset, somalit, irakilaiset, afghaanit ovat tappaneet oman maan kansalaisia ennen Suomeen tuloa tai kuuluneet perheyhteisöön joka on tappanut.
Osa on ollut aika pahoja teurastajia. Lähteneet pakoon omasta maastaan ihan perustellusta syystä..
Ohi menee, mutta todettakoon tässä, ettei tarvitse olla tappaja ollakseen pakolainen, tai edes kuulua tappajan perheyhteisöön. Väärät mielipiteet, väärät vanhemmat (ties kuinka monenteen polveen asti), väärä ammatti riittävät. Joka tapauksessa, elämä totalitaarisessa yhteiskunnassa, lapsuus sodan keskellä ja pakomatkan kokemukset muuttavat kyllä ihmistä, niin hyvään kuin huonoon suuntaan. Ihminen on ihmiselle susi, sanotaan, mutta on niitäkin, jotka pyrkivät hyvään.
Maailmassa on 900 miljoonaa ihmistä jotka voivat tulla tänne pakolaisstatuksella. Mikä olisi teidän kannalta sopiva määrä ottaa niitä tänne?
Jälleen yksi esimerkki siitä, ettei kannata missään tapauksessa tutustua ihmiseen kunnolla ennen kuin aletaan lapsentekoon. Tuurillahan ne laivatkin seilaavat. Neuvoni sinulle onkin: odottele vain kaikessa rauhassa, hyvä tsägä ihan varmasti osuu kohdallesi joskus. Turha yrittää mitään suunnitelmallista elämänhallintaa nyt, kun ei sellainen ole aiemminkaan kuulunut repertuaariin. Ei muuta kuin maha pystyssä onnenpotkua odottelemaan. Kyllä se siitä.
Samaa mieltä 4 7 kanssa.
Myöskin samaa mieltä.
Jos avioliittossanne on noin merkittäviä ongelmia, ota ongelmat puheeksi neuvolassa. Nyt sulla on hyvä sauma päästä elämässä eteenpäin ja saada siihen apua. Oikeasti. On todella huolestuttavaa, jos vain jäät tuleen makaamaan ja odotat asioiden selviävän itsestään. Jos et sitäkään tiennyt, ettei passia voi hakea lapselle ilman huotajan suostumusta, kuinka monella muulla seikalla miehesi voi vielä sua vedättää? Juu, pettynyt ja surullinen olet varmaan, mutta eivät asiat kärsimällä ja kestämällä muuksi muutu.
Mitäs jos antaisit lapsesi adoptioon. Voisi olla kaikille parempi ratkaisu.
Hei! Elä anna omaa suostumustasi passin hakemiseen. Elä itse hae passia ja jos mies yrittää sitä hakea, hänellä tarvitsee olla kirjallinen suostumus sinulta poliisilaitokselle, elä anna kirjallista suostumusta. Toki voi olla että tämmöisen suostumuksen voi väärentää .Poliisilaitokselle voit myös ilmoittaa että kiellät omalta osaltasi lapsesi passin hakemisen ja kerrot pelkosi ,esim .että mies saattaa yrittää viedä lapsen suomesta. Mies voi rekisteröidä lapsen synnyttyä lapsen omassa kotimaassaan ja näin hakea lapselle oman maansa kansalaisuuden ja passin ja täysin sinun tietämättä. Joissain maissa lapsi rekisteröidään automaattisesti.
Kun miehelläsi on oman maansa passi lapselle, hän voi viedä lapsen maasta jos siihen tilaisuuden saa ja jos sitä haluaa. Miehesi puheet ovat hiukka huolestuttavia ja puoltavat sitä että hän ehkä haluaa palata kotimaahansa. Miehesi ei tarvitse matkustaa omaan kotimaahansa näitä asioita hoitamaan vaan hän voi hoitaa ne oman maansa suurlähetystössä suomessa tai muissa lähimaissa. Voit ilmoittaa suomen ja miehesi kotimaan lähetystöihin että et anna suostumustasi lapsen passiin, rekisteröintiin tai kansalaisuuden hakemiseen miehesi kotimaassa. Olen itse ollut ko. asioiden kanssa tekemisessä. Toivon sinulle hyvää raskausaikaa. Pidä huolta itsestäsi ja lapsestasi.
Olisi kannattanut pitää huolta itsestään ennen raskaaksi tulemista.