Gary Renard EGON PAULOISSA!!!!

voi tämäkin vielä

Luin Gary Renardin ensimmäisen kirjan nimeltään Maailmankaikkeus katoaa.

Alku vaikutti hyvältä.. loppua kohden kuitenkin alkoi ärsyttämäään josko Gary itse olisi entistä enemmän kääritty egon pikkusormen ympärille. Ja toinen kirja oli täysin musertava!!

Tämä mies GARY RENARD on häpeäksi koko IOK:lle. Gary Renard, jonka kirjan vuoksi ylipäätään löysin koko IOK:N paljastuu pahimmaksi EGOISTIKSI! Takkaan menee tämä toinen kirja, ei sille vain voi muuta.

29

3045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä huomio, mutta mutta emmekös me kaikki ole egon pauloissa? Eihän Renard ole vielä valaistunut, joten on selvää, että ego jättää jälkensä hyvin helposti kaikkeen toimintaan. Pitää vain seuloa niiden seasta se Pyhän Hengen kehitys-suunnitelma, siis löytää se "oikeamielinen ajattelu väärän melen ajattelun sijaan, ja keskittyä niihin kohtiin, joissa hän selittää IOK:n tekstiä. Kun on huomannut tuon mainitsemasi asian, nin tässähän on mitä mainioin tilaisuus kehittää itseään oikeaan suuntaan.... :)

      Nythän on myös hyvä tilaisuus todelliseen anteeksiantoon. Itsehän me alitajunnan tasolla nostatamme eteemme näitä epäkohtia, jotta tietoinen mielemme voisi sitten arvostella ja tuomita niitä ja tehdä siten tästä unesta, tästä maailmasta todellista meille.

      Itse pyrin suhtautumaan asiaan siten, että Renardin kirjat ovat jo täyttäneet tarkoituksensa, kun löysin Ihmeiden Oppikurssin niiden välityksellä. Nyt käyn sitten Kurssia läpi...

      Toisaalta voidaan ajatella niinkin, että nämä muut, IOK:hon suoraan liittymättömät, tai ainakin vähemmällä huomiolla olevat jutut (jälleensyntymiskertomukset ja menneet elämät ym. ) voivat toimia joillekin tarpeellisina ja helpottavina portaina siirtymisessä Ihmeiden Oppikurssin tekstiin, joka muuten voisi olla liian vaikeaa aloittaa ja joka muutoin ei ehkä edes kiinnostaisi ilman tällaista välivaihetta.

      Ja se IOK:n tekstiä selittävä asiahan noissa kirjoissa on tärkeintä. Eli niihin muihin juttuihin voisi suhtautua niin kuin se entinen juoppo pappikin tarinan mukaan sanoi seurakunnalleen: "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon."

      • Piti poistaa tekstin ensimmäinen lähetys, kun en löytänyt MUOKKAA-nappia korjatakseni siihen jääneet kirjoitusvirheet... Ennen sellainen nappi muistaakseni oli...

      • lypsääkö rahaa?
        Cruisery kirjoitti:

        Piti poistaa tekstin ensimmäinen lähetys, kun en löytänyt MUOKKAA-nappia korjatakseni siihen jääneet kirjoitusvirheet... Ennen sellainen nappi muistaakseni oli...

        Miksi Renardia kiinnostaa esim. yhtäkkiä sellaiset asiat kuin mitä tulevaisuudessa tapahtuisi? Hän puhuu kaikenlaisista katastrofeista ja ydinaseiskuista ja niin edelleen. Eikö tuollainen ole lapsellista puhetta siinä vaiheessa, kun tietää jo mistä tässä maailmassa on kyse. Nämä kaikki ovat vain egon aikaansaamaa, koska kaikki johtuu erillisyydestä jne.

      • acimlai nen

        Cruisery: "Eihän Renard ole vielä valaistunut.."

        Tyhmää ehkä spekuloida mutta olikohan Kenneth Wapnick valaistunut kuollessaan?

      • acimlai nen kirjoitti:

        Cruisery: "Eihän Renard ole vielä valaistunut.."

        Tyhmää ehkä spekuloida mutta olikohan Kenneth Wapnick valaistunut kuollessaan?

