Tiedän tämä on loppuunkulunut aihe, mutta
toivottavasti tämä helpottaa omaa oloani.
Tarinani on karu mutta ainakin mun maailma on
rusentunut.
Erosin (omasta aloitteestani) aviomiehestäni
helmikuussa. Sinkkuilua kesti kesäkuun alkuun.
Vietin ihanan yön miehen kanssa jonka tiesin
olevan varattu (ja hänellä on poika) mutta tiesin
myös että heillä meni todella huonosti.
Kaiken oli tarkoitus jäädä siihen yhteen kertaan
mutta sama toistui seuraavana viikonloppuna
perjantaina ja lauantaina ja silloin sovimme että
nyt oli viimeinen kerta.
Mies kuitenkin soitti minulle viikolla ja kertoi
miten ei voi unohtaa minua ja sovimme
tapaamisesta jota ei milloinkaan tullut koska
miehen avovaimo oli saanut tietää että mies
pettää. Muutaman päivän päästä mies soitti
jälleen ja ilmoitti että ovat eronneet ja hän
haluaa minut.
Vietimme ihania öitä yhdessä ja seksi oli niin
ihanaa että en ollut ikinä edes kuvitellut seksin
olevan sellaista. Mies ylisti minut maasta
taivaaseen ja kertoi miten ihana olen ja miten
ihana kanssani on olla. Julkisesti emme voineet
vielä näyttäytyä koska ajattelimme että antaa
pölyn laskeutua (hänen eronsa jälkeen).
Mies taisteli poikansa tapaamisoikeudesta ja
sovimme että emme tapaisi hetkeen koska hänellä
oli todella vaikeaa. Kuitenkin kahden päivän
jälkeen hän ilmestyi ovelleni ja sanoi että ei
pysty olemaan ilman minua, hän rakastaa minua
eikä hän pysty nukkumaan kun hän ajattelee vain
minua.
Olin kuitenkin sopinut jo ystäväni kanssa että
menen hänen luokseen viikonlopuksi ja niin lähdin
reissuun ja mies jäi odottamaan sunnuntaita että
palaan kotiin. Koko matkan ajan sain ihania
viestejä ja puheluita kuinka hänen on ikävä ja
rakastaa yms. Keskeytin vierailuni ystäväni luona
ja lähdin kotiin miehen työ, olihan minullakin
ikävä. Vietimme jälleen ihanan lauantain ja
sunnuntain.
Sen sunnuntain jälkeen emme ole tavanneet vaan
tiistaina hän soitti ja ilmoitti että hän palaa
entisen avovaimonsa luokse.
Toivon tietenkin että hän tulee onnelliseksi ja
sanoin sen hänelle myös.
Mutta olen katkera, en tietenkään olisi saanut
alunperinkään sekaantua koska tiesin avovaimosta
ja lapsesta mutta..
Vietin elämäni ihanimman juhannuksen tämän miehen
kanssa ja rakastuin häneen. Pelkään että en
milloinkaan löydä enää yhtä ihanaa miestä..
Miten mies voi tehdä näin, ihmettelen??? Tuntuu
kuin hän luulisi ettei minulla ole tunteita
lainkaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
hei älä jaksa! Äläkä sekaannu varattuihin!
Milloinkohan ihmiset oppivat. Alkaa nyt
seurustella varatun kanssa. Sehän pettää nykyistä
kumppaniaan. Mikäs sitä sitten estää pettämästä
muita?! Rakkausko!? Ou pliis! Pettäjä ei tiedä
rakkaudesta mitään. Pettäjät ovat pelkkiä
pelkureita ja toisten ihmisten hyväksikäyttäjiä!
Juuri minun sanoillani. Eli sitä saa mitä tilaa.
Olit miehelle pelkkä seksilelu, piristysruiske
harmaantuneen arjen keskellä. Kotona arki painoi
päälle, sinun kanssasi sen saattoi hetkeksi
unohtaa. Sinusta erossa ollessaan mies
varmastikin muisteli haikeudella ihania
seksiaktejanne ja rakasteluanne, mutta tuon
viimeisen sunnuntain jälkeen järki palasi hänen
päähänsä, kuinkas muuten. Varmasti olit miehen
parisuhteelle oikea lemmen katalysaattori: nyt
miehen vaimo on takuuvarmana entistä kuumempi ja
heidän suhteensa kukkii eron jälkeen kuin ei
koskaan ennen. Monet tarvitsevat herättelyä,
ennenkuin huomaavat, mitä heillä on.
Voi hyvä jumala....miksi te naiset sekoilette
aviossa oleviin miehiin ? en ihmettele jos tässä
maassa on sinkkumiehíä ja yksin asuvia fiksuja
poika miehiä vaikka muille jakaa. Tarvii kait se
kun oikein hätä tulee ottaa thaimaalainen vaimo
se sentään ymmärtää hyvän miehen päälle.
Tällää sen sijaan hyökitään suhteessa ja
naimisissa olevien ukkojen kanssa samaan punkkaan
pahinta mitä tossa suhteessa on se että mies
yleensä palaa vaimon tai nainen entisen kultansa
kainaloon takasin. Miten sellasen suhteen voi
lyödä poikki jossa on ollut jo monta vuotta?
Aina avioliitossa ja suhteessa on hyviä ja
huonoja jaksoja mutta jos rakkaus on aitoa se
kestää.
Joten neuvon teitä naiset katselkaa sitä miestä
sieltä vapailta markkinoilta tulkaa juttelemaan
meille fiksuille ja raittiille miehille me emme
majaile kapakoissa saatikka örise kännissä
kadulla naisille mitä sylki suuhun tuo. Meidät
voi löytää vaikkapa tavallisella kauppa reissulla
kassa jonossa hellä hymy tai juttelu vaikka
säistä saatta johtaa vaikka kahville lähtöön.
Mutta kun te naiset vain olisitte rohkeita ja
tulisitte juttelemaan avoimesti niin
säästätyisitte monilta petetyksi tulemisen
tunteilta.
T: vapaa karhumainen mies vm 1966
ehkä ne naimisissa olevat ovat haluttavampia
ja/tai parempia kun ovat vakituisen kumppaninkin
jo saaneet.