En tiedä, mihin hävisi rakkaus, himo ym
Nyt on vain yksinäinen olo. Mies aika paljon vanhempi, ehkä vaikuttaa asiaan. Lapsien vuoksi en eroa edes harkitse, parhaani teen jotta jaksan. Vaikka yleensä tunnenkin jo itseni ison katraan yksinhuoltajaksi, niin jää asiat minulle. Kaikki on niin rutinoitua...kaipaisin joskus kaunista sanaa, kehua,hellyyttä, ehkä muistamista syntymäpäivinä ja hääpäivinä, edes yhden kukan verran. Turha toivo, aina saa pettyä. Itsekään ei enää huvita tehdä noita asioita, kun se vaan yksipuolista. Seksi on vain velvollisuus, ja niin kuin olen sitä aina rakastanut. Raskasta henkisesti, melkein olisin mieluummin lasten kanssa yksin.Onkohan muita samoissa tilanteissa?
Nyt on vain yksinäinen olo. Mies aika paljon vanhempi, ehkä vaikuttaa asiaan. Lapsien vuoksi en eroa edes harkitse, parhaani teen jotta jaksan. Vaikka yleensä tunnenkin jo itseni ison katraan yksinhuoltajaksi, niin jää asiat minulle. Kaikki on niin rutinoitua...kaipaisin joskus kaunista sanaa, kehua,hellyyttä, ehkä muistamista syntymäpäivinä ja hääpäivinä, edes yhden kukan verran. Turha toivo, aina saa pettyä. Itsekään ei enää huvita tehdä noita asioita, kun se vaan yksipuolista. Seksi on vain velvollisuus, ja niin kuin olen sitä aina rakastanut. Raskasta henkisesti, melkein olisin mieluummin lasten kanssa yksin.Onkohan muita samoissa tilanteissa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tilanteesi on enemmän sääntö kuin poikkeus. Oma kokemukseni on, että viimein vuosien kuluttua kaipaus unohtuu, olo helpottuu ja katkeruus hellittää oikean luopumuksen myötä.
Ei muuta vaihtehtoa kun laitat miehesi tekemään kanssa niitä arjen hommia ja jos ei muuten onnistu niin lopetappa aluksi miehen vaatteiden pesu ja teet ruuat vain lapsille ja itsellesi ja jos tulee sanomista niin kerrot että et ole mikään kotiorja ja se siitä. Jos et vaadi miheltasi mitään niin saat kaikki tehdä ja rupeappa sinökin kavereiden kanssa käymään kerran kuussa viihteellä ja jätä sen kodin miehellesi ja uksi asia miksi ole paljon vanhemman miehen ottanut ne ovat yleensä tottuneet siihen että nainen tekee kaiken kotona että silleen. Älä suostu kaikkeen vaan vaadi itsellesi jotain ja noista merkkipäivien muistamisista voi sanoa ihan suoraan ja niistäkin saa hälyytyksen kännykkään niin rupeaa musitamaan. Puhuppa näistä kirjoittamistasi asioista ihan suoraan ukollesi ja kerrot nyt tultava muutoksi ja se siitä.
Niin, miksi otin vanhemman...enpä tiedä. Paljon pohdin asiaa aikanaan monelta kantilta, mutta joku vaan veti yhteen. Olen enempi tunne kuin järki ihmisiä näissä suhde asioissa. Mies tietää kyllä toiveeni lahjojen/huomionosoitusten suhteen, mutta hän ei kuulemma vaan ole sellainen. No, oli joskus. Sain huomiota ja esim.koruja lahjaksi. Ei enää mitään. Kaikki on jotenkin vaan niin monimutkaista...miehellä on usean vuotta kestänyt uniongelmat ja siitä johtuen oikein lääkehelvetti. Ei ole aina tässä maailmassa jos niitä nappeja vetelee ja toisaalta myös jos ei nuku, ei sekään hyvä. Pakosta kaikki jää minun harteille. 11 vuoden aikana yksin ulkona käymiset pystyy sormin laskemaan, taitaapa toinen käsikin riittää...ei oikein voi, ja tunnen ettei ole soveliastakaan. Kieltämättä kaipaan hiukan myös jotain sosiaalista. Muutenkin hoidan lapsia kotona. No ei auta kuin kestää, en lapsilta halua hajoittaa perhettä. Itsepä olen näin tullut valinneeksi. Mutta haaveilen silti rakkaudesta, hellyydestä
Meillä on takana kymmeniä avioliittovuosia.ATio VIimeiset pari kolme vuotta ovat olleet puhumattomia ja välinpitämättömiä, en tiedä mistä johtuu. Meillä on siinä mielessä erilainen tilanne, että lapset ovat jo maailmalle mutta siltikään ei osata erota, vaikka se on ainakin minulla päivittäin mielessä.