        Niin, Renardhan kertoo kirjassaan valaistuvansa vasta seuraavassa elämässä ja kertoo kirjoissaan tämän nykyisen elämänsä oppipoikavaiheesta ja siinä tekemistänsä tonttuiluista ja kehityksestään aivan avoimesti. Minusta ne ovat opetusmielessä hyviä esimerkkejä egon valtavasta vaikutuksesta meihin, ja näistä hänen kertomuksistaan voimme siis oppia paljon.

        Kukapa tietää oliko Kenneth Wapnik valaistunut ? Sitä on varmaan sivullisen vaikea tai mahdoton todeta, eikä sillä oikeastaan ole väliä. Meidän persoonallammehan ei todellisuudessa ole merkitystä, muuta kuin tämän harhan, tämän totena pitämämme unimaailman puitteissa.

        Wapnikhan oli syvästi perehtynyt IOK:n sanomaan, ja hänen tuotannostaan voisi ehkä jotain päätellä. Ihmeiden Oppikurssin mukaanhan me voimme elää tässä kehossa vielä valaistuneenakin...siinä viimeisessä inkarnaatiossa...

        En kuitenkaan ole itse mitenkään innostunut henkilöihin kohdistuvasta huomiosta, vaan siitä mistä he kertovat. Siis IOK:n mukaisen totuuden tuomisesta elämääni, tai oikeammin, tämän ns. elämäni tuomisesta IOK:n totuuteen... :)

      • acimlai ne n

        Cruisery oletko lukenut Renardin viimeisen kirjan?

      • valaistunut = ego

        Heh ja TAAS SE TULEE. Eiköhän tuo ole egon konnan koukkuja, että jonku pitää sanoa itsestään "olenkin valaistunut" = olen parempi kuin muut. EIhän se näin voi olla.

        Ja mistä sen edes ylipäätään tietää onko valaistunut? Loppuuko kaikki välittömästi?

        Ja voiko sen valaistuneisuuden säilyttää? Vai tuleeko taas joku hassu ajatus ikuisuudessa mieleen ja joku unohtaa nauraa sille? Ja here we go again!!?!

      • Harjoittelija
        valaistunut = ego kirjoitti:

        Heh ja TAAS SE TULEE. Eiköhän tuo ole egon konnan koukkuja, että jonku pitää sanoa itsestään "olenkin valaistunut" = olen parempi kuin muut. EIhän se näin voi olla.

        Ja mistä sen edes ylipäätään tietää onko valaistunut? Loppuuko kaikki välittömästi?

        Ja voiko sen valaistuneisuuden säilyttää? Vai tuleeko taas joku hassu ajatus ikuisuudessa mieleen ja joku unohtaa nauraa sille? Ja here we go again!!?!

        Onko hän valaistunut tai muita kysymyksiä. Tosiaan kysymykselle kannatta naurahtaa koska se kertoo uskomuksesta erillisyyteen joka ei ole totta.

        Kukaan ei pysty sanomaan miten toinen henkilö kokee toisen henkilön. Siis kukaan ei pysty estämään jos joku kokee kaverinsa valaistuneena / ei valaistuneena.

        Avaa suusi kerron millainen olet, eli puhuessasi minulle kerron millaisen vaikutuksen teet minuun, mutta se on ainoastaan minun kokemukseni. Puhuessasi minulle saatat osua minussa olevaan keskeneräisyyteen tai rakkauteen jolloin kokemukseni on -- mikä on. Sama lause ei osu ikinä mihinkään toiseen henkilöön samalla tavoin.
        Tämä mielestäni kuvaa että määritellessäni sinua todellisuudessa määrittelen itseäni.

        Käytän vain selvyyden vuoksi - minä - sinä, en ketään nimeltä henk. kohtaisesti

        Kenneth Wapnick oli varmasti hieno ihminen ja teki parhaansa.. kuten jokainen...

    • Tietty amerikkalaisuus ja "tuloksen teko" oli myös minun vaikutelmani Gary Renardin ensimmäisen kirjan jäljiltä. Kuten Cruisery tuossa osoittaa jokainen on kuitenkin oman egonsa kanssa "mittaamassa" mitä tahansa missä hyvänsä eli Renard on osunut minussa olevaan pelkoon ja arvostelun haluun. Joten olenpa ystävälinen itselleni ja käännän mieleni ja kysyn itseltäni mikä minä olen tuomitsemaan ketään...
      Saan olla eri mieltä mutta minä olen vastuussa vain minun mielestäni.

      Hyvin moni nykyisin kertoo tulleensa IOK.n pariin luettuaan Renardinsa...

      Vielä kerran. Ajatellessani hänestä jotakin teen hänestä mielikuvan. Vain tuota mielikuvaa voin käsitellä mieleni avulla. Siis käsittelen omaa luomustani, omaa mielikuvaani, miten se mielikuva voisi olla Renard tai Cruisery tai "voi tämäkin vielä"? Eihän minulla OLE muuta kuin oma mielikuvani??? mistään???

      Miksi siis taistelen omaa mielikuvaani vastaan tai miksi yleensä ollenkaan "taistelen"?

      Kun tähän pääse on mahdollista tehdä kumma havainto omasta toiminastaan.

      Luon mielikuvan ja sitten alan mielessäni pieksemään että kylläpäs tuossa on kiusallinen tyyppi.

      Sillä on kurssissa aivan oma nimi se on EGO joka kaipaa pieksettävää

    • Acimlainen, olen kyllä lukenut Renardin viimeisenkin kirjan. Ennen lukemista ajattelin, että siinä ei enää tule mitään uutta, vaan se toistaa jo aikaisemmin esille tulleita asioita. Osittain näinkin kyllä oli, mutta oli siinä ennestään käsittelemättömiäkin asioita, näin muistelen...

      Joka tapauksessa kertaushan on opintojen äiti, niin kuin sanotaan. Ja niin kuin jo aikaisemminkin kirjoitin, niin kun samojakin asioita käsitellään uudestaan ja niitä katsotaan hiukan eri näkökulmasta, käsitys kyseessä olevasta asiasta vahvistuu ja monipuolistuu. Kertaus on siis hyväksi. Eihän tätä ”ajatuksen volttia tuntemattomaan” tehdä kertalukemisella, eikä yhdellä harjoituskerralla.

      Kun kerta toisensa jälkeen työstää mielessään ja käytännössä samaa opetusta, käytetty polku syvenee, tulee selvemmäksi kulkea ja sitten siitä tulee tottumus, myöhemmin luonne ja lopulta kohtalo...

      Olihan siinä viimeisessä kirjassa paljon myös tuota tähän egon maailmaan kuuluvien asioiden käsittelyäkin menneistä ja tulevista elämistä, ja tämän harhamaailman tulevista tapahtumista, mutta ehkä se asiaa ennestään tuntemattomille tuo vain lisää mielenkiintoa IOK:n suuntaan. Se joka todella kiinnostuu siitä, mistä IOK:ssa kerrotaan, oppii mielestäni kyllä nopeasti erottamaan ikuisuuteen ja tähän egon ajallisuuteen kuuluvat asiat toisistaan. Ja niin kuin sanoin, se käy myös osaltaan harjoittelusta egon ja Pyhän hengen ( tai Yliminän, Sisimmän Olemuksen jne.) ajattelumallin erottamiseksi toisistaan.

      Jos jollekin Renardin kirjat eivät ole mieleen, voi samaan asiaan perehtyä esimerkiksi juuri ilmestyneen Juha Pitkäsen ”Vapaus valita”- kirjan myötä.

      Olen sitä nyt käynyt läpi vähän yli puolen välin, ja voin sanoa, että se on hyvä. Siinä perehdytetään asioihin täsmällisesti, ilman mitään sivujuonteita, suoraan asiaan paneutuen siis. Sen lukeminen vaatii kuitenkin enemmän sinnikkyyttä ja harrastusta, eikä sitä voi hyödyllisesti lukea kerrallaan paria sivua enempää. Lukeminen vaatii siis enemmän keskittymistä, kuin Renardin kirjat. Tästä syystä siitä ei ehkä tule aivan sellaista suurten massojen lukukokemusta, kun se ei tarjoa mitään turhaa ja asiaan kuulumatonta viihdykettä, mutta sen avulla kyllä pääsee hyvin perille siitä, mistä IOK:ssa on kyse.

      Pitkäsen kirja kuuluu siis mielestäni samaan arvostamaani kategoriaan, kuin Nouk Sanchez´in ja Tomas Vieira´n ”Vie minut totuuteen” ja Jed McKenna´n kirjat valaistumisesta, joita on helpompi ymmärtää perehdyttyään ensin jonkin verran Ihmeiden Oppikurssiin...

      • 5+19

        Itse olen lukenut Renardin kirjat moneen kertaan ja niiden kautta kiinnostuin IOK:sta.

        Pakko myöntää, että ekan kerran kun sain Maailmankaikkeus katoaa -kirjan luettuani niin olin sitä mieltä etten koskaan sitä enää lue uudelleen. No sen jälkeen olenkin lukenut sen vuosittain ja uudemmat pariin kertaan.

        Joka kerta sisältö aukeaa enemmän ja noihin egomaisiin juttuihin kiinnittää vähemmän huomiota ja eihän Renard mitenkään peittele sitä, että hänellä on tehtävää vielä jäljellä.

        Nuo tulevaisuusjutut ja sen sellaiset ovat ihan mielenkiintoisia ja hyödyllisiä noissa kirjoissa lähinnä siksi, että niitä käsitellään anteeksiannon valossa. Mulle noista on siksikin ollut hyötyä, että olin jonkin aikaa kiinnostunut vetovoiman laki-kaltaisesta ajattelusta mutta nyt ymmärränkin, ettei semmoiseen kannata haaskata aikaa (eikä se edes toimi) vaan meillä on se tietty käsikirjoitus joka saattaa muuttua tai sitten ei - jos annamme syyn tasolla oikein anteeksi.

        Lyhyt kiinnostus New Age-juttuihin muutenkin haihtui noiden kirjojen myötä.

        Vie minut totuuteen on hyvä ja helposti ymmärrettävä teos ja sitä suosittelen kanssa. Pitkäsen kirja on myös ihan kelpoa tavaraa.

    • Renardi best-seller

      Tilasin Maailmankaikkeus katoaa-kirjan, mutta on kyllä sen verran lennokasta amerikkalaista best seller-huttua, että kesken jäi. Selvästi on mielikuvituksella tehty ja pistetty nämä "henkiolennot" puhumaan sitä mikä "myy" parhaiten. Ei IOK ole avautunut tuolla kirjalla ja olen reippaasti yli puolen välin mennyt.

      • 5+19

        Mutta olipa Renardin kirjoista muuten mitä mieltä tahansa, ei hän mitenkään ole voinut itse keksiä sitä, mitä Arten ja Pursah noissa kirjoissa opettavat.

        Eikä ole väliä uskooko noiden A&P:n ilmestymiseen todella, sehän sanotaan jo kirjoissakin. Jos sanomasta on apua, niin silloin kirjat ovat tehneet tehtävänsä.

      • Kurssin mukaan ego keksii ja pitää yllä syylisyyttä ja arvostelua. Kun näen aihetta arvosteluun tiedän olevani egoni ohjauksessa.

      • jokuvaantäällätänään
        5+19 kirjoitti:

        Mutta olipa Renardin kirjoista muuten mitä mieltä tahansa, ei hän mitenkään ole voinut itse keksiä sitä, mitä Arten ja Pursah noissa kirjoissa opettavat.

        Eikä ole väliä uskooko noiden A&P:n ilmestymiseen todella, sehän sanotaan jo kirjoissakin. Jos sanomasta on apua, niin silloin kirjat ovat tehneet tehtävänsä.

        Miten niin Renard ei voinut itse keksiä sitä mitä kirjoitti? Mikäs asiat siellä on semmoista, mihin ei mielikuvitus ja ihmisen tietämys yllä? Asiat, joita ei voi tarkistaa, ei tarkoita sitä, että ne olisivat totta. Jos olet lukenut Urantia-kirjaa, niin tiedät mistä puhun... siellä on paljon "tietoa", jota ei voi kukaan tarkistaa. Siispä se on jumalallista sitten ja totta... Ei näin!

      • aahaa-elämys
        enkelipallo kirjoitti:

        Kurssin mukaan ego keksii ja pitää yllä syylisyyttä ja arvostelua. Kun näen aihetta arvosteluun tiedän olevani egoni ohjauksessa.

        Jos arvostelu on egosta, niin miten oikean voi tietää?

      • 5+19
        jokuvaantäällätänään kirjoitti:

        Miten niin Renard ei voinut itse keksiä sitä mitä kirjoitti? Mikäs asiat siellä on semmoista, mihin ei mielikuvitus ja ihmisen tietämys yllä? Asiat, joita ei voi tarkistaa, ei tarkoita sitä, että ne olisivat totta. Jos olet lukenut Urantia-kirjaa, niin tiedät mistä puhun... siellä on paljon "tietoa", jota ei voi kukaan tarkistaa. Siispä se on jumalallista sitten ja totta... Ei näin!

        Sehän pohjautuu IOK:iin, mutta mun mielestä Renard ei itse olisi voinut saada Kurssin sisältöä noin selkeään ja helposti ymmärrettävään muotoon itse. Ei mitenkään.

        Esimerkiksi ne jutut, kuinka kaikki tässä maailmassa kuvastaa erkaantumista ja miksi maailmankaikkeus on syntynyt ja on yhä olemassa... Tuossahan kirjassahan selitetään myös, miten kaikki "ylösnousseet mestarit" ja vaikka Neitsyt Marian ilmestykset tapahtuvat; taustalla oleva Pyhän Hengen rakkaus on todellista, mutta mieli antaa muodon noille ilmestyksille.

        Ei sun tarvitse olla mun kanssa samaa mieltä. Jos kirja ei tunnu oikealta niin ei sitten tunnu.

        Olen joskus vilkaissut tuota Urantiaa, eikä se oikein herättänyt mielenkiintoani.

      • 5+19
        aahaa-elämys kirjoitti:

        Jos arvostelu on egosta, niin miten oikean voi tietää?

        IOK:n ajatuksena on nimenomaan luopua egosta ja siirtyä kuuntelemaan Pyhän Hengen tulkintaa.

        Egon ajatusjärjestelmän sisällä et oikeastaan koskaan saada järjellisesti tyydyttävää vastausta mihinkään peruskymyksiin, koska ego on kysymys ja PH vastaus. PH:n tieto on kokemuksellista tietoa, kun taas ego järkeilee ja erittelee.

        Korjataanpa:

        Egon ajatusjärjestelmän sisällä et oikeastaan koskaan VOI saada ...

      • aahaa-elämys kirjoitti:

        Jos arvostelu on egosta, niin miten oikean voi tietää?

        vastausta sinulle aahaa-elämys

        Sovitaanko että arvostelu sisältää kielteisen arvopohjan?
        Esim. arvottaminen on vähemmän kielteistä ja arvostaminen on myönteistä joka sekin on tietyllä tavalla järjestykseen laittamista.
        Voisitko ajatella että "veljesi" osoittaa sinulle milloin suhtautumisesi on jotakin noista yllämainituista. Kurssi opettaa että veljesi on pelastajasi. Veli tässä tapauksessa tarkoittaa jokaista kohtaamaasi ihmistä. Veljesi käytöksestä näet mikä on toimintasi tulos. lisäksi omassa "sydämessäsi" tunnet toimintasi tuloksen.
        Ylipäätään lopputuloksesta näet toimintasi "arvon" ja erehtyminen on anteeksiannettavaa.

        Kurssi on prosessi.....

      • Egoisti
        aahaa-elämys kirjoitti:

        Jos arvostelu on egosta, niin miten oikean voi tietää?

        Mitä väliä sillä on, koska aisoiden lajittelu oikeaan ja väärään ovat egon luomia kategorioita. Voit toimia täysin oman ajattelumallisi mukaisesti, kun vain muistat, että olet itse luonut sen. Siksi se on vain harhaa.

      • Juuri noin egoisti. Kuitenkin täällä materian keskellä on hyvä että on liikennesäännöt - aikataulut - ruokakulttuuri jne... jotta oppisimme anteeksiannon. Ei pidä kieltää maallista lakia mutta AJATTELUMALLIANI kannattaa harkita. On kysymys mielen muuttamisesta ei maailman

        Uskoisin että juuri tästä on kysymys kun Uudentestamentin Jeesuksen kerrotaan sanoneen että "en tullut lakianne kumoamaan"

        Maailmankaikkeus katoaa kun mieleni - mielikuvani muuttuu maailmankaikkeudesta. Se olkoon pienen halukkuuteni kohde

      • Kenties näistä kommenteista lähti ajatus että Ihmeiden oppikurssi opettaa kaiken olevan harhaa.
        Näin ei suinkaan ole, meillä on vain inhimillinen taipumus (perisynti) arvioida itseämme rakkaudettomasti, rakkaudettomuus on uskomus harhaan.
        Vastakohtien kautta on mahdollisuus havaita ja ryhtyä muutokseen. Rakkaudettomuus on todellisuuden vastakohta jolloin sen ylläpitäminen (tuska) avaa MAHDOLLISUUDEN etsiä ja löytää totuus eli rakkaus joka ei etsi syytä eikä motiivia (taivas)
        Näin ajatellen Renardin kuviteltu ego on mahdollisuus etsiä lukijan omasta MIELESTÄ syytä ja motiivia omiin arviointeihinsa.
        Ego on nimenomaan - ei mitään - totuuden eli kaiken kattavan rakkauden silmin katsottuna siis harhaa.

        Jälkimmäisen lauseen sisältö on - harhaa ei ole on ainoastaan totuus.

        Meillä on ego - harha - kunnes hyväksymme kaikenkattavan rakkauden = olen yhtä Jumalan kanssa.

    • ei uutta auringon al

      Mitkäs asiat siellä on semmoisia, mitä EI olisi voinut mitenkään itse keksiä?

    • 18+3

      Tuli väkisinkin mieleen Arten ja Pursah, jotka kertoivat ihmiselämän olevan peräisin Marsista, kun luin tämän uutisen. Ei silti, että sillä olisi mitään merkitystä :)

      http://www.hs.fi/tiede/a1417229967307

    • selvä-näkijä

      Arten ja Pursah ovat selvänäköisen tutkimukseni mukaan Garyn keksimät kaksi "muusaa". Gary on heidät keksinyt ja ympännyt tarinaan mukaan. Muuten asia vaikuttaa ihan ookoolta pääpiirteissäin.

      Harmi, että hyvä asia sai kolhun tuosta valehtelusta, mutta onneksi kirjan käyttöarvo ei siitä vähene.

      • Jokainen näkee omin silmin ja jokainen arvioi omia näkyjään. Tämä on siksi niin erinomaista koska vain tässä elämäni hetkessä on mahdollisuus...
        Rakkaudella todella: Sinä olet keksinyt että Gray on keksinyt.... Ei ole mitään muta mahdollisuutta

        Näemme sisimpäämme siis projektioittemme (mielikuviemme) kautta ja juuri niiden tunnistaminen ja tuominen PH:lle oikaistaviksi ja parannettavaksi on sitä itsemme kanssa tehtävää ”työtä”, jota IOK:ssa myös anteeksiannoksi kutsutaan.
        Eli minun on välttämättä nähtävä omat projektioni, miten muutoin tietäisin antaa anteeksi. Siksi vain veljeni kautta pelastun. Veljeni on pelastajani koska hänessä näen itseni eli sen mitä opetan
        Veli=kuka tahansa kohtaamani ihminen

    • dude2018

      Olen itse lukenut kaikki garyn kirjat ja jopa katsonut lahes kaikki hanen youtube videot ja kuunellut hanen podcastit gene bogartin kanssa. Se kylla toistaa sita samaa tarinaa jokaisessa videossa tai podcastissa mutta kylla siita on minulle ollut paljon hyotya ja olen kiitollinen. Koen vahan epareiluna kun arten ja pursah ilmestyy vain hanelle ja antaa viela neuvoa hanelle elamassa uran ja rahan suhteen kun taas itella on henkisyyden myota elama mennyt ihan pain peeta, taynna anteeksiantamista ja olen vasynyt tasta.

      • Kun me ei nähdä koko totuutta omaltakaan kohdalta. Itse ajatelen ja tarjoan samaa ideaa sinulle. Olen nyt tässä ollakseni avuksi. Silloin olen parhaiten avuksi myös itselleni.
        Koska olen tässä tämä ei voi olla sattumaa koska sattuma ei ole joten olen tässsä juri siksi koska tämä on paras mahdollinen minulle NYT
        Kun törmään samaan ongelmaan yhä udelleen tiedän projisoivani samaa vaivaa.. -kipua.... -harhaa.. peukkuja...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3067
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2922
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2105
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1952
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1761
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1502
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1247
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1198
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe