Minulla on hieman problemaattinen tilanne, johon
kaipaisin kanssasisarten kannanottoa. Minulla on
miesystävä, jonka kanssa en asu ja jolla on suuri
intohimo naisten nilkka- ja polvisukkiin sekä
sukkahousuihin. Hän ei ole huomannut, että minä
tiedän hänen taipumuksistaan, mutta
pyykkikoristani on kadonnut likaisia sukkia ja
sukkahousuja (työskentelen ravintola-alalla
keittiössä ja niitä tulee käytettyä joka päivä.)
Lisäksi sukissa ja sukkahousuissa on ollut
ilmiselviä sperman jälkiä hänen itsetyydytyksensä
jäljiltä. Lisäksi olen ollut yksin hänen
asunnossaan ja löytänyt vaatehuoneesta kassin,
joka oli täynnä toinen toistaan likaisempia
sukkia ja sukkahousuja (varmastikin lähes 100
paria.) Käydessämme ystävättärieni luona hän
viihtyy vessoissa, joissa on pyykkikori, aina
tavallista pidempään ja pelkään, että hän nolaa
minut ja itsensä ystävieni edessä jos jäisi
kiinni. Seksi miehen kanssa sujuu normaalisti tai
oikeastaan hyvin. Olen huomannut, että hän toivoo
minun jättävän rakastelun aikanakin nilkka- tai
polvisukat jalkaani, koska hän riisuu aina kaiken
muun päältäni, paitsi sukkia ei koskaan. Miten
minun pitäisi suhtautua jatkossa mieheen, koska
meillä kaikki synkkaa muuten tosi hyvin ??
Kertokaapa mielipiteenne rakkaat sisaret, joilla
on kokemusta millään tavoin tältä alueelta !!!
Olen itse 35 v ja mies on 38 v.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi et kysy suoraan asiaan...turha sitä on
kierrellä. Minustakin naisella kivat sukat
jalassa kun panee...on kiihottavaa...varsinkin
jos on lähetys saarnaaja asenossa ja nostaa
naisen sukkaiset jalat hartiolle. Se saa minut
kiihottumaan ja muutenkin naisen sukkia on kiva
riisua ...ja katsella...ite en tosin runkkaa
mihinkään paskasiin sukkiin.. enkä sen puoleen
kyllä puhtaisiinkaan (nauraa)se on minusta vähä
ihmeellistä.
MUTTA KYSYMÄLLÄ MIEHELTÄS ASIA SELVIÄÄ ..MEILLÄ
IHMISILLÄ ON MITÄ IHMEELLISIMPIÄ HALUJA!
terv: mies 35v