Toisaalta mietin jatkuvasti, mitä voisin tehdä että tilanne paranisi. Jonkun sortin alan ammattilaisena olen yrittänyt tsempata ajatusmalliani ja pyrkinyt näkemään kaiken sen hyvän, jota tämä avioliittomme tuo tullessaan ja ehkä tärkein on se ehjä koti, joka on erittäin rakas meidänkin lapsillemme vaikka aikuisia ovatkin. Toinen on tuttuus ja turvallisuus, jotka ovat minulle elämänarvoja eli tiedän voivani luottaa mieheni apuun ja tukeen olipa asia mikä hyvänsä. Seksiäkin on tarpeeksin.
Miksi sitten eroaisin, ilmeisesti sen henkisen pahan olon vuoksi. Mutta onko se mieheni tai avioliittoni syytä, sitä en osaa sanoa. Periaatteessa se on omien ajatusteni tulos ja omat ajatukseni syntyvät omista tuntemuksistani ja omat tuntemukseni taas siitä, miten asiat päättelen ja oletan olevan.
Joka tapauksessa, aion yhä edelleen yrittää. KOnreettinen esimerkki tästä päivästä: olemme lähdössä illanistujaisiin läheisten ystäväpariskuntien luo. Itseäni ei huvittaisi lainkaan mutta asenteeni on muututtava ja aion nauttia illasta ja hyvästä seurasta ruuasta, en suostu olemaan se ilmapiirin myrkyttäjä, joka voisin hyvinkin olla. AIoin myös olla ystävällinen miehelleni ja viettää mukavan illan hänen kanssaan.
Hyvää pohdintaa lukea, samoissa tunnelmissa elävänä miehenä. Olen tuosta ns.myönteisten ajatusmallien käytön osalta itse tullut vaan jotenkin siihen tulokseen, ettei puolison kanssa hävinnyttä läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä ihan oikeasti voi pelkällä ajatusten muutoksilla korvata.
Ei hävinnyttä seksielämää mikään teoretisointi tai ajatusmallien muokkaus korvaa kokonaan, se vain on niin, aikansa kutakin. Vallitseva todellisuus on joskus aika vaikea pala purtavaksi. Ehkä kuitenkin on siinä mielessä helpompaa asia tiedostaa, jos ja kun on selkeä fyysinen syy, miksi esim. seksi hävisi kuvioista.
Minkä ikäiset lapset, ja suunnilleen omat ikänne? Itse 50-v. naisena ja äitinä sanoisin, että kun kerran asiat ovat kuten ovat, parempi erota pian. Miehesi löytää varmasti uuden kodinhoitaja itselleen, ikäisensä joka ei vaadi "mitään".
Nyt vaimo armas ole terveesti itsekäs- Käy vaikkapa itse pariterapeutin luona pohtimassa ääneen elämääsi. Omaa nuoruuttasi et saa koskaan takaisin, mutta voit aikasi käyttää joko viisaasti tai tyhmästi. Hyvää loppuelämää!
Niin, hyvin mahdollisesti se omaishoitajana olo on edessä myös... Mies 56, minä 38, lapsia 5,iät 2v-17v välillä.
Aika vakava ikäero. Jos eroat, eroa nyt. Tee päätös ja toimi johdonmukaisesti päätöksesi eteen. Jos eroat, eroa nyt, koska on väärin jättää tuon ikäinen mies enää yhtään vanhempana. Nytkin on jo paha paikka, mies kohta kuusikymmentä.
Joka tapauksessa, et voi lykätä eroa tuonnemmaksi, siis ei yhtään. Tosiasia on, että nyt alkaa olla jo väärin erota tuon ikäisestä miehestä. Eronnen miehen eliniänodotus on matalampi kuin parisuhteessa olevan. Etenkin vanhuuden kynnyksellä olevalle miehelle ero voi tehdä lopun elämänhalusta.
Ei vaimo ole vastuussa miehen elämänhalusta, lasten hyvinvoinnista kylläkin. Eli jos lapset voivat nyt perheessä hyvin, en menisi keikuttamaan venettä.
Joo, omaishoitovastuu kammottaa. Luoja suokoon, etten minä koskaan jää kenenkään ristiksi.
Uniongelmat voivat olla helvetillisiä : ne ja lääkkeet vaikuttavat koko elämään, sekä omaan, että perheen.
Ole ylpeä itsestäsi, että jaksat hoitaa perhettä ja niin nöyrällä asenteella vaikeuksistanne puhut. Olet hyvä ihminen.
Joskus on vain niin, että kun on uniongelmia, ei elämä näytä kovinkaan ruusuiselta, se voi tuntua pakonomaiselta selviytymiseltä väsyneenä päivästä toiseen. Uskon, että miehesi kokee sisällään voimattomuutta tilanteesta johon olette joutuneet hänen ongelmansa takia. Hän varmasti kokee riittämättömyyttä, koska sinä olet kuitenkin vahvana pystynyt lapset ja kaiken muun hoitamaan. Hän ei ehkä näe sitä, että pitää sinua itsestään selvyytenä.
Kuten sanoit, aiot jatkaa kuitenkin yrittämistä. Minusta se on hyvä asia vaikka vaatiikin sinulta paljon. Puhu miehellesi kauniisti ja jatka hänen merkkipäiviensä muistamista samalla sanoen, että toivoisit joskus häneltä jonkun kivan lahjan, kuten joskus ennen., ihan sillä perusteella, että koska hän kuitenkin ennen oli sellainen, että huomio sinut. Sano, että tarvitset huomiota.
Ota hänet mukaan kaupoille ja " löydä" jotain kivaa itsellesi ja sano hänelle, että tällaisesta tykkäisin. Tee tätä usein. Josko hän ryhdistäytyisi edes sen asian suhteen.
Muista kuitenkin ankeina hetkinä, ettei sinun miehesi tila ole sinun syytäsi, eikä sen kummemmin miehisikään syytä, ja että et pysty siihen vaikuttamaan muutoin kuin yrittämällä pitää palikat kasassa. Kerro myös miehellesi kuinka paljon häntä rakastat ja tarvitset vaikka teillä on niin vaikeaa. Hänen on hyvä se tietää, ettei häntä masenna sen vuoksi, että tuntee olevansa hyödytön ongelmineen ja pelkäksi riippakiveksi sinulle (huolimatta siitä, että hän todellisuudessa sitä sinulle tällä hetkellä onkin).
Voimia!
Täältä on tullut minulle lisää ajateltavaa ja myös voimaa jaksaa eteenpäin paremmin. Kiitos, etenkin symppa-siskolle kirjoituksestasi. Siitä tuli jopa ihan hyvä olla. Kai ne kehut ja kannustus joskus vaan auttaa. Kotona tosiaan niitä ei kuule. Ymmärrän kyllä miestäkin ongelmineen, lisäksi kun on muutakin sairastelua ollut paljon, niin miehellä kuin lapsillakin. Etenkin yhdellä lapsella. Ja kun nuorimmilla on vain hiukan yli vuoden ikäero ja mies tavallaan poissa pelistä, niin joskus tuntuu että on liiankin kovilla. Mutta kuten sanoinkin, itsehän näin olen tullut valinneeksi. Välillä olisi silti kiva olla myös nainen, ei vain äiti... Eiköhän se tästä, tuntuu olevan paljon muitakin vastaavissa tilanteissa.
Ei saakeli sentään tuntuu etten jaksa tätä enää hetkeäkään! Kohta varmaan päänuppi hajoaa ja sekoaa. Hommat eivät ole ajan kuluessa kun pahentunut. En ymmärrä miten tästä pitäis jaksaa jatkaa...miten toiset vastaavissa tilanteissa jaksaa? Tekis mieli vaan itkeä ja huuta! Olo on niin yksinäinen ja huono. Voi itku! Moni varmaan ihmettelee et miks täällä ruikutan. Siksi kun ei ole muuta ja jollekin/johonkin on hyvä saada hiukan itseään puretuksi.
Jonkun kanssa sun pitaa kantaa kuorma
.kun yksin et jaksa
.
Tätäkö ihmiselon pitäisi olla? Oikeasti?
Kun lapset on tehty, alkaa pahimmillaan lopun elämää kestämä kärsimys, kun parisuhde ei syystä tai toisesta toimi?
Alempana haukutaan yhtä naista, joka vastaavassa onnettomassa tilanteessa on elämäänsä muuta sisältöä etsinyt eikä suostu pilaamaan ainoaa elämäänsä. En sano, että ero tai salasuhde olisi mihinkään oikea ratkaisu mutta helkkari soikoon, meillä on vain yksi elämä! Miksi elää se kituen? Enää ei eletä 50-lukua, ei ole pakko kärsiä.
Toivottavasti ap keksit ja löydät elämääsi uutta iloa ja sisältöä. Todella surullista, jos itse vanhana huomaat katuvasi tekemättä jättämiä tekoja tai sitä, että elämä oli pelkkää ankeutta kurjassa parisuhteessa.