Tärkeätä!

Arvoisat miehet ja naiset please, tarvitsen nyt
kipeästi Teidän apuanne!

Olen 21v. tyttö ja seurustellut 3kk aivan ihanan
kaksilahkeisen kanssa. Meillä synkkaa aivan
loistavasti niin ajatustasolla kuin sängyssäkin.
Yksi juttu vain hiukan ihmetyttää. Hän on
treffannut minun frendejäni ja minä hänen. Kaikki
ovat tulleet hienosti juttuun toistensa kanssa.
Frendien kanssa ollessamme emme vain koskettele
toisiamme tai osoita muutenkaan hellyyttä, pidä
kädestä/suukottele tms. Ainut mistä huomaa
seurustelumme julkisilla paikoilla on se, että
kävelemme vierekkäin ja toisia katsoessamme
välillämme ns. säkenöi. Joskus hän saattaa esim.
kiertää kätensä ympärilleni takaapäin ja minä
hipaista hänen jalkaansa mutta that's all. Sen
kumminkin tiedän, ettei poikaystäväni häpeä
esitellä minua, koska olen kumminkin
katseenkestävä ja silloin tällöin kauniiksikin
kutsuttu (itse asiassa hänen kaverinsakin on
ollut ihastunut minuun).

Kysynkin nyt Teiltä arvon miehet, haluatteko
tyttöystäviltänne "julkisia" rakkaudenosoituksia?
Myös silloin kun parhaat frendinne ovat läsnä?
Vai onko se jotenkin noloa? Itse en ole kovin
innostunut esim. kiihkeästä suutelusessiosta, kun
ympärillä on tuttuja ja tuntemattomia silmäpareja
katselemassa. Mutta hei, kertokaa
mielipiteitänne! Miten teillä toimii ko. juttu?
Pitäisikö minun tehdä aloite? Arvostaisin
todellakin jos saisin kannanottoja asiaan! Kiitos
jo etukäteen =)
2537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen ehkä erikoinen, mutta pidän ystäviä
kunnioittavana asiana sitä, että en kyhnää tytön
kanssa heidän läsnäollessaan. Se luo muuria ja
viestii että "Me allaan me ja te ootte te ja
haistakaa paska." Kun on tarpeeksi aikaa olla
muutenkin yhdessä, niin voi esiintyä seurassa
erillisinä yksilöinä eikä minään kylkiluina.
Edellytän, ja sihen minulla on tietty
varaakin,tätä myös muilta kavereiltani. Ei ole
kiva keskustella/viettää aikaa, kun sanat
sekoittuvat pus lääh lässynlässyyn koko ajan.
Privaatissa/ kahden kesken aivan tinen juttu.

Äänestä

Mun mies on savolainen juntti,eikä tykkää yhtään
yleisissä/julkisissa paikoissa
pussailusta/halailusta yms,itse sitä haluaisin
mut yksin on turha halailla.terve

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HugoWoman21v. kirjoitti:

Arvoisat miehet ja naiset please, tarvitsen nyt
kipeästi Teidän apuanne!

Olen 21v. tyttö ja seurustellut 3kk aivan ihanan
kaksilahkeisen kanssa. Meillä synkkaa aivan
loistavasti niin ajatustasolla kuin sängyssäkin.
Yksi juttu vain hiukan ihmetyttää. Hän on
treffannut minun frendejäni ja minä hänen. Kaikki
ovat tulleet hienosti juttuun toistensa kanssa.
Frendien kanssa ollessamme emme vain koskettele
toisiamme tai osoita muutenkaan hellyyttä, pidä
kädestä/suukottele tms. Ainut mistä huomaa
seurustelumme julkisilla paikoilla on se, että
kävelemme vierekkäin ja toisia katsoessamme
välillämme ns. säkenöi. Joskus hän saattaa esim.
kiertää kätensä ympärilleni takaapäin ja minä
hipaista hänen jalkaansa mutta that's all. Sen
kumminkin tiedän, ettei poikaystäväni häpeä
esitellä minua, koska olen kumminkin
katseenkestävä ja silloin tällöin kauniiksikin
kutsuttu (itse asiassa hänen kaverinsakin on
ollut ihastunut minuun).

Kysynkin nyt Teiltä arvon miehet, haluatteko
tyttöystäviltänne "julkisia" rakkaudenosoituksia?
Myös silloin kun parhaat frendinne ovat läsnä?
Vai onko se jotenkin noloa? Itse en ole kovin
innostunut esim. kiihkeästä suutelusessiosta, kun
ympärillä on tuttuja ja tuntemattomia silmäpareja
katselemassa. Mutta hei, kertokaa
mielipiteitänne! Miten teillä toimii ko. juttu?
Pitäisikö minun tehdä aloite? Arvostaisin
todellakin jos saisin kannanottoja asiaan! Kiitos
jo etukäteen =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu