Kansalaisaloite ilotulituksen kieltämisestä

...
Aattoillan jälkeen on aika taas kerran pohtia mitä ihmeen järkeä on sallia uudenvuodenaattoiltana laajamittainen kansalaisten häiritseminen ns. "ilo"tulituksilla. Tulipalot, tahalliset vahingonteopt, silmävämmat ja kotieläinten panikoiminen täydellisen turhan ja lainsäätäjän sallimalla paukuttelulla on täysin kohtuutonta.

Ehdotan kansalaisaloitteen laatimista jolla vaaditaan lainmuutosta taavallisten ihmisten suorittamalle ympäristön häirinnälle 365vrk/vuosi.

Älyttömyyden aika on ohi tältä osin.

Piste.
23144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

pitäisikin ollaa niin jotta kutka haluu, niin voisi paikkakunnalla valitulle järjestäjälle rahat laittaa, ja sitten homman hoitaisi joku taitava. Olisi aikaväli jolloin sitä rahaa voisi yhteiseen kassaan kukin halukas laittaa... vaikka joulukuun alusta 3viikkoa ja sillä selvä.Sitten voisi nauttia siitä näyttävämmästä ilotulituksesta kaikki jossakin määrätyssä paikassa jonne kokoontua ja lähistöllä asuvathan näkisi kotoa käsinkin sen.Joisessa kaupungin osassa on sellaisa paikkoja mistä tuo onnistuisi ja kun useampi kaupuginosa kokoaisi voimansa yhteen tulisikin näuttävä juttu ja kaikille turvallinen, kun omat tulitteet kiellettäisi.

Äänestä

...

IS

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288637945269.html



"Ilotulitteet ovat kylväneet tuhoa ympäri Suomea"

> Väärin paikkoihin sinkoilleet ilotulitteet ovat aiheuttaneet useita tulipaloja ympäri Suomea uudenvuodenyönä.

Uudenvuodenyönä on syttynyt useita tulipaloja ympäri Suomea. Vakavin tulipalo sattui Espoon Leppävaarassa, kun Lintulan päiväkoti paloi käyttökelvottomaksi.

Äänestä

Ensi hätään voisi:
-Laittaa erityisvero kaikille suuremmille paukuille. Veronmaksajien rahoillahan niiden aiheuttamat haitatkin suurimmaksi osaksi korjataan.
-Myyntipaikkojen vähentäminen, ja niiden sijoittaminen vähemmän näkyviin paikkoihin.
-Mainonnan rajoittaminen: mainonnassa saataisiin käyttää vain nimi-, koko- ja hintatietoja, ei mitään maalailevia ja hehkuttavia villiinnytyksiä
-Taajamien viranomaisten järjestettävä poikkeusvalvonta parille uudenvuodenpäivää edeltävälle päivälle ja 1.1. yölle. Poliisien voimavarat eivät tietenkään riitä, mutta palvelu ostettaisiin yksityisiltä vartiointialan liikkeiltä. Päivystävä, autoileva ja tarvittaessa jalkaantuva tiimi tarkkailisi ilotulitteiden käyttämistä, opastaisi tarvittaessa tulitteiden turvallisessa käytössä, kehottaisi käyttäjiä korjaamaan roskansa ja tarvittaessa keräisi niitä itse, ja olisi myös oikeutettu välittömästi ilmoittamaan poliisille vakavista häiriötilanteista. Samalla saattaisi myös muu häiriökäyttäytyminen tulla heti noteeratuksi.

Äänestä

"sattuma"ko vain sen kaksi ihmistä tappaneen tulipalon osuminen uudenvuodenyöhön?

Äänestä
  • Kolmas kuoli uudenvuodenyön palossa Tohmajärvellä

    Äänestä

Mihinkäs sitten kansalaiset käyttäisivät kymmenen miljoonaa euroansa?
Eivät taida keksiä. Veroina ne on kerättävä pois

Äänestä

Kaatumiseen kuolee Suomessa vuosittain yli 1000 ihmistä, ettekös te voisi laittaa kansalaisaloitteen laista? joka määrää kansan kulkemaan konttaamalla! Näin säästettäisiin yli 1000 henkeä vuosittain !


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Kaikki eivät sentään kaadu parin vuorokauden sisällä - jollei satu olemaan sota.

    Äänestä

Meillä on yhteiskunta täynnä ihmeellisiä sääntöjä ja toisaalta sääntöjen puutteita, esim. täysin holtiton paukuttelu ja häiriön aiheuttaminen muille ihmisille ja eläimille on sallittua, puhumattakaan ympäristön likaamisesta ja onnettomuusriskistä, toisaalta sitten oman punaviinin juonti kaikessa rauhassa Pori Jazzeilla kesäisellä nurmikolla on kielletty. Eihän tässä ole minkäänlaista järkeä eikä tolkkua.

Ilotulitus pitäisi ehdottomasti muuttaa täysin luvanvaraiseksi toiminnaksi.

Äänestä
  • Kylläh... koirien ulkonaliikkumiskielto on otettava heti käyttöön: koiraa ei saa ulkoiluttaa, tämä on TÖRKEÄ HÄIRIÖTEKIJÄ yhteiskunnassa.

    Heti koira lopetukseen jos näkyy ulkona.

    Äänestä

Ilotulitus vain kaupungeille ja vain klo 24 yöllä. Muualla kokonaan kiellettyä.
Viime yönä heräsin klo 03 kauheaan naapureiden paukutteluun. Oli tosi jymäkät pommit. Ei mitään kunnioitusta toisten tarpeeseen myös nukkua muutama tunti.

Poliisit siirretty tältä Pohjois-Savon paikkakunnalta kokonaan muualle, joten voivat häiriköt puuhastella aivan kaikessa rauhassa. Ensimmäiset tulitteet ammuttiin jo monta päivää ennen Uudenvuoden vaihtumista!

Äänestä

Helppohan se on täällä suoli24 huudella ei muutaku alat laatimaan sitä. Se vaan täytyy omalla nimellä ja henkilötiedoilla laittaa alkuun ei taida tuolasesta puskista huutelijala kantti kestää ku tiedossa on muutaman miljoonan ihmisen vihat niskassa sen jälkeen :D

Äänestä

Kansalaisaloite kansalaisalotteiden lopettamiseksi. Ainoa kansalaisalote johon voisin harkita nimeni laittamista. Mitään hyötyä kansalaisalotteista ei vissiin vieläkään ole ollut, vai onko? Ehkäpä koko ajatus on ollut ohjata ihmisten ajatukset pois sieltä missä asioidin voisi ehkä oikeasti vaikuttaakin

Äänestä

Allekirjottaisin ihan pankkitunnuksin mutta käynnistää en jaksa.
Tuo kuuden kuukauden allekirjoitusaika merkinnee että ajoitusta on pohdittava.
Pitäisi varmaan käynnistaa joulun aikaan että aikanaan paukutteluissa poltettujen asuntojen vielä savutessa alkaisi allekirjoituksia kertyä. Toivottavasti myös raketeista vammautuneet ovat silloin allekirjoituskunnossa

Äänestä
  • laittais joku näppärä sen ..ADRESSIN...nimiä tulee kun sieniä sateella.kun ei kaikki osaa...kiitos jo etu käteen.

    Äänestä

Kannatan! Kuuntelin yöllä, heräsin siihen, pauketta ja vaikka asun maalla, niin se oli melkoinen. Ajattelin: kuin sota, ääniefekti suoraan sodasta. Sekä sota että rakettien kanssa sekoaminen vuoden vaihteessa ovat molemmat yhtä hyviä näyttöjä siitä, miten ihmisen hulluus voittaa järjen.

Äänestä
  • Allekirjoitin juuri, kiitos adressin avaajalle.

    Äänestä

Allekirjoitin. Allekirjoita sinäkin

Äänestä

...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014010117885738_uu.shtml


"Kaksi ajokoiraa kaivautui liian hyvään suojaan säikähtäessään uudenvuoden ilotulitteita.

Koirat olivat kaivautuneet häkkinsä sisällä olevan jalasmökin alle. Omistaja yritti houkutella niitä ulos, mutta ne eivät enää päässeet mökin alta omin avuin ulos.

Paikalle saapunut palokunta joutui kohottamaan jalasmökkiä nostotyynyjen avulla, että koirat pääsivät pois loukustaan.

- Ei ole kuulemma ensimmäinen kerta, kun nämä koirat tunkevat sen mökin alle. Näin jumiin ne eivät aiemmin ole kuitenkaan joutuneet, kertoo palomestari Sami Meriläinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.

Palokunta joutui ahertamaan paukkuarkojen koirien vapauttamiseksi tunnin ajan, ennen kuin ne saatiin mökin alta ulos. Koirat olivat tapahtuman jälkeen arkoja, mutta hyväkuntoisia. "



- - - - - - - - - -


-Kuten totesin toisaalla, kotieläinten ja lemmikkien haitoista ilotulitukseen liittyen voisi helposti kirjoittaa novelli.

Äänestä
  • Hauska lukea, kun kaltaisesi kennelääliöt jaksaa vuodesta toiseen itkeä, kun tuo muutaman tunnin paukuttelu saa koirat sekaisin ja häiriintymään. Kielletään raketit, mutta kielletään samalla myös koirien pitäminen suomesta. Vertailukohdaksi voin sanoa, että jos minä ammun vuodesta yhden illan raketteja ja aiheutan sillä äänihaittaa naapurustoon, vastineeksi naapurin koirat räkyttää ja joskus ulvovat aamusta iltaan sitten ne kaikki muut vuoden päivät.
    Ja koiravöyhkääjät, opetelkaa ensin itse keräämään koiranpaskat pois jalkakäytäviltä ennenkuin marisette ilontulitteiden roskaamisesta.

    Joo ja kyllä, ilontulitteet aiheuttaa joillakin holtittomilla ampujilla aattoiltana muutaman vamman, joita joudutaan sairaaloissa hoitamaan...varmaan tasan yhtämonta kuin yhtäkkiä vinksahtaneet koirat aiheuttavat vuoden aikana puriessaan ohijuosseita lapsia. "rottiksen luultiin pitävän lapsista".

    joo sinun koirasi ei varmasti ei hauku etkä jätä pskoja pitkin katuja, mutta en minäkään jätä roskia, ammu ihmisjoukkoon, postilaatikoihin tai rätki sallitun ajan ulkona. Eiköhän sovita, että pidetään mölyt mahassa ja yritetään sietää toisiamme. Minä koko vuoden teidän räksyttäviä ja paskovia piskejänne ja sinä meitä uudenvuodenjuhlijoita sen muutaman tunnin.

    Äänestä

  • Kato peiliin. kirjoitti:

    Hauska lukea, kun kaltaisesi kennelääliöt jaksaa vuodesta toiseen itkeä, kun tuo muutaman tunnin paukuttelu saa koirat sekaisin ja häiriintymään. Kielletään raketit, mutta kielletään samalla myös koirien pitäminen suomesta. Vertailukohdaksi voin sanoa, että jos minä ammun vuodesta yhden illan raketteja ja aiheutan sillä äänihaittaa naapurustoon, vastineeksi naapurin koirat räkyttää ja joskus ulvovat aamusta iltaan sitten ne kaikki muut vuoden päivät.
    Ja koiravöyhkääjät, opetelkaa ensin itse keräämään koiranpaskat pois jalkakäytäviltä ennenkuin marisette ilontulitteiden roskaamisesta.

    Joo ja kyllä, ilontulitteet aiheuttaa joillakin holtittomilla ampujilla aattoiltana muutaman vamman, joita joudutaan sairaaloissa hoitamaan...varmaan tasan yhtämonta kuin yhtäkkiä vinksahtaneet koirat aiheuttavat vuoden aikana puriessaan ohijuosseita lapsia. "rottiksen luultiin pitävän lapsista".

    joo sinun koirasi ei varmasti ei hauku etkä jätä pskoja pitkin katuja, mutta en minäkään jätä roskia, ammu ihmisjoukkoon, postilaatikoihin tai rätki sallitun ajan ulkona. Eiköhän sovita, että pidetään mölyt mahassa ja yritetään sietää toisiamme. Minä koko vuoden teidän räksyttäviä ja paskovia piskejänne ja sinä meitä uudenvuodenjuhlijoita sen muutaman tunnin.

    Sotatila taas tältä erää ohi. Olisipa viimeinen järjettömien lystinpito laatuaan. Kaikkialla rakettien kuoria ja muuta roinaa. Täydellisen tyhmää porukkaa nämä paukkuterroristit!

    Äänestä

  • Totuuskomissio! kirjoitti:

    Sotatila taas tältä erää ohi. Olisipa viimeinen järjettömien lystinpito laatuaan. Kaikkialla rakettien kuoria ja muuta roinaa. Täydellisen tyhmää porukkaa nämä paukkuterroristit!

    Voit taas laskea näppäimistösi ja lopettaa sen paskan suoltamisen joka paikkaan, uusivuosi on ohi. Ammu itsesi ja rakkisi niin kaikki pääsee helpommalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Loppu paukuttelulle kirjoitti:

...
Aattoillan jälkeen on aika taas kerran pohtia mitä ihmeen järkeä on sallia uudenvuodenaattoiltana laajamittainen kansalaisten häiritseminen ns. "ilo"tulituksilla. Tulipalot, tahalliset vahingonteopt, silmävämmat ja kotieläinten panikoiminen täydellisen turhan ja lainsäätäjän sallimalla paukuttelulla on täysin kohtuutonta.

Ehdotan kansalaisaloitteen laatimista jolla vaaditaan lainmuutosta taavallisten ihmisten suorittamalle ympäristön häirinnälle 365vrk/vuosi.

Älyttömyyden aika on ohi tältä osin.

Piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu